maanantai 18. marraskuuta 2013

Takaisin Englannin kodissa

No niin, eilen palasinkin taas Englannin-kotiin ja sää on tyypillisen harmaa ja kurja. Mutta ei anneta sen haitata. Junamatka Mansen kentältä kotiin meni sujuvasti ja loppuilta kului laukkua purkaessa ja seuraavan viikon ruokalistaa suunnitellessa poikaystävän ollessa lätkäharkoissa. Ja nautiskellessa kaikkia herkkuja...

Meillä on aika paljon keittokirjoja kotona ja ollaan todettu että jos niitä reseptejä ikinä haluaa kokeilla oikeilla aineksilla niin tulevan viikon ruuan on hyvä kirjoittaa etukäteen ylös ja samoin laatia se kauppalista joka sisältää kaikki tarvittavat ainekseet. Ensinnäkin tälläisen suunnittelun pitäisi helpottaa elämää koska yleensä käydään vain kerran viikossa kunnon ruokakaupassa ja toiseksi myös vähentää ruuan hävikkiä kun ei tule ostettua mitään ns. "turhaa". Kokeilu on siis todella vasta alkuvaiheessa mutta katsotaan miten tämä toimii. Innoissani siis selailin eilen illalla keittokirjoja ja pohdin mitä halutaan syödä ensi viikolla (ja tämä lause kuulosti todella nössöltä omaan korvaani).


Seuraava kuva taas on sarjassamme näitä "mielenkiintoisia ruokatuliaisia Suomesta". Raahasin nimittäin mukaani grillimaustetta (koska täältä ei vaan saa oikean makuista), ranskalaista sipulikeittoa (myös löytänyt täältä vain huonoja versioita) ja yllätyksenä äiti oli tunkenut laukkuun Lämmin-kuppi keittoja. Jotain vähän erikoisempia makuja kuten mustikka-ja omena-kaneli keittoa. Omena-kaneli keitto oli ainakin hyvää! Bonarina tietty Fazerin joulusuklaata. Pyysin poikaystävää piilottamaan jo kaksi muuta levyä etten ahmi niitä kaikkia kerralla.


Toiset tuliaiset Suomesta olivat hieman painavampia. Eksyin taas Akateemiseen Kirjakauppaan, aka suurimpaan heikkouteeni mitä tulee Suomen reissuilla kyseeseen. Siellä oli taas vaikka mitä ihania kirjoja ja en vain voinut vastustaa. Ne suorastaan huusi mun nimeä (tekosyitä,tekosyitä, tiedetään).


Sunnuntai-iltana oli myös hyvä testata uutta Muumi-mukia uuden Whittardin "Mulled Wine" teen kanssa. Kummasti sitä tuli tuotua vaikka mitä juttuja Suomesta mukaan tänne Englannin kotiin...


Ihan kiva siis olla taas takaisin Englannin kodissa!


11 kommenttia:

  1. Millaista toi mulled wine tee on, onko mistään kotoisin? Ja mä roudaan myös aina Suomesta grillimaustetta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa että joku muukin tekee sitä, mä luulin että olin ainut outo :D Toi Mulled wine on ihan hyvää mutta ei se mun mielestä kyllä maistu siltä miltä Mulled winen pitäisi maistua, mikä on tietysti aika luonnollista :D Se on aika marjaisin makuinen!

      Poista
  2. Mä oon monta kertaa suunnitellu tota että valitsis etukäteen ohjeet ja tekis ruokaostokset sen mukaan. Ajatuksenahan toi on todella fiksu, mulle ainakin käy aina niin että päädyn ostamaan ja kokkaamaan aina samaa ruokaa ja ne kivat keittokirjat pölyttyy hyllyssä.. Ehkä tää sun postaus inspirois mutkin vihdoin toteuttamaan tota :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, joo tää meidän kokeilu on todella vielä ihan alkuvaiheessa joten saa nyt nähdä miten hienosti tämä meidän master plan toteutuu....:D

      Poista
    2. Mulla on kanssa ollu vaikeuksia keksiä ruokia, ja päädyn aina heittämään ruokaa pois jne. Tässä oli ainakin mun mielestä aika hyvä apu näihin ongelmiin http://maailmakutsuu.blogspot.fi/2013/10/mielikuvituksen-puutetta-keittiossa.html :D

      Poista
    3. Ma muistan silloin kun luin ton sun tekstin etta ehka pitaiskin kokeilla tata systeemia, se kylla kuulostaa hyvalta!

      Poista
    4. Mä oon nyt pitäny siitä vähän taukoa kun se tulee yksinään aika kalliiksi, enkä voi jakaa sitä kämppiksen kanssa kun se on jollain ihme dieetillä (siis ei ihmedieetillä haha), mutta viimeistään kun jossain vaiheessa mahdollisesti muutetaan poikaystävän kanssa yhteen niin ehdottomasti otan ton taas käyttöön.

      Poista
  3. Sain joskus kaverilta pari purkkia noita Instant Tea-juttuja ja pakko myöntää, että ne oli yllättävän hyviä!

    VastaaPoista
  4. Oi nuo Whittardin teet! Tuli ihan ikävä yhtä ihanaa teekauppaa Edinburghissa, vaikka ne on useimmat kyllä tosi makeita! Joskus testasin pina coladan makuista, huh huh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä rakastan useimpia Whittardin teetä just sen takia kun ne on niin makeita :D Ja teekaupat on kirjakauppojen ohella ihan parhautta!

      Poista

Kiva kun kommentoit!