keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Hola Barcelona!

Palasin juuri ihanalta "minilomalta" Barcelonassa. Reissun tärkein syy oli tietysti nähdä pitkästä aikaa Annikaa (ja tietysti myös Nicoa), ja oli muuten ihan mahtavaa! Iso kiitos siis sinne Barcaan!

Kiitos Ryanairin, pääsin kätevästi jossain parissa tunnissa (nukuin taas vaihteeksi koko matkan) East Midlandseilta suoraan Barcaan. Poikaystävä seurasi sitten perässä seuraavana päivänä. Olen pari kertaa aikaisemmin käynyt Barcassa, mutta molemmilla kerroilla vietin kaupungissa vain päivän, joten kovin hyvin en ole ehtinyt kaupunkiin tutustumaan. Koska tärkeimmät nähtävyydet on tullut kuitenkin kierrettyä, oli tämän loman tarkoitus ystävien näkeminen ja rento "tekeminen". Eli ei tarvinnut juosta pää kolmantena jalkana paikasta toiseen (ihanaa).

Kaveri ei myöskään liioitellut kun sanoi saavansa samalla ilmaisen reisitreenin kun kävelee heidän asuntoonsa metropysäkiltä. Se on kun sijaitsee ihan siinä Park Guellin vieressä. Voi uh ja ah, reidet kyllä huutaa hoosiannaa vieläkin. Noh, ainakin pystyi hyvällä omatunnolla herkuttelemaan jätskillä (kröhöm, joka päivä) kun tuli "liikuttua" niin paljon!

Ensimmäinen lomapäivä aloitettiinkin kipuamalla viereiseen Park Guelliin joka on kyllä mainion söpö puisto!







Tässä näkee hieman sitä aihetta siihen kipuamiseen. Kyllä tuntui jaloissa kun tuon mäen pari kertaa päivässä käveli. Okei, saatettiin tosin hieman fuskata ja ottaa se mäki ylös jossa sijaitsee liukuportaat (niitä kyllä tarvittiin). Ylhäältä olikin sit kivat näkymät!



Lauantai-aamuna päätettiin lähteä suosituksesta käymään oikeasti Sagrada Familian sisällä bf:n kanssa. Ollaan tietty aiemmin nähty se ulkoa mutta ei ole ollut aikaa käydä siellä sisällä ihastelemassa. Mentiin jonottamaan ehkä pahimpaan aikaan, eli klo.11 aamulla. Suosittelen lämpimästi ostamaan liput etukäteen netistä koska niille on ihan oma jono (joka oli siis aivan älyttömän lyhyt, periaatteessa näytti pääsevän suoraan sisään). Me jonotettiin lipunmyyntiin yli tunti, mutta se meni leppoisasti kun rupateltiin edessäseisovan Britin kanssa reissuista.

Liputhan on aika tyyriit, mutta sen arvoiset kyllä. Opiskelijalippu (sisäänpääsy + audioguide) oli semmoiset 14 erkkiä.


Tässä vaiheessa meni huulet jo vähän mutruun. Ensin jonotettiin yli 1 h lipunmyyntiin, sen jälkeen hetki siinä et saatiin audioguidet ja sit tietty jouduin jonottaa vielä vessaan.


Kuten sanottu, kyseinen pytinki oli sisältä yhtä vaikuttava kuin ulkoa. Audioguide antoi myös hyvää lisäantia vierailuun. Ihanan erilainen kirkko verrattuna muihin (isoihin kirkkoihin) joissa olen käynyt.





Kuvia tuli napsittua sen verran ahkeraan reissussa että taitaa olla viisainta jakaa näitä pariin postaukseen, ettei tule ihan ähkyä. Kuulemisiin siis!

P.S. Ihan teidänkin tiedoksi, olin kuulemma valinnut IHAN VÄÄRÄN viikonlopun meidän vierailulle, koska se oli tyyliin AINOA viikonloppu jolloin ei ollut jalkapallo matsia Barcassa. Shame on me....

8 kommenttia:

  1. Jee, iso kiitos itsellenne visiitistä! :) Oli ehkä vähän liian rankka vkonloppu kun nyt podetaan flunssaa.. tai sitten johtuu syksyn saapumisesta. Hihi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävely kyl otti vähän veronsa :) Pikaista paranemista, juo paljon teetä!

      Poista
  2. Barcelona on kyllä aivan ihana. Me ei viimeksi todellakaan jaksettu jonottaa Sagrada Familiaan sisälle, mutta ensi kerralla täytyy tehdä sekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä kiva kaupunki! En oikeen ennen tajunnut että mitä ihmiset sitä aina niin hehkuttaa, mutta tällä kertaa ihastuin kyllä kaupunkiin! Suosittelen kyllä ehdottomasti jossain vaiheessa käydä ihan sisällä Sagrada Familiassa, kantsii todella ostaa ne liput etukäteen niin ei tartte niin kauan jonottaa!

      Poista
  3. Oih, ihania kuvia! Mä oon käyny viimeksi Barcelonassa talvella 2006, ja se olikin ainoa kerta. Toivon niin, että pääsen sinne keväällä. We'll see. Ja ihana kuva susta ja Annikasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Oli kyl mielettömän kiva reissu, nyt Annikan luona on vähän helpompi vierailla (ainakin näin Euroopasta käsin)! Pidetään peukut pystyssä et säkin ehdit sinne vierailulle!

      Poista
  4. Tosi kiva postaus, ja ihana Barcelona! Park Guell on kyllä aivan mainio, ja Gaudi muutenkin nerokas suunnittelija. Jeejee, kivaa että näitä postauksia tulee lisää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Liisa! Joo, Gaudin rakennukset on kyl tosi makeita, vähän vaihtelua siihen perinteiseen kaupunkikuvaan. Väkisinkin oli pakko jakaa juttua useampaan postaukseen kun annoin taas kameran laulaa siihenkin tahtiin että ;)

      Poista

Kiva kun kommentoit!