Stellenbosch sijaitsee n.45 min ajomatkan päässä Kapkaupungista ja on varmasti tunnetuin sen ympärillä olevista lukuisista viinitiloista. Stellenbosch on kuitenkin myös itsessään todella viehättävä ja kaunis kaupunki jossa on ihana rentoutua ja sanoisin että se on ehdottomasti vierailuin arvoinen kohde. Se on nimenomaan rauhallinen paikka josta puuttuu kokonaan sellainen kiireinen ja hektinen tunnelma. Voisin hyvin tulla takaisin tänne lomalle ja pitää Stellenboschia vaikka tukikohtana viikon ajan ja tehdä sieltäpäin retkiä alueen viinitiloille ja muille nähtävyyksille.
On siis hyvin helppo sanoa että minä ainakin ihastuin tähän pieneen kaupunkiin täysillä. Sieltä löytyy kivoja pieniä ravintoloita ja söpöjä putiikkeja. Ennen lähtöä takaisin minulla oli aikaa hetken itsekseen kierrellä ympäriinsä ja (onneksi) olin lähtenyt mukaan reissuun vain superpienellä käsimatkatavaralla koska muuten olisin ostanut varmasti vaikka mitä kivoja matkamuistoja mukaan. Pari juttua ostin ja sain ne juuri ängettyä vielä messiin ennen kun laukku sanoi itsensä irti.
Stellenbosch oli minulle sellainen paikka että missä tahansa siellä kulki, niin kamera (tai siis puhelimen kamera) vaan lauloi. Sieltä löytyi niin kauniita rakennuksia ja söpöjä putiikkeja sekä ravintoloita, että tuntui siltä että olin koko ajan sanomassa kollegalle "just a sec, I need to take a picture of this...""
En tiedä, tästä tuli nyt kyllä vähän tälläinen ylistyspostaus Stellenboschille, mutta yleensä kyllä rakastan reissuissa juuri tutustua näihin pienempiin kaupunkeihin eniten. Vaikka tietyt suurkaupungit on upeita ja kuten sanottua, mielelläni lähtisin heti vaikka huomenna tutustumaan Kapkaupunkiin uudestaan, niin kuitenkin tälläisissä pikkukaupungeissa on sellaista tiettyä viehätysvoimaa joka vetoaa meikäläiseen. Yleensä pienempien kaupunkien sellainen rauhanomainen ja seesteinen tunnelma vetoaa juuri minuun, ja niissä ollessa tulee hyvin "lomalainen" olo. Vaikkei edes olisikaan lomalla...
Minulla olisi jo uusi matkareitti mielessä Etelä-Afrikkaan. Nappaisin tuon miehen mukaan, lennettäisiin vaikka Port Elizabethiin saakka, otettaisiin auto alle ja suhautettaisiin sinne rannikolle päin. Garden Routea pitkin mentäisiin hiljaa, pysähdyttäisiin juuri silloin kun halutaan, ihasteltaisiin pienempiä kyliä ja Etelä-Afrikan upeaa rannikkoviivaa....Koskas tälläiselle lomalle pääsisi?

















