maanantai 2. elokuuta 2010

Helsinki girls

Onpa taas ihan mielettömän kiva viikonloppu takana. Eikä tapahtunut edes mitään niin erikoista. Vain kivaa, rauhallista ja mukavaa hengailua kavereiden kanssa. Siitä saa nauttia ihan liian harvoin.

Perjantaina käytiin syömässä tuttavaperheen kanssa ihanaisessa Västerbygårdissa Inkoossa. Vuohenjuustoraviolin ja rikkaiden ritarien jälkeen olinkin valmis vyörymään kotiin. Västerbygård on aivan ihana kartanoravintola, Inkoossa todella, ruoka on hyvää, paikka idyllinen ja henkilökunta ihanan ystävällistä.
Suosittelen ehdottomasti jos kukaan koskaan Inkoossa päin sattuu pyörimään.



Lauantaina juhlitiinkin sitten ihanan A:n synttäreitä ja aloitimme illan kaupungista ja päädyimme pienen pohdiskelujen jälkeen Molly Malonesiin. Täytyy sanoa että yleensä AINA petyn suomen baari/klubi tarjontaan mutta Molly Malones oli positiivinen yllätys - hyvää musiikkia, iso ja viihtyisä paikka. Illan ainoa pieni negatiivinen asia sattui, kun + 40-vuotias nainen alkoi meille aukomaan päätä ja käyttäytyi (suomalaiseen tapaan ehkä) törkeästi. Ei pitäisi olla yllättynyt. Mutta kivaa oli silti! Ilta päättyi jo yhden aikaan ja menimmekin synttärisankarin luokse juoruilemaan ja syömään terveellistä yöruokaa - salaattia!

Sunnuntai kuluikin leppoisasti nurmikolla maaten, chillaten, juoruten ja musiikkia kuunnellen. Ihanaa, kesää parhaimmillaan! Alkuillasta lähdimme vielä nauttimaan herkulliset jätskiannokset Cafe Carouselin terassille Kaivopuistoon. Ihanaa, simppeliä ja niin kesäistä!
Kiitos Helsinki girlseille ihanasta viikonlopusta!

Alla minun ( ja varmaan monen muunkin) tämän kesän ehdoton kesäbiisi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit!