sunnuntai 8. helmikuuta 2015

5 x tämä viikko

Mä olen syönyt lounaaksi miehen tekemiä wrappeja nyt viimeisen puolen vuoden ajan, joten ne on alkanut tulemaan hieman korvista ulos niin sanotusti. Jotenkin mun mielestä lounasruokaa on aina kamalan hankala keksiä. Sen pitäisi olla nopeaa ja helppoa tehdä, helppo kuljettaa ja silti täyttävää ja maukasta (muttei liian täyttävää että alkaa väsyttämään). Tämän idean cuscus mössöstä keksin itseasiassa työkaverilta. Löysin Tescosta cuscus pusseja tarjouksesta - heität pussin sisällön kulhoon, kaadat päälle kuumaa vettä ja jätät maustumaan 5 min. Voila, sitten sulla on valmiiksi maistettu cuscus. Sen jälkeen pilkoinkin mukaan vaan tomaatteja, kurkkua ja avokadoa - helppoa, maistuvaa ja sopivalla tavalla täyttävää. Ihan täydellinen lounas, ja tätä vielä voi varioida vaikka kuinka paljon mielensä mukaan!



Perjantaina tein töitä kotoa mikä oli ihan luksusta. Ei tarvinnut trekata 1,5 h töihin, vaan siirryin vaan makkarista olkkariin. Parasta etäpäivissä on se, että saa tehdä töitä olohousuissa. Tosin huonona puolena on se, että käyn ihan koko ajan jääkaapilla hakemassa lisää naposteltavaa vaikkei olisi edes nälkä. Huono tapa, mutta jotenkin jääkaapin sisältö on liian houkutteleva!



Perjantai iltana käytiin pitkästä aikaa syömässä sushia meidän vakkari paikassa. Voi elämä että olin kaivannutkaan sushia - syötiin ihan hirveä määrä makirullia mutta silti niiden loputtua olisin voinut tilata lisää! Hillitsin kuitenkin itseni ja sen sijaan käytiin hakemassa jälkkäriksi Ben & Jerrysiä lähikaupasta. Sekin oli onneksi ihan hyvä ratkaisu!



Lauantai meni taas tuttuun tapaan asuntonäytöissä, mutta siitä lisää ihan omassa postauksessa (hermo nimittäin menee!). Käytiin lounaalla aivan ihanassa kahvilassa joka oli yhden asunnon vieressä jota käytiin katsomassa. Kyseinen paikka tarjosi brunssia koko päivän läpi joten tietty oli pakko ottaa mun lemppari eli Eggs benedict smoked salmonilla. Kahvila/baari oli aivan sairaan suloinen paikka ja oliki harmi ettei sen vieressä oleva talo ollut ihan mitä me haettiin, olisin nimittäin mielelläni nimittänyt tämän paikkani kulmakuppilakseni!







Sunnuntaille meillä oli loistava plääni edessä - tarkoituksena oli lähteä 1,5 h päässä sijaitsevaan upeaan Lyme Parkiin. Päivä valkeni upeana, aurinko paistoi ja taivas oli kirkkaansininen. Pakkaudutiin autoon innoissamme tulevasta päivästä...Vain todetaksemme että auto ei starttaa. Voi rähmä! Siinä menikin sit päivän suunnitelmat kokonaan uusiksi. Vähän harmitti mutta minkäs teet. Sen sijaan löhöiltiin sohvalle lukien kirjoja ja myöhemmin päivällä lähdettiin sitten sunnuntaikävelylle läheiseen puistoon. Puistosta löytyy myös söpö teehuone, joten nautittiin sitten iltapäivätee skonssien kera auringonpaisteessa. Tällä selvästi kompensoitiin sitä ettei päästy meidän retkelle! Ensi sunnuntaina sitten yritys uusi, jos saadaan auto korjaukseen....



Sellainen viikko siis taas takana - asunnonmetsästystä ja hyvää ruokaa. Se taitaa olla aika standardi viikko tätä nykyä!

18 kommenttia:

  1. Hyvältä kuulostaa toi ruokapuoli, ei niinkään asunnon etsintä :)

    Täällä oli tänään upea aurinkoinen päivä, mutta niin pirun hyytävä tuuli, että oksat pois! Käveltiin vaan Kinopalatsiin asti leffaan :)

    P.S. "koko päivän läpi" :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyytävä tuuli ei kuulosta hyvältä! Mut ainakin pääsitte lämmittelee ;) mä vieläkin mietin tota "koko päivän läpi" ja meidän keskustelua siitä :)

      Poista
  2. Couscous-lounaasi näyttää huipulta - viitsisitkö linkittää kyseisen tuotteen tescon sivuilta et voin katsastaa lähitescon valikoiman? Tuosta saattais löytyä ratkaisu miunkin ainaiseen lounasongelmaan; valmiskeittoja alkaa olla jo mitta täynnä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai, toivottavasti tästä löytyisi sullekin hyvä lounas vaihtoehto, ymmärrän niin hyvin kyllästymisen samaan safkaan joka päivä :) eli tässä on yksi linkki kyseiseen tuotteeseen, mutta noita löytyy sit eri makuyhdistelmillä: http://www.tesco.com/groceries/product/details/?id=277733296

      Poista
    2. Kiitti, pitääkin poiketa kaupassa heti huomenna :)

      Poista
  3. Joo, asuntonäytöt, hrrh. Me itseasiassa ollaan käyty jo muutamassa (kymmenessä), löydettiin meille sopiva talo, ja nyt jännätään onko euroja tarpeeksi deposittia varten, saadaanko tarpeeksi paljon lainaa, ja tekeekö joku korkeemman tarjouksen tässä välillä... On kyllä stressaavaa! Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vautsi, pidän peukut teille pystyssä että teillä onnistaa asunnon kanssa! Voin vaan kuvitella kuinka inhottavaa se asunnon etsiminen on Lontoossa niillä markkinoilla kun se on jo täällä hankalaa (tai ainakin tuntuu nyt siltä). Mä luulen kanssa että joudutaan käymään kyllä aika monessa asuntonäytössä ennenkuin nappaa....

      Poista
  4. Mulla on sama matka-aika toihin, joten osui ja upposi tuo etapaivien ihanuus! Niiden hyva puoli on myos lounaan helppous, koska minusta laatikkolounaiden etukateinen valmistus, sailytys ja kuljetus on lahes sietamatonta :S Siita huolimatta en joka paiva halua ostaa kallista ja/tai epaterveellista lounasta. Meikiton kalsarityoskentely ihan oikean ikkunan aaressa on myos plussaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, tuo viimeinen lause tiivisti täydellisesti etäpäivien ihanuuden :)! Ja ihan oikeassa olet kyllä noista lounaidenkin valmistamisesta! Kaikenkaikkiiaan mun mielestä on kiva tehdä yksi etäpäivä viikossa mutta jos tekisin niitä enemmän niin tulisin hulluksi omassa seurassani :)

      Poista
  5. Ah, Brittien teehuoneet, niin ihania paikkoja! Tosi kivan kuuloinen viikko, etenkin tuo etätyöperjantai. Ja voi ei, kuulostaa että teidän asunnonetsintä on kohta stressin puolella..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, asunnon etsintä ei ole kyllä mitään mun lempipuuhaa, varsinkin jos sattuu olemaan sekä kärsimätön että nirso mitä asuntoihin tulee, kuten meikäläinen :) mutta etätyöt on kyllä tosi jees! Mukavaa viikonalkua sinne meren taakse!

      Poista
  6. Jos ei mitään muuta, niin kuolaan tuolle eggs benedict-annokselle! Tutustuin siihen ensi kertaa viime kuussa Brysselissä ihan vahingossa ja sen jälkeen niitä (tosin sillä parmankinkkuversiolla) on pitänyt tehdä joka lauantai kotona brunssiruuaksi. Ah. Ja vitsi mikä sushivene! Tuollaiselta lautaselta söis kyllä vaikka mitä muutakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih vitsit, voisitko tulla mullekin tekee eggs benedictejä joka lauantai aamupalaksi :)? Mä rakastan niitä, melkein yksi lempiherkuista mitä aamupalaan tulee mutta olen äärimmäisen laiska tekee niitä itse, varsinkin sitä soosia joka on mun mielestä ihan parasta :) ja sushi on aina niin herkullista, pitäisi oppia sitäkin tekemään itse!

      Poista
  7. Miten mä olen ihan kokonaan unohtanut couscousin olemassaolon! Riisin, pastan ja perunan valmistumisessa menee niin kauan ja alkaa muutenkin tökkiä. Kiitti vinkistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa jos tästä oli muillekin apua! Mä sain todella inspiksen tähän kollegalta koska en ollut koskaan ennen edes kokeillut couscousia! Mut se osoittautuikin ihan loistavaksi jutuksi!

      Poista
  8. ^^ Koin samanlaisen ahaa-elämyksen kuin Teea! Oon kyllä joskus cuscusia tehnyt ahkerastikkin, mutta se on jotenkin viime aikoina jäänyt pahasti nuudeleiden varjoon.. Pitääpä heti kattoo jos kaapista löytyis paketti! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hyvä että voin tarjota tälläisiä pieniä ahaa-elämyksiä :) tää oli taas eka kerta mulle kun kokeilin cuscusia ja vitsit se kyllä yllätti positiivisesti!

      Poista

Kiva kun kommentoit!