keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Pohdintaa asuinkaupungeista

Blogin elämänkaaren aikana olen asunut muutamassa eri kaupungissa ja maassa. Blogin aloitin Aberdeenistä, Skotlannissa jossa suoritin kandintutkintoa. Seuraavaksi vuodeksi siirryin vaihtoon Kingstoniin, Kanadaan kunnes palasin takaisin Aberdeeniin. Aberdeenin jälkeen vuorossa oli suurkaupunki Lontoo ja pienen Suomi-stintin jälkeen muutin Brysseliin. Brysselin jälkeen vuorossa olikin Derby josta nyt yritämme muuttaa pois. Ajattelinkin huvikseen kirjoittaa pienen koosteen kaikista kaupungeista joissa olen asunut ja mikäli joku on noussut suosikiksi....

Aberdeen, Skotlanti
2007-2011

Aberdeenia kutsutaan Graniittikaupungiksi koska kaupungin ulkomuoto on graniittinen ja harmaa (ylläri). Tämä tekee kaupungin yleisilmeestä ehkä hieman ankean, erityisesti talvisaikaan kun valoa ei paljon ole. Aberdeen maine ei valitettavasti ole kamalan hyvä, lähinnä juuri harmauden ja pienuuden takia. Toisaalta, kaupunki on kuitenkin äänestetty erään tutkimuksen mukaan Britannian neljänneksi parhaaksi kaupungiksi asua (most liveable city). 

Aberdeenin katukuvaa dominoikin sen kaksi yliopistoa (joten opiskelijoita on paljon) sekä öljybisnes. Graniittikaupungin lisäksi Aberdeenia kutsutaankin Euroopan öljy pääkaupungiksi. Aberdeenissä on asukkaita sellaiset reippaat 220 000 mikä tekee siitä suurinpiirtein Tampereen kokoisen kaupungin.

Aberdeenin ylipiston vanha kampusalue on todella kaunis (mikä ei ole ihme, kun yliopistokin on niin vanha) mutta ehdottomasti yksi suosikkipaikkani kaupungissa on sen pitkä rantabulevardi jossa kävin usein (tai oikeasti kyllä vaan silloin tällöin) juoksemassa. Ranta on todella kaunis vaikka harvemmin siellä voi hengata aurinkoa ottaen kun Skotlannissa on aina kylmä!

Aberdeen on mielestäni kuitenkin juuri hyvä opiskelijakaupunki ja minä viihdyin siellä ainakin kolme yliopistovuottani ihan hyvin, sen jälkeen olikin kiva lähteä metsästämään uusia tuulia.




Kingston, Kanada
2008-2009

Kingston oli aika poikkeuksellinen paikka sinänsä asua koska siellä asumista dominoi niin vahvasti vaihtoaika joka oli ihan mahtavaa muutenkin. Kingston on todella söötti ja pieni kanadalaiskaupunki jossa ihmiset on älyttömän ystävällisiä ja sieltäkin löytyy iso opiskelijayhteisö, yliopistolla on nimittäin sellaiset reippaat 13 000 opiskelijaa.

Kingston sijaitsee Ontarion provinssissa, Lake Ontario järven rannalla ja se on suurinpiirtein Toronton ja Montrealin välissä. Kingstonissa asuu 123 000 asukasta, joka tarkoittaa että kyseessä on hieman pienempi kaupunki kuin Jyväskylä.

Kingston oli aivan loistava vaihtokaupunki koska monet opiskelijat juuri muuttivat sinne muualta joka takasi sen että opiskelijayhteisö oli aika tiivis ja kavereita oli helppo saada. Kaupunki oli ihanan pieni joten välimatkoista ei tarvinnut huolehtia ja kanadalaisethan on ihan äärettömän ystävällisiä joka varmasti erityisesti korostuu näin pienessä paikassa. Kingston jätti monesta syystä erittäin lämpimät muistot itselleni, tavattiinhan me alunperin täällä miehenkin kanssa ja ollaan senkin jälkeen vierailtu kyseisessä kaupungissa. En sinne kuitenkaan ihan heti ehkä olisi muuttamassa, onhan se aika pieni paikka!





Lontoo, Englanti
2011-2012

Lontoo tuskin paljon esittelyitä kaipaa?

Asuin Lontoossa vähän vajaa vuoden kun suoritin maisteria lontoolaisessa yliopistossa ja täytyy sanoa että tuo vuosi muutti mielipiteeni täysin tästä kaupungista. En ennen tykännyt Lontoosta yhtään - kaikki siinä kaupungissa jotenkin tökki. Sitten muutinkin sinne ja hups, päivässä olin jo sitä mieltä että Lontoo on paras kaupunki mitä maailmasta löytyy. Asuin lähellä London Bridgeä, joten kaikenkaikkiaan aivan loistavalla paikalla. Saatoin mennä kävelylle Thamesin varta pitkin viikonloppuisin, joen yli Shoreditchiin bilettämään ja fiilistelemään hyvää ruokaa Borough Marketille joka oli vain 10 min kävelymatkan päässä. Ihan täydellistä.

Lontoo aiheuttaa edelleen ristiriitaisia tunteita siinä mielessä, että aina kun käyn siellä haluan muuttaa takaisin mutta toisaalta viihdyn hyvin täällä missä luonnon rauha on todella lähellä. Ja hintataso on hieman kohtuullisempi. Näitä juttuja olen pohtinut lisää mm. "maaseutu vai kaupunki-postauksessa".






Bryssel, Belgia
kesä 2013

Brysselissä vietin 4 kk kesällä 2013 ja se oli kyllä hauska kesä! Hieman kuluttava ehkä koska sosiaalista menoa oli aika paljon mutta ainakin jäi hauskoja muistoja käteen. Bryssel oli myös ensimmäinen asuinkaupunkini jossa englanti ei ollut pääkieli. Tämän seurauksena täytyykin myöntää että siellä asuessani vietin aika "expat-kupla elämää". Hirveästi en ollut tekemisissä itse paikallisten kanssa vaan kaverit koostuivat pääosin muista ulkkareista.

Brysselissä raivostutti välillä monet asiat, eniten taisi nuppiin kuitenkin ottaa kauppojen aukioloajat (ja että ne oli kokonaan kiinni sunnuntaisin). Vieläkin muistan kuinka se ärsytti! Bryssel tuntuu olevan aika parjattu kaupunki ja moni välittää aina sen likaisesta olemuksesta.

Kuitenkin, vaikka jotkut pienet jutut siellä asuessa ärsytti, kokonaisuudessaan Bryssel jätti todella positiivisen mielikuvan. Siellä on loistava kansainvälinen ilmapiiri, paljon tekemistä (paitsi sunnuntaisin), kivoja ravintoloita ja nättejä aukioita sekä puistoja jossa on kiva hengata kesäiltoina. Ja sanoinko jo että kaupungista löytyy myös kivoja markkinoita! Ja joo, belgialainen ruokakultuuri toimii tälle herkuttelijalle enemmän kun hyvin: belgialaista suklaata, vohveleita, ihania frittejä ja olutta - what more can a girl wish for?

Kaikenkaikkiaan siis Bryssel olisi kiva paikka ja varmasti olisin saanut vielä enemmänkin irti jos olisin asunut siellä pidempään ja opetellut kieltäkin kunnolla!





Derby, Englanti
2013-

Derby sijaitsee East Midlandsin alueella ja se on melkeinpä ihan keskellä Englantia, Peak Districtin luonnonpuiston vieressä. Derbyssä on asukkaita n. 250 000, mikä tarkoittaa sitä että se on vähän suurempi kaupunki kuin Aberdeen (ja tätä mun on vaikea joskus uskoa).

Olette varmaan huomanneet etten ole paljon puhissut täällä blogissa nykyisestä asuinkaupungistani. Siihen on hyvin yksinkertainen syy. Derbystä ei paljon tarinoita kerrota :D Itse kaupungissa ei ole paljon tekemistä ja vaikka yleensä yritän löytyy positiivisia puolia jokaisesta jutusta niin se on vaikeaa Derbyn kohdalle. En yksinkertaisesti täällä viihdy enkä ole ainoa - Derbyllä on valitettavasti aika ikävä maine. Olen ajatellut kirjoittaakin vähän syvääluotaavamman postauksen siitä kuinka sekä taloudellinen että sosio-ekonominen tilanne voi vaikuttaa kaupunkiin, koska Derby on tästä hyvä esimerkki.

Derbyssä on onneksi paljon kivoja ravintoloita joka on ehdottomasti iso plussa sekä kaupunki sijaitsee lähellä Peak Districtiä. Derby onkin kuuluisa siitä että täältä lähtee hyvät rautatieverkostot jokapuolelle Britanniaa joten täältä pääsee nopeasti pois! Meidän ei ollut koskaa tarkoitus asettua tänne pysyvästi mutta jotenkin salakavalasti ollaan asuttu täällä jo 1,5 vuotta. Toivottavasti tilanne korjaantuu kohta ja pääsemme muuttamaan uuteen kotiin ja kaupunkiin pian.





Onko joku näistä paikoista noussut sitten suosikiksi? Noh, en kai voi kieltää että Lontoossa asuminen oli ihan mahtavaa. Kesänvietto Brysselissä oli myös oikein mukavaa. Mutta minne näistä kaupungeista muuttaisin takaisin? Luultavasti vain Lontooseen ja siinäkin tapauksessa pitäisi olla mahtava työ että asumisen ja muun elämän kustannukset pystyisi kattamaan. Kaikissa paikoissa olen kyllä viihtynytkin (paitsi ehkä Derbyssä) ja kaikista kaupungeista on jäänyt ihania muistoja mieleen - jännä nähdäkin missä sitä tulee vielä tulevaisuudessa asuttua!

tiistai 24. helmikuuta 2015

#ReilutBlogit ja pienyrittäjien tukeminen

En näe yleensä mieluisena kirjoitella tekstejä jossa nostaisin itseni jotenkin "jalustalle" näyttämällä kuinka erityisen hyvä ihminen olen - kuka minä olen sanomaan miten ihmisten tulisi elää? En sitä voisikaan tehdä koska kuten kaikki muutkin, en minäkään ole täydellinen (ja kuka haluaisikaan olla täydellinen, se on tylsää). Elämäntapani ovat hyvin kuluttavia ympäristölle - syön lihaa, matkustan lentokoneilla, ostan kosmetiikka, vaatteita ja muita turhakkeita sekä harkitsen oman auton ostoa. Samalla kuitenkin tietyillä valinnoilla yritän pistää hyvän kiertämään. 



Olen mielenkiinnolla seurannut blogeissa kiertävää #ReilutBlogit haastetta jossa kannustetaan bloggaajia pohtimaan kestävän matkailun periaatteita sekä yleisesti eettisyyden näkymistä omassa arjessa. 

Monet kanssabloggarit ovat lähestyneet tätä haastetta eläinten oikeuksien näkökulmasta ja kehottaisinkin lukaisemaan esim. nämä postaukset mikäli reilu matkailu ja eläinten hyvinvointi kiinnostaa. Näistä postauksista löytyy nimittäin mielettömän hyvää ja tärkeätä tietoa:




Koska eläinten oikeudet ja hyvinvointi on käsitelty niin kattavasti monen bloggaajan toimesta ajattelin lähestyä tätä haastetta hieman erilaisesta ja hyvin(kin) läheisestä näkökulmasta oman matkustukseni kannalta. Yksi reilun matkailun ohjeistus on suosia paikallista (Reilun matkailun yhdistys). 

Itse mielelläni tuen paikallisia pienyrittäjiä monikansallisten yritysten sijaan. Joo, kyllä minäkin olen yöpynyt kaikenlaisissa jätti hotelliketjuissa ja ostanut vaatteita Henkka&Maukalta siinä missä muutkin, mutta jos mahdollisuus on, niin mielelläni tuen toimillani paikallisia yrittäjiä monen syyn takia. Ajattelinkin jakaa yhden mielestäni helpoimmista tavoista tukea paikallista toimintaa jos matkustaa Britanniaan.

Nimittäin mielestäni jos tännepäin reissaa ja varsinkin jos reissaa suurien kaupunkien ulkopuolelle (eli tutkii muutakin maata kun vaan Lontoota) niin ykkös majoitusvaihtoehto on mielestäni söpöt Bed&Breakfast paikat. Niistä saa ehdottomasti parasta ja henkilökohtaista palvelua, usein omistajat ovat asuneet samalla alueella vuosia joten he osaavat antaa hyviä vinkkejä ja usein aamiaiset on superhyviä (ja isoja!). Hintatasokin näissä paikoissa on yleensä hyvin kohtuullinen. Kaikenlisäksi niissä nukkuessa on fiilis ihan toinen kun jossain massahotellissa - ajattele kun saavut pitkän ulkoilupäivän jälkeen takaisin omaan majapaikkaan jossa takkatuli odottaa ja voit löhötä sohvalla rupatellen vaikka omistajien kanssa jos sikseen tulee (ei huolta, he kyllä jättävät vieraat rauhaankin jos sitä haluaa).

Me tsekataan yleensä ensimmäisenä B&B:t kun etsitään majoitusvaihtoehtoja Briteissä reissatessa. Isle of Skyella Skotlannissa reissatessamme yövyttiin vaan näissä kyseisen majoitusvaihtoehdon paikoissa ja viime pääsiäinen Cornwallissa meni myös B&B:ssä asuessa.

Erityisen herttainen kokemus oli ensimmäisen etappimme majapaikka Jasmine Guest House Newquayssa, Cornwallissa. Saavuimme paikalle aika myöhään illalla, joten itse omistajat eivät olleet paikalle. He olivat jättäneet ulkooveen lapun jossa he tervehtivät meitä, kertoivat mistä avaimet taloon löytyyn (ihanan luottavaista) ja koska aamiainen on seuraavana aamuna. Aamulla tavattiinkin sitten talon omistajapariskunta Asheley & Cindy. Kyseinen talo on aina ollut heidän koti mutta he päättivät muuttaa sen B&B:ksi kun heidän kaksi lastaan muutti pois kotoa. He kokkasivat meille ihan järkyttävän hyvän ja ison englantilaisen aamiaisen jonka jälkeen rupateltiin heidän kanssaan missä kannattaisi käydä Newquayssa ollessa. He olivat asuneet Cornwallissa vuosikausia joten hyviä vinkkeja saatiin oikein olan takaa. Takapihalta heiltä löytyi ankkoja, kanoja ja koira joten tuli oikein ihanan kotoinen fiilis tuolla asustellessa. Olisimme mielellään jäänet sinne pidemmäksin aikaa.

Tässähän on tietysti se paras juttu että B&B:ssä yöpymällä tuet paikallisia yrittäjiä ja rahat jäävät suoraan paikallisten käytettäväksi myös. Tämä tukee kestävän matkailun ajattelutapaa jossa matkailun taloudellinen hyöty jää suoraan matkakohteen yhteisölle. Kaikenlisäksi näissä paikoissa on vaan ihan huippua yöpyä, en osaisi kuvitellakaan asua jossain hotelliketjun lafkassa jos Cornwalliin menisin uudestaan - se melkeinpä pilaisi koko reissun tunnelman. Suosittelisin siis lämpimästi tsekkaamaan B&B:t läpi jos Britteihin olet matkustamassa. Yleensä yöpaikka saattaa löytyä ihan oveen koputtamalla ja tiedustelemalla majoitusta, mutta voit tsekata myös laterooms.com josta me yleensä katsotaan B&B paikat läpi jos halutaan varata majoitus jo etukäteen.

Minä kuulisin mielelläni Jalalla Koreasti, Britannikan ja Liza in London blogien kirjottajien mietteitä reilusta matkailusta!




****************************

Minut tähän kampanjaan haastoi mukaan Jenni. Mikäli mielit osallistua kampanjaan niin tässä olisi vielä haasteen ohjeet:

1. Kerro minkälainen rooli kestävällä ja eettisellä toiminnalla on sinun elämässäsi.

2. Kerro jokin mukava kokemus mikä sinulla on ollut kestävästä matkailusta.

3. Haasta mukaan vähintään kolme muuta blogia mukaan tähän. Sinun ei tarvitse olla matkabloggaaja tätä varten, vaan voit kirjoittaa myös muista kestävään kehitykseen liittyvistä asioista.

Kerro myös kommenttiboksissa omista kokemuksista ja osallistu mieluusti sekä Twitterissä että instagramissa hashtagilla #ReilutBlogit tähän kamppikseen ja jaa FB:n puolella ilosanomaa myös muille kun kohtaat hyvä tarinan! Voit myös osallistua tähän omassa blogissasi vaikket nimettyä haastetta saisikaan. Mitä enempi, sen parempi!

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Viikkokuulumiset

Maanantai alkoi kukonlaulun aikaan sillä suuntasin lentokentälle, josta nappasin aamulennon Berliiniin (töiden merkeissä kylläkin). Olin kentälle suhteellisen aikaisin sillä en ikinä luota näihin junien aikatauluihin, ja en oikein halunnut lennolta myöhästyäkään. Kentälle hengailu mahdollisti kuitenkin aamupalan nauttimisen joka taas takasi paremman mielen. En normaalisti tykkää Pretistä kahvilana, minulle on jäänyt jotain traumoja siitä Lontoon ajoilta, käytiin usein hakemassa sieltä lounasta ja yhdessä vaiheessa tuntui siltä että ne Pretin kolmioleivät ja patongit tuli jo korvista ulos. Suklaacroissant ja jugurtti oli kuitenkin ihan kiva aamupala. Täytyy vielä mainita Pretin hauska asiakaspalvelija. Hän oli ihan liian pirteä omaan makuuni heti aamusta, ja rupesi tenttailemaan minne olen menossa, mitä teen työkseni ja nautinko siitä etc...Mukava tyyppi mutta mä en yksinkertaisesti pysty muodostaa kun yksittäisiä sanoja tuohon aikaan aamusta....





Tiistai aamuna heräsin aivan upeaan auringonnousuun Berliinin kattojen yllä. Näkymä oli mun mielestä niin kiva että pakkohan siitä oli kuva nappasta!



Keskiviikkona olinkin takaisin toimistolla ja ihailin todella keväistä päivää - aurinko paistoi, linnut visersi ja ilmassa tuoksui se kliseinen kevään tuoksu. Tämä on mun mielestä yksi parhaista puolista Briteissä asumisessa, että saa todistaa tätä aikaista kevään tuloa! Ja voi elämä että on ihanaa kun illatkin alkaa olemaan valoisempia!



Perjantaina kävin kaupungilla lounaalla, kotona ei ollut mitään ruokaa (tein siis etänä taas töitä) ja nälkä oli kamala. Päätinkin sitten perjantain kunniaksi hemmotella itseäni ja mennä lemppari kahvilaan lounashetkelle. Mikä siinä on että nämä mun viikkokatsaukset koostuu yleensä ruokakuvista? Miten se voi muka olla niin hemmetin kiinnostavaa ottaa ruuasta kuvia?



I rest my case. Taas ruokakuva. Mun lupaus ensi viikolle on että otan vähemmän kuvia ruuasta. Mutta tästä oli kuitenkin pakko ottaa kuva - meidän lauantai-iltainen gourmet dinneri. Kebabia ja ranskalaisia juustolla. Terveellisen ruuan riemuvoitto, mutta jääkaapissa ei ollut mitään ja tää oli helppo hakea messiin lähisnägäriltä. Ei kai sitä aina tartte niin hienosti syödä ;)? Lauantai oli oikein mukava päivä, kolmen asuntonäytön lisäksi tapasin kahvilla Derbyn suomalaisia - miten meitä suomalaisia tupsahteleekin joka paikassa vastaan?



Nyt alkaakin jo helmikuun vika viikko ja maaliskuussa on virallisesti kevät, jee! Ja maaliskuulle on jo paljon kivaa ohjelmaa (kuten pari visiittiä Lontooseen), joten innolla voi odottaa jo seuraavaa kuukautta!

torstai 19. helmikuuta 2015

Tuskailua asunnon etsimisestä

Jos eksyt nyt ensimmäistä kertaa blogiin, niin pohjustetaan tätä tekstiä sillä että olemme mieheni kanssa etsimässä asuntoa ostomielessä, jostain Coventryn ja Derbyn välistä. Kuulostaa melkein joltain treffi-ilmoitukselta. "Etsitään tositarkoituksella elämänkumppania, mielellään 20-30 vuoden vanhaa, reipasta (ei kulahtanutta) ja modernia tyyppiä". Jep, jep.

Tiesin että asunnon metsästäminen täältä tulee olemaan hankalaa. Kun pistetään yhteen kaksi tyyppiä josta toinen on äärimmäisen nirso mitä tulee keittiö-ja pohjaratkaisuihin (ja melkein kaikkeen muuhunkin) ja toinen on äärimmäisen nirso kaikesta muusta niin lopputulos ei ole kamalan helppo.

Uskaltaisin väittää että Suomen tasolla meidän kriteereillä ei olisi hankala löytyy asuntoa. Halutaan siis kolme makkaria, mahdollisuus auton pysäköintiin, piha, iso keittiö ja hyvä energialuokitus (mikä täällä on synonyymi sille että talo on lämmin talvisin). Pohjaratkaisun tulisi myös jollain tavalla olla järkevä. Ei kuulosta mahdottomalta, eihän?

Brittien sisustyyli on hyvin erilainen kuin omani (mies on vähän joviaalimpi tämän suhteen). Ollaan jo aikoja sitten luovuttu ajatuksesta että löydettäisiin asunto jonne voitaisiin vaan suoraan muuttaa kamamme sisään. Nyt ollaan varauduttu siihen että joko joudutaan tekemään pintaremppa tai sitten pintaremppa+keittiö menee vaihtoon. Sisustusmauistahan ei voi kiistellä, jokaisella on omat mieltymyksensä. Britit kuitenkin tuntuu tykkäävän värikkäästä sisustuksesta ja valehtelematta joka talossa on ollut jotkut värikkäät maalatut seinät tai tapetit. Mä inhoan värikkäitä seinätapetteja - haluan mieluiten jotkut rauhalliset seinän värit ja sitten tuoda tekstiileillä sen värin sinne kotiin. Niin, ja luonnollisestihan joka kodista löytyy ne kokolattimatot. Jossain asunnoissa ne on ollut ihan suhteellisen siistit, toisista löytyy taas sellaiset hirveät kukkavihertävät matot (nähty ja koettu). Pintaremppa on siis vähintään edessä...

Viimeksi tänään aamulla vedin äidille känkkäränkkä kohtauksen siitä kuinka inhoan asunnon metsästystä täällä. Miehellä jo korvat kuumottaa varmasti kaikesta minun kitinästä. Tuntuu melkein että pyydämme kuuta taivaalta. Kaikenlisäksi tein sen virheen, että katsoin mitä saisimme Suomesta samalla rahalla. Tiedän, kardinaalivirhe, ei olisi pitänyt tehdä sitä, asun nyt Briteissä ja täältä sitä asuntoa etsitään eikä Suomesta. Mutta mainitaan nyt sivulauseesta että löysin aika nopealla haulla ainakin viisi asuntoa Espoosta jonne voisin muuttaa vaan suoraan sisään. Rasittavaa. Melkein rupesi itkettää.

Ollaan tähän mennessä käyty katsomassa 12 asuntoa, viikonloppuna on edessä 3 näyttöä lisää. Se ei ole vielä kovin suuri luku - tuskin kukaan löytää unelmiensa asuntoa ensimmäisessä näytössä? Luulen että käytiin katsomassa saman verran asuntoja sillon kun etsittiin ihan vaan vuokrakämppää. Osa asunnoista on olleet sellaisia että ollaan kävelty sisälle ja samantien todettu että ei. Ei, ei ja ei. Matkan varrella ollaan ehditty jo laajentamaan kriteerejä ja aluettakin. Ollaan nähty pari todella, todella kivaa asuntoa sisällöltään mutta ne on sijainneet huonolla alueella. Ja valitettavasti täällä ei kannata vaan ostaa asuntoa edes vähänkään "huonolta" alueelta koska jälleenmyynti on hankalaa.

Ei todellakaan ole etsitty asuntoa vielä kauan aikaa mutta olen tunnetusti aika kärsimätön luonteeltani ja samalla turhauttaa koska fakta on se, että niitä asuntoja ei ihan hirveän nopealla tahdilla tule markkinoille niiltä alueilta joilta haluttaisiin ostaa. Noh, toivottavasti ennen pitkää nappaa.

Haaveilua uuteen kotiin


Ajattelin vielä erilliseen postaukseen koota niitä "hauskimpia" juttuja joita ollaan kohdattu asunnon etsinnässä, viimeisimpänä esimerkkinä mainittakoon kokolattiamatto suihkuhuoneessa. Jep,jep.