lauantai 3. toukokuuta 2014

Chapel Porth, Cornwall

Newquaysta lähdettiin kohti Penzancea mutta matkalla haluttiin pysähtyä jossain ihan vain huvin vuoksi. Päädyttiin sitten ihan sattumalta Chapel Porthin rannalle, josta vasta myöhemmin luin, että se oli aika tunnettu paikka ja sieltä ne jääsiili-ruokakummajaisetkin on kotoisin!

Chapel Porthin kukkuloilla kiemurtelee eri polkuja ja niitä kannattaa todellakin kavuta koska ylhäältä kallioiden päältä on aivan upeat näkymät. Paikan biitsi on myös todella suosittu surffaajien keskuudessa ja heitä onkin hauska seurailla kallioiden päältä.

Tässä kohtaa taitaa olla parasta todeta, että kuvat todella kertovat ennemmän kuin tuhat sanaa!



Tuolla oli todella hyvät kävelypolut ja niitä tuli tallottua eteenpäin ihan huomaamatta. Aina halusi nähdä näkymät seuraavan rantapoukamaan ja yhtäkkiä huomattiin että oltiinkin kävelty jo aika pitkälle. Onneksi päivä oli suhteellisen aurinkoinen ja vaikka tuuli olikin aika kova, tarkeni sitä hyvin välilä istumaan ja paistattelemaan päivää.


Päästessämme takaisin alas rannalle, oli laskuveden aika joten päästiin kävelemään upeaa rantaa pitkin ja katselemaan niitä surffareita lähietäisyydeltä! En yhtään ihmettele että ranta on suosittu paikallisten keskuudessa! Täälläkin oli paljon perheitä nauttimassa kelistä, tosin, kuten näette, minulla oli takki ja kaulahuivi päällä ja lapset juoksi uikkareissa. Olen varma että briteillä on joku ihan eri sisäinen lämmityssysteemi kuin meillä. Siis lämpöä oli tuurilla juuri se +13 ja tuuli aika reipas ja sit nää pistää ipanat juoksee uikkareissa veteen (joka oli varmasti helkkarin kylmää). En tajua.




Kaunista, eikö?

10 kommenttia:

  1. Kyllä on kaunista! Näyttäisi tosiaan lämpimältä ellet olisi itse varustautunut takkiin ja kertonut lämpötilaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toi keli oli kyllä vähän jännä, itse olin kyllä ehkä vähän ylipukeutunut, mutta joo, ei siellä mun mielestä bikineissä pärjännyt niinkuin jotkut yritti :)

      Poista
  2. On kaunista! Varsinkin tossa tokassa kuvassa noi meren eri värit näkyy tosi upeasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, harmittaa kun tuntuu et kameralla ei ikinä saa tallennettua oikeita värejä kunnolla!

      Poista
  3. Wow, ihan mielettömän näköstä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla oli kyllä mielettömän kaunista Marika! Suosittelen ehdottomasti käymään jos tilaisuus tulee !

      Poista
  4. Oi ihanan näköistä! Noissa rantamaisemissa sitä vain on sitä jotain..Jos tästä lähtis varalta googletteleen potentiaalisia työpaikkoja noilla seuduilla...koska mitä muuta sitä sunnuntaina tekisi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Oikeasti väitän että tuolla olisi varmaan ihana elää koska ihmiset nyt näytti vaan niin onnellisilta! Veikkaan että tuolta löytyisi sulle paljon oman alan töitä ;)

      Poista
  5. Mahtavia maisemia! Ja niissa uikkarilapsissa se ero suomalaisten ja monien muiden lamminveristen kansallisuuksien valilla taitaa ollakin. Lapsesta asti kirmataan vahissa vaatteitta, hanskoja ja pipoja ei tunneta ja vauvatkin on avonaisissa rattaissa pelkan huovan kanssa. Kai sita siina tottuu..? :) Jos ei kylmaan, niin ainakin sietamaan sita kylman tunnetta kehossaan. Terveisin Kylmakalle :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin sen on pakko olla Irina! Täällä kun koulupuvutkin on todella ohuen näköisiä ja talvet pitkin mennään sortseissa menemään. Eli varmasti kyllä tottumiskysymys, kauankohan mulla kestää tottua siihen että näen näitä puolipukeisia ihmisiä keskellä huhtikuuta rannalla?

      Poista

Kiva kun kommentoit!