sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Viikon viisikko

En tiedä teistä mutta tammikuu on aina ollut yksi inhokki kuukausistani. Joulu on ohi, päivät on pimeitä ja pitkiä, ei ole enää mitään mistä intoilla (joulu) ja pitäisi vaan elää kamalan terveellisesti. Kaikenlisäksi tuntuu että tammikuu kestää aina ihan pienen ikuisuuden. Siis yleensä en ole tammikuusta tykännyt mutta tämähän meni yllättävän kivuttomasti tänä vuonna. Asiaa varmasti auttoi se, että lomailin melkein puoliväliin asti! Nyt kuitenkin niihin viikon kuulumisiin....

Olen useassa "teknisessä" jutussa vähän myöhännäisherännäinen, mutta tajusin maanantaina että minähän voin ladata padille TED talkeja, ja katsella niitä sitten junamatkojen aikana. Ihan loistava idea! Siinä meni 1,5 h leppoisasti kotiinpäin mentäessä kun kuuntelin ja sivistin itseäni. Kuvassa näkyy Cameron Russellin spiikki "Looks aren't everything. Believe me, I'm a model". Suosittelen, mielenkiintoinen puhe.



Torstaina tapahtui jotain jännittävää. Täällä tuli nimittäin lunta! Ja kaikki jotka on ikinä asunut Briteissä tietää, että lumi+Britannia on yhtä kuin katastrofiaalinen yhdistelmä. Luntahan tuli ehkä juuri tuurilla sellainen pieni peite maahan mutta kyllä siitä silti ehdittiin nousta ja laskea. Ihme ja kumma, mun junat ei ollut myöhässä ollenkaan! Nauratti taas koska tietyt paikat oli kyllä suljettuna (esim. Chasworthin kartano) due to adverse weather conditions. Jep, jep.



Torstai-iltana kuitenkin uhmattiin tätä suurta ja "pelottavaa" lumisadetta ja lähdettiin pienellä työporukalla after workeille viinin  ja pizzan muodossa. Coventryn keskustassa on yksi todella söpö ravintola jossa pizzat ovat maukkaita ja myös huokean hintaisia (ja isoja!). Kavereiden kanssa juttelu, viini ja pizza paransi maailmaa huomattavasti tuona pimeänä tammikuisena iltana ja siitä jaksoi vielä hyvin rahtautua kotiinkin lumisateessa.



Lauantaina oli jännä päivä sillä otettiin ensimmäinen konkreettinen askel muuttoa kohti ja käytiin kolmessa asuntonäytössä Sutton Coldfieldissä. Mikään asunnoista ei ihan heti napannut, mutta en sitä odottanutkaan. Meillä on kuitenkin aika monta juttua jota asunnolta halutaan ja kyllä sen täytyy aika täydellinen olla (tai potentiaali sille että se remontoidaan täydelliseksi), että siihen pennosiamme investoidaan. Positiivista oli kuitenkin se, että kaikki nämä asunnot oli sisältä kivoja ja todella moderneja (Brittistandardilla) joten näytöistä jäi sellainen fiilis, että eiköhän mekin vielä löydetä joku juuri meille sopiva asunto! Kuva lauantai päivältä kuitenkin liittyy siihen, että kun etsimme potentiaalisia asuinpaikkoja niin käymme aina testaamassa paikallisen pubin tarjonnan. Joten lauantaina testasimme sitten Sutton Coldfieldin paikallispubin ruoka (-ja juoma) tarjonnan ja todettiin että hyvää oli! Kuvassa miehen Fish & Chips annos koska se oli paljon nätimpi kun mun perus pubi burgeri.



Viikonloppuisin pitää aina mun mielestä saada edes kerran sellainen kunnon spesiaali viikonloppu aamiainen, joka tällä kertaa osui tälle päivälle. Tuttuun tapaan tein siis ne pannukakut jotka on tässäkin blogissa nähty ihan miljoona kertaa. Ja nämä ei todellakaan ole mitään terveellisiä pannareita, varsinkin kun päälle laitetaan aina kilo nutellaa. Hei, hei vaan terveellinen tammikuu. Täytyy kyllä sanoa, että on ihan kiva nykyään herätä ihan ilman herätyskelloa jo kahdeksan pintaan näin viikonloppuisin. Tuntuu että on koko päivä aika tehdä vaikka mitä!



Nyt taitaakin olla aika ryhdistäytyä ja tehdä jotain kivaa ettei koko sunnuntai sentään ihan laiskotteluksi mene! Tosin ei me taideta minnekään päästä ennenkun tennis on loppunut....

8 kommenttia:

  1. Pannarit on aina yhtä herkkuja. Mä myös haaveilen, että alan viikonloppuisin (sunnuntaisin) rakennella jotain kunnon spesiaaliaamiaisia, mutta mun ongelma on aina se, että oon ihan supernälkäinen jo heti seitsemän-kahdeksan aikaan, eli pitäis olla se herkkuaamiainen jo jääkaapissa valmiina :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä tuttu ongelma että aamuisin on jo heti kamala nälkä. Mä teen nykyään näitä pannareita niin usein että ne onneksi jo valmistuu aika nopeasti, ja täytyy myöntää että ajatus niistä on niin herkullinen että jaksan hetken odottaakin niiden valmistumista :D

      Poista
  2. Mä katselen noita TED talkeja lentokoneessa siinä vaiheessa, kun lentoaikaa on jäljellä niin vähän, ettei enää ehdi katsoa kokonaista leffaa. Ihan loistava konsepti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, totta muuten, toi olikin hyvä pointti! Pitää seuraavaa lentomatkaa varten ladata lisää talkeja!

      Poista
  3. Noi TED talkit on ihan loistavia ja mietin aina et pitäis katsoa niitä enemmän, mut jotenkin muka aina liian kiire :D
    Mä oon seurannut uutisista huvittuneena tota Britit+lumi yhdistelmää. Kieltämättä tuli paljon huvittavia muistoja mieleen omista kokemuksista sieltä silloin kun "adverse weather conditions" vallitsee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toi kiire on kyllä ollut mullakin yleensä tekosyynä, mutta nyt tajusin että toi junamatka on ihan täydellinen noiden katsomiseen kun nettiyhteyttä ei ole - vaihtoehtona on siis joko lukea tai kuunnella ted juttuja, riippuu aina vähän mielialasta että kumman valitsee :) haha, ja joo, helkkari että inhoan tuota adverse weather conditions lausetta, sillä selitetään täällä kaikki, tuli sit yksi lumihiutale taivaalta tai yksisarvisia poneja :)

      Poista
  4. Mikä terveellinen tammikuu?? Onneksi on jo helmikuu, mulla meni ihan tällaset terveelliset tammikuut ohi ;) Mäkin tykkään viikonloppuisin käyttää enemmän aikaa sekä aamupalan laittamiseen, että syömiseen. Arjen luksusta :) Ja voi ihana tuo Brittien adverse weather..Hah.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi tammikuu meni jo! Ei tarvitse enää edes teeskennellä että söisin terveellisesti :D Ja ihan totta, viikolla kun ei hirveästi ehdi aikaa käyttää niihin aamutoimiin niin viikonloppuna on ihan syödä ihan rauhassa aamupalaa ja pitkän kaavan mukaan!

      Poista

Kiva kun kommentoit!