tiistai 7. toukokuuta 2013

EU open day and lazy sunday

Sunnuntaina täällä on kaikki kiinni. Siis kaikki. Mutta ilmeisesti sunnuntaisin täällä vietetään aikaa kaikenmaailman markkinoilla. Mun piti alkuun kirjottaa että en ole sopeutunut tälläisiin sunnuntai "vapaisiin" ja kuinka ärsyttävää se on kun kaikki kaupat on kiinni. Lauantaina en ehtinyt kauppoihin muun ohjelman takia ja arkisin ne menee todella aikaisin kiinni. Mutta näköjään kyllä ne laiskat sunnuntait menee ihan hyvin, nukuin vaikka kuinka pitkään ja koomailin tietokoneen äärellä katsellen sarjoja :)


Viime lauantaina oli kuitenkin EU Open Day eli suurinosa EU instituutioista täällä Brysselissä avasivat ovensa kansalaisille. Päätettiin siis lähteä tutkailemaan kaverin kanssa parlamenttia ja komissiota hieman lähemmin.


Väkeä oli liikkeellä vaikka kuinka paljon, parlamenttiinkin saatiin hetki jonottaa sisään. Ja pihamaalla oli ohjelmaa vaikka muille jakaa. Ja puolueryhmät kilpaili keskenään kenellä oli parhaat ilmaistuotteet. EPP:ltä sai hienot kangaskassit ja huulirasvaa, S & D jakoi ilmapalloja. ALDE sen sijaan otatti kuvia ryhmäkuvia,parikuvia,kaverikuvia ja painatti ne t-paitoihin. Ne oli ilmiselvästi hitti! Mutta selvästi oltiin oheistuotteisiin panostettu! Hieman meitä kyllä huvitti!


Parlamentissa oltiin selvästi mietitty mitä kaikkea voisi esitellä kansalaisille koska siellä oli jopa näytillä tuolit joita eri kokoushuoneista löytyy! Niille me jo suorastaan naurettiin. Mutta se mikä oli todella mielenkiintoista, oli että kaikki jotka halusi pääsi kokeilemaan tulkin työtä. Sieltä tuli videolta pälätystä ja omassa kopissa sitten tulkattiin. Silloin oli valitettavasti isot jonot joten ei jaksettu jäädä jonottamaan, mutta mun mielestä se olisi ollut mielenkiintoista! Tulkkaus on kyllä todella haasteellista varmasti!


Komissio oli sitten vähän "tylsä" kokemus ja ei oikein saatu siitä mitään irti joten päätettiin lähteä syömään.


Mun mielestä tämä on hauska tapahtumaidea ja varsinkin kun EU:ta instituutiona usein moititaan että se on etäällä kansalaisista ja hyvin byrokraattinen. Joten tälläinen avoimet ovet päivät on mun mielestä ihan hyvä idea. Ja mukavaahan se oli käydä katsomassa minkälaiselta parlamentti näyttää sisältäpäin!


6 kommenttia:

  1. Toivon mukaan ne, jotka ajattelee, että tulkille riittää et on kielitaito ymmärsivät sitten tuosta tulkkauskokeilusta, että ei se ehkä ihan niin mene. Tosin simultaanitulkkaus kylmiltään, ilman aiheeseen perehtymistä jne, ei ehkä ole ihan realistinen tilanne, mutta silti :D Mietin myös, että jos sinne meni joku tulkin ammatista kiinnostunut niin saattaa hyvin olla, että tuli kunnon shokki :D
    Mutta kuulostaa kyllä kiinnostavalta tapahtumalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi oli kyllä mun mielestä tosi kiva, koska siinä pääsi juuri näkemään miten haastavaa se tulkin homma todella on :) Mulla vaan kunnioitus nousi tulkkeja kohtaan, en itse koskaan kykenisi siihen! Et sinänsä ihan hauska tapahtuma!

      Poista
  2. Vähän harmittaa, etten silloin aikoinani mennyt noille EU:n avoimien ovien päiville, vaikka suunnitelmissa se olikin. Kiva nähdä paikkoja kuitenkin näin blogin välityksellä! Ja oon samaa mieltä noista sikäläisten kauppojen aukioloajoista sunnuntaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mun mielestä nää avoimet ovet on tosi hyvä idea, ja oli todella kiva nähdä Parlamentin toimintaa vähän lähemmin! Ja joo, sunnuntait täällä on kyllä aika ärsyttäviä :)

      Poista
  3. Juu tulkkaus on kyllä haastavaa! Itse opiskelen viittomakielen tulkiksi ja nyt kun ollaan enemmän alettu tulkkaamaan nii huomaa kuinka paljon sitä onkaan opiskeltava !
    Muutenkin oikein mielenkiintoiselta päivältä kuulosti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, kuulostaa mielenkiintoiselta opiskelualalta! Ja varmasti on superhaastavaa, kaikki kunnioitus vaan sinne! Joo, toi oli kyllä ihan hauska päivä ja käteen jäi sentään parit puoluekangaskassit joita voi käyttää kauppakasseina :)

      Poista

Kiva kun kommentoit!