Näytetään tekstit, joissa on tunniste Politiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Politiikka. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. marraskuuta 2016

Presidentinvaalitunnelmia New Yorkista



Luin juuri USA:n presidenttivaalien iltana kesäkuussa kirjoittamani tekstin Britannian Brexit-äänestyksestä. Oli hauska lukea sitä näin jälkikäteen, varsinkin kun muistan vieläkin varman fiilikseni siitä, että Britit äänestäisivät EU:ssa pysymisen puolesta siinä vaiheessa kun menin nukkumaan. Seuraavana aamuna muistan vieläkin elävästi kuinka klo.04.00 BBC:n politiikan toimittaja julisti historiallisen äänestystuloksen.

Nyt pystyin seuraamaan täältä Nykistä käsin toista tämän vuoden hyvin historiallista äänestyskamppailua. Katsoin tuloslähetystä ihan kotisohvalta käsin, Ben & Jerryn ja valkkarin kera. En ole ihan joka päivä nähnyt paikallista viinikauppaa niin kiireisenä kuin tänä iltana. Ihmiset hakemassa joko ilo-tai lohtujuomaa. Viestittelin amerikkalaisen työkaverin kanssa tilanteesta koko illan läpi. Fox News oli ainut uutiskanava jonka onnistuin streamaamaan netin kautta ja kaveri joka katsoi CNN sai ihan eri tuloksia. Fox News taisi olla hanakampi julkistamaan valitsijamiesääniä kun CNN taas jätti esimerkiksi Floridan julistamisen aika myöhäiseksi. Floridan äänten julistamisen jälkeen päätinkin jättää pelin sikseen ja mennä nukkumaan. Koska kyllä se tulos oli jo aika selvä siinä vaiheessa ja päätin olla kiduttamatta itseäni yhtään enempää.



Aamulla kun heräsin mietin hetken olikohan se sittenkin unta? Mutta sitten avasin kännykkäni jossa odotti lukemattomat viestit kavereilta ja perheeltä kysymyksineen Trumpin voitosta. Sinänsä voitto ei ollut edes yllätys, olihan näissä vaaleissa paljon samaa kuin Brexitissä. Ihmiset ovat yksinkertaisesti tyytymättömiä vallitsevaan tilanteeseen.

Shokki se tuntui olevan tietysti monelle nykkiläiselle, en tiedä kuvittelinko vai oliko oikeasti tunnelma hipsterimäisessä Williamsburgissakin normaalia vakavampi ja hiljaisempi keskiviikko aamuna kun kävelin lautalle.

Kävin hakemassa Starbucksista aamukahvini ja samalla nappasin mukaan New York Timesin. Olihan tämä historiallinen tulos ja halusin säästää etusivun merkiksi tästä ajasta. Kassapojan mielestä se olisi kannattanut kehystää. Itse en kuitenkaan menisi niin pitkälle.

Klo.11.30 katsoin Clintonin hienon puheen. Siitä puheesta jäi moni asia mieleen. Mutta erityisesti tämä:

"To all the women, and especially the young women, who put their faith in this campaign and in me, I want you to know that nothing has made me prouder than to be your champion.
I know that we still have not shattered that highest glass ceiling. But some day someone will—hopefully sooner than we might think right now.
And to all the little girls watching right now, never doubt that you are valuable and powerful and deserving of every chance and opportunity in the world."

Vaalien lopputulos oli tietysti koko päivän puheenaihe. Kenen kanssa sitä ikinä puhuikaan. Trump, Clinton ja vaalit tupsahtivat esiin kun ohitin ihmisiä jalankulkukäytävällä. Illalla kun odotin kadunkulmassa kaveria kuulin erään nuoren naisen huutavan puhelimeen kuinka vaalien lopputulos oli varmasti venäläisten manipuloima koska Trump ei olisi muuten millään voittanut. 

Ja matkalla illalliselle kaverien kanssa törmäsin kirjaimellisesti tuhansien ihmisten mielenosoitukseen Trumpia vastaan. Mielenosoituskulkue (joka vaan jatkui ja jatkui) oli alkanut ilmeisesti jostain Downtownista ja päämääränä oli tietysti Trump Tower. Nykin mielenosoitus ei ollut ainoa vaan niitä on ollut ympäri maata kun New York Times uutisoi.



Tälläisiä fiiliksiä siis on ollut New Yorkissa vaaleista näin omalta näkökannalta katsoessa. Saa nähdä miten tästä eteenpäin jatkuu!

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Sillä tavalla sitten kävi - tunnelmia Brexitistä

Yksi niistä äänestyslipukkeista joita meidän postiluukusta tungettiin sisään


Torstaina 23.06.2016 klo.22.00 illalla äänestysasemat sulkeutuivat ympäri Britanniaa. Kansalaiset olivat juuri äänestäneet haluavatko he pysyä osana Euroopan Unionia vai lähteä.

Torstai

Klo.22.00 äänestyasemien sulkeuduttua punta vahvistui koska sijoittajat uskoivat vahvasti remain-äänien voittoon.

Klo.22.30 arveltiin ensimmäisten äänestystulosten alkavan tippua siinä puolenyön maissa.

Klo.23.15 päätin mennä nukkumaan ja viimeisiä asioita mitä tuloslähetyksissä puhuttiin oli viimeisimmät gallupit ja kuinka niiden mukaan remain-äänet voittaisivat. Tunsin oloni suhteellisen varmaksi että Britit äänestäisivät EU:ssa pysymisen puolesta.

Perjantai

Klo.02.14 Herään yhtäkkiä johonkin ja katson kelloa. Nopeasti katson puhelimesta mikä on tilanne äänten laskennan suhteen. "Hitsit, leave-äänet johtavat"...

Klo.04.30 Herään taas itsekseen, katson kelloa ja puhelinta. Äiti oli laittanut jo viestiä että esim. oma kotikaupunkini on äänestänyt lähtemisen puolesta. Katson taas kännykästä tuloksia ja leave-äänet johtavat edelleen. Luovutan nukkumisen suhteen ja raahaudun alakertaan katsomaan tuloslähetystä televisiosta. Tulokset näyttää synkiltä, leave-äänet johtavat edelleen.

Klo.04.40 BBC julistaa tulokset viralliseksi ja leave-kampanja voittaa. Iso-Britannia on äänestänyt EU:sta eroamisen puolesta. Käyn (herättämässä) ja kertomalla miehellä nämä historialliset uutiset. Punta on laskenut alhaisimmalla tasolle sitten vuoden 1985.

Syön aamupalaa viideltä aamulla, juttelen iskän ja äidin kanssa äänestyksestä, luen uutisia ja Twitteriä.

Seiskaksi menen perjantai-aamun GRIT-tunnille. Tunnilla on kaksi muuta osallistujaa minun lisäkseni ja juttelen siinä ennen tunnin alkua niitä näitä toisen osallistujista kanssa. Hän kysyy mistä olen kotoisin. Miten päädyin Britteihin. Kauanko olen ollut täällä. Äänestyksen tulokset saivat minut puolustuskannalle ja totean vain että Britannia on tätä nykyä kotini. Keskustelu jatkuu ja käykin ilmi että kaikki olivat EU:ssa pysymisen kannalta. Toinen osallistuja on huolissaan omasta perheyrityksestään jossa he tekevät suurimmaksi osaksi kauppaa muiden EU-maiden kanssa.

Klo.08.00 Pääministeri David Cameron ilmoittaa erostaan. Uusi pääministeri pitäisi olla tiedossa ensi lokakuun puoluekokouksessa. Spekulaatiot uudesta johtajasta alkaa välittömästi.

***********************
Perjantain puoleenpäivän mennessä olemme siis saaneet tietää että Britit ovat äänestäneet EU:sta eroamisen puolesta, Cameron on eronnut, Skotlanti on ilmoittanut halustaan järjestää toinen kansanäänestys itsenäisyydestä ja jopa Irlannin Sinn Fein puolue kommentoi aikaisin aamulla kuinka pitäisi järjestää äänestys Irlannin ja Pohjois-Irlannin liittämisestä yhteen. Myös työenväenpuolueen vetäjää Jeremy Corbyniä on vaadittu eroamaan.

Seuraavaksi keskustelu jatkuukin siitä kuka on seuraava pääministeri, koska Britannia aloittaa virallisen eroprosessin, vai aloittaako se sitä ollenkaan vai yrittääkö Britit keksiä jotain muuta keinoa. Mitä tapahtuu Skotlannille? Ja koska se Lissabonin sopimuksen 50 artikla pistetään käyntiin jos Britit päätyvät sille tielle.

Että sellainen perjantai aamu/aamuyö. 

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Se paljon puhuttu BREXIT



Oli minunkin pakko tulla kirjoittaa tänne piskuiseen blogiin tästä kuumasta aiheesta joka hallitsee brittiläistä yhteiskuntaa ja mediaa tällä hetkellä. Eli Brexitistä. 23.kesäkuuta Britit äänestävät haluavatko he erota EU:sta vai ei. Mietin hetken miten lähteä tätä postausta kirjoittamaan, asiaa kun tästä riittäisi vaikka kuinka monen esseen kerran. Ajattelinkin siis että ehkä ihan parasta kertoa lyhyesti omista kokemuksista ja ajatuksista Brexitiin liittyen ilman että lähden väittelemään sen suuremmin eron hyödyistä ja haitoista (siitä kun löytyy niin paljon tietoa netistä!)

Mikä Brexit?

Brexit (joka on siis yhdistetty sanoista Britain and Exit) tarkoittaa siis nimensä mukaisesti Brittien eroa EU:sta. Aiemmin tänä vuonna pääministeri ilmoitti että asiasta järjestetään kansanäänestys 23. kesäkuuta 2016. Itselleni ajankohta tuli hieman yllätyksenä, koska aiemmin ainakin median toimesta oltiin puhuttu kuinka kansanäänestys järjestettäisiin vasta  vuonna 2017.

Kansanäänestyksessä saavat äänestää niin Britit, Irkuit kuin myös Commonwealthin kansalaiset jotka asuvat Britanniassa. Briteissä asuvat EU kansalaiset (paitsi Irlannin, Maltan ja Kyproksen) eivät saa äänestää kansanäänestyksessä. Kansanäänestyksissä on yleensä hieman eri kriteerit kuka saa äänestää, olen itse esim. saanut äänestää Skotlannissa asuessa kansanäänestyksessä joka koski äänestystavan muutosta. Toisaalta ymmärrän kyllä hyvin että EU-kansalaiset eivät saa äänestää tällä kertaa.

Nykyinen hallitus tukee Britannian EU-jäsenyyttä. Pääministeri David Cameron on neuvotellut EU:n kanssa muutoksia Britannian nykyiseen EU-jäsenyyden ehtoihin mikäli Britit päättävät pysyä EU:ssa. Sopimus (joka tulee voimaan heti kun äänestulos tiedetään) sisältää muutoksia mm. lapsilisän maksuihin ja EU:n sisäisiin maahanmuuttajiin ja heidän sosiaalietuihinsa.

Vaikka on monia syitä miksi Britit haluavat erota EU:sta, kaksi isointa syytä tuntuu olevan taloudelliset jutut (liian korkeat jäsenmaksut ja liikaa byrokratiaa) sekä maahanmuutto/vapaa liikkuvuus (vaikka Britit eivät kuulukaan Schengen-alueeseen). Mielipidemittausten mukaan äänet menevät tällä hetkellä aika tasan kummankin leirin puolelle.

Minun kokemukseni Brexit-keskustelusta

Brexit tulee todella usein esiin keskusteluissa tänä päivänä. Mikä on tietysti ihan luonnollista mitä lähemmäksi äänestyspäivää päästään. Jos saisin ääneestää, olisi minun äänestyspäätös hyvin itsekkäistä syistä aika selkeä, eli että Britit pysyisivät EU:ssa jolloin täällä asuminen pysyy yhtä helppona. Toisaalta, vaikka Britit äänestäisivät eroa, en tiedä todellisuudessa miten kauan ja minkälaisia (jos minkäänlaisia) muutoksia se tarkoittaisi jo täällä asuville EU maiden kansalaisille. Siitä kun on esitetty paljon spekulaatioita ja "tietoa" ties missä medioissa. Mahdollinen eroaminen vaikuttaisi luonnollisesti niihin EU-kansalaisiin jotka vasta äänestyksen jälkeen pyrkivät maahan.

Se mikä on ollut suurin yllätys minulle, on se että kaikki joiden kanssa olen asiasta keskustellut, ovat olleet EU:sta eroamisen kannalla. Tämä todella yllätti minut. Riippuen kenen kanssa olen keskustellut, hieman eri syyt ovat olleet tämän äänestyspäätöksen taustalla, mutta varmasti suurin yksittäin syy on ollut nimenomaan maahanmuutto. Niin EU:n sisäinen kuin ulkopuolinen maahanmuutto. Koen tämän keskustelun käänteen aina hieman surkuhupaisaksi, maahanmuuttaja kun minäkin olen. Ja tämän jälkeen kun he kysyvät minun mielipidettäni asiaan, totean aina että itsekkäistä syistä haluan Brittien äänestävän EU:n jäämisen puolesta koska EU:n vapaa liikkuvuus on sallinut myös minun maahanmuuttoni Britteihin.

Jos keskustelut alkavat sanoilla, haluan erota EU:sta koska "en pidä maahanmuuttajista" yleensä nostan tietysti esille oman maahanmuuttajstatukseni. Pari tälläistä keskustelua kävin puolituttujen kanssa äitienpäiväviikonloppuna kun olimme käymässä mieheni kotikaupungissa. EU äänestys tuli esiin, ihmiset esittivät mielipiteensä maahanmuuttajista, joihin minä vastasin sitten takaisin että niin, minähän olen maahanmuuttaja ja koen olevani ihan hyödyllinen teidän yhteiskunnalle. Ja vastaus oli aina yhtä huvittava,  "niin, mutta en minä koe että sinä olet maahanmuuttaja/ulkomaalainen". Jaa-a, mikäs tyyppi minä sitten olen ellen maahanmuuttaja? Maahanmuuttaja-keskustelu on sitten ihan oma vyyhtinsä josta myöskin saisi oman postauksen aikaiseksi, se kun on ollut Briteissä todella pinnalla viime aikoina.

Viimeksi varovainen ennustukseni Skotlannin äänestyksestä osui oikeaan (ei sillä, että se oli kovin hankala ennustaa) ja toivon tälläkin kertaa että ihmiset äänestäisivät EI erolle. En tiedä, mutta jotenkin luulisin että mitä lähemmäksi äänestypäivää mennään ihmiset miettisivät että ehkä se on kuitenkin varmempaa pysyä osana Unionia. Noh, kohta se nähdään, kesäkuu lähestyy kovaa vauhtia! 

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Kansanäänestys Skotlannin itsenäisyydestä

Meillä on ollut yksi puheenaihe pinnalla enemmän kuin mikään muu nyt jo monta viikkoa meidän pienessä kahden hengen perheessä. Nimittäin kovaa vauhtia lähestyvä kansanäänestys jossa äänestetään Skotlannin itsenäisyydestä. Se on on luonnollisesti iso puheenaihe - siitä puhutaan kavereiden kesken, työpaikalla, uutisissa, Facebookissa....you name it. Koska se on sen verran ajankohtainen aihe, halusin siitä myös tänne blogin puolelle kirjoittaa hieman.

Perusfaktat kansanäänestyksestä ja itsenäisyydestä
  • Kansanäänestys tapahtuu torstaina 18.syyskuuta 2014
  • Saat äänestää jos olet äänestyspäivänä yli 16-vuotias, rekisteröitynyt äänestämään ja: a) olet Britannian kansalainen ja asut Skotlannissa tai; b) olet EU:n kansalainen ja asut Skotlannissa tai; c) olet kansainyhteisön kansalainen joka asuu Skotlannissa ja kvalifoidut äänestämään 
  • Äänestys tulee olemaan raksi ruutuun kyllä/ei valinta ja kysymys kuuluu "Should Scotland be an independent country?"
  • Jos Skotlanti äänestää itsenäisyyden puolesta, Skotlannin olisi tarkoitus julistautua itsenäiseksi maaksi maaliskuussa 2016. Tämä antaa tarpeeksi aikaa neuvotteluille ja käytännön järjestelyille.
  • Viimeisin YouGov tilasto (01.09.2014) näyttää että Skotlannin itsenäisyyttä kannattaa 47% kansasta ja itsenäisyyttä vastustaa 53%. Tämä oli tulos viimeisimmän väittelyn jälkeen. 
Better together & YES

Kampanjointia niin itsenäisyyden puolesta kuin vastaan on ollut mielenkiintoista seurata. Mitä lähemmäksi äänestyspäivää mennään, sitä kekseliäämmäksi kampanjat käy. Skotlannissa käydessä taas parvekkeilta saattaa roikkua Skotlannin lippuja tai pihalle on isketty kylttejä - yleensä tosin itsenäisyyden puolesta. Kampanjoihin ovat monet lähtenee mukaan ja kaikki keinoja on hyödynnetty. Tunnetuimmat Skotit ovat lahjoittaneet paljonkin rahaa näihin, esim. J.K. Rowling lahjoitti 1 milj. puntaa Skotlannin itsenäisyyden vastaiselle kampanjalle.

Alex Salmond ja Alistair Darling ovat nyt käyneet kaksi tv-debattia aiheesta. Me katsoimme tämän viimeisimmän ja se oli kyllä aika kiihkeätä. Vaikka en Salmondista erityisemmin pidä, täytyy sanoa että hän on näissä tv-väittelyissä esiintynyt paljon paremmin edukseen kuin Darling. Salmondhan on Skotlannin First Minister ja luonnollisesti Skotlannin itsenäisyyden puolella. Hänen retoriikkansa on mielestäni parempi ja täytyy sanoa että hän varmasti vetoaa Skottien kansallistunteeseen jollain tasolla. Häntä kuunnellessa minäkin tunsin jotain kansallisylpeyttä Skotlantia kohtaan vaikka en ole edes Skotti.

Tässä hetki sitten aika ison "kohun" herätti tämän Better together kampanjan mainos - lähinnä sen vuoksi koska sitä syytettiin todella seksistiseksi. Katsokaa videon alku niin ymmärrätte itsekin miksi näin kävi...


Tämä video on taas toteutettu Sky uutisten toimesta ja miksaa hauskasti yhteen nämä eri mielipiteet...


Muutamat debatin aiheet itsenäisyysäänestyksessä

Itsenäisyys on luonnollisesti iso asia ja kartalla on monia isoja aiheita jotka pitää selvittää jos Skotlanti äänestää itsenäisyyden puolesta. En näitä kaikkia aiheita voi ruveta tässä blogikirjoituksessa käymään läpi koska muuten te lukisitte tätä vielä huomennakin, mutta ajattelin tiivistetysti kertoa muutamista niistä isoimmista jutuista joista näissä tv-väittelyissä ollaan esimerkiksi puhuttu.

Yksi näistä isoimmista aiheista on valuutta. Mikäli Skotlanti äänestäisi itsenäisyyden puolesta, he haluaisivat pitää punnan mutta Brittien nykyinen hallitus on sanonut etteivät he suostu rahaliittoon. Skotlantihan voisi silti käyttää puntaa mutta ilman rahaliittoa heillä ei ole omaa keskuspankkia tai mitään ns."turvaa" jota rahaliitto toisi. Skotlanti on ilmoittanut että euroa he eivät halua ottaa käyttöön (Skotlanti siis hakisi EU-jäsenyyttä jos itsenäisyyden puolesta äänestettäisiin).

Kuvakaappaus Better together kampanjan sivuilta
Myös puolustus ja ydinaseet ovat olleet paljon puheissa mukana. Suurimmat ydinasevarastot koko Europpassa on nimittäin tällä hetkellä Skotlannin puolella (kun kyse on luonnollisesti Brittien ydinase arsenaalista). Skotlanti taas haluaisi itsenäisyyden puitteissa poistaa nämä ydinaseet ja siitä tulisi ydinase vapaa maa. Ydinaseiden siirtäminen turvallisesti on kuitenkin aikaa vievää puuhaa ja aikaväli niiden siirtämiselle on asetettu aika pitkälle tulevaisuuteen. Jos Skotlanti äänestää itsenäisyyden puolesta, he hakisivat myös Naton jäsenyyttä, kuin myös EU:n, YK:n ja muiden isojen kansainvälisten organisaatioiden.

Mitä tulee yleisiin isoihin linjoihin ja esim. perustuslakiin, Skotlanti hakee muutosta aikaisempiin poliittisiin linjoihin. Hyvinvoinnin puolesta he haluavat "harjoittaa" tasavertaisempaa politiikkaa ja esimerkiksi lasten päivähoito-oikeutta muutettaisiin tasavertaisempaan suuntaan jotta äidit voivat palata töihin. Onkin ollut paljon esillä että Skotlanti hakee samanlaista mallia mitä Pohjoismaissa harjoitetaan, ja erityisesti siitä miten Norja hoitaa asiansa. Skotlannilla on kuitenkin jo paljon yhteistä Pohjoismaiden kanssa ja tämä hyvinvointimalli soveltuisi ainakin osittain varmasti myös Skotlantiin. Skotlanti haluaa myös lisätä maahanmuuttoa, kun taas Britit ovat koko ajan vieneet politiikka enemmän siihen suuntaan että maahanmuuttoa rajoitetaan.

Hankaluutta asioihin tuo se, että jos itsenäisyyttä ruvetaan hakemaan, Skotlanti haluaisi kuitenkin jakaa tiettyjä insitutionaalisia juttuja Brittien kanssa, kuten edellämainittu raha unio, yhteinen matkustusalue ilman rajatarkastuksia ja Brittein yleisradio. Mielenkiintoista on se, että tällä hetkellä jos Skotlanti itsenäistyisi, he hakisivat EU:n jäsenyyttä ja Skotlanti haluaa pitää skotlantilaisten yliopistojen lukukausimaksu käytännöt samana. Eli toisinsanoen EU-opiskelijoiden ei tarvitsisi maksaa lukukausimaksuja opiskellessaan kandin tutkintoa Skotlannissa. He kuitenkin haluaisivat jatkaa lukukausimaksujen veloittamista Englannista tulevilta opiskelijalta. Tämä tuskin sopii EU:lle koska kyseessä on suoraa syrjimistä tiettya kansakuntaa kohtaan.

Kuva
Kuten sanottu, tässä on vaan muutamia ison linjan juttuja jotka ovat olleet kartalla. Mikäli asia kiinnostaa enemmän, Future of the UK and Scotland on hyvä sivusto. Sieltä löytyy puolueettomia infokatsauksia näihin eri asioihin sekä infoa siitä mitä mieltä molemmat osapuolet ovat mieltä näistä asioista.

Minun mielipiteeni ja pieni ennustus tulevasta

Mikä on sitten minun mielipiteeni asiasta? Minähän en luonnollisesti pääse äänestämään mutta jos olisitte kysyneet mielipidettäni asiasta vielä helmikuussa, olisin sanonut ehdottomasti ei Skotlannin itsenäisyydelle. Nyt kuitenkin kun olen perehtynyt asiaan enemmän ja kuunnellut väittelyitä on mielipiteeni kallistunut enemmän siihen undecided suuntaan. Olen alkanut ymmärtämään paremmin ja paremmin kannanottoja itsenäisyyden puolesta, mutta toisaalta, samalla tuntuu siltä, että Skotlanti luottaa paljon siihen että he pystyisivät neuvottelemaan asiat itselleen parhaimmalla tavalla Brittien kanssa jos itsenäisyys tapahtuisi. Kuten esimerkiksi tämä valuutta asia. Todellisuudessa en kuitenkaan usko että näiden asioiden sopiminen on yhtään niin helppoa. Jos siis pääsisin äänestämään, en vieläkään osaa sanoa mitä vastaisin.

Minulle Skotlanti on tuntunut täysin omalta maaltaan sen jälkeen kun muutin Englannin puolelle. Joka kerta kun käymme Skotlannissa, se fiilis mikä siellä vallitsee on vain niin erilainen. Skotit ovat todella ylpeitä omasta maastansa ja he ovat mielestäni kulttuurillisesti erilaisia monissa asioissa verrattuna esim. englantilaisiin.

Oma henkilökohtainen ennustukseni on kuitenkin että EI äänet voittavat vaikka äänestys menee varmasti paljon tiukemmalla kuin ikinä osasin odottaa. Jännät ajat siis tulossa!

Kuva
P.S. Pahoittelut jos kirjoituskieli tuntuu entistä kökömmältä, tälläisistä aiheista kirjoittaminen on aina vaikeampaa suomeksi koska jouduin monta kertaa googlaamaan tiettyjen käsitteiden suomenkieliset nimet...

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Lidl vai Marks & Spencer? Luokkayhteiskunnan jaot

Olen nyt lomani aikana jäänyt aivan koukkuun brittisarja Downtown Abbey. Sarjassa seuraillaan Crawleyn aatelissuvun ja heidän palvelijoidensa elämää Yorkshiressä. Sarja tapahtumat alkavat juuri hieman ennen ensimmäistä maailmansotaa. Se on aivan ihana sarja ja juuri niin Britti kuin vaan olla ja voi :) Tietenkin sarja käsittelee luokkayhteiskunnan eroja, ja vaikka ajat ovat hieman muuttuneet tuosta, on käsite luokkayhteiskunta silti todella vallitseva Briteissä.

Itse täytyy sanoa että en ole "kunnolla" törmännyt tähän luokkayhteiskuntajakoon, varmaankin lähinnä siksi että en ole Briteistä kotoisin (ylläri, ylläri). Sen lisäksi suurin osa ystävistäni on ulkomaalaisia. Tottakai tiedostan ongelmat ja asiat liittyen tähän asiaan, mutta henk.koht en ole kokenut tätä edellamainituista syistä. Toisaalta varmaan näkyvämmin kuin koskaan tajusin luokkayhteiskunnan jaot kun muutin tänne ja muutamia "jänniä" sattumia tuli tielle. Suomalaisena on vaikea aina mieltää että joku kuuluu tiettyyn "luokkaan", meillä kun sellaiseen jakoon ei olla ikinä totuttu (tosin Suomessa tuloerotkin valitettavasti vain kasvavat kasvamistaan). Jonkinmoisia yleisiä havaintoja brittiläisestä luokkayhteiskunnasta voisin kuitenkin tehdä niiden kolmen vuoden perusteella jonka olen täällä asunut:

"Private school kidsit". Kuten kaverini totesi heti ensimmäisenä vuonna, ne yksityiskoulun lapset on hieman eri juttu kun ne jotka ovat käyneet ihan yleiset koulut. Helsingin Sanomissa oli aikoinaan artikkeli juurikin tästä asiasta, jossa todettiin että "luokkayhteiskunnan rakennetta tukee koulutusjärjestelmä". On niitä joilla on rahaa, ja pistävät lapsensa yksityiskouluhin ja sisäoppilaitoksiin (kyllä, ne eivät kuulu vain vanhoihin tyttökirjoihin), ja on niitä jotka käyvät ihan tavallisia kouluja. Yläluokka ja ylempi keskiluokka koulutetaan näissä kouluissa joissa he sitten oppivat oikean puhetyylin, tapaavat oikeat ihmiset ja oppivat harrastamaan oikeita lajeja (kuten pooloa). Karrikoiden voisin käyttää St.Andrewsin yliopistoa esimerkkinä josta minulla ei ole henk.koht. kokemusta, mutta olen kuuullut hurjia juttuja ystävältäni.

Se mistä mielestäni ehkä selkeimmiten tunnistaa luokkajaon on ihmisten puhetapa. Yläluokkaan ja paremman koulutuksen saaneet tuppaavat puhumaan "puhtaampaa" englantia. He artikuloivat selkeämmin ja mielestäni parhaiten heidän puhetyyliään kuvaa sana "brittiaksentti" (minä nimitän sitä myös posh aksentiksi). En tosin tiedä mihin Skottiaksentti sijoittuu? Onko olemassa yläluokkaista skottiaksenttia koska yleensä se skottiaksentti se on epäselvää, epäselvempää tai epäselvintä?

Jalkapallo on yleensä mielletty työväenluokan lajiksi, kun taas yläluokka katselee rugbya. Toisaalta tässä on alueellisia eroja (Helsingin Sanomat). Ja kaikki varmaan tietää että kuninkaalliset ja yläluokka suosii hevosurheilua, esimerkiksi juuri pooloa (haluaisin muuten kovasti nähdä poolo-ottelun). Jos mietin kovasti, niin kyllähän se on yleensä jalkapallohuligaanit joista uutisoidaan eikä rugbyhuligaanit. Korreloiko tämä sitten suoraan yhteiskuntaluokan kanssa? Täällä varmaan sanottaisiin kyllä. Olen ollut sekä jalkapallopelissä että rugbya katsomassa, ja muistan vaan et kyllä siellä fudismatsissa paljon aggressiivisempaa porukka oli. Eri joukkuiden kannattajilla oli eri katsomot, joiden välissä oli vielä 2 m korkea metalliaita. Liioitteluako? Ei varmasti, tappio ei ole leikin asia. Keskusteletiin juuri tästä fudiksen ja rugbyn erosta poikaystävän kanssa, ja kuulemma rygbyn pelaajilla on aina yliopisto-koulutus ja sitä kautta he pääsevät pelaaman rugbyä. Futaajat voidaan taas rekrytoida suoraan lukiosta liigaan. Tämä sitten luonnollisesti korreloi luokkajaon kanssa.



Lemmikit. Kaikki yhteiskuntaluokat pitävät koirista, mutta roduilla ja luokilla on eroja. Ja tästä olen tietyllä tavalla samaa mieltä. Täällä nimittäin olen nähnyt pittbulleja vain "nedeillä" (Ned is a derogatory term applied in Scotland to youths who wear casual sports clothes,with the stereotypical implication that they engage in hooliganism or petty criminality, Wikipedia).  Olen koirarakas ihminen, mutta näiden ihmisten käsissä nämä koirat on useimmiten huonosti käyttäytyviä (tai ne on koulutettu tappelemaan). Tai vähintäänkin hakattuja, mikä on mielettömän surullistä. En ole varmaan koskaan nähnyt pittbullia kenelläkään muulla kuin näillä "Nedeillä". Ja suoraan sanottuna yhdistelmä pitbullista ja nedistä vähän pelottaa. Tässä kohtaa en siis halua tuomita koko rotua, vaan lähinnä siellä hihnan päässä ohjaavaa henkilöä.


Ruokakaupan valinta. Ei nimittäin sovi että "parempi väki" käy Lidlissä saatika Morrisonilla (vastaa meidän Citymarkettia) ostoksilla. Yleensä varmin vaihtoehto, jos haluaa ylläpitää sosiaalista statusta on Marks & Spencer (verrattavissa ehkä meidän Stockan Herkkuun). Tämä saattoi olla vain tämä yksi tapaus, mutta muistan edelleen hämmästykseni kun minulle kerrottiin että ei me nyt Morrisonille voida mennä koska siellä käy vain "alempaa luokkaa" ja se olisi todella kamalaa. Jaa-a, no eipä kai sitten.

Tämä teksti on tietysti karkeaa yleistystä, mutta tälläisiä asioita olen itse kokenut ja nähnyt Briteissä asuessani.

Nyt olisi mielenkiintoista lukea teidän mielipiteitä? Kokemuksia luokkayhteiskunnasta joko Suomesta, Briteistä tai jostain muualta?

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Esseen kirjoittelua ja suomalaista kulttuuria

Heipparalla, tällä hetkellä istun junassa matkalla Derbyyn ja pääsen viikonlopuksi taas maaseudun rauhaan.

Viikko on mennyt kauheata haipakkaa eteenpäin ja nyt huomaankin että tätä lukukautta on jäljellä enää 2 viikkoa. Aika hurjaa. Ja nekin viikot menee varmaan nopeasti koska ensi viikolla saankin sitten äidin tänne vierailulle ja viikonloppuna olisi tarkoitus tehdä päiväretki Bathiin ja Stonehengeen. Huhu, minne tämä (akateeminen) vuosi on oikein hujahtanut?

Iskä lähti todella tiistaina ja sen jälkeen minulla alkoi esseen tahkominen. Tarkoitus oli kirjoittaa 2000 sanan critical review. Essee on vaan harjoitustyö, eli arvosanalla ei ole merkitystä itse kurssin lopulliseen arvosanaan. Itse en ole koskaan aikaisemmin tuon tyyppistä harjoitusta tehnyt (critical review) mutta täytyy sanoa että nautin siitä suunnattomasti. Oli ihana kritisoida jotakuta ihan koko tunteen palolla. Yritin löytää jotain positiiviista sanottavaa, mutta aika vähiin se jäi. Sinänsä ihana huomata oma kehityksensä näiden opiskeluvuosien aikana koska silloin ensimmäisen vuoden opiskelijana tälläinen tehtävä olisi varmaan ollut hieman vaativampi. Minä nimittäin ainakin otin kaikki akateemiset artikkelit ihan todesta, ja uskoin melkein kaikkea mitä niissä sanottiin. Nykyään tilanne on kuitenkin se, että vaikka se olisi kuinka arvostettu scholar joka artikkelin on kirjoittanut, sitä lukee aina kriittisellä silmällä läpi ja uskaltaa kyseenalaistaa asioita. Eli ehkä jotain oppia ja tietoa on mennyt päähän näiden viimeisen neljän vuoden aikana.


Eilen olinkin sitten tilaisuudessa jonka ISO ry oli järjestänyt yhdessä suurlähetystön kanssa. Illan teemana oli kulttuuri ja kuinka suomalainen kulttuuri nähdään Briteissä. Todella mielenkiintoista ja ihanaa että tälläisiä tilaisuuksia järjestetään. Paikalla oli mm. Suomen Lontoo Instituutin edustaja, Sheila Lawlor Politeia think thankista sekä Titus Hjelm joka opettaa suomalaista (kulttuuria) UCL:ssa. Suurlähettiläs myös piti alkuun puheen sekä lehdistöneuvos näytti pari todella hauskaa klippiä. Kaikki he toivat hyviä pointteja esiin suomalaisesta kulttuurista yleisesti sekä itse Briteissä. Aiheesta voisin kirjoittaa helposti enemmänkin koska tilaisuus sai todella ajattelemaan kaikkea tätä, lähtien ihan siitä että miksi sitä ollaan päädytty opiskelemaan Britteihin.
Oli myös mukava tavata muitakin suomalaisia opiskelijoita vaikka pääosin taisinkin keskittyä puhumaan niiden kanssa jotka jo entuudestaan tunsin...Ja täytyy sanoa että tuli todella keväinen fiilis kun alkudrinkit päästiin nauttimaan puutarhassa.


Viikonlopun suunnitelmiin kuuluu niinkin hurjia juttuja kun tukan värjäys, mun uskollinen tukanvärjääjä kun karkasi ensin Suomeen ja sit Argentiinaan, niin nyt täytyy yrittää selviytyä hommasta itse. Äiti saakin leikata sen sitten ensi viikolla. Päätin etten viitsi pistää paljon rahaa kampaajaan kun se tukan värjääminen on niin helppoa itsekin. Ja eiköhän Fiskarseilla se saada leikattuakin ihan ok. Toivottavasti en joudu myöhemmin kirjoittaa postausta otsikolla "Uups, I did it again"...

Lisäys: Juuri kun olen miettinyt et onko tämä nyt turvallista vai ei-turvallista aluetta missä asun, niin eilen meidän asuntolan vieressä oli joku himmee 15 hengen jengitappelu jossa jotakuta puukotettiin ja hakattiin. Nyt poliisin eristysnauhat eristää puolet koko kadusta. Todella ikävää ja surullista. Toisaalta tämä ei varmaan ole ainoa alue Lontoossa jossa tuollaista tapahtuu..

En oikein tiedä oliko (tälläkään) postauksella mitään kunnon pointtia tässä takana, kunhan piti tulla hieman sepustelemaan. Kuvatkaan eivät liity mitenkään näihin tapahtumiin. Olen vaan napostellut niin ihania ja kauniita juttuja tällä viikolla että ne piti iskeä tähän. Huah. Ehkä lopetan tähän.

Hauskaa viikonloppua!

torstai 2. helmikuuta 2012

Salia, sushia ja sivistystä

Noista kolmesta ässästä on pitkälti mun viikko koostunut.

Siellä yli-ihmisten salilla on tullut käytyä ahkeraan, ja uusimpana havaintona tein se, että jos jo kerran tiedän ettei minua ole siunattu rytmitajulla, miksi ihmeessä mun täytyy änkeä itseni step-tunnille? Saman tein olisin voinut hakea Riverdancen-riveihin ja se olisi ollut yhtä mahdotonta...

Olen taas aloittanut sushin suurkulutuksen. Mun lemppari take-away sushipaikka, Wasabi, sijaitsee ihan kampuksen lähellä, joten sieltä tulee aina välillä haettua superherkulliset sushit lounaaksi. Se on vaan niin hyvää!!

Sen lisäksi olen salaa hykerrellyt Suomen pakkaslukemia ja kiitellyt ettei tarvitse siellä värjötellä. Toisaalta Lontooseenkin tuli yhtäkkiä kamalan kylmät kelit. Kamalalla tarkoitan lähellä nollalukemia...

Olen myös tuskaillut huoneeni tilanpuutteen kanssa. Vaatekaappi tässä huoneessa on järkätty niin hirveä epäkäytännöllisesti että korkkarit joutuivat kirjahyllyyn kun ei ne sinne vaatekaappiinkaan mahtunut. Vakuutan itselleni että ne on kaunis sisustuselementti eikä pakon sanelema ratkaisu.


Muuten viikko on kulunut opiskellessa. Meidän Genocide-kurssilla käsitellään tällä viikolla journalismia ja miten se käsittelee näitä kansanmurha keissejä. Mielenkiintoinen aihe, ja kiva nähdä minkälaista keskustelua saadaan aikaseks huomiseks. Yleensä jos mulla on muutakin asiaa yliopistolle, jään sinne sit opiskelemaan. Paikkoja on vaan supervaikea löytyy kirjastosta joka on yleensä todella täynnä. Kuvassa näkyy myös mun uusi rakkaus: miniläppäri!



Sen lisäksi olen käynyt keskustelemassa lopputyöstäni ohjaajan kanssa, joka tosin vähän teilasi oman aiheeni. Ei se kyllä ollut edes kunnon aihe, vaan enemmänkin semmoinen, "noh, tästä aiheesta voisin saada kokoon jotain". Odottelen että taivaasta tippuisi ratkaisu ja kokisin valaistumisen aiheen suhteen, ohjaajan neuvo oli vaan lukea enemmän alan artikkeleita. Ehkä kuitenkin odotan sitä valaistumista..

Käytiin keskiviikkona katsomassa todella mielenkiintoinen dokkari Amnestyn pääkonttorissa täällä Lontoossa. Kyseessä oli yksi osa viisi-osaisesta dokkarisarjasta Women, War & Peace. Kyseisen osan nimi oli Peace Unvailed jossa seurattiin Afghanistanin naisia ja heidän pyrkimyksiään osallistua rauhanprosessiin vuosina 2009 ja 2010. Amnestyllä on tällä hetkellä menossa kampanja jossa pyritään lisäämään naisten osuuksia rauhanneuvotteluissa. Dokkari oli ihan supermielenkiintoinen ja sai kyllä jossain määrin kyllä pyörittelemään silmäkin, niin uskomattomia juttuja siellä oli. Ja vilahtihan siellä Alexander Stubb jenkkihymynsä kanssa. Lähtemättömän vaikutuksen teki myös Horia Mosadiq, yksi näistä Afghaani naisista jotka on tehnyt niin paljon töitä naisten oikeuksien eteen. Harvoin olen tavannut yhtä hyvää puhujaa joka onnistuu vetoamaan kuuntelijoihinsa niin hyvin - en ollut ainoa jonka silmäkulmat kostuivat hänen puhuessaan. Jos kiinnostaa katsoa kyseinen dokkari, sarjan kaikki osat löytyvät täältä.

Hieman keveämpiin aiheiseen liittyy tämän illan laivajuhlat. Yliopiston Skandi-society ja kaikki lattari-societyt järjestää yhteiset bileet jokilaivalla, eli Thamesin rannalla. Pitäisi olla hauskat juhlat tiedossa, sitä ennen pitäisi kuitenkin vielä painua salille..Olin varannut sen pahamaineisen step-tunnin, mutta jostain kumman syystä peruutin sen tiistain session jälkeen :)

Näissä maisemissa mennään sit illalla!

tiistai 8. marraskuuta 2011

Se tavallinen tiistai

Olen ollut tällä ja edellisviikolla joka aamu myöhässä. Ärsyttävää, varsinkin kun aloitin lukukauden niin hyvin, eli kävelemällä yliopistolle ja olemassa ajoissa. Myöhässä oleminen tarkoittaa tietysti sitä, että olen periaatteessa jo myöhässä lähtiessäni kotoa, mikä merkkaa että pitää ottaa metro. Jos käy hyvä tuuri ja metrojumalat ovat suotuisia, ehdin yliopistolle n.20 minuutissa. Huonolla tuurilla tulee joku tukos ja en ehdi luennoille ollenkaan.

Tästä päästääkin siihen, että ihan oikeasti miten metrossa voi olla niin julmettoman kuuma? Nyt kuitenkin kaipaisi jo takkia päälle ulkona mutta metrolla kulkiessa mulle tulee aina niin kuuma etten itseasiassa kaipaa takkia sitten koko päivänä. Ja saavun hikisenä luennolle, joka on muuten äärimmäisen inhottavaa. Alastomanako siellä metrossa pitäisi kulkea? Mua ärsyttää tää kauheasti ja siksi yritän vältellä metrolla kulkemista (siis aamuisin kun on ruuhkaa).

Kurjina päivinä comfort ruokana toimii sushipaketti. Itseasiassa muuten ei ollut kurja päivä tänään, mutta keli oli todella nihevä ja sateinen, oikein sellainen kunnon "Lontoo-keli" mitä luulin että täällä olisi joka päivä. Kampuksen läheltä löytyy sushi-ketju Wasabi josta saa todella maukkaita lounas- paketteja mukaan. Välillä pitää hemmotella itseään (eli ainakin kerran viikossa tulee ostettua sushia sieltä).



Olen nyt maistanut Starbucksin uutukaisia joulukahveja, Praline Mocha ja Gingerbread Latte. Molemmat olivat oikeastaan aika kammottavia. Ensimmäisenä mainittu oli niin makea että hyvä ettei suklaa pursunut korvista ulos ja toinen oli taas niin kummallisen makuinen etten tiennyt mitä mieltä siitä olin. Mutta mukit on sentään söpöjä.

Kuva täältä
Erkki Tuomioja tuli tänään pitämään luennon yliopistolle (aiheesta More cooperation is more security) ja en ole aikaisemmilla yleisillä luennoilla kuullut luennoitsijalle taputettavan niin ahkerasti. Toisaalta, ehkä ymmärrettävää kun koko sali oli maanmiehiä täynnä. Hyvän puheen hän kuitenkin piti. Luennon jälkeen oli pieni "vastaanotto" jonne oli kutsuttu yliopiston suomalaisia opiskelijoita, joiden kanssa olikin sitten mukava jutella ja myös Ulkoministeri vaihtoi muutaman sanasen meidän opiskelijoiden kanssa.
Suurinosahan noista luennoista videoidaan ja niitä voi kuunnella myöhemmin netistä. Jos kiinnostaa, kävin tuossa tovi sitten kuuntelemassa Prof. Fawaz Gergesin luennon aiheesta "Life After Death: Al-Qaeda", joka oli ihan supermielenkiintoinen. Hän mm.argumentoi ettei Al-Qaedaa enää ole olemassa. Sen pystyy kuuntelemaan täältä.


Päivän paras juttu taisi kuitenkin olla yhden pakollisen kurssini (Introduction to Comparative Politics) seminaari joka on aina tiistaisin klo.16-18 kun aivot ovat jo muutenkin väsyneet. Kurssi on kammottava, käsittelee metodologiaa, statistiikkaa ja teorioita.Minulla on ollut suuria vaikeuksia ymmärtää kurssin sisältöä ja olenkin aina tuskastunut luentojen jälkeen, koska on tuntunut että olen ihan idiootti ja ainut joka ei ymmärrä kurssista mitään. Tänään aloitettiin seminaari kuitenkin keskustelemalla kurssin sisällöstä tähän saakka ja kanssaopiskelijat tunnustivat kamppailevansa samojen ongelmien kanssa kuin minä. Halleluja! Proffa kuunteli meitä ja lupasi jatkossa yrittää selittää asiat selkeämmällä tavalla. Halleluja vuorovaikutus!
Luulin ensin että minulla olisi vapaa-ilta pitkästä aikaa näin viikolla, kunnes tajusin että onhan mulla sittenkin lukemisia jotka pitää tehdä. Eli takaisin tuon yllämainitun kurssin tylsään materiaaliin.










En voi uskoa että olen saanut yhdestä päivästä näin paljon tekstiä aikaseksi, mutta tänään on selvästi ollut puheripuli-päivä. Viimeisenä vielä linkki hauskaan Facebookista bongaamani juttuun joka kertoo keskusteluista lentäjien ja lennonjohdon välillä. Tiedä sitten onko nämä totta mutta hyvät naurut ainakin sain!

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Kertausta,kertausta

Jeps, jeps, nyt ollaan sitten jo kertausviikolla ja ensi viikon maanantaina ja tiistaina on sitten tämän yliopistouran viimeiset tentit. Olin kyllä iloisesti yllättynyt että olen jo ensimmäisen tenttiviikon aikana valmis, koska yhtä hyvin minulla olisi voinut olla vika tentti vasta kesäkuun puolessavälissä.

Kurssit ovat ne samaiset Extreme Right in Western Europe & Human rights. Molemmille kursseille on kirjoitettu esseet joiden arvo oli 40 % ja tentin arvo on sitten se loput 60 %. Tosin Human rights-kurssille jako oli: essee 30 % ja presentaatio 10 %.

Yleensä luen tentteihin näin kertausviikon aikana, ja todennut sen sopivaksi tavaksi itselleni. Ainut minkä huomaan nyt, on täydellinen motivaation puute. En enää yhtään jaksaisi. Kai se on aika tavallista kun näin lähellä loppua ollaan mutta jostain pitäisi se viimeinen motivaation ripe löytyä ja puristaa enää nämä kaksi viimeistä tenttiä läpi. Hieman naurattaa kun luen läpi blogitekstejä joita olen kirjoittanut ensimmäisenä vuonna. Sen lisäksi että kirjoitustyyli on kauhea, myös panikointi ja stressin taso ennen kokeita on hieman suurempi. Toisaalta ymmärrettävää, silloin oli kuitenkin vasta aloittelemassa yliopistouraa. Don't get me wrong, kyllä minä vieläkin tenteistä murehdin mutta en ehkä ihan samalla tasolla kumminkaan..

Aberdeenin taivasnäkymää

Tällä hetkellä luen artikkeleita läpi tuohon Extreme Right-kurssille ja täytyy kyllä sanoa että siellä on todella viihdyttäviä faktoja välillä. Ei siinä voi kuin pudistella päätä.

Mitä mieltä olette esimerkiksi Norjan Anders Lange's Party for a strong reduction in Taxes, Duties and Public intervention? Hieman mouthful. Toisaalta ei jää ainakaan epäselväksi mitä arvoja puolue ajaa takaa.
Danish Progress Party haluaisi taas korvata koko maan puolustusmenot yhdellä puhelinvastaajalla jossa äänite ilmoittaa "antaudumme" venäjäksi (tälle oikeesti repesin kirjastossa lukiessani).
Erään äärioikeistopuolueen kansanedustaja oli halunnut karkottaa kaikki maahanmuuttajat ja ilmoitti että esimerkiksi somalit voitaisiin vaan heittää laskuvarjojen kanssa koneista ulos. Jep, jep.

Nämä on vaan muutamia huvittavia esimerkkejä mihin olen törmännyt kerratessani tenttiin. Että sinänsä ihan hauskaa luettavaakin löytyy välillä.

Ja vähemmän kivaa näkymää..

Tentteihin lukemisen lisäksi tässä olisi "pari" muuta asiaa organisoitavana. Isoin ja ehdottomasti hankalin niistä on pakkaaminen. Eilen irtisanoin virallisesti vuokrasopparini (vaikka muutenkin se vasta heinäkuussa loppuu, 12 kk sopimus kun on) ja nyt pitäisi huoneeni kahden vuoden ajalta kääriä pakettiin. Jos tietäisitte millainen romunkerääjä olen, tietäisitte myös että tämän tehtävä ei tule olemaan helppo. Jos olisin viisas, aloittaisin sen pakkaamisen jo, mutta koska keskityn mielummin blogien lueskeluun, kirjoitteluun ja telkkarin katsoomiseen päivän luku-urakan jälkeen, minulla on vahva tunne että viimeisellä viikolla pakkauspaniikki tulee olemaan aikamoinen.

Bongasin muuten Buttermilk Bisquits blogista kiva ajatuksen teemaviikosta, jossa kirjoittaja pisti äänestyksen käyntiin neljästä eri aiheideasta teemaviikolle, joista sai sitten äänestää omaa mieluista aihetta ja hän sitten kirjoittaa viikon ajan kyseisestä aiheesta. Idea kuulosti niin kivalta että ajattelin minäkin sellaisen toteuttaa. Tosin demokraattisen äänestyksen sijasta, päätin teemaviikon aiheen itse (jo ihan sen takia kun en keksinyt kuin pari muuta vaihtoehtoa). Ajattelin kirjoitella siis viikon ajan nimenomaan Skotlantiin/Britteihin liittyviä juttuja. Esim. kulttuurista, opiskelusta täällä yms. Aiheideoita otetaan myös ilolla vastaan kommenttiboksiin! Rupean sitten toteuttelemaan viikon kirjoituksia tenttien jälkeen kun keskityn (välttelen) pakkaamiseen.


"There's only so much time you can spend on Facebook"

torstai 21. huhtikuuta 2011

Vihreää & vehreää

Tänään oli kiva hetki meidän Extrem Right- kurssilla kun minä siinä sitten rupesin kertoilemaan perussuomalaisten voitosta. Ketään ei sinänsä tuntunut liikuttavan asia suuremmin (paitsi että se tietysti kuuluu meidän kurssin aihepiiriin), mutta kun kävi ilmi että Soini tukee erästä englantilaista futisjoukuetta alkoi porukka heräilemään. En nyt kuollaksenikaan muista sen futarijoukkueen nimeä, mutta ilmeisesti sen kannattajat ovat vähintäänkin outoja joten siinä vaiheessa Soiniakin rupettiin katselemaan uusin silmin ( ei ehkä sillä parhaalla tavalla). Noh, tulee mielenkiintoinen luento ensi viikolla kun puhutaan näistä Pohjoismaista.

Kökötin kirjastossa koko päivän esseetä tehden. Jotenkin ei riitäisi motivaatiota enää yhtään, mutta vielä olisi yksi essee tämän jälkeen tehtävänä. Esseen deadline on todella huomenna ja sen jälkeen pitääkin ruveta tekemään jo seuraavaa. Eli pääsiäinen kuluu hommia tehden. No, onneksi perjantai-ilta on pyhitetty tyttöjen illalle.

Koko päivän kirjastossa olleena, oli illalla pakko mennä pienelle lenkille meidän läheiseen puistoon. Ulkona oli hieman viileää (wee bit cold, kuten täällä sanottaisiin), mutta jokapuolella vallitsi ihanan keväinen tuoksu ja puut vihersivät. Kävelin kampuksen läpi puistoon, ja täytyy kyllä sanoa että rakastan kampustamme tähän vuodenaikaan. Se sijaitsee todella Old Aberdeenissä joten kaikkialla on mukulakiviä ja näyttää vanhalta ja idylliseltä. Tulen varmaan vielä enemmän arvostamaan kampusta vasta sitten kun lähden, yleensä kun ne tavalliset kampukset tuppaa olemaan sellaisia betonikasoja kaupungin keskellä.


Olen aina tykännyt käydä Seaton Parkissa lenkillä ja piknikeillä! Ensimmäisenä vuonna sen läpi tuli käveltyä joka päivä kun se oli asuntolani ja kampuksen välissä. Good times! Ensimmäisenä vuonna luettiin siellä myös enemmän tai vähemmän tehokkaasti tentteihin, joka myös johti palamiseen. Ei ikinä uskottu et voitais palaa Skotlannin auringon alla! Siellä on myös nautittu joenvarressa piknikkejä ja onpa siellä joessa tullut myös heitettyä talviturkkikin. Halloweenina olen kävellyt 50- henkisen porukan kanssa keskellä yötä puiston läpi, joka oli silloin ihan pilkkopimeä. Kunnon Halloween- tunnelmaa todella! Toivottavasti hyvät kelit jatkuu ja päästään nauttimaan siellä vielä vikan vuoden piknikkejä!


Oikein ihanaa pääsiäistä kaikille! Syökää paljon pääsiäismunia ja mämmiä!

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Vaalihumua

Ennen kun rupean purkamaan Pietarin kuvasatsia ja kertomaan aivan ihanasta lomasta, niin täytyy tulla jakamaan tämän päivän tapahtumat. Oli nimittäin sen verran jännittävää (joo, I know, täällä maalla ei selvästi tapahdu oikeesti mitään jännittävää)..

Täytyy tähän taustatiedoksi kertoa, että aloitettiin aamulla yhdeksältä tekemään puita (siis polttopuita). Jonka seurauksen klo.11.00 mun vaatteet oli täynnä pihkaa ja sahanpurua. Ja sitä sahanpurua oli myös hiuksissa. Sovittiin että mennään syömään lounasta meidän kyläkuppilaan, enkä vaivautunut sen enemmän ruveta vaihtamaan vaatteeita tai siistiytymään koska meidän kylässä ei koskaan tapahdu mitään, ja siellä ei todellaakaan tarvitse näyttää hyvältä. Muistan vielä ne ala-asteajat kun ei uskaltanut mennä kauppaan ratsastusvaatteissa, kun pelkäsi että näkee kavereita. Olishan se ollut aika noloa. Nykyään se asuvalinta ei ole enää niin justiinsa.

Kylällä ei siis yleensä koskaan tapahdu mitään, mutta tänään sinne osuikin sitten Jyrki Kataisen ja yleisestikin Kokoomuksen pieni vaalikiertue. Isää haastateltiin lehteen ja minä manailin pihkaisia vaatteitani. Uskaltauduin sitten puhumaan ensin Meri-Kukka Forsiuksen kanssa, jolle kyllä ehdin tokaista että olen jo äänestänyt, mutta voisin silti tuota suklaata ottaa (tyypillistä, suklaan kimppuun vaan). Paikalla oli muutama muu Kokoomuksen ehdokas ja sitten tietysti Jyrki Katainen. He olivat päättäneet porukalla tulla kiertelemään tämän lähialueen kaupunkeja/kyliä/maakuntaa. Siinä oli kuulkaa mummua ja pappaa jonossa jotta pääsee Kataisen puheille. Ja minä.
Minä sitten menin pihkaisissa vaatteissani ja sahanpurua hiuksissani kysymään Kataisen mielipidettä tästä EU:n vakausrahastoista. Kyllähän me se kanta kaikki tiedetään, vaalitenteissä se on tullut harvinaisen selväksi. Mutta oli silti pakko ottaa tilaisuudesta vaari. Hyvin mukava hän oli. Kysyi jopa opiskeluista. Minä toivotin onnea vaaleihin.

Tätä sanotaan ruuhkaksi meilläpäin..




Mielenkiintoista nähdä sunnuntaina mitä tapahtuu. Itse olen jo silloin Skotlannissa mutta eiköhän ne uutiset nopeasti puhelimitse sinnekin saakka kantaudu.

torstai 31. maaliskuuta 2011

-12 C, Hyvää päivää vaan!

Oli hieman shokki tänä aamuna kun päästin koirat ulos, tuo ulkona vallitseva "lämpötila". -12 C. Inhottavaa, mutta ainakin on muuten kaunis keli! Ja lumessakin näkyy ihana määrä mitä erilaisempia jalanjälkiä..

Eilinen oli hyvin politiikan täytteinen päivä. Politiikkaa ja uskontohan on aina niitä aiheita, joista ei välttämättä heti ensiksi halua alkaa keskustelemaan, ihmisillä kun tuppaa olemaan aina niistä hyvin vahvoja mielipiteitä (mukaanlukien allekirjoittaneella). Sen takia, vaikka tykkään yleisesti puhua politiikasta ja täällä blogissakin siitä aina tasaiseen tahtiin jauhan, en siitä tuntemattomien kanssa rupea väittelemään. Kavereiden kanssa sen sijaan saadaan yleensä aiheesta hyvät keskustelut aikaiseksi, mikä on aina mukavaa.
Eilen kävin kuitenkin Eurooppasalissa kuuntelemassa puolueiden nuorisojohtajien ulkopoliittista eduskuntavaalipaneelia, jonka vetäjänä toimi Charly Salonius-Pasternak. Todella mielenkiintoinen keskustelu saatiin aikaiseksi, ja 2 h kuluikin kun siivillä. Nuorisojohtajissa on se hyvä puoli, kuten paneelin vetäjäkin totesi, että he yleisesti vastasivat suoremmin esitettyihin kysymyksiin kuin heidän puolueidensa vanhemmat johtajat. Hyvä niin.

Poliittinen teema jatkui kotona, kun tein treffit telkkarin kanssa kasiksi, jotta ehdin katsomaan Uudenmaan vaalitentin. Ja sen jälkeen vielä Ulkolinjan joka käsitteli Oikeiston nousua Euroopassa, joka onkin suoraan tällä hetkellä meneillään olevan kurssin aihetta.
Ja tänään olisi sitten Ylen suuri vaalitentti.

Olen joutunut nyt parina aamuna heräämään aika aikasin ja lähtenyt autonrattiin ja tänä aamuna tajusin sit yhden asian. Olen kaivannut NRJ:n aamupoikien juttuja. Tai no kaivannut on ehkä vähän väärä sana, mutta heitä on hauska kuunnella heti aamusta ja hyvä tapa aloittaa päivä! Se mitä en ole kaivannut on nämä kaikki maininnat näistä Suomen turhista, ö-luokan julkkiksista kuten Martinasta & Eskosta (mistäs muualtakaan kuulin heistä kun radioista).

Kuuntelen paljon musiikkia, mutta mulla on aivan järkyttävän tavallinen musiikkimaku. Kuuntelen listahittejä radiosta ja niistä tykkäänkin paljon. Toisaalta olen aina avoin uusille suosituksille ja uusille musiikkityyleille.
Tänä aamuna kuulin radiosta aivan ihanan biisin, ja se on pakko jakaa täällä. Varmaa listahittikamaa mutta iski kovaa..




Ja tämä uutuus Sunrise Avenuelta kuului myös radioista tänä aamuna:



Nyt onkin aika lähteä koirien kanssa ulos temmeltämään ( -12 C, hrrr) ja sitten täytyykin lähteä Ikeaan shoppailemaan! Ihanaa päivää kaikille!

EDIT/ Niin, siis tuo -12 C oli silloin kuuden aikaa aamulla jolloin oli jo hereillä..nythän siellä on jo oikeen kaunis keli!

tiistai 7. joulukuuta 2010

Ihana joulunaika

Istun tällä hetkellä (taas vaihteeksi) Aberdeenin lentokentälle ja jotenkin mysteerisesti onnistuin yhdistämään koneen maksulliseen langattomaan nettiin maksamatta mitään. Minua myös aavistuksen häiritsee tuo mun toppatakki joka tuulettuu tossa mun vieressä koska se haisee vanhalle viinalle (koska kaaduin teatterin portaissa sunnuntaina ja kaadoin kaikki valkkarit päälleni). Kaverin ehdotuksesta suihkutin hajuvettä siihen mutta se haisee vieläkin. Ällöttävää.

Anyway, nyt on oiva tilaisuus kertoa viime viikonlopusta, tai itseasiassa aikavälistä to-su.Tai itseasiassa eka ihanasta joulupäivästä Edissä ja sit toisessa osassa ihanasta viikonlopusta Glasgowssa! Ihanan jouluinen viikonloppu!

Torstaina lähdettiin siis ihanien tyttöjen kanssa jouluiselle retkelle Edinburghiin. Matkan päätarkoitus oli vierailla Skotlannin parlamentissa mutta kyllähän me hieman joulumarkkinoillakin ehdittiin käymään.
Olen käynyt ensimmäisenä vuonna parlamentissa ja eihän se mikään kaunis näky ole, kauhea ruma ja moderni rakennus mutta tavattiin kaksi kansanedustajaa ja toinen sai mut vakuuttuneeksi että Skotlannin tulisi olla itsenäinen maa :) Päästiin myös seuraamaan istuntoa hetkeksi jonka jälkeen lähdettiinkin sitten ihastelemaan jouluista ja lumista Ediä.


Saatinn näinkin hienot liput Galleriaan ja pakkohan siitä oli ottaa kuva..

Luminen Edinburgh oli kyllä todella kaunis ja siinä kaupungissa on  kyllä ihan oma tunnelmansa tähän aikaan vuodesta vaikka nykyään olenkin enemmän Glasgown puolestapuhuja. Mutta joulunaikaan Edinburghin linna ja joulumarkkinat luovat ihanaa tunnelmaa. Nautimmekin ihanat kupposet mulled wine ja söimme makoisat crepit markkinoilla. Kaiken kaikkiaan aivan ihana päivä aivan ihanien kavereiden kanssa - kyllä joulunaika on kivaa!


Ihana Edinburgh..






Jee,jee, seuraavaksi lisää ihanasta jouluviikonlopusta Glasgowssa (hyvää reissuilua todellakin)..!

perjantai 4. syyskuuta 2009

Responsibility to Protect/ R2P

Heips,

niinkuin mainitsinkin tuossa joku aika sitten että olin kuuntelemassa seminaaria otsikossa mainitusta aiheesta. Ajattelinkin nyt jakaa muistiinpanot teidän kanssanne (Anaa kiinnostaa ainakin :D)
Pahoittelen ontuvia käännöksiä, seminaari oli englanniksi.

Puhujat:

Tarja Halonen - Tasavallan presidentti
Alexander Stubb - Ulkoministeri
Romeo Dallaire - Senaattori (Kanada)
Jan Egeland - Norjan ulkopoliittisen instituutin johtaja
Hans Correll - Under-Secretary- General for Legal Affairs and the Legal Counsel of the UN

Moderaattori Pekka Haavisto painotti paria asiaa avatessaan keskustelun:

- Mitä me voimme oppia menneisyydestä?
- Mitä Pohjoismaat voivat tehdä?

Presidentti Halonenhan sitoutui R2P doktriiniin YK:n huippukokouksessa (World Summit) 4 vuotta sitten.

Presidentti Halosen puheenvuoro

- Kv-yhteisö on kykenemätön tai haluton ratkaisemaan Ruandan kriisiä
- Vuonna 2005 järjestettiin huippukokous, jossa pohdittiin kansanmurhaa ja miten niitä voisi estää jatkossa
- YK:n huippukokouksessa 4 vuotta sitten R2P hyväksyttiin yleisenä periaatteena
- R2P:

1. Valtiolla on vastuu suojella heidän omia kansalaisiaan
2. Kv-yhteisöllä on vastuu auttaa valtioita
3. KV-yhteisöllä on viimeisimmässä kädessä vastuu suojella

- YK luottaa kv-yhteisön tukeen. Me olemme osa YK:tä, joten meidän tulisi myös muistaa tukea sitä.
- Konfliktit on aina hankalimmat naisille ja tytöille. Vuonna 2000 YK hyväksyi 1325- ohjelman jonka tarkoituksena on edistää naisten tasa-arvoa.
- Vuonna 2008 hyväksykttiin YK:n päätöslauselma 1820, joka käsittelee raiskauksia ja väkivaltaa. Presidentti Halosen mielestä raiskaus tulisi nähdä sotarikoksena.

Ulkoministeri Alexander Stubb:n puheenvuoro

- R2P on hankala asia, kansallisen suvereniteetin takia
- kansallinen suvereniteetti ja vastuu suojella omia kansalaisia kulkee käsi kädessä
- Suomi tukee voimakkaasti R2P
- Kansallisvaltiota tulisi auttaa jos se ei pysty suojelemaan omiaan. Kv-yhteisön tulisi "intervene"

Kolme pointtia:

1. "R2P is there to help us all"
2. "The UN needs partners to R2P"
3. "Finland supports the concept of R2P"

- Pohjoismainen yhteistyö melkein kuoli vuonna 1995
- Uudessa multipolaarisessa maailmassa, Pohjoismainen yhteistyö on takaisin
- Pohjoismailla on positiivinen profiili YK:ssa.
- Kuka päättää milloin ja miten mennään väliin? Säännöt pitäisi laatia YK- tasolla.


Romeo Dallaire

- Dallaire muistuttaa siitä mikä on kaikista tärkeintä: kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia keskenään
- kaikilla ihmisillä on oikeus saada suojelua
- Dallaire käyttää vuoden 2007 (?) tsunamia esimerkkinä: enemmän ihmisiä on kuollut/kuolee Darfurissa kuin tsunamissa. Media ei oole kiinnostunut Darfurista eikä ketään kiinnostä lähettää rahaa Darfuriin.
- Dallairen mukaan R2P on reformin alussa
- kansallista itsenäsyyttä pitää voida rikkoa jotta ihmiset saavat suojelua
- Darfur on maailman epäonnistuminen, Ruandan maailma vain hylkäsi
- Jugoslavia oli sellainen kriisi johon piti reagoida koska se tapahtui Euroopassa, Ruanda oli niin kaukana ettei siitä tarvinnut välittää
- Dallaire muistutti ajattelutavasta: "ongelma on afrikkalaisten, heidän tulisi myös ratkaista se"
- Hänen mukaansa E2P ei ole kuollut, mutta se ei ole se dynaaminen konsepti joka sen tulisi olla. Dallairen mukaan välintulon halu puuttuu kokonaan.
- Dallairen mukaan YK:n pääsihteerillä tulisi olla enemmän valtaoikeuksia.

Jan Egeland

1. Meidän täytyy varmistaa ennakoituja tekoja
2. Poliittinen ja turvallisuus vastuu
3. Ei mitään muuta vaihtoehtoja kuin YK--> YK:lla on leading role
4. Aikainen action kun saamme aikaisen varoituksen
5. Pohjoismainen R2P