maanantai 8. joulukuuta 2014

Viikonlopun kuulumisia

2 viikkoa enää joululomaan! Ihanaa! Tuntuu kyllä etten pysy housuissani vaikka tässä on vielä yhtä sun toista tehtävää ennenkuin pääsee loman viettoon. 

Vietetiin viikonloppu poikaystävän kotikotona Skotlannissa, hänen isänsä kun täytti pyöreitä vuosia niin pakkohan sitä oli viikonlopuksi lähteä siellä käymään. Tuo automatka on kyllä edelleen mielestäni aika raastava noin lyhyeksi ajaksi, puolet päivästä kun menee helposti siihen matkantekoon itsessään. 

Meillä oli kuitenkin kiva ja ennenkaikkea rentouttava viikonloppu, kelit oli aika kurjat niin otettiin ilo irti sisällä olosta (ja näin vihdoin Frozenin!). Tosin tyypilliseen skotlantilaiseen tapaan,ei poikaystävän kotitalo turhan lämmin ole joten vietin koko viikonlopun pienessä eskimo-asussa - pari hupparia päällekkäin, kaulaliina ja hervottomat villasukat. Voin muuten sanoa että olipa ihana päästä takaisin omaan kotiin jossa ei tartte jäätyä kuoliaaksi TV tuijotellessa. Tämä tulee varmaan yksi isoin ongelma mitä tulee meidän (toivottavasti) oman talon löytämiseen, eli riittävät eristykset. Täällä rankataan taloja aakkosjärjestyksessä mitä tulee niiden energia rankingiin. Meidän nykyinen talo on tasolla B, joka on aika ennenkuulumatanto mutta onhan se kerrostalo ja aika uusi rakennus. Sen sijaan suurimmat osat niistä paritaloista majailee siellä jossain D:n ja E:n välillä mikä tarkoittaa että ne on järkyttävän kylmiä ja huonosti eristettyjä.

Tällä viikolla onkin sitten tiedossa taas kaikki pikkujoulut, eli siis toisinsanoen kahdet juhlat. Saa nähdä miten sitä kestetään ;) Huomenna on oman työpaikkani jouluillallinen ja perjantaina on sitten tiedossa poikaystävän joulukekkerit. Poikaystävän työpaikan pikkujoulut on vähän fiinimmät, kyseessä on nimittäin black tie- bileet. Odotan niitä kyllä kanssa ihan innolla sillä on aina kiva saada tekosyy pukeutua vähän hienommin (ja jeps, saatoin ostaa uuden mekon sitä varten).

Tulevana viikonloppuna ajateltiinkin sitten viettää ns. meidän "omaa joulua" poikaystävän kanssa ennenkuin lähdetään kumpikin takaisin kohti kotikoteja jouluksi. Tiedossa olisi siis lahjojen vaihtoa, piparien leipomista, joululeffojen katselua ja jotain kivaa ulkoilua.

Kuvituksena vähän tunnelmia menneeltä viikonlopulta, tarkemmin sanottuna Troonin rannalta...








2 kommenttia:

  1. Oii, ois mullakin pikkujoulut, joihin sais pukeutua ihan luvan kanssa! Ja en muuten edes tiennyt tuosta energialuokituksesta..! Todellakin tuli mieleen meidankin Edinburghin kamppa, joka oli aikamoisen viilea ettenko sanoisi...Nyt sain vahan jaita hattuun paluumuuttohaaveisiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis noi energialuokitukset on nykyään sellaisia että tuijotan vaan niitä asuntoja katsellessa :) Periaatteessa kaikki yli C:n luokitukset on ok, mutta niitä löytyy lähinnä just uusista kerrostaloista, kaikki vanhat talot on niin huonosti eristettyjä että hyvä ettei tuule läpi :D

      Poista

Kiva kun kommentoit!