Voi että tämä joululoma on ollut ihan mielettömän rento. Tuntuu etten ole tehnyt mitään järkevää ja se taisi olla juuri se tarkoituskin. Nimittäin olo on totaalisen rento ja mieli niin nollaantunut että hyvillä mielillä odotan jo innoissani normaali arkeen palaamista.
Onhan tässä tullut kuitenkin tehtyä vaikka mitä - vietetty joulua ja uutta vuotta, järjestetty ne hyvät uuden vuoden kekkerit, nähty kavereita ja muita tuttuja ja yritelty vähän organisoida tapaamisia häiden osalta. Kaikki päivät jolloin ei ole tarvinnut liikkua minnekään ihmisten ilmoille olen taas nauttinut kotona oleilusta koiran ja perheen kera, korkeintaan käyden koiran kanssa lenkillä ihanissa maalaismaisemissa.
Varmasti moni ulkosuomalainen samaistuu siihen fiilikseen kuinka Suomi-lomat on yleensä sellaista "suorittamista", eli kuinka käytössä on vain lyhyt ja rajoitettu aika ja sinä aikana pitäisi nähdä perhettä ja ystäviä, kokea ja tehdä juttuja. Minä ainakin myönnän että kesälomat on erityisesti pitkälti tälläisiä lomia. Varsinkin jos sattuu olemaan hyvät ilmat niin loma menee vain viuhataen ohi kun juostaan paikasta toiseen (vaikka ne olisi kivoja paikkoja). Jos mies on mukana niin silloin entistä enemmän kun yritän näyttää hänellä kaikki merkittävät kivet ja kannot mitä tyyppi ei ole saattanut vielä nähdä. Vaikka en näitä ihania kesälomia vaihtaisi mihinkään niin olihan se välillä ihan kiva ottaa edes hieman rennommin. Joululomat on siinä mielessä kivoja, että jo se joulu itsessään ns. "pakottaa" rauhoittumaan ja yleensä tulee levättyä väkisinkin ne joulunpyhät (varsinkin kun meillä aina joulu vietetään kotona).
Toisinsanoen siis tämä loma on ollut kaikkea mitä kaipasinkin juuri tähän väliin. Ja olen niin tyytyväinen että onni potkaisi ja näin vielä ihanan talviset lumimaisemat ennen kun lähden takaisin Britteihin! Täällä on niin kaunista juuri nyt!