maanantai 7. marraskuuta 2016

Erityisen kiva viikko Nykissä!



Viimeiset 10 päivää on ollut täällä Nykissä erityisen ihania, sillä sain mieheni tänne vierailulle. Ollaankin tehty ja koettu ihan hirmuisesti viimeisen 10 päivän ajan, niin paljon että iltaisin mies on nukahtanut sohvalle viinilasi kädessä viimeistään ysin pintaan ja minä melkein heti perässä. Sen se kävely teettää! Tuntuu kyllä että ehdittiin näkemään ja tekemään aika paljon viikon ajan! Mies on käynyt pari kertaa aikaisemmin Nykissä joten yritin löytää myös paljon sellaisia ”ei-niin-turisti” juttuja tehtäväksi vaikka kyllä hän niitäkin ehti koluta läpi arkipäivisin kun minä olin toimistolla.

Viimeisen 10 päivän aikana olemme siis....

Ehtineet tehdä junamatkan 1,5 tunnin päässä sijaitsevaan Cold Springin kaupunkiin, joka oli ehkä maailman suloisin! Paikka sijaitsi ihan kansallispuiston lähellä jossa kävimme patikoimassa ja ihailemassa syysruskaa. Sitä ennen ja sen jälkeen olikin hyvä vetää napa täyteen herkullista ruokaa!





Viime sunnuntai vietettiin kävellen ympäriinsä Sohon, Greenwhich Villagen ja Chelsean katuja. Vierailtiin tietysti Chelsea Marketilla ja napattiin sieltä parit erit lounaskombot mukaan jotka jaettiin ja nautittiin High Linen rappusilla. Asteita oli sellaiset reippaat +22 astetta joten siinä sitten hikoiltiin kun aamulla oli luonnollisesti ollut paljon kylmempi ja sen mukaan oli vaatteitakin päällä.



Viime sunnuntaina käytiin myös katsomassa lätkää Madison Square Gardenissa jossa Rangersit pelasivat Tampa Bay Lightingia vastaan. Ensimmäinen erä oli kuolettavan tylsä mutta onneksi Rangersit nostivat tahtia ja toisen erän jälkeen niitä maaleja alkoikin tulemaan ihan kunnolla. Rangersin maalissa pelasi Antti Raanta ja Tampa Bayssa pelaa tietysti Valtteri Filppula joka on suosikkini ihan Jokeri ajoista lähtien joten en oikein osannut päättää kumpaa joukkuetta kannustaa!

Maanantaina oli tietysti Halloween. Oltiin ensialkuun ajateltu vaan viettää hiljainen ilta kotona mutta sitten perhetuttu kertoi Villagen Halloween Paraatista joka on kuulemma sellainen must see-juttu jos on Nykissä Halloweenin aikaan. Noh, käytiin katsomassa paraatia tunnin ajan ja olihan se ihan hauska mutta ei kuitenkaan mikään ihan huippu, omg, wau-juttu.



Nautittiin ihanista aamiaisista tässä kotikulmilla. Aamiainen taitaa olla mun lemppariruokailuaika, rakastan kaikkia ihania aamiaisruokia! Otettiinkin sitten ilo irti miehen kanssa myös arkiaamuista ja aloitettiin ne usein ihanilla aamiaisilla. Loistava tapa aloittaa muuten ns. normi viikkoaamu!



Joka kuun ensimmäinen keskiviikko American Museum of Natural History järjestää SciCafe nimisen tapahtuman. Se alkaa seitsemältä illalla ja sisältää tieteellisen "luennon" ja sitä voi sitten kuunnella dinosaurusten keskellä samalla kun siemailee valkkaria. Ihan paras juttu ikinä! Meillä oli super hauskaa! Tämän kuun aiheena oli tietysti vaalit ja tarkemmin sanottuna vaalien tulosten ennustaminen (tämä Princetonin proffa vakuutti että ellei jotain dramaattista tapahdu niin Hillary on kyllä voittamassa). Luento on hieman väärä sana kuvaamaan, mutta se oli sellainen hieman "Ted-talk" tyylinen puhe ja hyvin rento ilta. Suosittelen ehdottomasti! Se järjestetään samassa huoneessa jossa sijaitsee juuri yksi dino ja mammutteja, eli koko museo ei ole avoinna mutta kyllähän niitä mammuttejakin siinä tuijotti!



Torstaina käytiinkin drinksuilla ja kevyellä illallisella Bar65:ssa eli siinä Rockerfeller Plazassa. Ihan huippupaikka mielestäni New Yorkin upeiden maisemien tuijotteluun! Illaksi olin varannut meille liput stand up-komedia showhun osana New Yorkin comedy festival-viikkoa. Käytiin katsomassa australiaista Charlie Pickeringiä jonka shown aiheena oli "Explain America to me" joka tietenkin käsitteli kaikkia hassuja amerikkalaisia juttuja, kuten tippauskulttuuria. Nyökyttelin päätä ahkeraan tahtiin niin monessa kohtaa!


Lauantai menikin Williamsburgiin ja Greenpointiin tutustuessa. Aamu aloitettiin ihanalla brunssilla joka nautittiin tietysti terassilla auringonpaisteessa. En oikeasti pääse yli tästä hyvin lämpimästä säästä joka on jatkunut tänne marraskuun puolella. Se on hyvin hämmentävää istua marraskuussa brunsseilemassa ulkona kaupungissa jossa on kuitenkin jo yleensä hyvin kylmä tähän aikaan vuodesta. Kuitenkin, lauantai oli ihan täydellinen sillä vaan käveltiin rauhallisesti ympäriinsä ja säännöllisin väliajoin pysähdyttiin joko juomaan tai syömään. Tai molempia.




Tänään mies suuntasikin sitten kotia kohti (jonne minäkin jo kolmen viikon päästä suuntaan) mutta onneksi meillä oli melkein koko päivä aikaa tutkia tällä kertaa Brooklyn Heightsin ja Dumbon aluetta. Käytiin myös Smorgasburg ruokamarkkinoilla, jotka ovat nyt talveksi siirtyneet sisätiloihin. Sisätiloissa markkinat on mielestäni aika tylsät ja en kyllä varmaan toista kertaa mene, vaikka ruoka oli taas ihan mielettömän hyvää ja mahat saatiin täyteen! Mutta kyllä näissä markkinoissa on ihan oma fiiliksensä kun niistä saa nauttia ulkoilmoissa.



Sellainen viikko siis takana, kuten sanottua, oli aivan ihanaa että mies ehti vierailulle tänne ja päästiin yhdessä tutkailemaan tätä jännittävää kaupunkia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit!