Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Meidän "juhannus"



Juhannusta ei Briteissä juhlita mutta tänä vuonna halusin yrittää saada jotain juhannusfiilistä aikaa myös täällä. Viime vuonnahan pääsin viettämään juhannusta ihan kotikotiin ja hyvin perinteinen juhannus se olikin - ei ole Suomen juhannusviettoa voittanutta!

Me vietettiin meidän juhannusta lauantaina. Perjantai-iltana käytiin vaan lähipubissa skumpalla ja sitten intialaisessa syömässä. Intialaisen ruuan syöminen aiheuttaa tosin aina sen että ruokakooma saapuu heti ja hyvä etten nukahtanut ravintolan pöytään. Mies söi vielä ihan rauhassa ja minä hoputin häntä lappamaan safkaa naamariin että pääsen mahdollisimman pian nukkumaan. Olinkin sitten jo puoli kymmenen maissa höyhenmailla. Tosin minun puolustukseksi sanottakoon että olinhan jo herännyt perjantaina aamuneljältä äänestystulosten vuoksi. 

Lauantaina herättiin ihanaan auringonpaisteeseen ja todettiin että ehkä tästä tulee vielä ihan hyvä juhannuksenvietto päivä! Lähdettiin aamiaisen jälkeen läheiselle maatilalle ja heidän ihanaan maatilapuotiinsa kahville ja hakemaan evästä iltaa varten. Käytiin myös vetämässä sellainen 11 km juhannuslenkki (kävellen tosin) peltoja pitkin. Ja minä pääsin askartelemaan sen suuresti haluamani kukkaseppeleen! Kesti kyllä hetki ennenkuin sain väkerrettyä tarpeeksi kestävän ja ison seppeleen, ensimmäinen versio kun hajosi aika nopeasti....Siinä peltomaisemia, sinistä taivasta ja heinikkö katsellessa tuli kyllä mieleen että ainakin maisemien suhteen päästiin aika lähelle suomalaista juhannuksen viettoa. Tosin järvimaisemat puuttuivat kokonaan!





Juhannusateria ei valitettavasti ollut ihan Suomi-herkkujen luokkaa, mutta saatiin sentään nauttia meidän omista uusista perunoista (siis ihan meidän omasta kasvimaasta!) ja ostettiin hieman graavilohta. Niin suomalaista kun näillä resursseilla saatiin aikaiseksi!

Illaksi olin varannut meille liput paikalliseen kesäteatteriin. Pelkäsin hirveästi että taas jouduttaisiin peruuttamaan lähtö kun sataa vettä mutta mitä vielä, ilta oli aivan upea ja aurinkoinen. Ja niin oli kyllä ympäristö kesäteatterille. Keskellä metsäaukioita oltiin laitettu valot roikkumaan puista, olkipaalit istuimiksi ja pienen pieni lava joka toimi näyttämönä. Siinä sitten istuttiin olkipaaleilla vieretysten, nautittiin kesäillasta, Shakespearesta ja piknikistä. Näytelmä oli todella Shakespearen Twelth Night. Vanhoillisen englannin vuoksi osa näytelmän alusta meni vähän ohi, mutta onneksi sain pian juonen päästä kiinni. Ja vaikka kyseessä oli ihan amatöörinäyttelijät niin vitsit he olivat hyviä! Nautittiin ihan täysillä ja kympiltä hiivittiin takaisin pellon halki muiden kulkijoiden kanssa kohti autoa hymyt huulilla. 




Blogi varmaan alkaa pikkuhiljaa hiljenemään kesän viettoon, loma alkaa hiipiä kulman takaa ja tässä on vielä jonkin verran tehtävää heinäkuussa koittavia häitä (ja häämatkaa) varten. Ja kommentoinnin määrästä nähden taitaa olla niin että kaikki muutkin alkavat olemaan kesän vietossa (tai sitten minun jutut on laskenut kuin lehmänhäntä ja kukaan ei jaksa kommentoida niitä!). Suosikkisomekanavani instagram pysyy varmasti aktiivisena (@laura.fin) ja olenpa alkanut käyttämään myös snapchattia. Tosin en ole ehkä ihan vielä vakuuttunut siitä, mutta toistaiseksi myös sieltä löytää meikäläisen nimimerkillä lurabella. Ihanaa kesänjatkoa siis kaikille jos en tänne hetkeen ehdi, palaillaan taas (minut tuntien varmaan jo parin päivän päästä kun totean että haluan tulla kirjoittelee tänne jotain!) viimeistään elokuun puolella kun ollaan palattu häämatkalta! 

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Viime kesän 10 parasta



Tiedättekö täällä sataa vettä kuin saavista kaatamalla ja ukkonen on kiertänyt nyt päällä viimeisen tunnin. Mutta jotenkin on ihana kotoisa olo kun voi istua sisällä Pinterestiä selaillen ja blogia kirjoittelen kun sade ropisee (tai hakkaa) ikkunaan. Kesä on alkanut jo kivasti täällä ja pääasiallisesti kelitkin on olleet super kivat! Koska kesä on kuitenkin vasta aluillaan täällä niin ajattelinkin tässä kohtaa hieman muistella viime kesän kohokohtia....Eli tässä kesän 2015 kymmenen top-hetkeä!

1. Kesäillat omassa, uudessa kodissa ja puutarhassa

Muutimme todella viime heinäkuun loppupuolelle meidän ensimmäiseen ihkaomaan kotiimme. Kesäsäät helli meitä ja ensimmäinen ostos uuteen kotiimme olikin grilli ja puutarhakalusteet. Ja kannatti muuten ostaa koska vietimme paljon aikaa ulkona puutarhaa fiilistellen ja grillaillen. En keksi ihan heti mitään parempaa kun omassa puutarhassa grillailu! Ja sama meininki jatkuu tänäkin kesänä!



2. Kesäretki Stratford-upon-Avoniin

Olin kinunut jo kauan miehellä että meidän pitäisi käydä Stratfordissa (eli Shakespearen synnyinkaupungissa) mutta hänen mielestään se oli tosi kaukana. Noh, eihän se oikeasti ole kaukana meiltä joten lähdettiin tekemään päiväretki Stratfordiin eräänä kauniina kesäpäivänä. Stratford oli juuri loistava kohde kauniille päivälle - käveltiin ympäri kaupunkia, vierailtiin markkinoilla, syötiin maukas lounas terassilla, nautittiin jätskeistä ja vuokrattiin pieni vene jolla sitten soudeltiin ympäri Stratfordin pieniä jokia. Ihan super päivä!



3. Tutustuminen uuteen kotikaupunkiimme


Yksi viime kesän ehdottomista plussapuolista oli myös uuteen kotikaupunkiin tutustuminen. Lichfield on ihana kesäkaupunki ja tarjosi kyllä parastaan viime kesänä. Kaupunki on täynnä söpöjä ravintoloita joiden terasseilla on kiva istuskella kesäisin ja me testailtiin niitä ahkerasti. Ja kesäisin meidän kotikaupunki on todella eloisa ja täynnä tapahtumia (viitaten allaolevaan kohtaan) joten siellä on myös todella kiva fiilis kesäisin.



4. Kesätapahtumat Lichfieldissä


Viime kesänä koettiin myös ensimmäistä kertaa kaikki ihanat kotikaupungin tapahtumat. Tai ainakin muutama niistä. Nimittäin Lichfieldissä tapahtuu vaikka mitä kesäisin! Siis oikeasti vaikka mitä! Tänne tulee turisteja lähempää ja kauempaa näihin tapahtumiin ja on kyllä super kiva että kesäisin täällä järjestetään kaikkea kivaa. Lichfield Food & Drink festival oli ensimmäinen tapahtuma joka oli tälläiselle "foodielle" ihana mahtava. Olin odottanut jotain ehkä parikymmentä kojua mutta paikanpäällä oli yli 100 paikallista pienyrittäjää herkkujensa kera. Toinen kohokohta oli Lichfield Proms jotka tosin pidettiin vasta syyskuussa mutta kyseessä on niin brittijuttu että se oli loistava lopetus kesälle!



5. Kesäillat ja kesäruuasta nauttiminen Suomessa

Ehdin tietysti kesälomalle myös Suomeen, viime kesänä vaan tosin kahdeksi viikoksi. Mutta kyllä sitä kaikkea ehdinkin tehdä kahden viikon aikana! Yksi paras ja simppeleimmistä jutuista Suomen kesälomissa on aina se kesäilloista nauttiminen kesäkeittiössä ja ihanan ruuan kokkaaminen. Mikään ei maistu paremmalta kun suomalainen kesäruoka (eli savukala ja uudet perunat!).



6. Kesähetket karvakorvan kanssa

Ja tietty ne kesäiset uinti-ja muut retket tämän karvakorvan kanssa! Marski ei tosin ui, mutta tykkää sentään kahlata. Tämä allaoleva kuva on yksi suosikeistani ikinä, kuinka suloinen voi yksi koira ollakaan!



7. Juhannuksen vietto Suomessa

Viime kesänä pääsin pitkästä aikaa viettää myös juhannusta Suomessa ja vaikka keli oli hieman kylmä (lue: istuttiin ulkona syömässä toppatakit ja kasmir-huivit päällä) oli silti ihana viettää tätä keskikesän juhlaa kotona. Käytiin kuvailemassa auringonlaskua läheisellä järvellä, poimittiin metsämansikoita, väkerrettiin kukkaseppele ja syötiin tietysti hyvää juhannusruokaa!



8. Helsinki fiilistely

En ole mikään erityinen Helsinki-fani mutta kesäisin Helsinki on ihana loistava kesäkaupunki! Ei ole Helsingin voittanutta! Ihanat kahvilat, ravintolat, puistot, saaret, meri, hymyilevät ihmiset, Kauppatori...Nautin täysillä Helsinki-fiilistelystä viime kesänä.



9. Ystävän häät

En keksi heti ihanampia juhlia kuin häät. Oltiin aivan ihanissa häissä viime kesänä (meidän ainot häät viime vuodelle!) ja fiilis oli tietty ihan katossa. Häistä tulee vaan niin kuplivan ihana tunne ja tietty on ihanaa nähdä ystävät onnensa kukkuloilla. Ystäväni häät vielä järjestettiin todella kauniissa ympäristössä meren rannalla joten kamera vaan lauloi. Tänä kesänä juhlitaankin sitten vaan meidän häitä...IIK!



10. Vanhempien vierailu uudessa kotikaupungissa

Viime kesän kohokohtiin kuului myös vanhempien vierailu meidän uudessa kodissa. Vanhemmat teki hurjan työn ja työsti meidän koko pihan uuteen kuntoon...Ja olihan se tietysti muuten kiva että he olivat meillä vierailemassa ;) Yritettiin näyttää heille uutta kotiseutuamme ja tietysti otettiin ilo irti meidän uudesta, hienosta pihasta!



Siinä oli viime kesän 10 kohokohtaa. Olipa kyllä kiva kesä! Tästä kesästä ennustan aika erilaista mutta vähintäänkin yhtä hienoa! Erilaista siksi koska me lähdetään häämatkalle elokuussa ja me harvemmin reissataan ulkomailla kesäisin. Ja veikkaanpa että tiedän jo mitkä juhlat nousee tämän kesän kohokohdaksi!

maanantai 6. kesäkuuta 2016

3 x kesän grilliherkku



Kesä on niin parasta aikaa. Englanti on myös meitä hemmottelut aivan upeilla kesäsäillä ja ollaankin vietetty mahdollisimman paljon aikaa ulkona vaikka kesälomalle ei vielä ollakaan (6 viikkoa pitäisi vielä odottaa kesälomaan!). Tälläisillä keleillä olen niin uskomattoman onnellinen meidän takapihasta! Viime kesän blogikirjoituksia lukiessa huomaa kyllä kuinka usein hehkutan meidän takapihaa mutta tosiasia on vaan se, että näin kesäisin meidän takapihasta tulee meidän olohuone. Vaikka haluaisin sitä ehkä vielä himppuisen viihtyisämmän näköiseksi tietyistä kohdista, niin siellä me ne illat vietetään ja grillaillaan safkaa töiden jälkeen. Tässä on kuitenkin tullut grillailtua nyt sen verran että ne ns. normi grillisapuskat (eli meidän kohdalla burgerit ja pihvit) alkaa tulla jo korvista ulos (joo, oikeasti, vaikka on vasta kesäkuun alku!). Ja itse en ole esimerkiksi suuri grillimakkaroiden ystävä. Olen siis yrittänyt keksiä hieman enemmän vaihtelua grilliruokiin koska oikeasti grillillähän voi paistaa vaikka mitä mutta helposti tulee aina turvauduttua niihin ns. tuttuihin ja turvallisiin vaihtoehtoihin. 

Tässä siis tulee minun kolme uutta kesän grillireseptiä jotka on helppoja ja vaivattomia tehdä, sekä todella maukkaita! 

1. Grillatut munakoisot kirsikkatomaateilla & fetalla

2 hengelle

2 munakoisoa
Paketti kirsikkatomaatteja (tulee nätimpi jos yhdistät erivärisiä tomaatteja)
Paketti fetaa
Oliiviöljyä
Gourmetsuolaa
Mustapippuria

Leikkaa munakoisot ohuiksi n. 1 sentin siivuiksi pituussuunnassa. "Itketä" niitä hetki ripottelemalla kunnolla karkeaa suolaa päälle. Laita grilli kuumenemaan! Pyyhi ekstrasuolat munakoisojen päältä kun ne on itketetty ja valele molemmat puolet oliiviöljyllä. Paista grillillä kunnes niissä on kaunis väri ja ne on kypsiä. 

Kun odottelet munakoisojen kypsentymistä, valmista niiden päällys. Eli leikkaa kaikki kirsikkatomaatit puoliksi, mausta maun mukaan oliiviöljyllä, mustapippurilla ja suolalla (sekoita keskenään) ja murustu lopuksi feta sekaan. 

Asettele munakoisot lautaselle ja ripottele päälle kirsikkatomaatti/feta sekoitus. Koristele basilikanlehdillä. Nauti!



2. Grillatut kuningaskatkarapu-ananas vartaat

Nyt kyllä kävi ohraisesti koska yritin googletella mitä King prawns on suomeksi, mutta google ei heti antanut vastauksia joten päätin tuollaisen suomennoksen. Kyseessä on kuitenkin siis King prawns.

2 hengelle

Paketti kuningaskatkarapuja
Yksi ananas
Haluamasi marinadi

Tähän tuskin selotusta tarvitsee, mutta mielestäni katkaravut ja ananas toimii hyvin yhdessä kun ne laittaa grillautuu vartaaseen. Mies valmisti näille valkosipuli-chili-lime marinadin mutta ei osattu oikein päättää tuliko se läpi lopullisessa tuotoksessa. Kuitenkin ennen grillausta laitettiin vähän chilihiutaleita päälle ja se antoi kivasti napakuutta tähän. 



3. Grillattu ananas vaniljajäätelöllä

2 hengelle

Yksi ananas
Vanilijajäätelöä
Muita hedelmiä mielen mukaan

Leikkaa ananas puoliksi pituussuunnassa. Leikkaa puolikaisiin ananaksiin "kulhot" eli sellaiset neliöt ananaksen reunoja pitkin ja sitten leikkaa jäljellä jäävään neliöön viillot siten että ananas kuutioituu. Irrota ananaksen kuutiot pohjasta ja koverra ekstra hedelmäliha vielä pois jos tuntuu että sitä on liikaa pohjalla. Pujota kuutiot grillivartaisiin ja grillaa ne.

Käytä puolikkaita ananaksia kulhona ja laita sinne vaniljajäätelöä, grillatut ananaksen kuutiot ja muita hedelmiä jos haluat (minulta löytyi pensasmustikoita). Tästä syntyy kaunis ja näyttävä jälkiruoka ja sen tekeminen on helppoa kuin heinänteko!



Ja kuten aina, kommentiboksi on auki jos teillä on jotain hyviä grilliherkku reseptejä!

torstai 5. toukokuuta 2016

Kesä tulee, mutta missä on kesän 2016 bucket list?



Kesä saapuu kovaa vauhtia. Tai ainakin toivon mukaan se on saapumassa. Vähän maasta ja olotilasta riippuen olen yleensä mieltänyt toukokuun jo hieman kesäkuukaudeksi ja ainakin Suomessa kelit ovat tainneet olla jo aika kivat? Mutta kyllä ne kivat kelit onneksi saapui myös tännekin vihdoin! Siinä missä vielä viime viikonloppuna kuljin tikkitakissa ja talvisaappaissa niin tällä viikolla olen saanut istua puutarhassa vain toppi ja sortsit päällä. Ja grilli on luonnollisesti laulanut! Tänään nautittiin kesän ensimmäinen grilliateria ulkona terassilla! Kyllä on super ihanaa että kesä tulee taas!

Minulla on ollut tapana raapustaa joka kesälle pienoinen "Bucket list". Ei niinkään suorittamista varten, vaan lähinnä kivoja ideoita varten. Sieltä voi poimia tekemistä sen mukaan jos yhtäkkiä pää lyö tyhjää. Esimerkiksi viime kesän Bucket list löytyy täältä. Tyypillisesti olen aina nauttinut kesän viettämisestä kotona. Oli se sitten täällä tai Suomessa. Kesä on sitä aikaa etten oikeastaan ikinä haikaile muille vieraille maille, ainoastaan viettämään kesälomaa Suomeen ja loppukesän sitten vietän ihan mielelläni kotona täällä Englannissa. En tiedä onko se kenties vanhemmiltani opittu tapa (he eivät nimittäin ikinä matkustelleet kesäloman aikana) mutta kesällä olen onnellisimmilani ihan kotona. Silloin kun on kaikkea ihanaa tekemistä, ja mielelläni lähden sitten surkeimmilla talvi/syksy/kevät keleillä reissuun.



Tämä kesä tulee olemaan kuitenkin hieman erilainen. Tälle kesälle en ole mitään Bucket listaa suunnittellut koska epäilenpä että sellaista tulen "tarvitsemaan". Työkuvioista riippuen, nyt näyttää siltä että melkeinpä koko kesäkuu tulee vietettyä erinäisissä työreissuissa. Heinäkuusta epäilen tulevan todella kiireistä meidän koko ajan lähenevien häiden vuoksi. Heinäkuun puolessavälissä jään lomalle ja lennänkin heti silloin Suomeen. Toivon mukaan ensimmäisen viikon aikana ehtisi hieman rentoutua mutta epäilenpä että toinen viikko tulee menemään hyvin kiireisissä merkeissä häävalmistelujen suhteen ja kun ulkomaalaiset vieraat alkavat saapua kaupunkiin. Elokuussa olemmekin häämatkalla kaukaisemmilla mailla ja kun tulemme takaisin, on sitä ns. "virallista kesää" jäljellä enää parisen viikkoa. Ja sinne taas meni se kesä.

En tosin hetkeäkään epäroi että tästä kesästä tulisi aivan legendaarista, ehkä vain hieman eri tavalla kun aikaisempina vuosina? Varmaa on se, että se tulee jäämään mieliin koko loppuelämämme ajaksi.

tiistai 22. syyskuuta 2015

Hairy Bikers kohtaaminen Teurastamolla



Tänään BBC2:lla näytetään (Briteissä hyvin suosittu telkkariohjelman) Hairy Bikersien-jakso jossa he vierailevat Suomessa. Tästä linkistä sen pystyy toivottavasti katsomaan ainakin Briteissä asuvat hieman jälkikäteen. Tämän kunniaksi ajattelin palata kesän Suomi-loma muistoihin ja tuohon yhteen iltaan jolloin ihan sattumalta törmättiin näihin kahteen julkkiskokkiin keskellä Helsinkiä!

Instafeedini (ylläri, ylläri) oli ennen Suomi-lomaa täyttynyt ihmisten kuvista Teurastamolta Sörnäisistä (siis miten tämäkin taivutetaan oikeaoppisesti?), joten tämäkin oli yksi sellainen paikka johon totesin, että pakko päästä käymään oudosta nimestä huolimatta. Oltiin muutenkin piipahtamassa Helsingissä joten muiden juttujen jälkeen kiepautettiin vielä tsekkaamaan tämä paikka ennen kotiinmenoa.

Ja olin ihan yllättynyt kun päästiin paikan päälle! Ensinnäkin siellä oli hirveästi porukkaa (mutta siis hyvällä tavalla, ei liikaa ihmisiä kuitenkaan) ja tunnelma oli joten täydellisen kesämaisen rento. Vaikka kelikään ei ollut ihan parhain mahdollinen niin silti porukka nautti kauniista ulkoilmasta terasseilla istuen (syy tähän mahdolliseen väenpaljouteen selvisi kuitenkin myöhemmin). Tykkäsin tästä paikasta todella paljon vaikka en itse ehkä luokittelisi itseäni tarpeeksi "cooliksi" tai "hipsteriksi" tähän paikkaan! Koska en ole Helsingistä kotoisin, mutta lukio aikoina siellä tuli varsinkin vietettyä paljon aikaa, niin yllätyn aina kun Helsingistä löytyy näin makeita paikkoja! Ja nyt niitä tuntuu syntyvän kuin sieniä sateella (uusin kesäpaikka taisi olla Hernesaaren ranta jonka kuvat täytti insta-feedini kesäaikaan).

Me oltiin menossa kotiin syömään tämän jälkeen joten tyydyttiin vaan nappaamaan mukaan Jädelinon jäätelöt, jotka olivat kyllä todella maukkaita - suosittelen!




Kierreltiin ja kaarreltiin sitten aluetta ihaillen ja kuolaten eri ruokakojuja, kunnes satuin bongaamaan pari erittäin parrakasta tyyppiä ja yhden naisen joka oli pyytämässä signeerausta heiltä kirjaansa....Siinä vaiheessa totesin miehelle, että onko noi muuten Hairy Bikers? Mieskin jäi tuijottamaan heitä ja totesi, että kyllähän ne on - oltiin juuri törmätty Helsingissä kahteen aika tunnettuun Britti tv-kokkiin! En ole itse ikinä katsonut heidän telkkariohjelmaa, mutta heidän kokkikirjoiltaan ei voi välttyä kun menee käymään kirjakaupassa. Samalla kun bongattiin heidät. huomattiin myös lukuisat BBC:n kuvausryhmän jäsenet ja todettiin että he varmaan filmaa seuraavaa tuotantokautta varten jo jaksoja!




Mies aloitti sitten keskustelun heidän kanssaan kun sopiva hetki ilmeni, ja he todella olivat tekemässä uutta tv-sarjaa, eli he ajoivat moottoripyörillään aloittaen Puolasta ja jatkaen Liettuan, Latvian, Viron, Venäjän ja Suomen läpi, päätyen Pohjois-Ruotsiin. Suomessa he viettivät juhannusta ja filmasivat sitten Teurastamolla Suomen-jakson, joka näytetään täällä Briteissä tänään.

Herrat olivat todella mukavia ja koska meidän mielestä tämä oli niin uskomaton sattuma että päädyttiin Teurastomolle juuri kun he olivat siellä, oli meidän tietysti pakko ottaa selfie Hairy Bikersien kanssa! Kannattaa käydä siis täällä, ei sitä ikinä tiedä keneen voi törmätä!


torstai 10. syyskuuta 2015

Kesän 2015 muistoja



Kesä loppuikin jo hetki sitten, tai ainakin täällä. Nyt ollaan palattu todenteolla arkirytmiin ja tuntuu että kelikin vaan kylmenee kylmenemistään. 

Nyt onkin siis hyvä aika muistalla kesää 2015 ja miltä se näyttikään! Pirkko antoikin hauskan idean kommentoidessaan kesän alussa tekemääni "kesä 2015 bucket-listaa", eli mitä tältä listalta toteutuikaan kesän aikana (tehdyt jutut yliviivattu)?

Kesä 2015 bucket lista - mitä toteutuikaan?

*Telttailua joku kaunis kesäviikonloppu Walesin puolella

Tämä taisi olla jo kesän 2014 bucket listalla ja edelleenkään ei toteutunut. Minä vetoan kiireisiin, kesäkuu vietettiin Suomessa melkein kokonaan, heinäkuu meni muuttohommissa ja elokuussa teki mieli vain nauttia omasta kodista ja uudesta ympäristöstä. Ehkä ensi vuonna?

*Leffan katsomista ulkoilmateatterissa kauniin Kedleston Hallin mailla

Tämä todella harmillisesti ei myöskään toteutunut mutta kyllä meille riippumattomista syistä. Meillä oli jo liput varattu leffaan mutta kyseisenä päivänä satoi vettä kaatamalla ja oli sairaan kylmä, joten ei paljon huvittanut lähteä istumaan vesisateeseen.

*Halutaan myös nauttia meidän uudesta golf-klubi jäsenyydestä ja käydä pelaamassa mahdollisimman usein

Tähän on varmaan kaksi mielipidettä - minun mielestä me ollaan golfattu todella ahkerasti, miehen mielestä oltaisiin voitu käydä ahkerammankin pelaamassa. Minun mielipide voittaa! Ja sainkin kesän aikana pelattua vaadittavat kierrokset että sain voimassaolevan tasoituksen itselleni!



*Tee päiväretki upeaan Oxfordiin ja Stratford upon Avoniin

Kyllä, suloisessa Stratford upon Avonissa ehdimme käymään ja siitä kirjoittelinkin lisää tänne. Ihana kaupunki ja me vietettiin todella mukava kesäpäivä siellä!

*Toivottavasti päästään tutkimaan meidän uutta kotiseutua kun (toivon) mukaan päästään jossain vaiheessa kesää muuttamaan uuteen kotiin

Ollaan tutkittu ahkerasti uutta kotikaupunkiamme ja myös kyllä seutua laajemminkin. Tutkimusmatkailu jatkuu syksyllä luonnollisesti nimittäin tämä meidän lähiseutu on aivan ihanaa aluetta!

*Järkätä grillijuhlat meidän uudessa kodissa

Ollaan järkätty paritkin grillailusessiot uudessa kodissa mutta ehkä niitä ei ihan juhliksi voisi kutsua kun paikalla on ollut maksimissaan kahdeksan ihmistä? Noh, ehkä me kutsutaan kummiskin.

*Syödä paljon kotimaisia mansikoita ja juoda Pimmsiä!

Mansikoita on syöty napa täyteen ja Pimmsiäkin juotu kohtuudella aina ilman salliessa. Eli kyllä, kyllä ja kyllä tähän kohtaan!

*Käydä piknikeillä National Trust-kohteissa

Ei käyty kertaakaan? Ja luulen että me ei edes käyty kertaakaan missään National Trust kohteessa edes kävelyllä! Tää oli shokki!



*Vieraile kaverin luona Lontoossa ja vietä kiva kesäpäivä

Tämä tulee tapahtumaan vasta tässä syyskuun alkupuolella...

*Pistä meidän uuden talon piha kuntoon!

No kyllä saatiin aikaiseksi! Siitä kiitos vanhemmille! Pihan muutosprosessi näkyy parhaiten tässä postauksessa.

*Vietä kiva kahden viikon kesäloma Suomessa tehden niitä kaikkia "Suomi-kesän must juttuja"

Suomi-loma oli aivan huippu! Vietin aikaa perheen kera, söin uusia perunoita niin että napa raikui, pulahdin uimassa (ja vesi oli jäätävää), vietettiin ihanan ystävän häitä, treffasin kavereita, saunoin ja nautin aivan ihanasta juhannuksesta!

*Testailla kaikkia ihania kesäherkkureseptejä

Kyllähän niitä jonkun verran tuli testailtua - esim. uutta drinkkireseptiä, hyvää Eton Mess jälkkäriä ja herkullista perunasalaattia!

*Käydä laukkakisoissa

Ei, ei ja ei. Ehkä ensi vuonna Ascotiin?

*Ottaa ilo irti aurinkoisista arki-illoista ja tehdä jotain kivan kesäistä

Tähän kohtaa iso kyllä! Meidän oma piha nimittäin mullisti elämäämme niin paljon - tuntui siltä että kerrankin päästiin nauttimaan kesäilloista ihan olan takaa kun meillä on oma piha!

*Hypätä Eurostariin ja vierailla kaverin luona Pariisissa

Ei tapahtunut ihan kesällä koska kaveri muuttikin vasta ihan kesän lopulla Pariisiin. Ei huolta kuitenkaan, koska liput tänne rakkauden kaupunkiin on jo varattu lokakuulle!




Minun kesä 2015 oli mielestäni ihan huippu! Ei ehkä ihan niin legendaarinen kuin viime kesä ja erityisesti viime kesän kesäloma, mutta tämä kesä oli tasaisesti hyvä. Ensinnäkin mielestäni kelit täällä Briteissä oli poikkeuksellisen hyvät, joka taas johti siihen että pystyttiin nauttimaan kesäkeleistä myös iltaisin töiden jälkeen.  Vaikka heinäkuu meni pitkälti muuttopuuhissa ja pintaremonttia tehden niin elokuussa nautittiinkin kesästä senkin edestä. Kesäkuusta en muista oikein juuri mitään muuta kuin ihanan Suomi-lomani. Vaikka varsinaista kesälomaa minulla oli ottaa vain kaksi viikkoa tänä vuonna niin ei se onneksi turhan paljon haitannut kun loppukesälle oli niin paljon muuta kivaa ohjelmaa. Ennenkaikkea tämä kesä tuntui jotenkin erityisen pitkältä ja elokuun lopussa olinkin jo ihan valmis rauhoittumaan syksyn viettoon. 

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Kesäpäivä Stratfordissa



Olen tässä viimeisen parin vuoden aikana säännöllisin väliajoin mankunut miehelle että meidän pitäisi käydä Stratford-upon-Avonissa, tuolla Shakespearen kotikaupungissa. Derbyssä asuessamme matka tuntui liian pitkältä vain päiväretkelle joten retki jäi aina toteuttamatta, mutta tänä kesänä olin päättänyt että meidän on pakko sinne päästä kun ajomatkakin on lyhyempi. Sain vihdoin tahtoni läpi viime sunnuntaina, vaikka mies vielä aamulla valitti että haluaa mennä golfaamaan. Hän oli käynyt monta kertaa aikaisemminkin Statfordissa niin ymmärrän että ehkä se ei inspiroinut niin paljon...Kuitenkin, sunnuntaina lähdettiin viettämään kivaa kesäpäivää tänne kuuluisaan kaupunkiin.

Ensimmäinen juttu jonka huomasin olin turistien määrä. Siis mistä nämä kaikki turistit on tänne tullut? Rupesi naurattamaan koska täällä keskellä Englantia asuessa harvemmin tulee ns. tavallista turistia vastaan ja niitä näkyy vain silloin kun eksyy Lontooseen. Ymmärrän tottakai että Stratford kiinnostaa, mutta se ihmispaljouden määrä silti yllätti. Tuli melkein sellainen kansainvälinen fiilis!

Meillä ei oikein ollut mitään etukäteisuunnitelmia tälle päiväretkelle, mentiin samalla asenteelle kuin useammissakin reisuissa, eli käveltiin ympäri kaupunkia ja vaan fiilisteltiin kivaa kesäpäivää. Ei otettu sen suuremmin stressiä että pitäisi jotenkin katsastaa ne pakolliset nähtävyydet. Stratfordissahan löytyy vaikka kuinka monta paikka omistettuna Shakespearelle - hänen synnyinkoti, hautapaikka, teatteri etc....Me ei kuitenkaan käyty missään näistä koska haluttiin maksimoida ulkona vietetty aika ja Stratford on tarpeeksi suloinen kaupunki siihen että siellä voi vain kävellä ympäriinsä ihastellen kaupunkia.







Se on mielestäni siis loistava paikka päiväretkelle ja helposti haltuunotettavan kokoinen kaupunki. Me käveltiin joenvartta pitkin ja otettiin pieni vedettävä lautta toiselle rannalle 50 pencen maksua vastaan jonka jälkeen käveltiin läheiseen puistoon missä oli menossa Romeo & Juliet esitys. Kyseisessä puistossa on näköjään joka kesäviikonloppu joka Shakespearen näytelmä, tällä kertaa tämän näytelmän oli järkännyt Oxfordin yliopiston teatteriklubi - todella kiva idea!




Katsottiin myös kuinka pariskunnat souteli joella ja se näytti juuri niin ihanan kesäiseltä ja romanttiselta puuhalta, että päätettiin mekin vuokrata vene. Soutuveneitä sai kympin hintaan tunniksi joten sellainen napattiin mukaan ja mies sai ensimmäisen soutuvuoron. Siis hommahan näyttää todella romanttiselta: mies istuu ja soutelee laulellen serenadeja naisellensa joka istuu kauniisti veneenpäädyssä ja ihastelee maisemia ja komeaa miestänsä. Wrong. Ensimmäiset kymmenen minuuttia meillä meni kinastellessa siitä kuinka venettä soudetaan ja kuka tekee mitäkin. Nimittäin minun hommani oli miehen soutaessa, vedellä sellaisista "ohjainköysistä" jotka löytyi veneen keulasta ja mies väitti että vedän niitä koko ajan väärään suuntaan. Onneksi pian päästiin yhteisymmärykseen ja soutukin alkoi sujumaan. Tämä oli myös loistava keino nähdä miten tämän alueen rikkaat tyypit asuu, nimittäin joen varrella näkyi sellaisikin lukaaleja että! Puolentunnin kuluttua käännyttiinkin takaisinpäin ja vaihdettiin kuskeja ja mies joutui myöntämään että minä saatankin olla se parempi soutaja meistä. Tai ehkä se yhteistyö sujui näin paremmin päin että minä soudin ja mies ohjasti sillä soutu takaisinpäin sujui kuin rasvattu! Soutaminen oli kyllä todella kivaa kun alkuhankaluuksista oltiin selvitty!






Tässä vielä minun kolme tärppiäni Stratfordiin, mikäli joku sinne päin eksyy:

1) Suosittelisin ehdottomasti käymään Stratfordissa sunnuntaina sillä silloin siellä on meneillään kivat markkinat jotka tuovat oman lisätunnelmansa kaupunkiin
2) Lounaspaikaksi suosittelisin suloista Keys & Kitcheniä joka löytyy pienemmältä sivukadulta ja täten vaikutti rauhallisemmalta paikalta kuin keskustan useammat pubit. Paikan takapihan terassi on aivan hurmaava kasveineen ja erikoisine mix & match huonekaluineen. Ruokalista oli omaan makuuni aika vaatimaton mutta annokset kyllä sitäkin maukkaampia.
3) Jälkkäriksi suosittelen näppämään mukaan jädet pääkadulta löytyvästä Hoorays British Gelato Kitchenistä.  Pieni jonotus on ehdottomasti vaivan arvoista sillä jäätelö oli super hyvää!

Juuri tälläiset kesäpäivät on ihan parhaita!

torstai 6. elokuuta 2015

Yksi parhaita juttuja kesässä on....



Kesäillat nimittäin. Tietysti. 

Kesäillat on ihania, vietettiin niitä sitten Suomessa tai täällä Briteissä. Suomessa niiden viettoon kuuluu olennaisesti kesäkeittiössä viihtyminen illan pikkutunneille saakka. Lämpölamput, muurikkapohjaletut ja koiran vieno kuorsaus. Silloin pitää aina istua kunnollisesti ruokapöydän tuoleilla koska koira on jo vallanut kesäkeittiöstä löytyvän sohvan ja nukkuu siinä ketarat ojallaan. Isä polttaa sikaria, ja me äidin kanssa jutustellaan samalla kun taustalla kuuluu YlePuhe yleensä. Tai jotain humppaa josta iskä tykkää. 

Täällä Briteissä ollaan saatu nauttia aivan ihanista kesäilloista viime aikoina. Ne on lempeitä säältään ja me saadaan fiilistellä niitä meidän ihanassa (ja aivan omassa!) puutarhassamme. Ostettiin loistava ruokapöytäsetti Ikeasta johon kuuluu supermukavat ruokapöydän tuolit. Niistä saa vääntää selkänojaa alaspäin kun on ruokalevon aika. Itseasiassa kirjoittelen tätäkin postausta tässä meidän ulkopöydän ääressä - lopeteltiin hetki sitten ruokailu mutta koska ilta on niin kaunis, ei raaskita mennä sisälle. Taivas on värjäytynyt upean pinkiksi ja itsekseni taivastelen että pystyn istumaan ulkona vain ohut neule päällä. Britannia on kuitenkin tunnettu siitä että aina kesäkelit eivät helli, mutta onneksi tämä kesä on toistaiseksi ollut muutakin kuin sadetta ja kovaa tuulta. 





Olen niin fiiliksissä siitä että meillä on mahdollisuus nyt nauttia illalliset omassa puutarhassamme. Ei tarvitse kuin ovi avata ja kesästä pääsee nauttimaan suoraan. Grilli on ollut ahkerassa käytössä ja pinnailen Pinterest-taululleni koko ajan lisää uusia ideoita mitä voitaisiin grillailla. Olin jostain taas lukenut todella mielenkiintoisen kuuloisesta reseptistä, nimittäin basilika-mustikkapiirakasta ja tänään sitä oli pakko kokeilla. Meidän basilika oli kasvanut sen verran suureksi että se kaipasi hieman harvennusta. Piirakka onnistui ihan hyvin, mutta ei osattu ihan päättää että oliko se hyvää vai vain totaalisen oudon makuista. Voitte päättää itse, minä nappasin reseptin täältä. 



Nämä on juuri niitä arjen parhaita hetkiä joita niin odotin kun asuttiin vielä edellisessä kerrostaloasunnossamme. Välillä niiden parhaiden kesähetkien ei tarvitse olla yhtään sen ihmeellisempiä kuin illalliset puutarhassa ja kesäilloista nauttiminen ulkona aina kymppiin saakka illalla. Onneksi on vielä kesää jäljellä!