maanantai 8. syyskuuta 2014

Tunnelmalliset kesähäät

Suomen lomalle oli monta tärkeää syytä - suurimpina kahden hyvän ystäväni kesähäät ja isäni 60-vuotisjuhlat. Joka viikonloppu kului siis juhliessa ja mitä ihanimpien "syiden" takia!

Ensimmäinen viikonloppu toikin mukanaan Annikan & Nicon kesähäät joita juhlitiin hurmaavassa Rutumin kartanon tiloissa. Juhlamieli oli korkealla kun saavuimme paikan päälle ja mikäs siinä - Suomen kesä näytti parastaan, juhlapari oli mitä kaunein ja itse juhlat lämminhenkiset. Ja kansainväliset - kaikenlaisia kieliä kuultiin juhlaväen joukosta. Poikaystäväni taas sai kaikkien katseet kääntymään (kirjaimellisesti) myöhemmin Helsingin keskustan läpi kävellessä - olen varma että Suomessa ollaan ennenkin nähty Skottimiehiä kiltit päällä, mutta sitä ei olisi uskonut ainakaan niistä katseista päätellen.

Juhlissa oli mukana myös hurmaava Messi jossa piilee selvästi linssiluden vikaa, kuvia läpi käydessä huomasin että valkoista turkkia vilahtaa milloin missäkin kuvassa. Mutta katsokaa nyt sitä - onhan se vaan niin suloinen (melkein kaappasin sen mukaani kun lähdettiin takaisin kaupunkia kohti).

Tällä kertaa totean että kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa ja jätän teidät katselemaan päivän kuvasaldoa. On vaikea kuvailla niin kaunista ja ihanaa päivää vain sanoin.








Ihanat tytöt!





Oli ihan mahtavat juhlat, naura raikasi kartanossa ja juttua riitti. Aika meni ihan liian nopeasti mutta niinhän se yleensä tuppaa menemään kun on hauskaa. Kiitos vielä Annika ja Nico mahtavista juhlista!

6 kommenttia:

  1. Kiitos teille mukanaolosta! :) Oli meidänkin mielestä kaikin puolin mahtava päivä. Messi taitaa kyllä olla aikamoinen linssilude, nimittäin se välähtää lähes joka toisessa kuvassa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli kyllä taas kamala kesäkaipaus kun näitä kuvia katseli! Ja joo, Messi on vaan niin söpö ettei haittaa vaikka se vilahtelee joka kuvassa :)

      Poista
  2. Voi olette kaikki olleet todella kauniina! :) Kuvista välittyy ihana ja rento tunnelma. Ja voi kuinka suloinen Messi onkaan! Tämä postaus aiheuttaa nyt kamalan Suomi-, koira ja hääkuumeen, kaikki samassa paketissa haha :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, voi ei :D Messi on kyllä ylisöpö, aiheutti kamalan koirakuumeen itsellekin (ja häätkin oli niin kivat että aiheutti vähän hääkuumettakin!)...Ja kiitos!

      Poista
  3. Upeat puitteet hääjuhlalle! Ihanan suomalaiset. Ja tuo koiruus on kyllä ihana...:)

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!