sunnuntai 24. helmikuuta 2013

SuNNy SuNday

Voisko joku kertoa mulle miten  nämä viikonloput menee aina niin nopeaan? Humps vaan ja ne on ohi ja taas uusi viikko aluillaan.

Perjantai-ilta tuli vietettyä taas lätkää katselleen Areenalla ja lauantai-ilta menikin ihan koomassa päivän menojen jälkeen. Ja sunnuntai-iltana pitääkin taas valmistua uuteen viikkoon. Ja siinä se sit menikin.

Sain mä jotain muutakin aikaiseksi tänä viikonloppuna! Kudoin nimittäin itselleni tuollaisen pannan! Siis tämähän oli maailman yksinkertaisin tehdä mutta olen silti ylpeä että sain tämän aikaiseksi! Alunperin sain idean tähän neulepantaan tästä ihanasta blogista, mutta mä aloitin vielä yksinkertaisemmalla mallilla että sain varmasti oikein :) Ja tykkään, siitä tuli ihan kiva, ehkä vaan vähän leveä, seuraavasta  voisi tehdä kapeamman?

Tarkoituksena on ollut saada jotain muuta tekemistä itselleni viikon iltoihin kun se tietokoneen ruudun tuijottaminen, haluaisin siitä tavasta eroon. Jotenkin en ole saanut itsestäni edes sitä irti että lukisin jotain kirjaa joten ajattelin kokeilla jotain ihan muuta, kuten kutomista esimerkiksi. Joten ainakin yksi panta on nyt saatu aikaiseksi.



Sunnuntai-päivä oli kuitenkin hieno, ihana mieletön aurinkoinen keli joka tuntui saavan kaikki liikkeelle. Tälläisellä ilmalla itsekin tykkään talvesta - silloin kun aurinko paistaa ja hanget kimaltaa.
Minä joka olen Whittardin tuotteiden suurkuluttaja, nautin tänään Spiced chain, joka oli mielettömän hyvää. Kyllä Whittardilla vaan osataan!

Ja pääsin halailemaan tätä suloisuutta, joka muistuttaa meidän ihanaa,edesmennyttä Saara-koiraa. Tämä on tosin villakoiran ja coton de tulearin sekoitus ja maailman suloisin tyyppi!




Ja kiitos kaikille muuten jotka vastasi tuohon kyselyyn! Tulokset oli itseasiassa sitä mitä ajattelin, se kyllä yllätti että noinkin moni toivoi ihan perusarjen kuulumisia, mutta sehän on kiva vaan! Yritetään tehdä niitäkin, vaikka tuntuu aina että täällä Suomessa ollessa ei löydy mitään kirjoitettavaa (minä ja mun ikuiset ongelmat). Britti-juttuja tulee varmaan vähemmän tällä hetkellä, toivottavasti asia muuttuu tuolla syksyn puolella taas. Ja noh, reissujutut on mun lempparijuttuja, joten uusia ja vanhojen muistelua tulee varmasti säännöllisin väliajoin :)


Tälläinen viikonloppu/sunnuntai siis täällä, toivottavasti teidänkin viikonloppu on sujunut kivasti mistäpäin maailmaa luettekaan tätä!

4 kommenttia:

  1. Mun on vaikee kuvitella sut neulomaan, mutta ihana panta :) Olisin tarvinnut just tollasta täällä tuulessa tänään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, itseasiassa tykkäsin sillon "nuorempana" käsitöistä ihan sikana, mutta sit se on jäänyt. Olen nyt vähän yrittänyt herätellä tätä intoa taas henkiin :D

      Poista
  2. Miten sä voit aina kaikissa kuvissa näyttää niin hyvältä? :) Hauska panta. Mä oon joskus yrittänyt neuloa jotakin, mutta ne jää AINA kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, voi kiitos! Mut mä luulen et se on noin aurinkolasit jotka tekee sen - ne on vaan niin ihanat :D Plus että mulla on kyllä miljoona epäedustavaa kuvaa mutta ne pysyy oman koneen kätköissä turhamaisuuden vuoksi :) Tää panta oli ihana kun tää oli just niin nopea tehdä, muuten olisi varmaan kanssa mulla jäänyt kesken...

      Poista

Kiva kun kommentoit!