maanantai 1. lokakuuta 2012

Chillailua mökillä

En ehtinyt tänä kesänä käydä kertaakaan mökillä. Joten korjasin sen näin syyskuussa. Ja toisaalta, aika ihana mennä mökille näin syksyllä, koska sai ihan rauhassa nauttia ja lukea sisällä kirjaa takkatulen ääressä kun ulkona satoi koiria ja kissoja taivaalta (JOKA.IKINEN.PÄIVÄ.).

Mökillä oleilu on aina yhä ihanaa. Rentoa, hauskaa ja mukavaa. Ja tietysti oli ihana nähdä mummia ja ukkia pitkästi aikaa.

Heidän 10-vuotias labbis Fanny on maailman söpöin tyyppi. Hän tuli useampana aamuna herättämään meikäläisen oma mäyräkoira suussa. Se on hauska kun se tungetaan heti aamusta sun suuhun.


Mökkeilyyn kuuluu olennaisena osana sieniemetsässä käynti. Huomatkaa hienot Emäntä-saappaat.

Löydettiinkin aika paljon sieniä ja mä sain sadon kotiinviemisiksi. Siitä valmistuikin ihanaa sienikeittoa nyt viikonloppuna. Pelästytettiin varmaan kaikki metsäasukit rymytessä tuolla. Joka 5 min välein jommaltakummalta löytyi hirvikärpänen hiuksista ja minä ainakin ilmoitin sen siihen malliin että kaikki varmasti kuuli. Inhoan niitä otuksia.
Herkuttelu kuuluu olennaisena osana mökkeilyyn. Aina pitää saada lettuja ja savukalaa. Ei yhdessä kuitenkaan.
Saatoin omia mummini Ipadin koko ajaksi, se on vaan niin kiva lelu! Ja ehdinpä yhden kirjankin lukea siitä!

Kävin myös ratsastamassa pitkästä aikaa ja kivaa oli! Seuraavana päivänä olo oli tosin kuin moukarihäkissä olleella. Taas tuli käytettyä lihaksia joiden olemassaoloa en edes muistanut. Talleilla oli myös maailman söpöin pullein kani, Lars.

Oli siis aivan ihanaa käydä mökillä, suurkiitos Mummi ja Ukki!

4 kommenttia:

  1. Oi, vaikuttaapa ihan superidylliseltä! Kelpais tännekin... No kaikki aikanaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökkeily on kyllä ihanaa <3 Siellä pystyy mun mielestä jotenkin ihan eri tavalla relaamaan kuin missään muualla :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Niin oli :) Kohta mä tuun chillailee sinne ;)

      Poista

Kiva kun kommentoit!