tiistai 29. huhtikuuta 2014

Newquay, Cornwall

Nyt sain vihdoin kaikki Cornwallin kuvat ladattua koneella joten jos niitä tarinoita nyt jakaisin täällä blogin puolella. Loma aloitettiin siis Newquaysta jossa olimme yhteensä kaksi yötä. Newquay sijaitsee Atlannin rannikolla ja kaupunki on tunnettu surffaus mahdollisuuksistaan ja olikin jo täynnä surffaajien näköisiä tyyppejä jo näin huhtikuussa vaikka vannon, että Atlantti oli pirun kylmä tähän aikaan vuodesta!

Käveltiin meidän B&B:stä ekana aamuna kohti merta ja hetken kivuttuamme hieman ylöspäin, oli tämä ensimmäinen näkymä joka kohtasi meidät. Luulen että olin jo siinä vaiheessa menettänyt sydämeni Cornwallille. Ensimmäisenä lomapäivänä meillä oli vielä ihan mahtava sää joka kruunasi ensikohtaamisen Newquayn kanssa.



Jotenkin noi veden eri värit oli ihan uskomattomia ja nuo rannikkoviivan maisemat vaan yksinkertaisesti henkeäsalpaavia. Sanoinkin jo aikaisemmassa postauksessa että toisaalta oli tosi vaikea kuvitella olevansa Briteissä ja toisaalta jotenkin sitä on aina tiennyt että tästä maasta löytyy hyvinkin erilaisia ja upeita maisemia. Me nyt vaan satutaan asumaan Derbyssä joka on suunnilleen niin kaukana sisämaassa kuin vain pääsee.


Keskityttiin aika pitkälti nauttimaan vaan kaupungin upeista rannoista ja fiilistelemään kerrassaan mahtavaa keliä joka oli saanut kaikki ulos ja hauskanpitoon. Okei, ei siellä mun mielestä ihan bikini rantakeli ollut mutta luonnollisesti kaikki paikalliset oli uima-asuissa ja minulla oli nahkatakki päällä neuleen kanssa! En näköjään vieläkään ole siis täysin integroitunut tähän yhteiskuntaan (ja pukeutumisen suhteen tuskin koskaan tulen olemaan "paikallinen").




Satama-alue oli todella kivaa myös ja sieltä lähdimmekin etsimään josko löytäisimme sopivaa kalastusretkeä iltapäivälle. Ja löydettiinhän me se kahden tunnin makrilliretki jonka kalatarinasta voitte lukea lisää tästä postauksesta.



Newquaysta löytyy myös monia suloisia pikkukauppoja sekä söpöjä itsenäisiä kahviloita. Tosin samalla Newquay taitaa olla se kaikista vilkkain kaupunki Cornwallissa yöelämänsä puolesta - baareja löytyy aika monta ja niin muuten niitä polttariporukoitakin!


Yövyttiin muuten aivan mahtavassa B&B:ssä Newquayssa, joten jos joku on sinnepäin suuntaamassa niin voin lämpimästä suositella Jasmine Housea. Omistajat olivat superystävällisiä, aamiainen todella runsas ja maukas ja huoneet kivoja. Omistajilta saatiin myös hyviä vinkkejä sen suhteen mitä kannattaisi tehdä ja kaikenlisäksi talosta löytyi supersöpö bordecollie nimeltään Oreo.


Tänne lähden mielelläni siis joku päivä uusiksi ja toivon mukaan pidemmäksi aikaa!

14 kommenttia:

  1. On upeat maisemat ja tosi kauniita kuvia! Jotain tollasta (muttei ehkä näin hienoa) oon kuvitellut juurikin sinne suunnalle, kiitos vuosia sitten ahkerasti selattujen kielikurssiesitteiden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta muuten, kielikurssi esitteissä oli aina tän tyyppisiä maisemia! Tuolla on kyllä niin kaunista, varsinkin kun sattui vielä sopivasti aurinkoinen päivä :)

      Poista
  2. Haha, meinasin just kommentoida samaa kun Annika. Kielikurssiesitteitä on joskus tullu vähän selattua, ja nissä oli aina tämän näköistä. Ei, mut siis tosi ihania kuvia ja toi on ihana susta missä teet käsilläs sydämmen! Bella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! Ehkä mun pitäisi kaupitella näitä kuvia vaikka EF:n ensi vuoden esitteisiin ;)

      Poista
  3. Oih, tuonne ois niin kiva päästä. Ihania kuvia! Ja mitä pukeutumiseen tulee, niin ehkä se on ihan hyväkin olla "paikallistumatta" :D. Tai sellanen mielikuva mulla ainakin sikäläisistä on... tosin se tietty riippuu vähän luokasta mut joo... heheh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eveliina! Ja ihan totta kyllä, olen samaa mieltä sun kanssa ettei kyllä haittaa jos en ikinä tätä brittien pukeutumistyyliä omaksu - se ei ehkä vastaa ihan mun näkemystä siitä mikä on hyvännäköistä ja mikä ei :)

      Poista
  4. Hurmaava paikka! Meri, kalliot, lokit ja viehattavat talot on todella lahella sydanta. Onkohan yleisesti vain rannikolta kotoisin olevilla ihmisilla samanlaisia tuntemuksia vai onko jotenkin ihmisille luontaista pitaa juuri noista asioista? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm... Mä en ole rannikolta kotoisin mutta silti rakastan noita kaikkia mainitsemiasi juttuja! Kai niissä on vaan jotain sellaista rauhoittavaa voimaa? Tosin lokeista en pidä :)

      Poista
  5. Todella upeita kuvia!! Ja tuo veden väri! Ihan kuin olisitte jossain astetta eteläisemmässä paikassa :) Ja surffauksesta puheenollen, yleensä se jäätävä merivesikin toimii, jos vain on märkäpuvun kanssa liikkeellä, se nimittäin oikeasti suojaa kylmältä vedeltä ;) Ainoa asia, minkä itse olen huomannut hankaloittavaksi luonnontilaksi on kova tuuli, koska se kylmä tuuli sattuu todella paljon jos korvat on täynnä kylmää merivettä! Niin ja voihan sitä tietääkseni jäämerelläkin surffailla, hulluja ihmisiä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riia! Ja toi veden väri olisi kieltämättä hyvin voinut kieliä jostain paljon jännemmästkin paikasta kun Briteistä :)

      Kaikki kyllä vakuutti että kun on märkäpuku päällä niin se vesi on siedettävää mut mä ainakin mietin sitä että kun päässä ei ole mitään ja hiukset kastuu niin eikö sit muka tule kylmä? Olisi ehkä vaan pitänyt kokeilla niin sit olis tiennyt senkin :)

      Poista
  6. Vau mitkä kalliot! En ole ikinä käynyt Brittien saarten rannoilla, mutta joskus pitäisi päästä... mieluusti vähän lämpimämmällä säällä tosin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lampimampi saa olis kylla parempi, tosin taalla taa saa on niin arvaamaton etta kesallakin saattaa olla turkasen kylma! Mutta suosittelen ehdottomasti vierailua tanne, paljon kivoja ja erilaisia paikkoja loytyy!

      Poista
  7. Mäkin haluun tonne! En olis kyllä arvannut, että kyseinen maisema on Briteistä :D Mä oon käynyt rannikolla Brightonissa ja Weymouthissa, mutta ei siellä kyllä aivan tolta näyttänyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti vierailua Cornwalliin! Toi on kylla aika erilaista mestaa verrattuna loppumaahan, olen aina ajatellut etta Irlannista kylla tuollaisia maisemia loytyy mutta kiva nahda niita myos taalla Briteissa!

      Poista

Kiva kun kommentoit!