tiistai 1. joulukuuta 2015

Kuukausikatsaus: Marraskuu



Marraskuusta jäi parhaiten mieleen....reissu Suomeen jossa yllätin isäni isänpäivän kunniaksi! Oltiin todella juonittu tämä yllätys äitini kanssa isäni pään menoksi ja torstai-iltana ennen isänpäivää ilmestyinkin vain vanhempien luokse. Iskän ilme oli kyllä niin näkemisen arvoinen! Oli ihana viettää isänpäivä pitkästä aikaa kotona.

Sen lisäksi treffasin äitiä ja ystävää Lontoossa marraskuun puolessavälissä ja vietettiin kiva tyttöjenpäivä shoppaillen ja toistemme seurasta nauttien! Eli marraskuussa sain kivasti viettää aikaa perheen kanssa sekä Suomessa että täällä Briteissä!

Marraskuun paras saavutus oli...ehdottomasti yksi iso työjuttu jonka sain juuri sopivasti valmiiksi marraskuun loppuun mennessä. Olen tyytyväinen että se homma on nyt hoidettu alta pois vaikka siihen pitääkin ehdä tehdä vielä jotain hienosäätöjä.

Saatiin myös viimein meidän pöytäproggis päätökseen kun onnistuin (ensimmäistä kertaa elämässäni) päällystämään tuolien penkkiosat uudestaan. Täytyykin yrittää jossain vaiheessa laittaa tänne parempia kuvia, olen niin tyytyväinen siihen!



Marraskuun kivoin arkinen juttu oli...jouluhifistely. Ehdottomasti. Tosin jouluhifistelyn aloitin vasta marraskuun puolessavälissä koska se tuntuisi vain oudolta aloittaa aikaisemmin. Kävin ostamassa Ikeasta pullon glögiä ja se katosi nopeasti parempiin suihin kun nautiskelin sitä iltaisin.

Ja sen lisäksi täytyy kyllä myöntää että on ollut todella kiva pitää niin arkisesta rutiinista kiinni, kuin salilla käymisessä. Olen käynyt joka viikko vähintään 3 kertaa jumppatunneilla ja huomaa kyllä kuinka liikunta vaikuttaa positiivisesti omaan vireystasoon! Iltaisin ei väsytä enää samalla tavalla (aamuisin kyllä senkin edestä!).

Marraskuun luetuin postaus oli...oli taas Instagram Travel Thursday-postaus Brittien värikkäästä syksystä. Jos ei kuitenkaan oteta sitä huomioon, kun se on ns. kamppispostaus niin suosituin postaus oli tämä joka käsitteli ulkosuomalaisen identiteettiä.

Marraskuun paras lukemani postaus oli...tämä Eeva Kolun postaus. Se kolahti niin lujaa että jaoin sen ihan omalla Facebook-seinälläni. Ja tästä lauseesta tuli mottoni:

"Aina, kun teemme jotain aitoa, suoraan sydämestä, omaa sisintämme seuraten, maailma muuttuu vähän."


Marraskuun paras hankinta oli...meidän uusi sohvapöytä olohuoneeseen! Jee, jee! Ollaan etsitty jo pieni ikuisuus sopivan kokoista, näköistä ja hintaista olohuoneen pöytää mutta ei olla löydetty mitään! Kunnes juuri marraskuun lopulla bongasin ilmoituksen Gumtreestä (paikallinen Tori.fi) sohvapöydästä joka näytti juuri meidänlaiselta. Kävinkin saman tien katsomassa sitä ja 5 minuutin sisällä olin jo tehnyt päätöksen että se lähtee mukaani. Ainut ongelma vaan ilmeni kotona, että sen luonnonvalkoinen pinta näyttääkin kellertävältä meidän vitivalkoista mattoa varten, joten voi olla että joudun vetämään siihen yhden maalikerroksen päälle. Mutta muuten siitä tuli loistava!

Marraskuun paras resepti oli...maailman yksinkertaisimmat lehtikaalisipsit. Kyllä. Olen kerran aikaisemmin jo pari vuotta yrittänyt tehdä lehtikaalisipsejä ja ne floppasi täysin. Maistui äärettömän pahoilta ja totesin että "tämä on taas sellaista terveyshippeilyä jota en tajua". Kunnes äiti sitten teki niitä samaisia lehtikaalisipsejä kun kävin Suomessa ja voi että ne oli hyviä! Niin sairaan hyviä! Salaisuus taitaa olla oikeassa oliiviöljyn ja laadukkaan suolan määrässä.

Ja lehtikaalisipsit onnistuu näin: revi lehtikaali sopivan kokoisiksi palasiksi (jätä ne kovat varsiosiot pois), pyöräytä sipsit isossa kulhossa yhdessä hyvän oliiviöljyn ja gourmet-suolan kanssa (suolaa reippaasti, oliiviöljyä vain silleen että ne on just kosteita, sitä ei saa olla liikaa tai tulee lötköjä sipsejä). Sitten vaan pellille erikseen, "sipsit" ei saa olla päällekkäin, eli jätä hyvin tilaa niille. Uuniin 180 astetta n. 5-7 minuuttia. Kun sipsit on valmiina, jätä ne jäähtymään kunnes ne on rapsakoituneet. Lisää suolaa vielä jos tuntuu siltä!





Mitä odotan joulukuulta?

No tietty joulua! Ja joululomaa kotona! Ja meidän oman kylän joulumarkkinoita! Ja päiväretkeä Dubliniin! Ja, ja, ja....joulukuussa on vaikka mitä kivaa! Ja tietty se ihana joulunodotus piparin leipomisineen ja joululeffoineen vaan jatkuu!

2 kommenttia:

  1. Mä tein lehtikaalisipsejä ilman öljyä tuossa pari viikkoa sitten, kun oltiin viikon tehodieetillä. Vihreitä vihanneksia sai vetää ihan niin paljon kuin sielu sieti, ja minähän vedin lehtikaalia... ja kyllä ne erinäisten keittojen jälkeen hyvältä maistui. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, voin vaan kuvitella :) Mä kyllä laitoin näihin niin paljon suolaa että noista taisi kaikki terveellisyys kaikota saman tien...

      Poista

Kiva kun kommentoit!