tiistai 14. huhtikuuta 2015

Farne Island, Northumberland - lintuja ja hylkeitä bongailemassa

Kohde: Northumberland, Englanti
Aikaväli: 4-6.4.2015

National Trust julkaisi instagram-tilillään ihan huippukuvan suloisista puffin nimisistä linnuista. Sanakirja tiesi että puffin on suomeksi lunni, joka kuulostaa mielestäni vähintäänkin oudolta nimeltä. Kuitenkin, tämä instagram-kuva näistä lunneista sai minut innostumaan Northumberlandista, ja erityisesti pienestä Farnen saaresta, jossa nämä linnut pesivät. Sinne siis tiemme suuntasi viime pääsiäislauantaina.



Mistä on kyse?

Farne Island on siis pieni, piskuinen saari Seahouse-nimisen kylän ulkopuolella. Sen lisäksi ympäriltä löytyy muutamia pienempia saaria (jonne osalle ei pääse edes jalkautumaan). Se on National Trustin omistuksessa, ja siellä on vain pari pientä rakennusta ja vierailukeskus. Itse saaressa ei ole sinänsä siis mitään erityistä nähtävää. Mikä tekee paikasta kuitenkin erityisen on siellä asuvat eläimet ja nimenomaan linnut. Saarelta löytyy nimittäin 23 eri lintulajia, suurimpana asukkaana niistä kuitenkin juuri nuo edellämainitut lunnit. Lintujen lisäksi Farnen saarella asustaa paljon hylkeitä, pentuja syntyy vuosittain jopa tuhat kappaletta. Juurikin näiden elementtien takia oli itsestäänselvää että vierailisimme saarella Northumberlandissa ollessa, se on loistava paikka mielenkiintoisten eläimien bongailuun!





Millä mennä?

Ensin kannattaa ajaa Seahouse nimiseen kylään, sieltä nimittäin kaikki lautat tälle pienelle saarelle lähtee. Sen jälkeen pitää valita itselleen sopivin vaihtoehtoa, kaikkea löytyy. Veneyhtiöitä on monia ja ne kaupittelevat eri pituisia-ja hintaisia retkiä. Meillä on National Trust jäsenyys joten haluttiin vaan vene joka vie meitä saaren ympäri ja loppuenlopuksi sitten itse saarella asti. Meidän ottama retki kesti 1,5 h tuntia ja se kierrätti meitä saaren ympäri jotta nähtiin hylkeitä ja lintuja. Hintaa tälle tuli 15 puntaa. Saarella jalkautuminen maksaa ekstra 6,5 puntaa jos ei ole National Trustin jäsen.

Suloiset hylkeet

Kuten arvata saattaa, hylkeet tietty makoilee kalliokivillä ihan saarten reunamilla joten sen takia veneretki joka vie saaren/saarten ympäri on hyvä juttu. Kaikki varmaan rakastaa hylkeitä, ne on vaan niin suloisia isojen ja kömpelöiden kroppiensa kanssa, mutta niin sulavia kun ne pääsevät veteen uimaan. Me ihasteltiin hylkeitä suurimmaksi osaksi veneestä, mutta koettiin yllätys kun jalkauduttiin saarella ja huomattiin että yksi hylje oli tullut tervehtimään meitä ihan rantaan asti! Voi vitsit että se oli suloinen, en tiedä yrittikö se hurmata meitä vai mitä, mutta me kyllä tykästyttyttiin tähän tyyppiin!





Lunnit ja muut linnut

Olin jostain syystä super innoissani näkemässä lunneja (vaikka täytyy myöntää että englanninkielinen nimi puffin on vaan paljon suloisempi). Niitä löytyy Farne Islandilta ihan järkyttäviä määriä ja suurimmaksi osaksi ne asustaa kallioiden kielekkeillä mutta ne myös pesivät itse saarella. Niillä on itseasiassa todella suloinen tapa pesiä, ne nimittäin tekevät pesänsä kaivamalla kolon maahan ihan samalla tavalla kuin myyrät. Sieltä ne sitten kurkkivat ulos tai kaivautuvat takaisin sisään. Mielestäni se on hassu tapa pesiä kun ne on kuitenkin lintuja!





Sen lisäksi saarelta löytyy vaikka mitä muita lintulajeja. Suoraan sanottuna en ole mikään lintujen suurin fani, siis sillä tavalla että jaksaisin niitä ihmetellä samalla tavalla kuin esimerkiksi koiria, mutta tältä saarelta löytyi todella hauskan näköisiä tyyppejä töyhtöineen. Tosin en muista minkään muun nimeä kuin lunnien....




Tämä saari oli mielestäni ehdottomasti vierailun arvoinen!

Kaikki ihanat kuvat on taas miehen ottamia, kaikki kunnia siis hänelle!

12 kommenttia:

  1. Näyttää jotenkin samanlaiselta kuin joskus Nordkappista tekemämme veneretki, ainakin lintulajit. Tosin majakka on makeampi - samoin kuvasi siitä! Lunnit ovat kyllä kivan näköisiä - ainakin Islannissa niitä voi myös syödä, tummalihaista lintua ovat ...
    Nordkappin lintusafarista voit halutessasi lukea täältä http://meriharakka.net/2012/07/22/nordkapp-2/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko kommentista, pitääkin käydä lukemassa tuo teidän juttu Nordkappista!

      Poista
  2. Ihania kuvia, terkkuja A:lle! En kestä noi hylkeitä ja puffineja. Nicon unelma oli nähdä puffineja, ja pettymyshän se oli, kun niitä ei siellä länsirannikolla sillon tullut vastaan. Nyt sitten tiedetään, minne pitäisi suunnata niitä katsomaan. :) Ja ihan mahtava toi töyhtöhyyppä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, tuosta töyhtöhyyppä kuvasta saisi sellaisen loistavan "bad hair day?" memen :)

      Voi ei, ehkä teidän täytyy tehdä nyt sit retki tuonne puffineja näkemään ;)

      Poista
  3. Tuonne mä haluan! En tiedä tarkalleen miksi, mutta jostain syystä olen aina halunnut nähdä lunneja. Vaikka tässä nyt on eläinlaji jos toinenkin tullut bongattua, niin lunnit ovat edelleen pysytelleet piilossa meiltä. Alaskassa niitä pesii myös, mutta ei vielä alkukesästä, jolloin me olimme siellä. Tämä paikka täytyy siis laittaa muistiin. Hylkeiden näkemiseen ihasteluun nyt ei vaan kyllästy koskaan ja tuo töyhtölintu on ihan mahtava :D Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunnit on kyllä mahtavan suloisia otuksia! Jos tänne joskus päädytte niin kantsii just tsekkailla noita niiden muuttoaikatauluja, tänä vuonna ne oli kai aloittanut pesiminen saarella poikkeuksellisen aikaisin.... Toi töyhtölintu taitaa olla mun suosikki kuva kanssa :)

      Poista
  4. Ei vitsi, katsoin just pari päivää sitten dokumentin kyseisestä paikasta ja nimenomaan lunneista! Tosi suloisia otuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, hauska sattuma :) ne on kyllä tosi söpöjä tyyppejä!

      Poista
  5. Lunni! :D Muistatko semmosta leffaa, ku Joutsenprinsessa? :D Se oli yks mun lemppareista sillon vähän nuorempana. Ei oo Disneyn, mutta samaa tyyliä. Siinä oli lunni, jonka nimi on Lunni :D. Heti tulee vaan se mieleen, ku ton sanan kuulee. Tässä vielä klippi https://www.youtube.com/watch?v=LbJC_XFlhtI

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, miten olen voinut missata tälläisen leffan? Haha, ihana! Toi kyllä näyttää ihan Lunnilta (siis lunnin lisäksi) :D

      Poista
  6. Channel4:lta tuli just äsken ohjelma Walking Through History jossa Tony Robinson käväisi muun muassa tällä kyseisellä saarella. Se käveli sinne mantereelta kun vuorovesi oli alhaalla. Mekin mennään ihan varppina tonne joskus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuolla on ilmeisesti aika moni saari sellainen että niille pääsee ihan kävelemään, me ei otettu sen kummemin asiasta selvää joten turvauduttiin vaan venekyytiin :D Suosittelen kyllä ehdottomasti vierailua Northumberlandiin - sieltä löytyy paljon kivoja paikkoja!

      Poista

Kiva kun kommentoit!