sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Reissut 2012

Tiedän että mennään tammikuun puolessavälissä mutta ajattelin vielä parissa postauksessa käydä läpi vuoden 2012 juttuja. Ja tässä olisi ensin pieni muistelmuskatsaus vuoden 2012 reissuihin!

Singapore

Huhtikuussa lähdin ensimmäistä kertaa ihan oikeasti kunnolla Aasiaan. Ennen on tullut lähinnä vietettyä esim. Tokion kentällä 5 h, mutta "ihan oikeasti" en ollut Aasiassa käynyt ennen tätä reissua. Nyt sain siihen kuitenkin hyvän syyn, koska poikaystävä viihtyi Singaporessa 6 kk ajan ja siellä täytyi tietysti päästä käymään.


Singapore oli kiva ja taisin siellä viihtyä sellaisen vähän alle kahden viikon ajan. Hmm.. en muista tarkkaa kuinka kauan olin, mutta suurimman osan pääsiäislomastani siellä vietin. Poikaystävä oli tietysti päivisin varattu, mutta minä olen tottunut toisaalta yksin kulkemaan ja Singiksessä se oli vielä maailman helpointa. Turvallista, siistiä ja kätevää. Metro tuhat kertaa hienompi kuin Lontoossa vaikka kulkikin harvemmin (vain 5 min välein).


Singaporessa oli kivaa ja tehtiin vaikka mitä hauskoja juttuja. Singapore Zoo oli hieno ja vaikuttava, baarit yläilmoissa antoivat erilaisen perspektiivin kaupunkiin. Säästä ei ottanut erkkikään selvää, välillä oli aurinkoista, välillä satoi - aina oli helkkarin kuuma.

Synttärilahjakseni poikaystävä oli järkännyt melkein oman kabiinin Singapore Flyeristä (eli maailmanpyörästä) jossa sitten syötiin illallinen toisen pariskunnan kanssa. Hieno kokemus ja kivat maisemat. Maailmapyörät on hauskoja.

Singapore oli kiva mutta jätti loppuenlopuksi vähän kylmäksi. Monet hehkutti shoppailumahdollisuuksia ennen matkaani mitä en oikein ymmärtänyt. Hintataso oli aika kallis ja samat kaupat löytyi kuin esim. Lontoosta. Singapore on hyvin kliininen ja itse joka olin aina mieltänyt Aasian (tiedän, kamalaa yleistystä puhua koko mantereesta näin yleistävästi) hieman sekaisemmaksi, äänekkäämmäksi ja eläväisemmäksi. Singapore oli kiva, mutta jos sinne tekisin reissun, yrittäisin käydä myös jossain naapurivaltiossa näkemässä hieman erilaista meininkiä. Länsimaalaisella todella helppo kohde tietysti käydä - se kun on mikä tahansa suurkaupunki kuin esim. Jenkeissä, paitsi että siellä oli siistimpää ja lämpimämpää :)


Indonesia

Okei, tää on ehkä vähän hullinkurista laskea Indonesiaa mukaan, mutta vietettiin päivä Bintanin saarella ja koska passiani koristaa nyt Indonesian viisumi, tulee se nyt laskuihin mukaan.


Bintanin-saari on todella 45 min lauttamatkan päässä ja siellä oli lähinnä rantoja, rantoja ja resort-alueita. Käytiin kuitenkin vene-ajelulla mangrove-alueella ja loppupäivä hengattiin aivan mielettömän kauniilla biitsillä. Se oli sellainen pieni "lahdenpoukama" joka oli erillään muusta biitsistä joten kivuttiin sinne jolloin saatiin olla ihan kahdestaan koko iltapäivä.


Indonesia tuntui heti erilaiselta Singikseen verrattuna ja siellä olisikin kiva päästä käymään joskus tulevaisuudessa uudestaan.


Vietnam

Oli kaaoottinen :) No ei, tämä oli kesäreissu. Ollaan tehty nyt poikaystävän kanssa joka vuosi sen jälkeen kun alettiin seurustelee jokin kesälomareissu, viime kesänä oltiin reilaamassa, vuonna 2012 kesällä matkustin taas Singaporeen josta lähdettiin sit kiertelee ensin Vietnamiin ja sitten Kambodzaan. Vietnamissa tosin vietetiin vain sellaiset vajaa 2 pvä, lennettiin Saigoniin ja rajallisen ajan takia keskityttiin enemmän Kambodzaan.


Ensimmäinen ajatus Saigonista oli todella kaaos. Siis lähinnä liikenteen osalta. Niitä autoja ja skoottereita oli niin paljon ja en tiennyt miten uskaltaisin ylittää tietä. Onneksi siihen tottui nopeasti.

Saigonin sotamuseo oli todella mielenkiintoinen ja suoraan sanottuna osittain aika kammottava. Saigonista muistan mm. sen kuinka torkahdin Reunification palatsin penkeillä, väsyttin niin hirveästi että silmät ei vaan pysynyt auki. Opettelin myös syömään puikoilla keittoa mutta eihän siitä mitään tullut. Totesin että reissun aikana varmasti laihtuu kun sain hirveällä vaivannäöllä syötyä vain puolet annoksesta puolen tunnin aikana.


Saigon oli kiva, mutta ei valloittanut mitenkään erityisesti meikäläistä.

Kambodza

Kambodza ja Phonm Phen oli seuraava kohde. Kambodzaa kierretiin ympäriinsä sellainen viikko, kulkuvälineenä bussi ja vene. Käytiin Phonm Phenissä, Battambangissa ja Siem Reapissa katsomassa Angor Watin temppeleitä. Kivoin kaupunki oli söpö Battamabang jossa turisti sai olla ihan rauhassa ja ihmiset oli ihanan ystävällisiä. Siem Reap oli kamala turistirysä, mutta temppelit oli tietysti aivan upeita. Phonm Phen oli taas vaikuttava kansanmurha stooreineen, visiitti S-21 vankilassa ja killing fieldseillä  oli sellainen jota tuskin koskaan tulen unohtamaan.


Kambodzaan tykästyin todella, todella paljon. Ihmiset olivat mielettömän ystävällisiä (vaikka ainaiset "tuk,tuk" kyselyt pisti kyllästyttämään pidemmän päälle). Nähtävää ja koettavaa oli paljon ja siellä pääsi näkemään taas jotain niin erilaista kuin mihin on tottunut. Matkailua parhaimmillaan.


Espanja

Lokakuussa suunnattiin (taas vaihteeksi poikaystävän kanssa) suorittamaan tupatarkastus Annikan ja Nicon uuteen kämppään Barcelonassa. Ja parhaimmat reissuja on tietysti ne kun on "paikallisia" oppaita paikalla ;)


Oltiin molemmat käyty aikaisemmin Barcassa joten lomalla ei ollut "pakko" juosta katsomassa nähtävyyksiä, vaikka käytiinkin esim. vihdoin vierailulla Sagrada Familian sisällä. Sen lisäksi käveltiin todella paljon (hyvät muistot :)). Tuli nautiskeltua tapaksia, käyty katsomassa valoshowta Plaza Espanalla (?), syötyä jäätelöä (IHAN LIIKAA) ja vaihdeltua kuulumisia. Täydellinen loma!

Tupatarkastus päättyi toteumukseen että kaverilla on aivan ihana koti!


Vuoden 2013 reissusuunnitelmat on vielä auki. Tai noh, pari juttua olisi jo tiedossa, ainakin ensimmäisen 6 kk aikana pitäisi jossain vaiheessa päästä käymään joko Jenkeissä/Kanadassa. Mielummin Kanadassa mut saas nähdä miten saan lomat järkkäiltyä. Ja onko se sitten NYC vai Montreal.

Vaikka tykkään superpaljon reissailla poikkiksen kanssa, en pistäisi pahitteekseni pientä tyttöjenreissua ;) Ja tiedän tasan tarkkaan jo tytötkin joiden kanssa haluaisin lähteä reissuun! Joten miten olis Noora, Anna, Miina, Annika? Minne mennään?

Onko teille hyviä reissusuunnitelmia vuodelle 2013 tiedossa?

10 kommenttia:

  1. EPISTÄ! Mäkin haluan matkalle :( Oon niin kade...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sit vaan reissua suunnittelemaan! Mäkin tällä hetkellä säästän rahaa jo seuraavaan reissuun!

      Poista
  2. UUh hieno reissupostaus! Toi Singapore olis kyllä kiva kokea. Monet on verrannut Dubaita Singaporen kanssa.. Tiedä sitten. Ja NIIIN, minne mennäät tytöt? :) :) Mulle on oikeastaan ihan sama, kunhan pääsee vähän reissailee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, mä olen viimeksi ollut Dubaissa ihan nassikkana mutta se käsitys mikä mulla on nyt siitä niin en yhtään ihmettele vertailuja :) ja joo, reissuun vaan!

      Poista
  3. Ihana kokoelma. Mä voisin hyvin lähteä kesällä reissuun, koska mun kesä tulee olemaan varattu disselle, eli ei töitä näkyvissä ;) Olis kiva vallottaa joku ihan kokonaan uusi paikka kaikille! Tätä suunnittelemaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa :) nyt onkin sit haaste löytää joku uusi paikka meille kaikille ;) kun mun mielestä paras ja halvin vaihtoehto olis varmaan ihan Eurooppa :)

      Poista
  4. Ihania matkakuvia!:) Mä oon lähdössä huhtikuussa 3 viikoksi kaverin luo Bangkokkiin, sieltä olisi sitten tarkoitus piipahtaa vähän muissakin paikoissa. Sitä lomaa odotellesssa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, muistinkin just et olin lukenut sun lähdöstä sinne! Vähän hienoa! Jos mahista, niin suosittelen kyl ehdottomasti käymään Kambodzassakin!

      Poista
  5. I'm in!:) Mulla on Euroopasta itse asiassa paljonkin kokematta loppujen lopuksi - olen kolunnut samoja maita niin useaan kertaan (Saksa, Britit, Irkut...).:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee,jee! Mulla olis esim melkeen koko Itä-Eurooppa kolumatta :)

      Poista

Kiva kun kommentoit!