maanantai 24. elokuuta 2015

Ihana, uusi arki



Noin 1,5 vuoden ajan kävin töissä Coventryssä Derbystä käsin. Junamatkaan meni vähintään 1,5 h suuntaansa, usein enemmän kun junat olivat myöhässä. Tämän päälle pistettiin vielä n. 15 min ajomatkaan meidän asunnolta juna-asemalle. Päivittäin kulutin siis melkein neljä tuntia matkustaen töihin tai sieltä takaisin. Lähdin yleensä siinä klo.7.30 kotoa ja kotiin tulin yleensä siinä 18.30-19.30 riippuen hieman päivästä. Tajusin kyllä sen silloinkin ettei se ollut pitkällä aikavälillä millään tavalla ylläpidettävä elämäntapa mutta meidän muutto vaan hieman erinäisistä syistä venyi. Kun tulet kotiin siinä keskimäärin seitsemän pintaan joka ilta niin eihän siinä kamalasti ehdi illassa tehdä jos illallistakin pitäisi ehtiä tekemään. 

Ei ollut myöskään ikinä mikään salaisuus etten viihtynyt vanhassa asuinkaupungissamme Derbyssä. En vain tykännyt. Mielestäni siellä oli tasan yksi kiva katu ja sijaitsi lyhyen matkan päässä Peak Districtin kansallispuistosta, mutta siihen ne hyvät puolet loppuikin. Kaupunki itsessäänkin oli ruma ja valitettavasti hieman turvaton. Rikollisuus on aika korkealla Derbyssä ja silloin kun jaksoin raahautua lenkille niin sekään ei ollut kivaa kun vaan huudeltiin perään törkeyksiä. Kaikenkaikkiaan en siis vain ollenkaan viihtynyt siellä. 

Kaksi asiaa on muuttunut sittemmin. Ostimme asunnon ja muutimme pois Derbystä pienempään Lichfield-nimiseen kaupunkiin. Sen lisäksi vihdoinkin investoin itselleni auton. 

Ja voi vitsit miten elämänlaatu voikaan muuttua ihan hetkessä. Yhtäkkiä on aikaa tehdä asioita iltaisin. Työmatkat lyhentyivät radikaalisti. Olo on onnellinen uudessa kotikaupungissamme. Viihdymme täällä niin hyvin. Ihmiset on ystävällisiä ja kaupungissa vallitsee ihanan yhteisöllinen fiilis. Ihan erilainen kuin Derbyssä. Sanoinko jo kuinka ystävällisiä kaikki on?

Olen nyt muuttanut työaikoja hieman siten että menen töihin aikaisemmin ja lähden aikaisemmin. Olen ollut usein kotona jo viiden maissa ja istunut nojatuolille ja ihmetellyt mitä sitä tekee kun on niin hirveästi aikaa? Olenkin siis alkanut ottamaan enemmän iloa irti meidän salijäsenyydestä. Testaillut eri tunteja ja nauttinut siitä että vaikka kävisinkin iltaisin salilla niin silti jää tarpeeksi aikaa tehdä muutakin. Kuten syödä sitä illallista ja kirjoittaa vaikka blogia. Tai lukea kirjaa. Kuten olen esimerkiksi tänä iltana tehny. Kotikin on siistimmässä kunnossa kun yleensä kun aikaa on siivota myös iltaisin. Toisinsanoen elämänlaatu on parantunut ihan huomattavasti kun arkipäivät ei mene kaavalla: herätys, töihin, kotiin, illallista, nukkumaan. Meitsi on niin tyytyväinen!

Olen aina uskonut siihen, että jos vain suinkin pystyy niin täytyy tehdä muutoksia omaan elämäänsä jos ei ole tyytyväinen siihen. Jeps, meillä kesti kaikenkaikkiaan yli vuosi tehdä nämä muutokset, mutta oli se kyllä kaikki tämän arvoista. Tästä on hyvä jatkaa!

20 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä! Totta, vain itse pystyy tehdä muutoksia omaan elämäänsä. Tää on hyvä pitää mielessä aina silloin tällöin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niinpä. Tietty kaikkiin asioihin ei voi aina vaikuttaa, mutta onneksi asuinpaikkansa voi valita :D

      Poista
  2. Hei, ja kiitos kauniista ja hyväntuulisesta blogista! Tänne on aina kiva palata, kun olen itsekin asustellut Englannissa aiemmin. Oli tosi kiva lukea positiivisesta muutoksesta asuinpaikan suhteen! Asun itse tällä hetkellä Belgiassa ja muutin kesällä pienemmältä paikkakunnalta Brysseliin. Ja se on ihan uskomatonta, miten paljon paremmalta arki tuntuu nyt, vaikka mulla kävi kyllä muuton myötä niin, että työmatka piteni. :-) Hyvää loppukesää sinne ja onnea uuteen kotiin! t: Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna tästä positiivisesta palautteesta, näitä on aina kiva saada!

      Bryssel on todella kiva kaupunki, joten en yhtään ihmettele että tykkäät siellä niin asua :D Ja elämähän on juuri näitä valintoja täynnä - arki tuntuu varmasti kivemmalta kaupungissa josta tykkää vaikka sitten työmatkat olisivatkin vähän pidempiä!

      Ihanaa arjen ja kesän jatkoa sinne Belgiaan päin!

      Poista
  3. Voi kamala kun sulla on ollut pitkä työmatka! Voin kuvitella, ettei aikaa paljon jäänyt iltoihin! Musta mun vanha 15km:n matka, johon meni puolisen tuntia oli jo kamalan pitkä:p oon kai vaan pikkukaupungin tyttö, joka on tottunut,että kaikkialle pääsee jos ei pyörällä niin julkisilla! Kiva kun sun päiviin on nyt tullut lisää aikaa. Pitäähän elämän olla muutakin kuin työtä (tai työmatkoja) ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo tää on varmaan näitä tottumiskysymyksiä. Jollekin varmaan mun nykyinen työmatkakin kuulostaa pitkältä (45 min) mutta minä taas totuin nuoruudessani siihen että kävin lukiota Helsingissä mutta asuin pienessä kylässä maaseudulla ja kuljin jokapäivä yli puoli tuntia bussilla suuntaansa.

      Mutta kyllä, elämän pitää olla ehdottomasti muutakin kuin työtä, eihän siitä muuten ehtisi nauttia ollenkaan ;)

      Poista
  4. Olen aina uskonut työmatka-ajan minimoimiseen ja ne pari kertaa kun olemme, vaan pääkaupunkiseudulla, asuntoa olleet vaihtamassa, niin olemme vahvasti priorisoineet lyhyttä matkaa asunnon neliöiden tai ison pihan kustannuksella. Ja nyttemmin Helsingin seudullakin taitaa Nurmijärvi-ilmiö olla mennyttä aikaa, mieluummin lähellä ja tiiviimmin kuin monta tuntia autossa joka päivä, kelillä kuin kelillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näinhän se menee että elämä on valintoja täynnä - onneksi asuinpaikkansa voi sentään itse valita :D Onneksi me ollaan onnekkaita siinä mielessä ettei tarvitse Lontoossa asua töiden puolesta, siellä kun nämä 1,5 h junamatkat ovat ihan normaaleja kun asuntojen hinnat on niin pilvissä.

      Poista
  5. On sulla ollut kamala duunimatka! :O Voin uskoa, ettei tuollaisen jälkeen enää paljoa muuta jaksaisi. Toivottavasti sait junamatkat käytettyä hyödyllisesti. :) Mulla työmatkoihin menee 10-20 min ovelta ovelle ja tiedostan kyllä, että onhan tämä ihan luksusta.

    Tuo teidän uusi asuinkaupunki kuulostaa kyllä todella helmeltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, 10-20 min kuulostaa kyllä ihan luksukselta! Mullakin meni Brysselissä asuessa max 20 minuuttia kävellen töihin ja se oli kyllä ihanaa aikaa :D

      Tää on kyllä aivan ihana paikka, meidän naapuritkin on asunut täällä koko ikänsä, koska heidän sanojen mukaan "mikäs täällä asuessa, ei me voitaisi kuvitellakaan asuvamme missään muualla"!

      Poista
  6. Kuulostaa niin ihanalta! Mielestäni on todella tärkeää ettei arki jumitu työn, ruoan ja nukkumisen välille
    välille. Itse Turkin ja rankan viimeisen yliopistokevään jälkeen tajusin että yli tunnin matkustukset päivittäin suuntiinsa väsyttävät ihan liikaa ja jatkossa haluan priorisoida asuinpaikkani työpaikan mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, elämää ei voi elää viikonlopusta toiseen vaan arjenkin pitäisi olla edes jollain tavalla mukavaa ja "sustainable". Elämä on liian lyhyt turhan pitkin työmatkoihin :D

      Poista
  7. Ihana kuulla, että arjesta on tullut helpompaa ja mukavampaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä, nyt ei tarvitse enää valittaa työmatkan pituudesta :D

      Poista
  8. On tuommoinen työmatka tosi kuluttavaa. Mä menin muutama vuosi sitten ihan Helsingin sisällä 1,5h suuntaansa, olihan se aika kamalaa loppujen lopuksi! Nyt on ihanaa asua tämmöisessä pikkukaupungissa missä mihin vain pääsee pyörällä tai ihan vaan kävellen hetkessä. :) On elämässä muutakin kuin työ, ihanaa että sait muutoksen arkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan parasta kun voi ihan hetkessä vaan kävellä esim. keskustaan, sekin muuttui kun me muutettiin eli nyt pääsen tosi nopeasti kävellen meidän uuden kotikaupungin keskustaan mikä sekin on tosi kiva!

      Helsingissäkin saa kyllä helposti kulutettua työmatkoihin aikaa vaikka se ei edes niin suuri kaupunki ole!

      Poista
  9. Kiva kuulla positiivisesta muutoksesta :) Olen kans usein ajatellut, etta kun yli puolet vuorokauden tunneista menee toihin ja etenkin niihin tyomatkoihin, niin alkaa jo tuntua kehossa ja mielessa. Minulla on jopa koulumatkat olleet melkein aina pitkat, joten voisi olla hyva idea pian nauttia edes alle puolen tunnin matkoista tai sellaisista, jotka voisi hatatapauksessa kulkea kavellen. Pyoran selkaan en aamuruuhkassa uskaltaisi hypata, vaikka kaupungissa asuisinkin :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Positiiviset jutut on aina kivoja :D Joo, ihan oikeassa kyllä olet että kyllä se tuntuu niin paljon kropassa ja mielessä kun arkipäivisin ei käytä mihinkään muuhun aikaa kun töihin tai sinne kulkemiseen. Tiedän kyllä että kaikille ei ole edes sitä vaihtoehtoa että työmatka olisi lyhyt, Lontoossa kun esim. tuollaiset pitkät työmatkat on ihan standardeja. Mutta jos on mahdollisuus lyhyisiin työmatkoihin niin se on kyllä super luksusta. Arvostan sitä niin paljon!

      Poista
  10. Nuo pitkät työpäivät kyllä rasittavat. Mulla oli tuollainen viikkoaikataulu töissä Luxemburgissa, vaikka työ oli 15 minuuttia, ja ällistyneen kateellisena seurasin suomalaisia, jotka lähtivät kotiin jo neljän maissa... mutta otinkin sitten ilon irti, kun suurin osa perjantaista oli puolikkaita työpäiviä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo mä olen aina ollut kateellinen suomalaisten työajoille :) Mutta joo, nyt vaan olen lähtenyt töihin todella aikaisin joka mahdollistaa siten aikaisin lähtemisen myös kotiin...Saa nähdä kuinka tätä jaksaa talvella sitten kun aamut on säkkipimeitä :D

      Poista

Kiva kun kommentoit!