sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kesäkuun ensimmäinen viikko



Toukokuu meni niin vauhdilla ohi etten edes ehtinyt kirjoitella perinteisiä viikkokuulumisia. Nyt ajattelin taas yrittää palauttaa ne ruotuun, tosin tämäkin ajatus menee heti ensi viikolla romukoppaan koska lähden viettämään kesälomaa Suomeen. Kuitenkin, kesäkuun ensimmäinen viikko on ollut super kiva ja lämmin täällä Briteissä - kelit ovat kyllä hellineet!

Keskiviikkona olin ihan fiilareissa koska saatiin uutisia, että saataisiin avaimet taloomme ensi viikolla. Olisi pitänyt aavistaa silloin, ettei todellakaan kannata nuolaista ennenkuin tipahtaa...Mutta vielä tässä vaiheessa viikkoa olin super iloinen tulevasta muutosta! Torstaina käytiin after workeilla työkavereiden kanssa. Coventryyn on avattu todella kiva Fargo Village  joka on nimensä mukaisesti aika rajattu alue, sellainen "tehdastyylinen" paikka jonne ollaan koottu kaikkia pienyrittäjien töitä ja kivoja kahviloita. Super kiva paikka ja sinne mekin päädyttiin kahveille ja limpparille minun tapauksessani. Oli kiva vaihtaa kunnolla kuulumisia koska toukokuussa ei todella nähty melkein ollenkaan. 



Perjantaina ne alkuviikon hyvät uutiset meidän muutosta saikin sitten ikävän käänteen kun asianajajalta tuli sähköpostia, että eräs juttu pitää vielä hoitaa ja luultavasti ette saakaan avaimia ensi viikolla. Voin kertoa että siinä vaiheessa paloi totaalisesti käämit ja savu nousi korvista! Soitin miehelle vaan raivotakseni puhelimeen. Otti niin kovasti päähän kun tätä muuttoa on tässä vaiheessa odotettu jo 3,5 kuukautta. Varsinkin kun tämä juttu joka tuli näin viime tipassa esiin, oltaisiin hyvin voitu hoitaa jo kuukausia sitten. Eli nyt ei sitten luultavasti saada avaimia ensi viikolla ja muutto siirtyy jonnekin kesäkuun loppuun, koska minä olen lähdössä ensi viikolla jo kesälomalle. Koska perjantaina oli niin armoton potutus päällä, mentiin me kaupungille syömään burgerit ja sitten leffaan. Leffa onneksi piristi mieltä koska se oli niin hulvaton. Kyseessä oli juuri tänne rantautunut Spy joka oli aivan hysteerinen jos tämän tyyppisistä leffoista tykkää (meno oli siis aika päätöntä)!



Lauantai menikin golfaillessa (hyvä kierros!) ja pakkausmateriaaleja hakiessa vaikka muutto ajankohta onkin vielä epävarma. Illalla kokattiin ihanaa kalaa illalliseksi (instasta löytyy kuva ja vinkki reseptin alkulähteille) ja koska keli oli niin huippu, lähdettiin vielä paikalliseen pubiin nauttimaan ilta-auringosta (siellä on aivan ihana terassi). Siinä drinksuja nautiskellessa päätettiinkin myös meidän kaikista todennäköisin häämatkakohde, vaikka itse hääpäivääkään ei ole löyty lukkoon! Mutta Afrikkaan on taas päästävä, se on varma juttu!



Tänään herättiin jo aikaisin ja lähdettiin nauttimaan aurinkoisesta aamusta Calke Abbeyyn, jossa kierreltiin tiluksia ja nautittiin lounasta (ja jätskit!!) sisäpihalla auringonpaisteessa. Paikalla oli taas niin monia suloisia hauvoja, että koirakuume (taas vaihteeksi) nousi ihan potenssiin tuhat! Calke Abbey on muutenkin mun yksi lempparipaikoista tässä meidän lähialueella, siellä on kivoja kävelyreitteijä ja loistavia piknik-paikkoja.



Iltapäivällä mies lähti pelaamaan taas golfia (minulle riitti tällä kertaa ihan se eilinen pelireissu) ja minä kävelin kaupan kautta lähipuistoon nauttimaan aivan upeasta kesäkelistä. Brittiläiset mansikat ovat rantautuneet kauppoihin ja ne on ihan parhaan makuisia! Kesän ensimmäisissä kotimaisissa mansikoissa on aina sitä jotain "spesiaalia" joka tekee niistä niin maukkaita! Meidän lähipuisto on kivan iso joten sinne väki "hukkuu" vaikka tuntuu että kaikki oli lähtenytkin tänään nauttimaan kivoista keleistä ulos. En tiedä onko tämä joku minun oma mielikuvitelma, mutta Briteissä perheet viettää todella paljon aikaa keskenään ja vanhemmat oikeasti leikkii lastensa kanssa etc. Nytkin puistoon oli tullut perheitä koko sukunsa kanssa ja he pelasivat sitten yhdessä krikettiä ja muita pelejä. Eräät vanhemmat oli jopa rakentaneet perinteisen muovista tehdyn liukumäen puiston rinteeseen. Ihan huippujuttu!



Ihana kesäviikko siis takana, toivon mukaan hyvät kelit jatkuu vielä ensi viikolla!

6 kommenttia:

  1. Voi kökkö, jos ette pääsekään muuttamaan sovittuna ajankohtana :( Uskon, että harmittaa tosi paljon. Teidän tulevan häämatkan maanosa kuulostaa erittäin hyvältä. Oletteko muuten ajatelleet hankkivanne oman koiran, kun pääsette uuteen asuntoon? Kyselee nimimerkki utelo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ottaa kyllä päähän. Jotenkin toivon vielä että tapahtuisi joku ihme tai onnenkantomoinen että saataisiinkin ne avaimet ensi viikolla...

      Afrikasta löytyy kyllä niin upeita paikkoja, kohde on vielä vähän hakusessa mutta mietittiin jo Botswanaa ja Zimbabwen puolta Victorian putouksista, mutta katsotaan nyt mitä muita potentiaalisia vaihtoehtoja löydettäisiin!

      Kyllä!!! Siis koira ehdottomasti halutaan, meillä on kuitenkin molemmilla ollut aina koiria perheessä joten tämä oma asunnon osto (puutarhoineen) on ensimmäinen askel sitä koiran hankkimista varten. Ajateltiin kuitenkin odottaa sitä ajankohtaa vasta häiden jälkeen, eli ensi kesän jälkeen, jotta elämä tässä vähän tasoittuu, vaikka mieluiten haluaisin koiran nyt just :D

      Poista
  2. Vitsi kun mun kommentti taas katos johki bittiavaruuteen. Super ärsyttävää!

    Näyttää Britit niin kivalta ja eksoottiselta sun kuvissa täältä Texasista käsin katteltuna:) Mä voisin hyvin kuvitella itteni noille saarille asumaan. Vaikka sää nyt siellä onkin vähä mitä on:D onko siellä muuten kans halpoja aasialaisten pitämiä kynsisalonkeja kuten täällä? Oon kattonut kun sulla on aina kynnet kivasti laitettuna:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, se on tosi raivostuttavaa jos kommentit katoaa tuhka tuleen, mulla käy aika usein sillein jos kommentoin kännykällä!

      Haha, mulla on varmaan sama juttu sitten koska Texas taas näyttää niin kivan erilaiselta ja eksoottiselta (ja lämpimältä) täältä katsottuna ;)

      Ja kyllä, täällä on vieri vieritysten vietnamilaisten pitämiä kynsipaikkoja, joten kynnet on helppo pitää kivassa kunnossa kun niiden laittaminen on niin halpaa. Olen itse niin tajuttoman laiska pitämään kynsiä kunnossa ja lakkailee niitä :)

      Poista
  3. Voi tuota teidän asuntoa! Mahdotonta säätämistä kyllä. Mutta ihanan kesäiseltä siellä kyllä näyttää, toivottavasti ilmat pysyy ihanina!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä, alkaa kyllä kärsivällisyys olla koetuksella. Tai no, perjantaina ei kyllä enää ollut sitä tippaakaan jäljellä :D

      Onneksi kivat kesäkelit lohduttaa tilannetta hieman, vaikka niitäkin olisi kiva nauttia omassa puutarhassa ;)

      Poista

Kiva kun kommentoit!