sunnuntai 4. lokakuuta 2015

5 tämän hetken positiivista juttua



1. Meidän uusi kahvikone


Siis miten me ollaan ikinä tultu toimeen ilman kunnon kahvikonetta? Olen jo pitkään miettinyt että hankittaisiin sellainen kunnon kone joka tekee ihania erikoiskahveja, mutta sitten kun ollaan tehty kotiin hankintoja niin se on jäänyt aina listan pohjalle. Nyt työkaveri myi todella edullisesti vanhan Tassimo-kahvinkeittimensä ja se muutti meille. Ja voi sitä onnea mitä se on jo tuonut! Nyt saan joka aamu nauttia ihanan Cafe Laten, joka on superhelppo tehdä kun kapselit vaan sujauttaa koneeseen ja se tekee työn sinun puolesta. Ja aamut on nykyään hieman parempia tän kahvinkeittimen ansiosta!



2. Sali-innostus


Olen nyt enemmän tai vähemmän yrittänyt käydä ryhmäliikuntatunneilla 3-4 kertaa viikossa. Ihan vaan jotta löytäisin sen liikunnan ilon taas pitkän tauon jälkeen. Ja kyllähän se vaikuttaa niin paljon yleiseen fiilikseen. Tuntuu että energiaa on paljon enemmän ja ei väsytäkään niin paljon kun on ruvennut liikkumaan. Kivointa on kuitenkin se, että meidän salilla kaikki on tosi mukavia. Tunneille on kiva mennä kun kaikki on tosi ystävällisiä toisilleen ja siellä vallitsee sellainen todella kiva yhteishenki. 

3. Syksy


Jos nämä syksykelit jatkuu tälläisinä kuin tähän saakka niin minulla ei ole mitään valitettavaa! Täällä on ollut siis aivan upeat kelit, tänäänkin oli kaunis aurinkoinen keli ja +16 astetta lämmintä. Ihan jees! Puut alkavat kauniisti jo kellertämään mutta silti minun ruusut kukkii vielä täyttä häkää meidän pihalla? Tälle syksylle on ollut jo vaikka mitä kivaa tapahtumaa ja vaikka mitä kivoja juttuja on vielä edessä. Ja jotenkin inspiraatiokin on ihan huipussaan, niin sisustuksen, kokkailun kun vähän kaiken muunkin suhteen.



4. Aamuradio


Aamun automatkan aikana on kiva kuunnella paikallista aamuradioita joiden juontajien huiput on välillä ihan eeppisiä. Rakastan myös sitä että niitä mainoksia ei tule tällä kanavalla 15 minuuttia putkeen, vaan se on juuri sopiva miksaus hyviä hittejä ja juontajien aamuhöpinöitä. Viime viikolla nauratti sen aamun kysymys yleisölle "mikä on älyttömin juttu jota olette tehneet lastenne vuoksi?". Voi elämä mitä vastauksia sieltä tuli, välillä sai nauraa kyyneleet silmissä!



5. Uusi "kuvankäsittelyohjelma"


Kuulun Facebookissa erääseen hääaiheiseen ryhmään ja sieltä vinkattiin kuvankäsittelyohjelmasta nimeltä Canva. Lähdinkin heti tutustumaan siihen ja jäin koukkuun! Ensimmäiseksi väsäsin meidän häiden Save the Date kortit sillä, ja sen jälkeen olenkin suunnitellut vaikka mitä sen avulla. Pahoittelut, blogissa tullaan siis luultavasti näkemään paljon tälläisiä tuotoksia jossa on esim. kuva ja iso teksti sen päällä, sillä Canvasta löytyy  vaikka mitä eri kivoja pohjia siihen! Käykää tutustumassa, suosittelen!

+ kaksi pellillistä omituisen näköisiä "karjalanpiirakoita"

Tätä ei voi todellakaan laskea viikon positiiviseksi - olen jo pari viikkoa himonnut karjalanpiirakoita ja tänään niiden tekoa uskaltauduin kokeilemaan. Ja joo, mitäs näistä nyt sitten sanoisi. Ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä - näyttääkö nämä teidän mielestä karjalanpiirakoilta? En tiennyt itkeäkö vai nauraa :D Miten noiden reunojen rypyttäminen voi olla niin vaikeaa? Voi kun voisin mennä vaan lähikauppaan ja ostaa sieltä pussillisen karjalanpiirakoita!




17 kommenttia:

  1. Ahahhahaaa, vähänkö sööttejä karjalanpiirakoita :D Mä olen kade tosta kahvinkeittimestä ja samaa liikuntaintoa haen itsekin nyt. Vähitellen se siitä lähtee käyntiin. Hassua vaan, miten se aloittaminen on aina niin vaikeeta, vaikka siitä tulee niin mieletön fiilis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, räpellyksiltä ne eniten varmaan näyttää :D

      Ja ihan totta, se aloittaminen on maailman vaikeinta ja varsinkin jos tulee pidempi tauko niin paluu liikunnan pariin on entistä hankalampaa...vaikka niin tietäisi sen hyvän fiiliksen mikä siitä tulee :)

      Poista
  2. Taallahan ne Instan karjalanpiirakat olikin :) Varmasti aivan hyvia, en epaile yhtaan! Ennen mun ensimmaista piirakantekokertaa olin kuullut kauheita huhuja juuri tuosta rypytyksesta ja sen vaikeudesta. Paatin kuitenkin menna ihan nappituntumalla eli ilman suurempia googletuksia ja videotutoriaaleja ja hups, reunoista tuli ihan tuurilla ainakin mua tarpeeksi tyydyttavia. Voi varmaan riippua paljon taikinastakin. En myoskaan oikein ymmarra nain pulikattomana, etta mikakohan sen rooli lopulta on piirakanteossa..? :D Toivottavasti kommenttipalstalle eksyy joku aito Ita-Suomalainen haha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen että sovelsin taas ihan liikaa ja sen takia piirakat feilas :D Tajusin nimittäin vähän myöhemmin että olin söhlännyt vähän jauhojen kanssa ja miksasin eri reseptejä keskenään vähän...Täytyy kyllä yrittää uudestaan ja yrittää korjata vähän reseptiä...ja varmaan litistää ne taikinapalata vieläkin ohuemmiksi...Vaikeeta :) Ehkä ensi kerralla munkin piirakat onnistuu vaan tuurilla?

      Poista
  3. Ihana aamunpiristys nämä sun karjalanpiirakat :D Vinkkejä musta ei ole kyllä antamaan, koska omat olisi varmaan just saman näköisiä!

    Canva on hyvä ohjelma ja syksylle peukku täältäkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hyvä että pystyin tarjoamaan piristystä jonkun aamuun :)

      Canva on kyllä niin hyvä, olen ihan koukussa!

      Poista
  4. No worries, pari kertaa kun rypyttelet niin kyl se siitä :) Ja maku oli varmasti ihan jees, ulkonäöstä viis. Ja hei, tehdään treffit joku lauantai Suomikoululle - sieltä saa 'ammattilaisten' tekemiä karjiksia ja muita Suomiherkkuja. Kivaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä? Multa meni jotenkin ihan ohi että sieltä Suomi-koululta saa Suomi herkkuja myös? Luulin että se oli vain koulu lapsukaisille :) Joo, mennään ehdottomasti, I don't have high hopes tolle seuraavalle kokeiluryritykselle edes ;)

      Poista
    2. Joo siis siellä on (tai ainakin oli silloin kun ite oon käynyt siellä) kahvila jossa myydään korvapuusteja, ruisleipää ja karjiksia tms. Ne ihanat Suominaiset jotka pitää sitä kahvilaa koulupäivinä myös leipoo sinne niitä myytäviä herkkuja.

      Poista
    3. Uuu, kuulostaa hyvältä! Sinne pitää päästä :)

      Poista
  5. Haha, noi karjalanpiirakat on niin hassut :D Naurattaa vieläkin. :D Itse oon joskus tosi nuorena tehnyt niitä mummon kanssa ja onnistu hyvin, mutta epäilen, ettei ne näyttäis enää tänä päivänä yhtä hyvältä (koska en muista teinkö mä lähinnä niitä karjalanpiirakoita vai mummo). :D
    Mä tutustuin Canvaan pari viikkoa sitten, kun opettaja tutustutti meidät siihen. Nyt oon innostunut tekemään videoita Moovly.com:illa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Minäkin nauran niille vielä! Mä epäilen että mun mummi ei ole koskaan varmaan tehnyt karjalanpiirakoita ja sen tiedän että äiti ei ole kyllä tehnyt joten sieltäkään suunnalta ei saa apua...Mutta varmasti sä olit ainakin näppärä apu sun mummolle niitä piirakoita väsätessä ;)

      Mä en ole innostunut vielä videoiden tekemisestä, vaikuttaa liian tekniseltä mulle!

      Poista
  6. Hei kiitti tuosta Canva-vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No worries, oli pakko jakaa kun olen itse jäänyt siihen ihan koukkuun!

      Poista
  7. Nuo karjalanpiirakat...! :D Muistuttaa vähän mun omia tekeleitä, siksi saan vähän hihittää :D Se on vaikeeta!

    Tuo Tassimo-kahvikone on kyllä ihan huippu. Mä sain parin viikon ajan käyttää sitä työntekijöiden asuntolassa, ja ai että! Pitänee vähän vinkkailla tänään poikaystävälle, josko meillekin saataisiin uusi kaveri keittiöön...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, näillä mun tekeleille voi kyllä hyvin nauraa, niin hauskan näköisiä ne on :)

      Jee, hyvä että joku ymmärtää mun Tassimo-rakkauden, se on kyllä ihan paras vempain! Kyllä sun täytyy nyt saada poikaystävä kanssa suostuteltua, mun mies oli kyllä alkuun sen suhteen niin skeptinen! Niin on vaan muuttunut ääni kellossa!

      Poista
  8. En ole kuullut tassimoista tai Canvasta, mutta pitänee tutkia asiaa :) Ehkä ne brittijauhot ei vaan sovellu karjalanpiirakoihin, tuskin sun taidoissa on mitään vikaa!

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!