sunnuntai 9. elokuuta 2015

Lauantai menoa minun matkassani



Nyt kun ollaan muutettu tänne uuteen, ihanaan kaupunkiin (kuinkakohan kauan voin vielä kutsua tätä paikkaa "uudeksi"), ajattelin että voisin taas tehdä tälläisen arkipostauksen kun niistä on ainakin ennen tykätty ja näitä on ihan hauska tehdä (ja varsinkin lukea myöhemmin!). Eli tälläistä oli meno eilen, eli lauantaina!

07.50/ Herään ihan luonnostaan jo tähän aikaan. Tosin olin mennyt perjantai-iltana nukkumaan jo kymmeneltä koska oli niin väsynyt saunatuokion jälkeen (saunasta pääsin siis nauttimaan meidän salilla). Koska ei ole kuitenkaan mitään kiirettää mihinkään, loikoilen sängyssä hyvän tovin ja luen kirjaa Ipadilta, tällä hetkellä on menossa Gunnar Garforsin "198. How I ran out of countries". Vaikuttaa ihan hyvältä, vaikka olenkin vasta kirjan alkumetreillä.

10.00/ Kympiltä totean että on varmaan pakko raahautua ylös sängystä ja menen alakertaan ihmettelemään aamupalaa. Vaihtoehtona on kolmea eri murotyyppiä ja koska mikään niistä ei iskenyt, päätin kauhoa aamupalaksi viikolta jäänyttä basilika-mustikkapiirakka. Ihan vaan koska on lauantai ja paras juttu aikuisuudessa on, että voin päättää ihan just itse mitä haluan syödä ja koska. Syön aamupalan terassipöydän ääressä ja lueskelen samalla äidin tuomia sisustuslehtiä.



10.25/ Koska saan jostain yhtäkkisen energiapuuskan (ja koska nurmikko näytti aika pitkältä), päätän leikata nurmikon ja strimmaan kaikki ylimääräiset höytyvät meidän superkivalla nurmikkostrimmerillä. Sen kanssa on kiva huitoa ympäri pihaa. Olo on yllättävän aikaansaava joten rupean siivoamaan taloa, tosin päätin siivota vaan alakerran koska totesin yläkerran olevan ihan menetetty tapaus - siellä on kaikki jokatapauksessa ihan sekaisin kunnes saadaan hankittua sinne lisää säilytystilaa. Isken pyykit koneeseen ja kastelen kukat vielä lopuksi. 

11.45/ Vaihdan vaatteet ja laitan itseni valmiiksi koska päätin lähteä kaupungille ihmettelemään - haluan käydä torilla ostamassa marjoja ja kukkia viikonlopuksi ja katsoa löytäisinkö pari pikkujuttua kotiin mitä me kaipaillaan.



12.15/ Paitsi että ekaksi stopiksi valikoituikin kynsisalonki. Täällä on paljon todella edullisia paikkoja laittaa kynnet kuntoon ja minä menin ottamaan kestolakkauksen varpaankynsiin ja sitten akryylikynsien päälle. Eipä tartte murehtia niistä varmaan seuraavaan kuukauteen. Sain jonkun noviisin tekemään omat kynteni joten siinä meni suhteellisen kauan koska hän oli niin tarkka, mutta ainakin tuli hyvää jälkeä! Niistä tuli tällä kertaa söpön pinkit.

13.30/ Kynsien kanssa tuli valmista! Seuraavaksi käynkin hakemassa kahvin mukaan uudesta lempparipaikasta ja kävelen hieman ympäri kaupunginkeskustaa. Joku on juuri mennyt naimisiin katedraalissa sillä kirkonkellot soivat kovaa vauhtia ilmoittaen tästä iloisesta tapahtumasta. Yritän etsiä sopivan näköistä muistitaulua eteiseen mutta sellaista ei löytynyt tällä kertaa. Kaikkea muuta kivaa olisikin sitten voinut tarttua mukaan mutta yritin hillitä itseni (nim. yksi antiikkinen hedelmälaatikko silti vaati lähteä meikäläisen matkaan). Käyn kierroksen lopuksi torilla ostamassa mansikoita ja ruusuja mukaan.



14.45/ Olen jo suuntaamassa kotiin päin mutta en voi vastustaa iltapäivän jätskiannosta - tein nimittäin lupauksen että käyn testaamassa yhden tietyn jätskikioskin kaikkia makuja kesän aikana ja tässä on kuulkaa vielä paljon työsarkaa jos meinaan tämän tavoitteen saavuttaa ennen elokuun loppua! Nyt lähti testaukseen suklaajäätelö joka oli kyllä aivan superhyvää!

14.55/ Takaisin kotona ja ostokset tehtynä!



15.10/ Mietin ihan sekunnin milliosan ajan että tekisin jotain järkevää, koska luppoaikaa oli parisen tuntia ennen kun piti lähteä hakemaan miestä Derbystä...Mutta sitten katsoin meidän ihania löhötuoleja, upeaa keliä ja totesin että en varmasti rupea tekemään mitään talohommia (kuten maalamaan ja hiomaan meidän kahvipöytiä). Vaihdoin biksut päälle (ulkona oli kuuma!) ja istahdin nauttimaan auringosta, mansikoista ja hyvästä kirjasta meidän uusille tuoleille. Ah, kesä ja mansikat - ihan parasta aikaa (tosiasiassa ramppasin sisällä vähän väliä koska ulkona oli oikeasti niin kuuma että en pystynyt istumaan paikalla 10 minuttia pidempään, toi meidän piha on nimittäin todella suojaisa paikka).



17.15/ Viestittelen miehen kanssa joka on ollut edellisillan ja lauantaipäivän hunningolla, ja lupasin käydä hakemassa hänet takaisin kotia. Normaalisti tyyppi olisi päässyt ihan junalla kotiin Derbystä mutta halusin päästä ajelemaan ympäriinsä uudella autollani jonka olin juuri käynyt hakemassa perjantaina! Rupesin laiskasti taas vaihtamaan vaatteita ja hetki siinä kestikin ennenkun pääsin oikeasti ovesta ulos.... Etsin avaimia ympäri taloa ainakin 5 minuuttia ja seuraavaksi ihmettelin minne olin jo ehtinyt laittaa autonkin avaimet.

18.05/ Kurvaan Derbyn erääseen isoon ostoskeskittymään ja käyn läpi TK Maxxin, Next Homen ja Homebasen verhojen toivossa. Vedin kuitenkin vesiperän niiden suhteen mutta TK Maxxissa on aina kiva käydä ja sieltä tarttuu vaikka mitä mukaan. Se on juuri sellainen paikka että ikinä ei tiedä löytyykö mitään (tai mitä löytyy) mutta tälläkin kertaa tarttui pari juttua mukaan edullisesti mitä tarvittiin uuteen kotiin.



19.15/ Nappaan miehen mukaan kaverin luota ja samalla saan suuret pusut heidän 7 kk vanhalta koiranpennulta. Tosin tyyppi on sakemannin ja rotikan sekoitus joten se on jo aika reippaan kokoinen ja tyypin innostus on välillä aika rajua. Ihana koiruli kuitenkin kyseessä!

20.05/ Ajomatkan aikana kotiin mietittiin mitä laitettaisiin ruuaksi ja koska ulkona oli niin upea keli, nousi grillaus ainoaksi vaihtoehdoksi. Pysähdyttiin siis Lichfieldin Tescoon ja käytiin tekemässä pikaostokset, eli burgeritarvikkeet, hieman siideriä ja olutta sekä vielä jälkkäriä varten ainekset Eton Messiin. Eiköhän näistä ihan hyvä illallinen saada aikaiseksi!

20.15/ Tullaan kotiin ja aletaan laittelemaan pikkuhiljaa ruokaa. Nauratti hieman kyllä tuo värimaailma joka grillille laitettiin, meillä ei paljon näköjään tänään uskottu terveisiin kasviksiin kun grillille meni vaan lihaa ja parit isot herkkutatit. Burgerit oli kyllä juuri sitä mitä kaipasin ruuaksi! Ja kun vielä sain vuohenjuustoa ison portonbello sienen päälle niin olin superonnellinen!



20.30/ Istutaan ruokapöytään ja käydään läpi päivän tapahtumia ja ihmetellään mitä tehdään sunnuntaina. Tosin keskustelu kyllä loppui kuin seinään kun iskettiin kiinni illalliseen, molemmilla oli tässä vaiheessa jo hirmuinen nälkä ja vaan tyytyväisenä mussutti illallistaan.



21.00/ Teen jälkkäriksi superhelppoa ja nopeaa Eton Messiä, tällä ohjeella - vitsit että oli hyvää! Sanoisin melkeinpä että kesän paras jälkiruoka! Saatoin tehdä ehkä hippasen ison annoksen meille kahdelle mutta urheasti me kauhottiin se loppunasti! Ulkona oli aivan ihana istua koska vaikka alkoi jo pimenemään niin oli silti vielä kivan lämmintä.

21.30/ Istutaan vielä hetki olkkarissa ja luetaan molemmat kirjojamme...

22.10/ Aivan järkyttävä väsy jo tässä vaiheessa joten painun ihan suosiolla nukkumaan. Mummo mikä mummo. Kuka menee oikeasti lauantai-iltana jo kympiltä nukkumaan?



Sellainen lauantai meno siis täällä!

10 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen tuo Sinulla meneillä oleva kirja, tuo Gunnar Garforsin. Itsellänikin on lukujonossa.
    Tunnet varmaan myös Gunnarin blogin? (https://www.bloglovin.com/blogs/migrating-mania-on-media-tech-travel-6566029)
    Noita miten kävin kaikissa maailman maissa kirjoja on suomeksikin ilmestynyt viimeksi kuluneen vuoden aikana useita! Niitä olemme Maailmanmatkaajissa listanneet sivuillemme (http://maailmanmatkaajat.org/matkakertomuksia/)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa juuri sinun jonkun jutun kautta eksyin Gunnarin blogiin ja sieltä lukemaan tästä kirjasta - ajattelin tehdä kunnon yhteenvedon sitten kun olen lukenut sen, mutta vaikuttaa kyllä kivalta!

      Kävinkin tsekkaamassa Maailmanmatkaajien listan, Rauli Virtasen Reissukirja on kyllä yksi mun lemppareista, täytyykin tsekata myös noi muut, tykkään lukea näitä matkakertomuksia!

      Poista
  2. Kuulostaa tosi kivata päivältä. Oon kateellinen tosta kynsienlaittopaikasta. :D Dubaissa totuin siihen, et sai edullisesti jalat kuntoon - vihaan itse lakata varpaankysniä jossain ihmeellisen epämukavissa asennoissa, mut Suomessa ja Italiassa niiden laitton on kallista :S Hahhah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, mä vihaan lakata kanssa varpaankynsiä! Ja itseasiassa kyllä molempia, en ikinä jaksa olla paikallani tarpeeksi pitkään että kaikki kynnet kuivuisi - sen takia olen kyllä ihan koukussa näihin tän maan kynsisalonkeihin :D Mutta Suomessa tää on kyllä tosi kallista puuhaa!

      Poista
  3. Kiva päivä! :) Tämmösiä on kyllä kiva lukea, vaikka vähän useamminkin! Oispa ihana käydä laittamassa kynnet, täällähän noita paikkoja on joka nurkalla. Mä haluaisin sormiin geelikynnet, mulla oli aikoinaan ja rakastin niitä, mutta sitten töiden takia jouduin ottamaan pois ja nyt on taas inhottava vanha tapa tullut takaisin.. nimittäin kynsien pureminen stressaantuneena, yäk! Ja voi että, ihanaa kun teillä on oma piha, minäkin haluan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit lukea Miitu! Ja tiedätkö, mulla oli kanssa sama ongelma, että varsinkin stressaantuneena purin ja revin kynsiä mikä on todella inhottava tapa. Sen takia nämä akryylikynnet (tai geelitkin sen puoleen) on niin hyviä kun ei voi tehdä enää sitä ja kädet näyttää aina huolitelluilta. Olen kyllä ihan koukussa, mutta onneksi täällä näiden ylläpitäminen on suhteellise edullista ja näitä voi pitää kun työt tai harrastukset eivät vaadi lyhyitä kynsiä!

      Poista
  4. Hahah, mummo mikä mummo :P... Mä simahdan monesti jo ennen ysiä. Kivan rento päivä sulla! Tätä oli kiva lukea taas, pitää itsekin yrittää pitkästä aikaa tehdä päiväpostaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Joo, olis pitänyt ehkä lisätä tuohon että lapsettomaksi tyypiksi menen kyllä tosi aikaisin nukkumaan. Nimittäin olen ihan varma että jos meikäläisen arki olisi niin reipasta lapsen kanssa kun sun, niin minäkin menisin jo ysiltä viimeistään nukkumaan!

      Ja hei joo, olis kiva lukea sunkin arkipäivästä!

      Poista
  5. Tätä oli hauska lukea :D mäkin tartun tuohon kynsien laittoon, eilen väkertelin lakkauksia juurikin varpaisiin, ärsyttävää puuhaa! Mutta oon muutenkin ihan noob näissä jutuissa, en oo koskaan nimittäin kuullutkaan kestolakkauksista :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tykkäsit lukea Teea! Haha, mä olen kyllä kynsien kestolakkauksen puolestapuhuja, varsinkin jos ne sattuu saamaan asuinmaastaan suhteellisen edullisesti. Nimittäin normi kynsienlakkailu on vaan niin ärsyttävää puuhaa!

      Poista

Kiva kun kommentoit!