torstai 5. joulukuuta 2013

#IGTravelThursday: 2nd Chances

Useimmiten toisen mahdollisuuden annattaminen kannattaa. Minä annoin sellaisen Berliinille ja muutin mielipiteeni kaupungista. En ehkä ihan täysin mutta ehdottomasti se mielipide muuttui parempaan suuntaan.

Edellisen kerran olin Berliinissä vuonna 2011 kesällä. Olimme poikaystävän kanssa reilaamassa Euroopassa ja olimme juuri saapuneet söpöstä Maastrichtistä ja menossa Berliiniin jälkeen Prahaan. Vietimme Berliinissä oikein kivat kaksi päivää kierrellen ympäri kaupunkia ja osallistumalle kahdelle ilmaiselle kävelykierrokselle. Opimme paljon faktoja liittyen Berliiniin historiaan ja tietysti eniten juuri siitä yhdestä aikakaudesta. Olemme molemmat kiinnostuneita historiasta joten se oli kivaa. Mutta täytyy sanoa että kun reili oli loppunut ja rankkailimme huvikseen kaupunkeja "paremmuusjärjestykseen", ei Berliini päässyt kovin korkealle listallamme.


Olimme vähän pettyneitä molemmat koska moni oli hehkuttanut etukäteen Berliinin hienoutta mutta mulle jäi lähinnä aika tyhjä fiilis kaupungista. Joo, historia on mielenkiintoista mutta ei sitäkään kestä lopputtomiin.

Nyt kuitenkin tänä vuonna iski tilaisuus antaa kaupungille uusi mahdollisuus kun ystävämme kutsui minut ja äitinä käymään ja tutustumaan jouluiseen Berliiniin. Olen usein kuullut sanonnan että Berliiniin tutustuu parhaimmiten kun siellä on oikeasti joku paikat tunteva oppaana ja täytyy kyllä nyt sanoa että yhdyn tähän lauseeseen.


Näin viime viikonloppuiselle reissulla aivan uudenlaisen puolen Berliinistä. Lumouduin sen kauniista joulumarkkinoista, ihanasti valoista, kauniisti koristelluista kaduista, ystävällisistä ihmisistä ja söpöistä kahviloista sekä kaupoista. Koska sekä minä että äiti oltiin käyty aikaisemmin Berliinissä jätimme kaikki ne perusnähtävyyden väliin ja annettiin meidän ystävän  kierrättää meitä ympäri kaupunkia kaikissa kivoissa paikoissa. Ja lähdin takaisin kotiinpäin hymyssä suin, vaikka Tegelin kenttä vähän ankea olikin (olin varmaan jossain Ö-terminaalissa).


Olen siis todella iloinen että pääsin käymään Berliinissä uudestaan sillä mielikuva kaupungista kyllä muuttui ja nyt itseasiassa olen jo päättänyt että sinnehän kannattaisi taas joskus mennä uudestaan. Ei tiedä mitä kaveri sai aikaan kun kutsui meidät luokseen! Lontoostahan en myöskään aikonaan tykännyt mutta muutettuani sinne se kohosi ihan ykkössuosikiksi!

Pitäisi varmaan antaa uusi mahdollisuus myös esimerkiksi Dublinille ja Amsterdamille koska nuo kaupungit jättivät minut vähän kylmäksi (molemmat myös ihan kirjaimellisesti kylmäksi koska siellä oli helkkarin kylmää ja sateista).

Oletteko te muuttaneet mielikuvaa jostain kaupungista toisen visiitin jälkeen? Vai oletteko ikinä menneet enää toiselle visiitille?


"Instagram Travel Thursday on viikottainen kokelma blogipostauksia, ja tempauksen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkainspiraation ja -tiedon levittämiskanavana, ja tuoda esille Instagramin matkailueksperttejä". (Destination Unknown)

Suomessa järjestäjinä toimivat Kaukokaipuu, Destination Unknown ja Running with Wild Horses.

14 kommenttia:

  1. Mä olen käynyt kerran Berliinissä, ja muiden suuresta hehkuttamisesta huolimatta en yhtään tykännyt. Olin tutorina vaihtareiden Eurotourilla, ja vietimme Berliinissä yhden päivän ja yön. Ohjelma koostui pääosin tylsästä opastetusta bussikierroksesta (joka sisälsi melkein pelkästään jotain lähetystörakennuksia), enkä todellakaan saanut kaupungista millään lailla mielenkiintoista kuvaa. Kebabit oli hyviä, sen muistan, ja niitä en yleensä syö Suomessa ollenkaan.
    Mutta mäkin olen aina ajatellut että kyllä sinne kannattaisi mennä uudestaan, ja nimenomaan paikallisopastuksella. Ehkä vielä joskus.

    Dublin jätti myös minut aika kylmäksi (vaikka siellä olikin tajuttoman kuuma ja poltin itseni kun kesä yllätti matkailijan) ekalla vierailulla, mutta toisella kerralla (viikkoa myöhemmin, kiertomatkan alku- ja loppupäässä) oli jo ihan eri tunnelma, joten ehkä sinnekin vielä joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti en ole siis ainut jonka Berliini jätti vähän kylmäksi, teidän kierros lähetystörakennuksissa kuulosti kieltämättä vähän tylsältä! Mä kyllä haluaisin käydä Dublinissä uudestaan koska olen varma että se keli vaikutti aika paljon mun mielipiteeseen, vettä satoi ihan koko ajan ja jouduttiin kykkimään sisätiloissa koko ajan....

      Poista
  2. Kävin Tampereella ekaa kertaa noin 5 vuosi sitten, enkä tykännyt yhtään. Kaupunki oli mun mielestä pieni, todella ruma ja jotenkin ankea :(
    Uudestaan Tampereella kävin marraskuun alussa, mutta tällä kertaa ihastuin täysin! <3 Niin se mielipide muuttuu. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, varmaan niin monet jutut vaikuttaa siihen että miten jonkun kaupungin näkee, mun täytyy myöntää että minäkään en ollut ihan vaikuttunut Tampereesta kun siellä ensimmäisen kerran kävin :)

      Poista
  3. Toinen kerta toden sanoo : ) Monessa asiassa. Berliini jäi mullekin vähän tyhjäksi viime kerralla (1päivä!) joten ehkä se saa vielä toisen. Haluan tietää mistä kaikki puhuvat puhuessaan Berliinin lumoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kaikki on aina sanonut mulle kuinka mahtava kaupunki Berliini on enkä ole koskaan ennen oikein tajunnut sitä :) toivottavasti sinäkin pääset käymään uudestaan Berliinissä ja tutustumaan kaupunkiin paremmin!

      Poista
  4. Lontoo ei erityisemmin sykähdyttänyt ensivisitiillä. Mutta silti päädyin tänne asumaan ja kaupunki se vaan jaksaa ihastuttaa jatkuvasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu tunne :) Muistan kuinka rn yhtään tykännyt Lontoosta silloin kun asuin vielä Skotlannissa ja kävin Lontoossa pikavisiiteillä ja sitten kun muutin sinne niin muuttui ääni kellossa aika nopeasti!

      Poista
  5. Dublin! Ehdottomasti kannattaa antaa toinen mahdollisuus! Omaa mielipidettäni tietenkin värittää se, että olen asunut siellä, mutta se on yksi minulle rakkaimmista Euroopan kaupungeista. Sielläkin tosin kannattaa varata aikaa sen verran että ehtii hieman kiertämään kaupungin ulkopuolellakin. Mutta Berliinistä puheen ollen olen tyytyväinen että edes annoin kaupungille mahdollisuuden, tosin sinne tuli lähdettyä työmatkan muodossa, mutta ihastuin kaupungin karuun kauneuteen ja siihen että fillarilla pääsi niin helposti kiertämään eri kaupunginosia. Ilman tuota työreissua sinne ei olisi varmaan edes tullut lähdettyä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo olen kyllä miettinyt että Dublinille pitäisi antaa uusi mahis, sun kuvissa se ainakin näyttää niin kivalta paikalta! Luulen että eri vuodenaika ja eri seura jo auttaisi paljon :)

      Poista
  6. Mielenkiintoinen postaus, erityisesti siinä mielessä että juuri Berliini on sellainen kaupunki, jolle tahdon antaa toisen mahdollisuuden ensi keväänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa, sille kyllä kannattaakin antaa toinen mahis! Minä jo mietin koska sinne voisi mennä uudestaan :)

      Poista
  7. Mä oon käynyt Berliinissä kesällä ja talvella, myös jouluna. Ja aina se vaan on ollut yhtä huikea! Nykistä mulle sen sijaan jäi sellainen fiilis, etten ehkä mene ihan heti uudestaan. Se mesta ei ollut kaiken sen hypetyksen arvoinen, mitä tapaa kuulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän nää tuntuu menevän, aika monet jutut varmaan vaikuttaa siihen minkälaisen ensivaikutelman kaupungista saa. Minä esim. tykkään vanhoista kaupungeista ja myös pienistä kaupungeista joten kun Berliini osui Maastrichtin ja Prahan väliin ei sillä ollut oikeen raukalla edes mitään mahdollisuutta :D Mutta onneksi mieli muuttui nyt!

      Minä taas rakastan Nykkiä mutta tiedän kyllä hyvin että monet ihmiset eivät tykästy ollenkaan siihen, varsinkaan kun sitä hypetetään niin paljon etukäteen!

      Poista

Kiva kun kommentoit!