tiistai 30. kesäkuuta 2015

Karkeita yleistyksiä brittiasunnoista

Meidän uusi kotikaupunki

Asuntoa etsiessämme tein useita havointoja siitä minkälaisia asuntoja Britanniasta löytyy useimmiten. Meidän 15 talon näytöt eivät ehkä kvalifioidu tieteellisen tutkielman otantaan hyvästä yleiskattauksesta brittiasuntoihin, mutta ajattelin sen nyt tehdä kuitenkin. Nimittäin näissä kaikissa taloissa oli sellaisia yhteisiä piirteitä, joiden pohjalta olen nyt muodostanut käsitykseni brittiläisistä asunnoista. Tässä kohtaa huomauttaisin että puhun nimenomaan paritaloista (tai muista yksinäisitä talotyypeistä), en kerrostaloista. Niissä kerrostaloissa kun on sitten oman piirteensä. 

Minkälaisilta näyttää sitten ne ns. tyypilliset brittitalot minun mielestäni?
  • Keittiöt on pieniä. En tiedä eikö Britit sitten tykkää kokata, mutta keittiöt olivat usein todella pieniä ja yleensä omassa huoneessaan joilloin niistä tuli entistä pienemmän näköisiä. Tämä siis varsinkin näissä kolmen makuuhuoneen asunnoissa. Jos makuuhuoneita on enemmän niin keittiöt vähän myös suurenee.
  • Britit tuntuvat myös rakastavan sellaisia (omasta mielestäni halvan näköisiä) vaaleanpuun tai kirsikkaisen puunvärisiä keittiöitä. Niitä löytyy aivan joka asunnosta. Valkoinen keittiö tuli vastaan tasan kahdessa asunnossa (joista toinen on meidän uusi asunto). Allaoleva kuva on meidän vuokra-asunnon keittiöstä. Ottaen huomioon että kyseessä on vuoka-asunnon keittiö, on se todella kiva mutta en omistuasunnossa tykkäisi tuon värisestä keittiöstä yhtään. Tämä on siis aika tyypillinen keittiönväri Briteissä.

  • Hieman liittyen edelliseen kohtaan, vetäisin myös sellaisen käsityksen että Britit tuntuu menevän sellaisella motolla, että "mitä enemmän huoneita, sen parempi". Eli yleensä juuri ruokahuone on erotettu omaksi huoneekseen keittiöstä, tehden molemmista super pienen näköisiä kun taas tila näyttäisi paljon suuremmalta jos vaikka keittiö ja ruokahuone olisi ns. open plan periaatteella. 
  • Myös värikäs sisustus tuntuu olevan monen mieleen. Ja tällä siis tarkoitan sitä että yhdessä huoneessa on saatettu yksi seinä maalata tummanpunaisella ja loput liilalla maalilla ja kokolattimatto on tummanvihreä (true story). Työkaveri selitti kauhuissaan kuinka oli käynyt katsomassa yhtä asuntoa jossa kaikki oli valkoista (seinät, katot, listat, keittiö etc...). Minulle tämä kuulosti ihan unelma-asunnolta, hänelle se oli painajainen. Suomessa kun useimmat asunnot tuntuvat yleensä olevan yleisilmeeltään vaaleasävyisiä niin täällä mennään kaikissa sateenkaaren väreissä.
  • Myös aika useassa asunnossa sisäänkäynti on suoraan olohuoneeseen. Eli mitään eteistä ei ole, vaan astut ihan suoraan olohuoneeseen ja siihen sitten johonkin naulakkoon jätetään takit.
  • Talot on usein kahdessa kerroksessa, yksikerroksissa asunnoissa asuu vain vanhat ihmiset. Yksikerroksisia asuntoja kutsutaan nimellä bungalow ja ainakin omasta mielestäni pidän niitä nykyään synonyymina vanhojen tyyppien asunnolle. Tähän löytyy tietysti luonnollinen syy, sillä vanhuksille on tietysti hankalampi kiivetä rappusia. 
  • Kaikissa taloissa löytyy kylppäristä kylpyamme. Itsehän en niistä perusta ja haluaisinkin repiä meidän uuden kylppärin kylpyammeen pois, jotta saadaan lisää tilaa mutta se kuulemma oikeasti kaikkien mukaan vaikeuttaa asunnon jälleenmyyntiä. Joten ehkä se saa siihen jäädä. 
  • Conservatoryt on aika suosittuja, ne on siis sellaisia katettuja "ulko" huoneita. Minun käsitykseni mukaan niitä ei kyllä talvisin lämmitetä vaikka aika usein ihmiset tuntuvat käyttävän niitä ihan ympärivuotisina ruokahuoneina. 
  • Tämä on ihan itsestäänselvää, mutta siis laminaattilattioitahan harvasta talosta löytyy, ihan yleisesti suosituin lattimateriaali on ne karseat kokolattiamatot - kaikissa kuvioissa, kaikissa väreissä. Nimimerkillä, kävimme katsomassa asuntoa jossa oli kauttaaltaan sellainen vihreä-puna kukallinen kokolattiamatto.

Vielä viimeisenä hieman yleistystä asuinalueista. Vaikka yleensä asuinalueesta saa olla varmasti melkein joka maassa tarkka, niin mielestäni Briteissä siihen kannattaa ehdottomasti kiinnittää tarkasti huomiota. Briteissä kuitenkin luokkayhteiskunta jyllää vielä voimakkaana ja koska esimerkiksi koulualueet on kiinnitetty eri asunalueihin, niin mitä hienompi koulu alueelta löytyy, sitä kalliimmat asunnot (vaikka ne asunnot olisikin kamalia lääviä). Me käytiin katsomassa yhtä asuntoa joka oli homeessa, ja todella huonosti pidetty, Ihmeteltiinkin sen todella korkeaa hintaa, mutta selvisikin että asunto sijaitsee samalla alueella kun koko kunnan hienoin koulu. Se selittikin hintaa sitten.

Minkälainen onkaan sitten uusi kotimme? Noh, sanotaanko että meillä kävi mieletön tuuri - meillä oli ns. 17 kohdan check-list ja uskomatonta mutta totta, tuleva kotimme tikkasi kaikki 17 kohtaa meille. Toivon mukaan kohta saan sitten laitettua kuvia myös tänne uudesta asunnostamme!

14 kommenttia:

  1. Tosi paljon taitaa olla yhtalaisyyksia jenkki- ja brittiasuntojen kesken. Kokolattiamatot, vaaleanruskeat kaapinovet, kylpyammeet, rumat varit sisustuksessa, sisaankaynti suoraan olkkariin, kaksikerroksiset ISOT talot... Se, mika nama kaksi ehka erottaa on se, etta siella kaytetaan enemman vareja ja (kukka)kuoseja, kun taas taalla sitten usein on kaapit ruskeat ja seinat sellaista oksennuksen varista kellertavaa savya... Valkoiset kaapit ja seinat (jotka omasta mielesta kans kuulostaisi hyvalta) tuntuu olevan ihan harvinaisuus taalla... Voin siis todellakin sanoa "I feel you" :D

    Tuo teidan nykyinen keittio on kylla tosi kiva! Varsinkin verrattuna naihin takalaisiin hirvityksiin! :D Jopa tahan meidan nykyiseen, joka oikeasti silloin asunnonetsintavaiheessa naytti tosi kivalta verrattuna monen muun kampan keittioon, joita kaytiin kattomassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuulostaa kyllä silti että sisustusmaku-ja valinnat ei paljon muutu vaikka muuttaisikin meren toiselle puolelle :D Toi oksennuksen värinen rusehtava sävy kuulostaa tosi viehättävältä väriltä seiniin :)

      Tää on kyllä ihan kiva tämä keittiö ja tykkäsinkin siitä sillon kun muutettiin sisään, mutta nyt tässä asunnossa melkein 2 vuotta asuneena toi kaappien väri on alkanut ottaa päähän!

      Poista
  2. Hrr, kukkakuvioiset kokolattiamatot... Täällä ne on onneksi vaalean beiget, vaikka siinä värissä sitten näkyykin jenkkien sisällä tepastelu.

    Jos aiotte asua samassa asunnossa pidempään, niin kai sen kylpyammeen voi sitten asentaa uudestaan ennen myyntiä, jos jää siitä kiinni? Ei varmaan pelkän vuoden tai kahden takia kannata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meillä on kanssa nykyisessä kämpässä vaalean beiget kokolattiamatot, en ihan tajua miksi sitä haluaisi ehdottomasti juuri tuon väriset matot vuokrakämppään kun joka ikinen tahra näkyy niin selkeästi.

      No joo, mietittiin kyllä kanssa tuota sun mainitsemaa vaihtoehtoa mutta luulen että laiskuus voittaa. Tai ainakin näin alkuun. Katsoo miten sen kylppärin kanssa eläminen alkaa sujua ja jos tuntuu että tarttee lisää tilaa niin sitten vaan täytyy repiä se amme pois.

      Poista
    2. Heitin sua haasteella! http://globecalledhome.fi/2015/07/ruokamatkailu/

      Poista
  3. Odotan innolla kuvia teidän uudesta kodista! :)

    Tuo "mitä enemmän huoneita, sen parempi" -mentaliteetti on kyllä tuttua. Poikaystävän paras kaveri muutti vaimonsa kanssa kuuden (6!!) makuuhuoneen kämppään. Innolla odotin kyseisen lukaalin näkemistä, mutta kävikin ilmi, että edellinen asukas oli puolittanut kolme makuuhuonetta kuudeksi... :D Nyt on kuulemma helpompi myydä eteenpäin! En kyllä tiedä millaisia tampioita houkuttelee kuusi surkean komeron kokoista makuuhuonetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, mikä ratkaisu!!! Me on kyllä tajua, mielummin haluaisin 3 kunnon kokoista makkaria kun 6 mini-makkaria. Ihan älytöntä kyllä!

      Yhtä taloa jota käytiin katsomassa markkinotiin juuri 3 makkarin asuntona mutta se kolmas makkari muistutti ,kyllä enemmän komeroa kun makuuhuonetta....

      Poista
  4. Kuulostaisi kyllä aika painajaiselta alkaa etsiä omaa makua miellyttävää asuntia Briteistä :D Ihan mahtavaa, että te löysitte sellaisen, jossa kaikki haluamanne jutut mätsää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no kyllä! Meillä kyllä kävi uskomaton tuuri, oltiin jo valmistettu siihen että joudutaan vetää isokin remppa että saadaan mieluinen sisustus mutta onneksi ei tarvitsekaan!

      Poista
  5. Täälläkin on keittiöt usein erillisiä huoneita, tai sitten jos on avokeittiö, niin kaappitilaa on ihan älyttömän vähän ainakin mun mielestä. Tilaa vie pois myös se, että pyykinpesukoneet on täällä usein keittiössä eikä kylppärissä, siihenhän saisi jo monta laatikkoa koneen tilalle. Mä oon jotenkin tykästynyt tuohon erilliseen keittiöön, meillä on nykyisessäkin kämpässä keittiö omassa "huoneessaan", tai se on jonkinlainen käytävä eli tuommoinen 2m leveä huone. Täällä mua häiritsee se, että asunnoissa ei huoneet muistuta toisiaan värimaailmaltaan ollenkaan.. meillä esim. suihkuhuone on haalean violetti kukkakuvioineen ja romanttinen, keittiö on moderni ja _oranssi_ ja vähän karumpi, muut huoneet on ruskean sävyisiä. :D Ei sovi ollenkaan yhteen! Mullekin kun kelpais semmoinen lattiasta kattoon valkoinen kämppä. :D Täällä on lattia usein kivilaattaa, tosi kylmä talvella. Ainiin, ja täällä ei asuntoihin kuulu vaatekaappeja yms. vaan kaiken joutuu itse ostamaan, ei oo siis samanlailla kiinni seinissä kuin Suomessa.

    Anteeksi, innostuin vähän vertailemaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, tämähän oli ihan loistava vertaileva kommentti! Ja itseasiassa tässä tuli monta juttua esiin jotka unohdin mainita postauksessa! Täällä on nimittäin aina myös pyykinpesukoneet keittiössä (koska kuulemma kylppäriin ei saa vetää niitä johtoja koska se on vaarallista). Ja sama juttu että täällä aika harvoin loppuenlopuksi kuuluu vaatekaapit hintaan, ellei ne oli juuri erikseen mitattu kämppään ja ole ns. fitted wardrobes.

      Haha, aika hauskaa tollainen sekailainen tyyli :D Vaikka joo, ymmärrän hyvin, ehkä me skandit jotenkin taistellaan pimeyttä vastaan sillä että meidän talot ja sisustus on aina tosi vaaleita!

      Poista
    2. Toisaalta oon niin tottunut tohon koneeseen keittiössä, että mun mielestä ois hyvin outoa jos se olisi kylppärissä. Toi kaappien puuttuminen ärsyttää, pitää vaan nyt toivoa että nuo meidän ostamat kaapit käy sitten seuraavaan asuntoon. Aika samanlaista on näköjään sitten Briteissä ja Turkissa, mielenkiintoista. :D Selvisi nyt sekin miksi eräs brittituttu ei pitänyt ollenkaan outona, kun ihmettelin pesukonetta keittiössä joskus ennen tänne muuttoa...

      Poista
    3. Joo, yllättävän paljon kyllä löytyi samankaltaisuuksia näiden kahden maan välillä mitä tulee asuntoihin! Ja sama juttu, nykyään olen jo ihan tottunut siihen että pesukone on keittiössä!

      Poista

Kiva kun kommentoit!