Pakistanilaisesta vieraanvaraisuudesta

Se seikka mikä tulee jäämään muistoihini Pakistanista ikiajoiksi oli ihmisten suunnaton ystävällisyys ja vieraanvaraisuus. Sen vuoksi haluankin kertoa teille muutaman tarinan ja esimerkin tästä ystävällisyydestä. Nämä tarinat tuovat aina ajatellessani niitä hymyn huulille.

Otin Birminghamista Pakistan International Airlinesin suoran lennon Islamabadiin. Yleensä jos matkustan yksin niin sanon about kaksi sanaa koko lennon aikana: hei ja kiitos lentoemännälle. Kun Eurooppaan (ja varsinkin Suomeen) kun lentää niin porukka ei ole puheliainta sakkia ja se sopii minulle hyvin. Istutaan omilla penkeillä tuppisuina ja toivon mukaan nukahdetaan. Noh, näin ei tietenkään käynyt tällä kertaa. Siinä vaiheessa kun odotin koneen bordausta Birminghamin päässä olin jo jutellut kolmen eri ihmisen kanssa, saanut paljon hyviä neuvoja, kuullut häistä ja lapsista, missä tyypit asuvat ja kenen luokse he ovat menossa vierailemaan Islamabadiin (Birminghamissa on siis todella suuri Pakistanilainen yhteisö). Ja sen lisäksi sain tarjouksen kahdelta herttaiselta naiselta että voin liikkua heidän kanssaan kun päästään Islamabadiin, se kenttä ei kuulemma ole sopiva tälläiselle blondille tytölle. Ensin ajattelin että ihmiset on vaan uteliaita (ja osa olikin). Osa kysyi ihan suoraan että mitä minunkaltaiseni blondi, nuori nainen tekee matkustaessaan yksin Islamabadiin (olin myös se ainoa blondi nainen koko koneessa). Häätarina tuli sepostettua aika monta kertaa. Vaikka osa oli varmasti ihan uteliatakin mutta huomasin kyllä siinä ihmisiä tarkkaillessa että kaikki puhuivat keskenään. Se on vaan se kulttuuri! Ihmiset puhua pälpätti koko ajan uusien tuttavuuksiensa kanssa ja vaihtelivat penkkejä keskenään. Mun syliin iskettiin vauva hetkeksi ja puhelimiin puhuttiin vielä kun kone oli kiitoradalla (tämä aiheutti vähän ylimääräisiä sydämentykytyksiä). Paluulennolle olin jo varautunut paremmin ja rupesin oma-aloitteisesti juttelemaan vierustovereiden kanssa, nyt mulla onkin kutsu mennä tutustumaan Derbyn uuteen fried chicken paikkaan jonka vierustoverini oli juuri avamaassa. Minua hymyilyttää vieläkin nuo lentokonekohtaamiset, ihan eri maailma kuin Manchester-Helsinki Finnairilla väli.

Toisena esimerkkina toimikoon keskiviikko-päivä jolloin sain luultavasti jonkun (onneksi lievän) vatsapöpön ja olin vuoteenomana koko päivän. Ei tullut kuuloonkaan että minut olisi jätetty omaan hotellihuoneeseen päivän ajaksi kun muut lähti turisteilemaan vaan minut kuskattiin ystäväni ja hänen vanhempiensa kotiin. "Ihan vain varmuuden vuoksi". Siellä sitten ystäväni ihana äiti piti huolta minusta koko päivän. Iltapäivällä taloon pelmahti koko suku joka ihmetteli ja voivotteli miten he saisivat minut parantumaan. Jossain muussa tilanteessa tälläinen voisi olla aika akward, mutta ystäväni on todella läheinen ja tunnen hänen perheensä hyvin joten menin ns.mukana ja yritin pitää mahdollisimman vähän ääntä.

Ylipäätänsä jutun nimi oli se, että jos ehti edes hiiskahtaa tai pipahtaa kuinka olisi kiva tehdä jotain....No yleensä se pantiin heti toimintaan (tosin Pakistanissahan eletään hieman eri aikaa kun Briteissä, kaikki yleensä tehdään pari tuntia myöhemmin kun ollaan sovittu). Eräs ystäväni sukulainen oli luennoitsija paikallisessa yliopistossa ja hän opettaa arkkitehtuuria. Me taidettiin tiistai-iltana mainita että olisipa hauska nähdä paikallista yliopistoa ja seuraavaksi meidät olikin kutsuttu hänen luennolleen seuraavaksi aamuksi. Aamulla matkattiinkin yliopistolle. Pari hänen opiskelijaansa oli vastassa opastamassa meitä ja sitten meille näytettiinkin yliopistoa ja luento sattui juuri kätevästi käsittelemään Eero Saarisen töitä! Me myös jouduimme esittelemään itsemme luokalle ennen luennon alkua ja myös meiltä sai esittää kysymyksiä :) Todella hauska kokemus ja mielestäni se on mielenkiintoista aina päästä käymään paikallisilla yliopistoilla. Tämä yliopisto oli aika uusi ja ilmeisen hyvin rankattu alallaan Islamabadissa.

Se on muuten aina kiva huomata kuinka samanlaisissa ongelmissa opiskelijat kamppailee, olivat he sitten Briteissä tai Islamabadissa. Me nimittäin tavattiin juuri viimeisen vuoden opiskelijoita joiden valmistuminen häämötti jo nurkan takana ja he tietenkin kaikki pohtivat mitä he haluavat tehdä valmistumisen jälkeen. Kuulostipa tutulta...

Tämä taisi olla sitten sarjassaan viimeinen Pakistan/Islamabad aiheinen postaus, nyyh, voisin lähteä jo takaisin sinne! Nyt onkin sitten viimeistään aika palata niihin arjen rutiineihin (ja ehkä myös purkaa se matkalaukku)...

Kaikki postauksen kuvat ovat yliopistolta.

Pakistanilaiset häät

Kaverini sanoi aina että pakistanilaiset häät ovat kuin sirkus. Ja nyt vihdoin uskon häntä. Niitä juhlitaan pitkään, hartaasti ja kunnolla. Ja ne on mielettömän hauskat. Niiden järjestäminen on kunnianasia ja niihin käytetään isoja summia rahaa. Ajattelinkin nyt jäsennellä kaikki eri hääjuhlat omien otsikoiden alle jotta tässä postauksessa olisi jotain järkeä. Allaolevat oli siis niitä "virallisia" juhlia, mutta mukaan mahtui paljon epävirallista juhlintaa, periaatteessa siis joka ilta oli joku tilaisuus johon osallistuttiin. Perinteenä on että sukulaiset ja ystävät järjestää hääparille erilaisia bileitä ja yleensä häitä saatetaan juhlia jopa kuukausi. Näitä häitä oltiin vietetty jo viikko etukäteen ennenkuin saavuin paikalle, eli yhteensä niitä juhlittiin kaksi viikkoa. Viralliset seremoniat kesti kolme päivää.

Dholki

Viikko alkoi maanantai-illan (jolloin myös saavuin maahan) Dholkilla, jonka morsiamen ja sulhasen parhaat ystävät olivat järjestäneet heille. Dholki on periaatteessa pre-event perjantaiselle mendhille. Tämä juhla pidettiin kauniilla ranchilla hieman Islamabadin ulkopuolella ja  ohjelmassa oli hieman tanssiharjoituksia perjantaita varten, värikkäitä mekkoja, hyvää ruokaa ja kivaa musiikkia. Rentoa yhdessäoloa mutta kaikki oli kyllä pukeutunut ihan viimeisen päälle aivan upeisiin värikkäisiin mekkoihin. Tanssiharkkoja oli hauska katsoa koska tanssit todella noudatti kunnon Bollywood- kaavaa (Bollywood on muutenkin Pakistanissa todella kuumaa tavaraa). Ei kyllä mun lanteet ja hartiat liiku ihan samaan tahtiin kuin pakistanilaisilla tytöillä.

Nikah

Nikah, eli häiden uskonnollinen seremonia ja samalla tapahtuma joka oikeasti solmi avioliiton ystäväni ja hänen miehensä välillä oli seuraava event. Ennen seremoniaa kävimme lounaalla jonka jälkeen siirryimme moskeijaan jossa seremonia järjestettiin. Tähän tilaisuuteen oli kutsuttu vain lähimmät ystävät ja sukulaiset joka käsitti n.80 henkeä.

Moskeijaan luonnollisesti peitettiin päät ja naiset istuivat erillään miehistä, niin myös kuin morsian ja sulhanen. Täytyy sanoa että on hieman vaikea sanoa mitä seremoniassa puhuttiin/hymistiin koska se suoritettiin urduksi (tai ainakin luulen niin, voin myös olla väärässä). Mutta seremonia oli kuitenkin aika lyhyt ja se mitä tajuttiin niin jossain vaiheessa sekä morsiamelta että sulhaselta kysyttiin ilmeisesti "tahdot" koska molemmat vastasivat kyllä (varmistin tämän vielä ystävältäni). Seremonia oli ohi n.20 minuutissa ja sen jälkeen olikin onnitteluiden vuoro virallisesti naimisissa olevalle pariskunnalle!

Oikeat vaatteet moskeijaan; kurta-paita ja huivi

Pre-mendhi

Torstai-iltana oli vuorossa pre-Mendhi eli valmistelua perjantain juhlaa varten. Tämän illan päätarkoituksena oli itseasiassa saada kaikille tytöille hennat käsiin. Ja sitten vielä kerran harjoitella synkronoidut tanssit perjantaita varten. Olin super innoissani että sain hennat käsiin, ensimmäistä kertaa elämässäni! Hennojen tekijä oli todella taitava, siinä meni ehkä 15 min ja minä olin saanut luomukset käteeni. Sitten täytyikin odotella puoli tuntia ennenkuin väri pestiin pois ja alta paljastui henna tatuointi. Henna-aine haisi aivan tajuttoman pahalle ja sain siitä niin järkyttävän hedarin ja huonon olon että mun täytyi valitettavasti poistua juhlista aika nopeasti kotiin. Tämä oli kuitenkin aika rauhallinen ilta koska energioita piti säästää itse perjantaiseen juhlaan.

Morsiamen kädet hennattiin taas kokonaan ja sen lisäksi hän sai hennat myös jalkoihinsa, mistä tuli mun mielestä todella kivan näköiset!

Mendhi

Perjantaina oli morsiamen mukaan häiden hauskin ilta odotettavissa eli Mendhi (joka tarkoittaa hennaa). Hänen sanojensa mukaan ilta sisältää tanssia aamuyön tunneilla saakka ja kaikkea HAUSKAA. Naisten on tarkoitus pistää päälle mahdollisimman värikkäät ja överi mekot ja mehän noudatettiin tätä. Tämä ilta on myös ns. naisen ilta eli perinteisesti naisen suku järjestää tämän illan. Näihin karkeloihin oli kutsuttu n.200 vierasta.

Ostettiin paikan päältä sopivat mekot, tykkään omastani ihan mielettömästi vaikka tuskin sitä koskaa pääsen käyttämään missään muualla. Jos omasta mielestäni oma mekkoni oli överi niin se ei ollut mitään verrattuna paikallisten mekkoihin jotka oli toinen toisistaan kimaltelevampia ja värikkäämpiä. Morsian oli aivan upean näköinen (luonnollisesti). Voin muuten kertoa että tossa mun mekossa tuli hiukka kuuma koska mekossa itsessään oli kolme kerrosta ja sen lisäksi piti vielä laittaa housut alle.

Perinteiden mukaan ilta alkoi sillä että kaikki morsiamen lähimmät naispuoliset ystävät tuovat morsiamen sisälle saliin jossa sulhanen odottaa jo korokkeella sijaitsevalla sohvalla. Kannoimme yhden ison kukkalautasen (jossa oli myös hennalautanen) ja monta pientä kukkalautasta (kukat ovat olennainen osa mendhiä) käsissämme ja morsian tuli meidän takana. Neljä tyttöä kannatteli morsiamen pään päällä isoa huivia jonka alla hän kulki. Hänet saatettiin lavalle jossa sitten morsian ja sulhanen istuivat yhdessä sohvalla. Perinteenä on että jokainen vieras pistää purkista pieni hennapisteen sekä sulhasen että morsiamen käsiin, ja syöttää heille yhden M&M karkin. Tämä tuo onnea heidän avioliittoonsa.

Kaikki ne tanssiharjoitukset kulminoitui tähän iltaan. Tytöt ja pojat olivat siis harjoitelleet 14 eri synkronisoitua tanssia jotka he tanssivat muille häävieraille. Me ulkkikset päästiin myös osaksi yhtä tanssia. Tanssit oli tosi hauskoja ja tytöt oli tosi taitavia, poikien tanssitaidot oli taas...hmm, no pojat eivät olleet ihan niin notkeita. Morsian osallistui pariin tanssiin ja yksi tanssi oli taas omistettu kokonaan hääparille. Nämä tanssit ovat olennainen osa juuri Mendhiä ja kun viralliset synkronisoidut tanssit oli esitetty, avattiin tanssilattia kaikille vieraille freestyle-tyyliin. Pääosin musiikki oli perinteistä Bollywood (?) musiikkia mutta onneksi DJ soitti myös joitain hieman tunnetumpia kappaleita joita me tiedettiin.

Nämä juhlat olivat todella aika rennot luonteeltaan. Ruokaa myös luonnollisesti tarjoiltiin mutta tanssiminen oli pääosassa. Me lähdimme juhlista joskus kolmen aikaan mutta oikeasti ne jatkuivat pitkälle aamuyöhön saakka.

Formal

Lauantaina oli hääjuhlien viimeinen ja virallinen osuus. Tämä ilta on taas yleensä sulhasen ilta (järjestämä siis). Tosin nämä häät oli siinä mielessä poikkeus että kaikki nämä juhlat järjestettiin yhdessä hääparin toimesta. Tähän iltaan oli kutsuttu vieraita n.1000 kpl.

Kyseessä oli todella virallisempi tilaisuus ja pukukoodi oli (myös pakistanilaisilla miehillä) tumma puku. Meillä oli länsimaalaiset mekot päällä ja tässäkin kohtaa tuli toki noudattaa ja kunnioittaa paikallisten pukeutumissääntöjä eli olkapäät peittoon (minulla oli vielä huivi puvun päälle) ja mielellään pitkä mekko päälle.

Jos perjantai oli jo meidän mielestä hieno niin tämä tilaisuus sai kyllä meidät haukkomaan henkeä. Tai lähinnä se tilojen upeus. Luonteeltaan tämä ei ollut yhtä hauska kuin perjantainen mendhi, ohjelmaan nimittäin ei kuulunut sen enempää kuin ruokailua ja seurustelua (ei tanssia) mutta puitteet olivat upeat.

Juhlapaikan pihalle oli pystytetty aivan järkyttävän kokoinen telttakatos kristallikruunuineen joka oli kuin tuhannen ja yhden yön sadusta. Teltan sisältä löytyi upeat pöytäryhmät sekä sohvia mukavampaan oleskeluun. Ja isot buffat ruokailua varten. Me valehtelematta seisottiin varmaan 5 min sisäänkäynnin kohdalla ja ihasteltiin tätä näkymää. Minä olisin voinut asua siinä teltassa.

Telttakatoksen lisäksi käytössä oli juhlasali jossa hääpari oli. Täytyy sanoa että hääparilla oli aika raskas (ja tylsä) tehtävä sillä heillä oli oma valkoinen katos sisällä juhlasalissa jonka sohvalle he istuivat KOKO illan ja vastaanottivat onnitteluja ja lahjoja. Morsian poistui sohvalta vasta siinä vaiheessa kun oli aika lähettää hänet "pois". Perinteeseen todella kuuluu että häiden jälkeen morsian ei "kuulu" enää omalle isälleen vaan vastuu naisesta siirtyy sulhasen perheelle. Joten häiden vikana iltana morsiamen isä (ja tässä tapauksessa myös veli) lähettävät naisen "pois" toivottaen hänelle onnea uudelle elämälleen. Veli sitoi morsiamen vyötärölle vihreän vyön joka sisälsi viljaa ja kauraa sekä muita juttuja uuden elämän alkuunsaamiseksi (tällä ei siis viitata lapsiin vaan uuteen kotiin).

Ymmärrättekö nyt kun sanoin että olin ihan poikki tuon viikon jälkeen? Puhumattakaan morsiamesta, mutta onneksi hän sai lomailla vielä pari viikkoa häiden jälkeen.

Kaikenkaikkiaan nämä hääjuhlat olivat aivan upea kokemus ja viikko jonka tulen muistamaan koko loppuelämäni ajan. Monet juhlat (mutta samat vieraat) varmisti myös sen että pääsimme myös tutustumaan morsiamen pakistanilaisiin kavereihin mikä oli todella mukavaa. Ikimuistoinen elämys siis kaikenkaikkiaan!

Toivottavasti selityksistäni sai selvää, kommenttiboksi on luonnollisesti auki jos jokin asia jäi askarruttamaan!

Onneksi pääsen vielä tämän vuoden puolella kokemaan yhdet englantilaiset häät ja parit suomalaiset! Oikein kunnon häävuosi!

Hills of Islamabad

Islamabad on kukkuloiden ympyröimä kaupunki. Kauniiden ja vehreiden kukkuloiden. Heti kun saavuin kaupunkiin, kaikki ulkomaalaiset häävieraat kuiskuttelivat tästä upeasta ravintolasta hienoilla näköaloilla juuri noiden kukkuloiden päällä. Päätettiin että sinne on pakko päästä! Monta kertaa jouduttiin siirtämään retkeämme huonon ja sumuisen sään vuoksi, mutta onneksi viimein lauantaina, viimeisenä kokonaisena päivänä, pääsimme lähtemään sinne!

Matka kukkulan päälle kesti reilu puolituntia ja se oli yhtä kiemuraista ja pelottavaa tietä. Siis itse tie oli hyvässä kunnossa mutta autot ajoivat ihan keskellä kaistoja ja meidän minivani putputteli eteenpäin välillä niin hidasta vauhtia että pelkäsin että me ruvetaan valumaan takaisinpäin. Tuli myös ehkä vähän huono olo, vaikken korkeanpaikankammosta kärsi niin tien reunan ja rotkoon pudotuksen välissä ei ollut turhan montaa senttiä välissä.

Mutta se oli ehdottomasti vaivan arvoista sillä Monal Restaurant kukkulan päällä oli aivan ihana ja saatiin niin hyvää ruokaa! Ja maailman parhaimmat lime-lemonadit. Näkymät kukkulan päältä olivat myös aivan ihanat, vaikka pieni sumupilvi kaupungin päällä leijuikin.

Koska ollaan Pakistanissa, me otettiin luonnollisesti alkuun libanonilainen meze platteri. Libanonilainen ruoka on vaan niin hyvää, ja seurueestamme löytyi myös tyttö joka oli kotoisin Beirutista. Voin sanoa että hän nostatti kyllä samalla hirmuisen kuumeen päästä käymään siellä! Ruoka oli mielettömän hyvää ja maittavaa, mikäs siinä nautiskellessa korkeuksissa.

Viihdyttiinkin ravintolassa hyvä tovi koko seurueemme kera, aurinko lämmitti ja juttua riitti. Pohdittiin pitkään että mitä tai ketä tämä allaolevassa kuvassa oleva vartija oikeasti vartioi. Hänen takanaan oli keittiö ja edessä vain pusikkoa. Ravintola sijaitsi ihan liian korkealla että hän olisi voinut sinne tähdätä. Mietittiin että ehkä heidän ruokansa on erityisen kallista kunnes selvisi että hän vartioi edessä olevaa pusikkoa. Jos joku vaikka päättää hyökätä sieltä.

Pian huomattiinkin että kello lähenee jo kuutta ja meidän pitäisi olla jo seitsemän jälkeen häävastaanotolla. Hups, aika rientää kun on hauskaa!

Islamabad, Pakistan

Täytyy sanoa että en oikein tiennyt mitä odottaa Islamabadista. Sen takia ajattelin näin ensin kirjoittaa hieman yleisiä fiiliksiä kaupungista ennenkuin menen yksityiskohtaisempiin kertomuksiin muutamasta retkestä ja häistä. Maan ja itse Islamabadin turvallisuustilanne hieman huoletti ennen matkaa, varsinkin kun siellä oli pommi-isku juuri ennen matkaani. UM:n matkustiedotteet onnistuu aina pelottamaan kaikkia, niissä kun on mainittu kaikki mahdolliset skenaariot (tietysti pakostakin näin). Pakistaniin matkustamista UM kehottaa välttämään ( ja oli muuten samalla eka kerta kun tein matkustusilmoituksen UM:lle). Yleensä uutiset jotka kuulemma Pakistanista ovat vain huonoja. On pommi-iskuja, ampumistapauksia yms.

Me kuljettiin porukalla koko ajan omalla autolla kuljettajan ja vartijan kanssa. Me ei kävelty minnekään. Siis minnekään. Kaikkialle siirryttiin autolla (joka näkyy myös siinä että itse kaupungista minulla ei ole turhan paljon kuvia). Jokapuolella näkyi poliiseja aseiden kanssa. Omassa hotellissamme niitä oli pari kappaletta porttien ulkopuolella, pari sisäpuolella, yksi sisäänkäynnin kohdalla ja pari takapihalla. Ihmiselle joka ei ole tottunut näkemään niin paljon aseistettuja vartijoija, se tuntui aika hurjalta. Ja aseistettujen vartijoiden määrä ei todellakaan saanut tuntemaan minun oloani yhtään turvallisemmaksi, koska onhan se huolestuttavaa että niitä ylipäätänsä tarvitaan niin paljon. Ympäri Islamabadin keskustaa oli poliisin check pointteja, varsinkin kun tultiin ns. red zonella jossa kaikki hallintorakennukset sijaitsee, sekä hienoimmat hotellit (ja jonne kulku oli rajoitettua).

Kuitenkin, kaiken tämän jälkeen se mistä haluan kertoa on kuinka meillä oli niin kivaa. Kuinka Islamabad yllätti positiivisesti. Kuinka kaupunki ja sen ihmiset on paljon muutakin kuin terroriskuja ja huonoja uutisia. Koska vaikka turvatoimet oli tiukat, en missään vaiheessa tuntenut oloani turvattomaksi.

Supermarket

Islamabad on Pakistanin ainut planned city, ja se suunnitelmallisuus kyllä näkyy. Tai no, suomalaiseen silmään se ei ehkä näytä kovin suunniteltulta mutta kadunnimet on ainakin selkeästi merkitty (ja silti kuski eksyi monen monituista kertaa). Islamabad on myös kaverini mukaan todella vihreä kaupunki verrattuna muihin Pakistanin suuriin kaupunkeihin, ja siellä olikin paljon vehreyttä jonka vastakohtana oli tosin sellaisia harmaita betonimöykkytaloja ja järkyttäviä jätekasoja. Kaupungista löytyy paljon kivoja ravintoloita josta saa todella hyvää pakistanilaista ruokaa huokeaan hintaan. Tosin minä sain valitettavasti vatsapöpön keskellä viikkoa joten otin vähän varovaisemmin ruokien kanssa loppuviikkoa kohden.

Islamabadiin oli tänä vuonna valmistunut juuri ensimmäinen kunnon ostoskeskus jossa on leffateatterikin josta paikalliset oli tosi innoissaan. Muuten kaupat on rypäleinä erilaisissa "supermarketeissa". On pienenmpää supermarkettia ja sitten supersupermarkettia. Se mikä minut yllätti oli ihmisten määrä. Tai itseasiassa pikemminkin puute. Olin odottanut täyteen ammuttua kaupunkia mutta kaupungin asukasluku olikin pienempi mitä luulin ja se näkyi. Se teki itseasiassa kaupungista todella rauhallisen ja viihtyisän kaikinpuolin. Tosin ihmisten puutteen korjasi liikenteen kaaoottisuus. Tässäkin maassa mennään isomman oikeudella, pienempien autojen pitää heti siirtyä ja toista autoa mennään niin läheltä että näkee kyllä tarkkaan mitä toisessa autossa puuhataan.

Faisal Moskeija joka on suurin moskeija Etelä-Aasiassa ja neljänneksi suurin koko maailmassa sijaitsee myös Islamabadissa. Siitä hieman myöhemmin lisää juttua koska siellä tapahtui juuri virallinen hääseremonia johon osallistuttiin (ihan mieletöntä että se pidettiin juuri tässä moskeijassa). Tämän moskeijan on muuten suunnitellut turkkilainen arkkitehti ja se on rahoitettu Saudi-Arabian rahoilla (kuulemma tiettyjä palveluksia vastaan Pakistanilta).

Se mikä Islamabadissa näkyy on sen hallinnollinen asema Pakistanissa. Ja siinä juuri se, kuinka elitistinen kaupunki loppuenlopuksi on. Rivissä on toinen toistaan hienompi asuntoja vartijoineen, isoja huviloita ja upeita diplomaattien residenssejä. Ajat 5 min toiseen suuntaan ja näet köyhyyttä, roskia ja todella vaatimattomampia asuntoja aina telttoihin saakka. Tosin samalla kuulemma se kaikista pahin köyhyys näkyy Rawalpindissä joka on kaupunki ihan Islamabadin vieressä.

Tiedättekö mikä oli hauskin juttu Islamabadin katukuvassa? Nämä allaolevassa kuvassa näkyvät rekat! Rekkojen maalaaminen värikkääksi ja kauniilla kuvioilla on ihan oma ammattinsa ja voi vitsit ne näytti söpöltä katukuvassa! Kuva on otettu erään museon pihalta mutta tuollaisilta ne rekat oikeasti näytti. Niitä käytetään erilaisten ruoka-aineiden ja tavaroiden kuljetukseen ja niistä roikkuu vaikka mitä killutinta. Ne oli todella hauskoja.

Tiedostan siis sen että näimme varmasti kaupunkia hieman ruusunpunaisten lasien läpi mutta se silti yllätti positiivisesti. Eniten minut kuitenkin yllätti pakistanilaisten vieraanvaraisuus ja ystävällisyys, mutta niistä ehkä tarinoin taas toisen blogipostauksen verran koska niin monta juttua on kerrottavana jossa korostuu oikein eri kulttuurien rikkaus.

Upea seikkailu takana

Heipparallaa! Ja terveiset Islamabadista jossa juuri vietin viimeisen viikon. Olo on tällä hetkellä kaikesta matkustamisesta aika nuutunut, 8 h päivälennot eivät sovi minulle. Yleensä onnistun nukkumaan koneessa aina mutta nyt olin koko matkan ajan hereillä. Noh, onnistuinpahan lukemaan 1,5 kirjaa. Minä olin kuitenkin todella onnekas saadessani suorat lennot Islamabadista Birminghamiin kun taas monet ystävät joutuivat luottamaan parin välilaskun varaan. Voisin todella helposti mennä nyt jo nukkumaan mutta jotenkin tarvitsen aina reissaamisen ja kotiin tulemisen jälkeen hieman tasoittumisaikaa (erityisesti näin iltaisin). Eli käydä suihkussa, järjestellä asiat valmiiksi tulevaa työviikkoa varten ja bloggailu toimii tauon jälkeen kivana rentoutuskeinona myös.

Morsiamen hennatatuoinnit

Lähdin reissuun viime sunnuntaina ja matkan tarkoituksena oli osallistua rakkaan pakistanilaisen ystäväni häihin. Ja voi elämä mitkä häät olikaan kyseessä. Ja kokonaisuudessa matka oli aivan mieletön. Paljon on sulattelemista ja niin Islamabadiin ja häiden tunnelmiin palaan pikimmiten myös täällä blogissa. Ystäväni ei turhaan varoitellut kun hän kertoi kuinka pakistanilaiset häät kestävät viikkoja. Me juhlittiin koko viikko putkeen ja nyt kyllä on sellainen olo että voisin helposti ottaa toisen viikon loman vielä tähän putkeen.

Islamabadissa vierailu oli kokemus. Maan turvallisuustilanne huoletti hieman etukäteen mutta kaikki meni hienosti ja kun kaupunkiin saavuin niin en kertaakaan enää tuntenut oloani turvattomaksi. Paitsi tänä aamuna klo.06.00 sain lievän sydärin kun kuulin etäältä todella kovia pamauksia. Todella kovia siis. Onneksi nopeasti selvisi että vietetiin Pakistanin kansallispäivää ja kyseiset pamaukset oli tykkiammuksia!

Pakistanilaisia hääperinteitä

Oli aivan mahtavaa nähdä rakasta ystävää pitkän tauon jälkeen ja vielä ihanampaa oli päästä osallistumaan hänen häihinsä jotka oli aivan upeat kaikinpuolin. En edes tiedä miten niitä parhaiten kuvailisin mutta toivottavasti onnistun sen tekemään tulevissa postauksissa.

Konkreettiseksi muistoksi reissusta jäi sadat valokuvat, upea pakistanilainen juhlamekko ja hennatatuoinnit kädessä jotka ovat jo vähän alkaneet haalentumaan. Upea reissu maassa jonne tuskin olisi koskaan muuten tullut lähdettyä. Maa joka yllätti ainoastaan positiivisella tavalla.

Mutta siitä lisää seuraavissa postauksissa, nyt täytyy organisoitua tulevaan viikkoon!

Islamabadin kukkuloilla