keskiviikko 8. tammikuuta 2014

#IGTravelThursday: Scottish holiday

Joulun jälkeen lähdin viettämään uutta vuotta Skotlantiin poikaystävän ja hänen perheensä kanssa. Vietimme koko viikon pääasiallisesti pienessä rannikkokaupungissa 30 min matkan päässä Glasgowsta, vaikka pari kertaa myös itse Glasussa kerkesimme käymään (jotta sain esim. uuden puhelimen joka myös tämän postauksen kuvat mahdollistaa).

Uuden vuoden vietto on Skotlannissa iso juttu vaikka me sitä aika rauhallisesti vietettiinkin. Hyvässä seurassa, lämpimässä pubissa säkkipillien soittaessa Auld Lang Syneä kellojen soimisen jälkeen. Kyseinen biisi on muuten yksi ihan lemppareistani. Tälläinen uuden vuoden vietto sopii minulle paremmin kuin hyvin, varsinkin kun en ole mikään kova uuden vuoden fani. Viimeinen tuoppi ja takaisin kotiin takkatulen ääreen. Poikaystävän piti mennä ensin ovesta sisään koska se tuo kuulemma hyvää onnea tulevalle vuodelle että ovesta astuu ensimmäisenä sisään tumma, komea "muukalainen". Ennenaikaa Skotlannissa oli kuulemma myös tapana käydä naapurien ovilla kolkuttelemassa vuodenvaihtumisen jälkeen viemässä jokin tuliainen ja hiiliä!! Kyllä tästä maailmasta hauskoja perinteitä löytyy!

Ehdimme myös käymään laukkakisoissa Ayrissa tuhlaamassa rahoja ja yrittäen esittää asiantuntijoita jotka oikeasti tietäisi jotain laukkahevosista. Meillä oli kyllä todella hauskaa vaikka keli hieman ankea olikin...Ja tammikuussa ei luoja kiitos tarvitse pistää päälle normaaleja kuteita Brittiläisiin laukkakisoihin eli mekkoja ja hattuja. Mitään en valitettavasti vedonlyönnissä voittanut mutta onneksi panoksetkään eivät olleet turhan isoja!



Skotlannissa (ainakin rannikkolla) riehui hurja myrsky myös uuden vuoden jälkeen ja mentiinkin rannalle katsomaan huikeita aaltoja. Voin muuten kertoa että koko naama oli suolaveden peitossa tämän ekskursion jälkeen. Oli kyllä aika makeet aallot, vaikka ne tietysti tekivät valitettavasti tuhoja ihan rannalla sijaitseville taloille. Tuuli oli niin kova että se kuljetti meitä itsessään, välillä eteenpäin, välillä taaksepäin. Onneksi ei myöskään tarvinnut väkisin olla ulkona, hetken katsottiin menoa kunnes tuuli alkoi olemaan niin kova että haluttiin takaisin takkatulen lämpöön. Kuviin ei oikein myrskyn todellista luonnetta saanut taltioitua mutta hurja se oli!



Näissä vierekkäisissä kuvissa näkee aika hyvin myrskyn aikaiset aallot ja sitten myrskyn jälkeisen rauhallisen merimaiseman.


Skotlannissa olon aikana ehdimme käymään myös yksissä häissä, nämä oli järjestyksessään minulle ensimmäiset kunnon Skottihäät. Tyyppillisenä tietysti häiden hauskin osuus oli Ceilidh-tanssit joissa pyöritään ja mennään niin lujaa että väkisinkin rupeaa pyörryttämään.  Tanssin pyörteissä ei valitettavasti tullut otettua yhtään kuvaa, niin hauskaa meillä oli!

Rikkautena on ehdottomasti se että olen poikaystävän kautta päässyt tutustumaan erilaisiin skottilaisiin tapoihin ja perinteisiin, niistä monesta kun tykkään niin kovasti, kuten esimerkiksi juuri näistä Ceilidh-tansseista.


"Instagram Travel Thursday on viikottainen kokelma blogipostauksia, ja tempauksen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkainspiraation ja -tiedon levittämiskanavana, ja tuoda esille Instagramin matkailueksperttejä". (Destination Unknown)

Suomessa järjestäjinä toimivat Kaukokaipuu, Destination Unknown ja Running with Wild Horses.

16 kommenttia:

  1. Phuuh mikä myrskytuuli!! Ihan voisi sanoa, että tuntuu tutulta (vaikka tänä vuonna myrskyjä on ollut paljon viime talvea vähemmän...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä aika hurja myrsky, varsinkin sellaiselle tyypille kuin minä joka ei ole oikein kunnon myrskyjä tottunut näkemään! Ja hyvä ettei siellä ole ollut myrskyjä niin paljon, kyllä mä muista säätiloista välitän enemmän kuin myrskyistä :D

      Poista
  2. Mielenkiintoinen uusivuosi sinulla takana. Uusiin kulttuureihin ja tapoihin sisälle pääseminen on kyllä ehdottomasti aivan mahtavaa ja rikkaus itselleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se kyllä on! Se on juuri sitä rikkautta mitä matkustaminen ja ulkomailla asuminen on parhaimmillaan!

      Poista
  3. Aaah, Skotlanti!!! Sinne on tehnyt mieli siitä asti kun melkein päädyin opiskelemaan Glasgowiin, Irlanti kuitenkin vei voiton :) Aivan mielettömiä nuo myrskykuvat ja tuo uuden vuoden vietto säkkipillien tahdittamana kuulostaa kyllä varsin kodikkaalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kodikas on kyllä juuri oikea sana meikäläisen uuden vuoden vietolle, sitä se oli juuri! Sun täytyy nyt päättää vaan kaikkien muiden reissujen lomassa tehdä reissu myös Skotlantiin ;)

      Poista
  4. Huhhu millaiset aallot! Täällä pääkaupungissakin myrsky heitteli isoja roskiksia ympäri katuja, mutta vähemmällä onneksi päästiin kuin länsirannikolla.
    Mä haluaisin kovasti päästä skottilaisiin häihin, muttä vielä ei ole osunut kohdalle. Onneksi ceilidhiin pääsee muutenkin, kesällä kävin melkein joka viikko, ja koko syksyn on ollut tarkoitus mennä taas, mutta vielä ei olla ehditty. Järkkäsin itse asiassa Suomessa yliopistollakin kahdet ceilidhit, niin hauskoja ne mielestäni ovat :) Ja oli muidenkin mielestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä hurjaa, mekin nähtiin itseasiassa roskiksia siellä aaltojen joukossa joka oli kyllä hullun näköistä! Täytyy olla aika pirunmoinen myrsky että se onnistuu aika painavia roskiksia kin heittelemään!

      No sä olet sit jo ihan kunnostautunut ceilidh-kävijä :D Muistatko jo kaikki tanssit ulkoa? Ne on kyllä parhaat tanssit ikinä, ja hauskimmat!

      Poista
    2. Emmä kaikkia vielä osaa, ja aina tulee uusia, mutta tavallisimmat on kyllä hallussa :) Ceilidh on paras löytämäni liikuntamuoto, ei tunnu liikunnalta ollenkaan! Mutta seuraavana päivänä kyllä tuntuu :D

      Poista
    3. Ma en vielakaan tieda kuin yhden tanssin ulkoa mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa....:D

      Poista
  5. Whoaa mikä myrsky! Skotlantiin mun on vielä joskus päästävä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne vaan käymään, lämpimästi suosittelen! Se on kaunis paikka jossa on mielettömästi nähtävää ja koettavaa!

      Poista
  6. Whoah noita aaltoja! Ja hei hyvä pointti noista laukkakisojen asuista, talvellahan niitä tohtii sitten itsekin mennä katsomaan :D Kesällä voi sitten telkkarista naureskella hatuille sun muille hiuslaitteille ;) Ceilidh on totta tosiaan melko pyöritystä, itsekin oon kerran ollut mukana. Introduction to Scottish culture at its best ;) Ahhh nyt tuli taas ikävä Skotlantia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en ma kylla tammikuun kylmyydessa ja viimassa suostu pistamaan kolttua paalle vaikka tietty siella oli niitakin mimmeja jotka niin oli tehnyt :D
      Skotlanti on kylla hauska paikka ja sielta loytyy mielenkiintoisia perinteita vaikka muille jakaa!

      Poista
  7. Ihania perinteitä, niitä kyllä riittää mielenkiintoisia ympäri maailmaa! :) Näyttää kyllä melko hurjalta tuo myrsky näissä kuvissa, wow!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kylla aika hurja myrsky ja mun mielesta viela paljon pahempi luonnossa kuin milta se kuvissa nayttaa!

      Poista

Kiva kun kommentoit!