torstai 21. kesäkuuta 2012

Boat Party

Tänä aamuna (tänä ainoana aamuna jolloin olisin saanut nukkua vähän pidempään) meidän asuntola herätettiin julmasti palohälytyksen avulla kun joku oli onnistunut polttamaan leivänpaahtimen. Great Success. Näky pihalla oli aikamoinen koska edellisenä iltana oltiin osallistuttu asuntolan järkkäämään Boat Partyyn - porukka oli hieman väsyneen näköistä..

Asuntolamme komitea oli todella järkännyt eilen meille 4 h kestävän "risteilyn" Thamesia pitkin ja vaikka laiskotutti hirmuisesti, totesin ettei tätä voi jättää väliin. Olen pitkän aikaan muutenkin halunnut mennä seilailemaan Thamesia pitkin ja nyt tarjoutui siihen loistava mahdollisuus (ilmaiseksi!!). Ja hyvä että menin. Koska Lontoo on vaan niin uskomattoman kaunis!!



Ihan mielettömän kiva ilta sitten olikin! Toisaalta tollaisissa puitteissa ja seurassa ei voi olla kuin hyvä ilta! Tanssittiin hyvän musiikin tahtiin ja ihasteltiin Lontoota ilta-valoissa ja otettiin hirmuisesti kuvia!




Tosiaan, risteily kesti sellaiset 4 h ja siinä ajassa ehdittiin selailemaan aina 02 Areenalle ja vielä vähän pidemmälle. Eli toisinsanoen nähtiin kaikki näkemisen arvoiset asiat Thamesin rannalla. Tosin suurinosahan niistä oli tullut nähtyä ennenkin anyways, mutta mukava tapa tämäkin!


Tower Bridgen alle oli ilmestynyt Olympiarenkaat!




Takaisin kääntyessämme olikin sitten jo pimentynyt ja nähtiin samat paikat iltavalaistuksessa. Rakastan (ihan hirmuisesti!!) kaupunkeja iltavalaistuksessa, siinä on vaan sitä jotakin!




Joten voisin ehdottomasti suositella tuollaista jokiristeilyn tekoa tänne tullessa, kiva tapa nähdä kaupunkia veden äärellä!

Hyvää juhannusta muuten kaikille!! Syökää munkin edestä ihania herkkuja (uudet perunat, aah) ja nauttikaa toivottavasti aurinkoisista keleistä! Mun jussi suunnitelmiin taitaa kuulua dissen tekoa, pakkausta ja ehkä käyn suomalaisten järkkäämällä piknikillä Hyde Parkissa...

2 kommenttia:

Kiva kun kommentoit!