sunnuntai 14. elokuuta 2016

Mieletön kuukausi takana, nyt aika palata taas arkeen!



Huhuu, onko siellä ruudun takana ketään lukijoita enää? Kuukauden tauko normaali arjesta taisi tehdä terää monellakin tapaa, nimittäin oikein odotin tänään että pääsen taas kirjoittelemaan blogiin postauksia kun taas ennen lomaa into oli hieman kadoksissa ja blogin kirjoitus ei oikein inspiroinut! Nyt pitäisi kuitenkin palata taas arkeen, huomenna pitäisi lähteä ajamaan töihin muiden työmatkalaisten vanassa. Täytyy sanoa että vaikka arjesta nautinkin niin hieman pelkään että miten se taas tästä lähtee liikkelle kun mieli on vieläkin ihan pilvihattaroissa kuluneen kuukauden tapahtumien johdosta. 

Nyt löytyykin taas innostusta siis blogin suhteen vaikka muille jakaa, mutta samalla huomaan että mistäs sitä aloittaisi edes näin pitkän loman jälkeen? Mistä sitä kirjoittaisi ensimmäisenä? Tähän menneeseen kuukauteen kun mahtui sellaisiakin suuria tunteita ja juttuja että miten niitä lähteä edes kuvailemaan...

Aloitetaanko siitä isoimmaista, eli meidän häistä? Koska mehän todella sanottiin tahdon 30.07.2016 upeana aurinkoisena kesäpäivänä, perheen ja ystävien läsnäollessa. Meidän hääpäivä oli kaikkea mitä oltiin ikinä edes uskallettu toivoa ja tiedän että tulen muistelemaan tuota kaunista päivää vuosia eteenpäin aina hymy huulilla. Sanat eivät riitä kuvailemaan sitä onnellisuuden tunnetta, olen nyt virallisesti rouva maailman ihanimmalle miehelle. Vaikka rouva titteli saatika uusi sukunimi eivät todellakaan ole iskostunut päähän. Varmaan hääpäivästä tulen jakamaan myös jotain osia täällä blogin puolella kunhan saamme ensin kuvaajaltamme hääkuvia. 



Häämatkalle lähdimme suoraan häiden jälkeen. Tai heti seuraavana maanantaina häiden jälkeen ja täytyy kyllä sanoa että olen erittäin tyytyväinen että lähdimme matkalle heti häiden jälkeen. Se takasi sen että pystyimme jatkamaan sellaisessa "kuplassa" leijumista ja vaan nauttia toistemme seurasta ja fiilistellä häitä. Häämatka oli aivan mahtava huipennus tällä upealle kuukaudelle.  

Häämatkallahan olimme itseasiassa loppuenlopuksi neljässä eri maassa: Zimbabwessa, Botswanassa, Mosambikissa ja Etelä-Afrikassa (tosin tällä vain kaksi päivää lentojen vaihtojen välissä). Jos meidän häitä on vaikea pukea sanoiksi niin samoin kävi kyllä häämatkan kanssa. Alunperinkin halusimme sellaisen ns. "elämämme matkan", aivan tajuttoman ikimuistoisen reissun ja sellaisen me kyllä saimme. Olemme ruvenneet kutsumaan matkaamme "superlatiivien häämatkaksi" koska kaikki kokemukset olivat nimenomaan superlatiivimuodossa tyyliin: "hienointa ikinä, älyttömintä ikinä, upeinta, mahtavinta jne". Palasimme tänään puolenpäivän aikaa Emiratesin siivillä takaisin Britteihin ja kotiin ja nyt täällä ollaankin iltapäivä ihmetelty niitä tuhansia kuvia joita otimme. Siinä kestääkin hetki että saamme ne järjestykseen. Häämatkan juttuihin palaan ehdottomasti myös täällä blogin puolella, saa nähdä mistä kohteesta sitä vaan aloittaisi juttujen purkamisen!

Ja kaiken tämän lisäksihän ehdin viettää kaksi ihanaa kesäviikkoa Suomessa ja kotona ja vaikka hääjärjestelyt veivät ison osan ajasta niin silti ehdin nauttimaan Suomen upeasta kesästä!

Tälläistä on siis täällä tapahtunut viimeisen kuukauden aikana, nyt täytyy varmaan mennä ihan itse kokkaamaan illallista. Se tuntuukin aina olevan yksi kovin juttu paluussa arkeen että ruokaa ei enää kannetakaan vaan nenän eteen vaan sitä täytyy ihan itse tehdä! Suuret on ongelmat...

Palataan siis näihin kuviin ja tunnelmiin myöhemmin!


13 kommenttia:

  1. Ihanaa, en malta odottaa, että näen kuvia teidän reissusta ja juhlista tottakai myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon tsemppiä arkeen paluuseen, eiköhän se taas rupea rullaamaan omalla tavallaan!

      Poista
    2. Joo, tiedän että jo viikon kuluttua arki menee taas omalla painollaan, tänäänkin jo selvittiin ekasta työpäivästä ihan kohtuullisesti :)

      Poista
  2. Jee, ihanaa! Ofotan innolla juttuja ja kuvia! Ja aih, se ihana hääkupla <3.... Tsemppiä arkeen paluuseen! ;) Ootte kyllä ihana pari! Onnea vielä kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hääkuplassa on kyllä ollut aika ihana elellä :) Ja kiitos paljon onnitteluista <3

      Poista
  3. Ihanaa, ihanaa, ihanaa!!! Instasta olenkin katsellut upeita kuvia ja odotan kovasti postauksia. Ja oikein paljon onnea rouva-tittelistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että postauksia odotellaan, se tekee niiden kirjoittamisenkin kivemmaksi :) Ja rouva kiittää onnitteluista!

      Poista
  4. Täällä ollaan! :) Tosi ihana kuulla, että sekä häät että häämatka menivät noin hyvin. Kauniita kuvia onkin tullut jo Instasta ihasteltua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kaikki meni kyllä niin nappiin ja häämatka oli mitä upein! Ja kiva kuulla että porukkaa löytyy vielä ruudun takaa!

      Poista
  5. Oi ihana, odotan kyllä niin innolla juttuja :)

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa ihanalta kuplalta! Kyllä innolla odotan Afrikka juttuja, kun meillähän on pian edessä ensimmäinen reissumme niille main. :) Ja hurjasti onnea tuoreelle avioparille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, teillä on aivan ihana reissu edessä aivan varmasti! Mä voisin heti lähteä uudestaan Afrikan mantereelle :)

      Poista

Kiva kun kommentoit!