keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Rutiineja

Aika menee kauhean nopeasti. Aina kun tulen Suomeen, viipotan tuulispäänä paikasta toiseen ja hommaa riittää ja ikävöin takaisin opiskelijäelämään! Vaikka en kyllä valita, on se kiva olla takaisin kotona!

Tänään kävin tekemässä ensimmäisen haastattelun disseä varten ja hyvinhän se meni, vaikka täytyy myöntää että alkuun jännitin aika paljon. Huomaan myös kuinka ärsyttää kun asiat ei toimi tietyllä tavalla. Minä olen tottunut siihen "omaan kirjastoon" Aberdeenissä jossa tiedän miten saan aineistoa ja miten etsiä. Kävin Helsingin Yliopiston kirjastossa pari päivää sitten hakemassa aineistoa disseä varten ja hermo meinasi mennä. Ihan totaalisesti. Noh, loppuenlopuksi hain 13 eri kirjaa kolmesta eri kirjastosta. -15 C pakkasessa - ihan älytöntä mun mielestä.

Muuten aika kaiken muun homman ulkopuolella on mennyt talleilla käydessä ja koirien kanssa ulkoillessa. Ja niin, ehkä ihan vähän sitä disseä kirjoitellessa (tosi vähän). En ole oikeen edes kunnolla ehtinyt virittäytyä joulutunnelmaan, kunnes eilen kävin kaverin luona glögillä - se oli kivaa.

Olo on myös ehkä vähän vähemmän viisaampi koska nyt meikäläiseltä lähti ensimmäinen viisaudenhammas vaikka kovasti panin vastaan. Eikä se oikeasti ollut edes niin kamalaa.

Näihin lumisiin kuviin meidän pihapiiristä päätän tekstin ja ajattelin oikeasti hetken keskittyä vielä disse-hommiin. Todellisuudessa lösähdän sohvalle ja alan katsoa telkkaria. Aína ei voi voittaa.




Koirat ainakin nauttivat..


1 kommentti:

Kiva kun kommentoit!