sunnuntai 8. helmikuuta 2015

5 x tämä viikko

Mä olen syönyt lounaaksi miehen tekemiä wrappeja nyt viimeisen puolen vuoden ajan, joten ne on alkanut tulemaan hieman korvista ulos niin sanotusti. Jotenkin mun mielestä lounasruokaa on aina kamalan hankala keksiä. Sen pitäisi olla nopeaa ja helppoa tehdä, helppo kuljettaa ja silti täyttävää ja maukasta (muttei liian täyttävää että alkaa väsyttämään). Tämän idean cuscus mössöstä keksin itseasiassa työkaverilta. Löysin Tescosta cuscus pusseja tarjouksesta - heität pussin sisällön kulhoon, kaadat päälle kuumaa vettä ja jätät maustumaan 5 min. Voila, sitten sulla on valmiiksi maistettu cuscus. Sen jälkeen pilkoinkin mukaan vaan tomaatteja, kurkkua ja avokadoa - helppoa, maistuvaa ja sopivalla tavalla täyttävää. Ihan täydellinen lounas, ja tätä vielä voi varioida vaikka kuinka paljon mielensä mukaan!



Perjantaina tein töitä kotoa mikä oli ihan luksusta. Ei tarvinnut trekata 1,5 h töihin, vaan siirryin vaan makkarista olkkariin. Parasta etäpäivissä on se, että saa tehdä töitä olohousuissa. Tosin huonona puolena on se, että käyn ihan koko ajan jääkaapilla hakemassa lisää naposteltavaa vaikkei olisi edes nälkä. Huono tapa, mutta jotenkin jääkaapin sisältö on liian houkutteleva!



Perjantai iltana käytiin pitkästä aikaa syömässä sushia meidän vakkari paikassa. Voi elämä että olin kaivannutkaan sushia - syötiin ihan hirveä määrä makirullia mutta silti niiden loputtua olisin voinut tilata lisää! Hillitsin kuitenkin itseni ja sen sijaan käytiin hakemassa jälkkäriksi Ben & Jerrysiä lähikaupasta. Sekin oli onneksi ihan hyvä ratkaisu!



Lauantai meni taas tuttuun tapaan asuntonäytöissä, mutta siitä lisää ihan omassa postauksessa (hermo nimittäin menee!). Käytiin lounaalla aivan ihanassa kahvilassa joka oli yhden asunnon vieressä jota käytiin katsomassa. Kyseinen paikka tarjosi brunssia koko päivän läpi joten tietty oli pakko ottaa mun lemppari eli Eggs benedict smoked salmonilla. Kahvila/baari oli aivan sairaan suloinen paikka ja oliki harmi ettei sen vieressä oleva talo ollut ihan mitä me haettiin, olisin nimittäin mielelläni nimittänyt tämän paikkani kulmakuppilakseni!







Sunnuntaille meillä oli loistava plääni edessä - tarkoituksena oli lähteä 1,5 h päässä sijaitsevaan upeaan Lyme Parkiin. Päivä valkeni upeana, aurinko paistoi ja taivas oli kirkkaansininen. Pakkaudutiin autoon innoissamme tulevasta päivästä...Vain todetaksemme että auto ei starttaa. Voi rähmä! Siinä menikin sit päivän suunnitelmat kokonaan uusiksi. Vähän harmitti mutta minkäs teet. Sen sijaan löhöiltiin sohvalle lukien kirjoja ja myöhemmin päivällä lähdettiin sitten sunnuntaikävelylle läheiseen puistoon. Puistosta löytyy myös söpö teehuone, joten nautittiin sitten iltapäivätee skonssien kera auringonpaisteessa. Tällä selvästi kompensoitiin sitä ettei päästy meidän retkelle! Ensi sunnuntaina sitten yritys uusi, jos saadaan auto korjaukseen....



Sellainen viikko siis taas takana - asunnonmetsästystä ja hyvää ruokaa. Se taitaa olla aika standardi viikko tätä nykyä!

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Miten muutto Skotlantiin opiskelemaan muutti elämäni

Vanhempani kuulemma tiesivät heti minun syntyessä että heidän tyttärensä tulisi luultavasti asumaan joku päivä ulkomailla. Sen takia he katsoivat parhaakseen nimetä minut Lauraksi Siirin sijaan. Ja kyllähän he olivat oikeassa (niinkuin vanhemmat yleensä on). Siis siitä ulkomailla muuttamisesta, ei nimestä. Siiri on mielestäni edelleen ihan kiva nimi. Tiedä sitten mistä se kaikki sai alkunsa, se että päädyin ulkomaille asumaan. Ehkä siitä kuinka asuin ensimmäiset pari vuotta elämästäni jo Englannissa tai ehkä se tapahtui vasta myöhemmin. 

Ystäväni Annika pohti taannoin kuinka merkittävä hänen vaihto-oppilasaikansa Argentiinassa. Se sai minut pohtimaan miten loppuenlopuksi Skotlantiin muutto vaikutti elämääni. Kohtalo kuljettaa ja tässä tapauksessa kohtalo kuljetti minut ulkomaille melkoisen pysyvästi niinkuin vanhempani silloin 27 vuotta sitten arvelivat.

Olen ennenkin blogiin kirjoitellut, että muutto Skotlantiin opiskeluiden perässä ei ollut mikään itsestäänselvä päätös. Se tapahtui vähän vaivihkaa, ja vielä lähtöpäivänäkin asenteeni oli enemmän sellainen, että "katsotaan nyt mitä tästä tulee, ehkä palaan takaisin Suomeen puolen vuoden jälkeen". 

Skotlannissa tapasin Annikan, Politics & International Relations societyn pubi visailu illassa, Briteissä kun oltiin. Annikan kanssa ollaan pidetty yhtä siitä lähtien, nyt jo kahdeksan vuoden ajan. Annikan kautta olen myös tutustunut moneen muuhun ihanaan ihmiseen joita saan tänä päivänä kutsua ystävikseni. Kuka olisi arvannut että pitää lähteä Skotlantiin saakka jotta löytää ystävän joka on kotoisin myös Suomesta?

Päätin ensimmäisenä opiskeluvuonna hakea vaihtoon, ja laitoin ykkösvaihtoehdoksi Brittiläisen Kolumbian yliopiston Kanadassa. Toista vaihtoehtoa en edes enää muista, mutta maaliskuussa 2008 sain tietää että pääsin vaihtoon kolmanteen vaihtoehtooni, Queensin yliopistoon Kingstonin kaupungissa Kanadassa. Ja hupsista, sattumalta Annika pääsi myös samaan yliopistoon vaihtoon!



Elokuussa 2008 me sitten muutettiin molemmat 8 kuukaudeksi Kingstoniin. Asuttiin Annikan kanssa samassa opiskelija-asuntolassa joka oli pääosin tarkoitettu juuri meille vaihtariopiskelijoille. Minä punkkasin kolmannessa kerroksessa, Annika kerrosta alempana. Pari päivää muuton jälkeen menin Annikan kerroksen keittiöön (me oltiin päätetty kokata aina yhdessä koska oltiin molemmat ihan sairaan laiskoja kokkeja) jolloin törmäsin sellaiseen melkein kaksimetriseen skottipoikaan. Yritin sitten vääntää hänen kanssa jutunjuurta mutta hyvin pian tajusin ettei siitä tule mitään koska en ymmärtänyt hänen puheestaan mitään. Tuijotin häntä hölmönä suu auki ja toivoin ettei tämä Skotti kysyisi minulta mitään,jolloin paljastuisi etten oikeasti ymmärrä hänen puheestaan mitään. Pakenin pian paikalta ja menin ilmoittamaan Annikalle, että "kamalaa kun täällä on hirveästi Brittejä. Törmäsin juuri yhteen Skottiin sun keittiössä ja en ymmärtänyt sen puheesta mitään". Muistan silloin ajatelleeni etten halunnut hirveästi Brittien kanssa kaveerata, ja toivottavasti tämän kyseisen Skotin kanssa ei tarvitsisi hirveän useasti puhua, kun en minä hänen aksenttiaan ymmärtänyt. 

Nyt, helmikuussa 2015, kyseisen tarinan Skotti on kihlattuni ja suunnittelemme häitä kesälle 2016. Kohtalo on jännä juttu. Miten sellainen iso päätös ja vähän huoleton asenne muutosta Skotlantiin johti loppuenlopuksi siihen, että nyt minulla on skotlantilainen mies, suunnittelemme asunnon ostoa Englannista, työskentelen Britanniassa jonne en ikinä kuvitellut jääväni ja päivittäin käyttämäni kieli ei suinkaan ole suomi, vaan englanti. Ja kuinka pienestä tämäkin oli kiinni. Jännä juttu oli muuten, että kyseinen Queensin yliopisto oli myös miehen kolmas vaihtoehto yliopistolistauksessa, eli tämä meidän juttu oli selvästi tarkoitettu. Melkeinpä tähtiin kirjoitettu. Miten vähästä se olisi voinut olla kiinni ettei tavattu.

Sellaista tämä elämä on. En tiedä minkälaiseksi se olisi muuntautunut jos olisin jättänyt Skotlannin väliin, mutta ei se mitään, tässä on nimittäin nyt ihan hemmetin hyvä olla.



maanantai 2. helmikuuta 2015

Sunnuntain miniretki Dovedaleen

Tänä vuonna halutaan pitää kiinni siitä samasta tavasta kun koko viime vuonna eli, että jaksetaan viikonloppuisin lähteä tutkimaan lähiseutuamme paremmin. Tälläiset "mikroseikkailut" on parhaita silloin kuin aikaa ja resursseja ei ole niin paljon, me otetaan vaan auto alle ja hurautetaan jonnekin lähialueelle kävelylle ja ihmettelemään. Toimii hyvin. Piristää myös kummasti viikonloppuja. Kuten olen tainnut ennenkin mainita, minä tulen levottomaksi jos istun koko viikonlopun vaan sisällä. Tottakai välillä niitä kunnon löhöpäiviä tarvitaan, mutta pääasiallisesti en halua että viikonloput menee ns. "hukkaan". 

Viime sunnuntaina suunnattiin tosin jo tuttuun paikkaan, aikaa ei ollut kamalasti jäljellä kun liikkeelle päästiin vasta reippaasti puolenpäivän jälkeen. Ajelimme siis Dovedalen laaksoon Peak Districtille jossa olemme ennenkin käyneet kävelemässä. Ulkona oli aivan mielettömän upea ja aurinkoinen päivä, melkein olisi tarvinnut aurinkolasit mukaan! Kaikenlisäksi olimme sen verran korkealla että paikanpäällä oli vielä lunta, mikä oli aika ihanaa. Mieli taas rentoutui maalaismaisemissa ja pohdittiin samalla kävellessämme niin hää-kuin talosuunnitelmiakin. Törmättiin lampaisiin matkalla ja rämmittiin mudassa, pellot olivat nimittäin törkeän märkiä! Melkein meni käydä klassisesti ja mutalammikot meinasi imeä mun kumpparit mukaansa.

Parasta oli kun päästiin pienen pikkukioskin luokse ja saatiin ostettua kaakaot messiin loppukävelyn ajaksi. Kaunis päivä oli houkutellut monta kävelijää ulos ja me lähinnä keskityttiin ihailemaan kaikkien koiria - mulla on ihan kamala koirakuume! Johon ei muuten yhtään auttanut kun luin Annikan postauksen heidän koirastaan Nisusta, siis minäkin tahdon koiran!!!

















Hyvä sunnuntairetki siis, ensi viikolla haluaisin lähteä hieman kauemmaksi Peak Districtille, luin sellaisesta puistosta tässä tunnin ajomatkan päässä jossa peurat viilettelee vapaana menemään ja alueella on joku ihana kartanokin. Kuulostaa siltä että siihen pitää päästä tutustumaan!

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Viikon viisikko

En tiedä teistä mutta tammikuu on aina ollut yksi inhokki kuukausistani. Joulu on ohi, päivät on pimeitä ja pitkiä, ei ole enää mitään mistä intoilla (joulu) ja pitäisi vaan elää kamalan terveellisesti. Kaikenlisäksi tuntuu että tammikuu kestää aina ihan pienen ikuisuuden. Siis yleensä en ole tammikuusta tykännyt mutta tämähän meni yllättävän kivuttomasti tänä vuonna. Asiaa varmasti auttoi se, että lomailin melkein puoliväliin asti! Nyt kuitenkin niihin viikon kuulumisiin....

Olen useassa "teknisessä" jutussa vähän myöhännäisherännäinen, mutta tajusin maanantaina että minähän voin ladata padille TED talkeja, ja katsella niitä sitten junamatkojen aikana. Ihan loistava idea! Siinä meni 1,5 h leppoisasti kotiinpäin mentäessä kun kuuntelin ja sivistin itseäni. Kuvassa näkyy Cameron Russellin spiikki "Looks aren't everything. Believe me, I'm a model". Suosittelen, mielenkiintoinen puhe.



Torstaina tapahtui jotain jännittävää. Täällä tuli nimittäin lunta! Ja kaikki jotka on ikinä asunut Briteissä tietää, että lumi+Britannia on yhtä kuin katastrofiaalinen yhdistelmä. Luntahan tuli ehkä juuri tuurilla sellainen pieni peite maahan mutta kyllä siitä silti ehdittiin nousta ja laskea. Ihme ja kumma, mun junat ei ollut myöhässä ollenkaan! Nauratti taas koska tietyt paikat oli kyllä suljettuna (esim. Chasworthin kartano) due to adverse weather conditions. Jep, jep.



Torstai-iltana kuitenkin uhmattiin tätä suurta ja "pelottavaa" lumisadetta ja lähdettiin pienellä työporukalla after workeille viinin  ja pizzan muodossa. Coventryn keskustassa on yksi todella söpö ravintola jossa pizzat ovat maukkaita ja myös huokean hintaisia (ja isoja!). Kavereiden kanssa juttelu, viini ja pizza paransi maailmaa huomattavasti tuona pimeänä tammikuisena iltana ja siitä jaksoi vielä hyvin rahtautua kotiinkin lumisateessa.



Lauantaina oli jännä päivä sillä otettiin ensimmäinen konkreettinen askel muuttoa kohti ja käytiin kolmessa asuntonäytössä Sutton Coldfieldissä. Mikään asunnoista ei ihan heti napannut, mutta en sitä odottanutkaan. Meillä on kuitenkin aika monta juttua jota asunnolta halutaan ja kyllä sen täytyy aika täydellinen olla (tai potentiaali sille että se remontoidaan täydelliseksi), että siihen pennosiamme investoidaan. Positiivista oli kuitenkin se, että kaikki nämä asunnot oli sisältä kivoja ja todella moderneja (Brittistandardilla) joten näytöistä jäi sellainen fiilis, että eiköhän mekin vielä löydetä joku juuri meille sopiva asunto! Kuva lauantai päivältä kuitenkin liittyy siihen, että kun etsimme potentiaalisia asuinpaikkoja niin käymme aina testaamassa paikallisen pubin tarjonnan. Joten lauantaina testasimme sitten Sutton Coldfieldin paikallispubin ruoka (-ja juoma) tarjonnan ja todettiin että hyvää oli! Kuvassa miehen Fish & Chips annos koska se oli paljon nätimpi kun mun perus pubi burgeri.



Viikonloppuisin pitää aina mun mielestä saada edes kerran sellainen kunnon spesiaali viikonloppu aamiainen, joka tällä kertaa osui tälle päivälle. Tuttuun tapaan tein siis ne pannukakut jotka on tässäkin blogissa nähty ihan miljoona kertaa. Ja nämä ei todellakaan ole mitään terveellisiä pannareita, varsinkin kun päälle laitetaan aina kilo nutellaa. Hei, hei vaan terveellinen tammikuu. Täytyy kyllä sanoa, että on ihan kiva nykyään herätä ihan ilman herätyskelloa jo kahdeksan pintaan näin viikonloppuisin. Tuntuu että on koko päivä aika tehdä vaikka mitä!



Nyt taitaakin olla aika ryhdistäytyä ja tehdä jotain kivaa ettei koko sunnuntai sentään ihan laiskotteluksi mene! Tosin ei me taideta minnekään päästä ennenkun tennis on loppunut....