tiistai 28. toukokuuta 2013

Hampstead Heath

Briteissähän vietettiin todella Bank Holiday viikonloppua joten maanantai oli vielä vapaa, mikä tarkoitti että sain nauttia kavereiden seurasta vielä ekstra päivän!

Koska maanantai valkeni kauniina ja aurinkoisena, päätimme yhteistuumin että vietämme päivän jossain ulkosalla.Ehdotuksina oli Hyde Park tai Hampstead Heath. Minä sitten totesin että Hampsteadhan kuulostaa hyvältä, varsinkin kun en ollut koskaan käynyt siellä! Tuntia myöhemmin ja kolmen metrovaihdon jälkeen olin vähän sitä mieltä että kyseinen paikka on ihan liian kaukana mutta oli meillä kyllä kiva päivä!


Meitä kyllä hieman nauratti koska mentiin tasan tarkkaan ensimmäiseen pubiin joka nähtiin kun tultiin asemalta ulos. Mutta se olikin superviihtyisä pubi. Nautittiin auringosta, hyvästä tunnelmasta ja Pimmsistä varmaan kolmen tunnin ajan pubin pihalla. Täydellistä.  Grilli pauhasi kuumana ja me saatiin loistavat kanaburgerit vielä eteemme.



Kun aurinko siirtyi puiden taakse, päätettiin me mennä kakuille Le Pan Quitiedeen. Yleensä kyseisen lafkan (joka on muuten Belgialainen) palvelu ja ruoka on hyvää mutta tällä kertaa jouduttiin pettymään meidän kakkuihin ja vielä enemmän törkeääseen palveluun. Lähdettiinkin sitten aika nopeasti pois ja mentiin kävelylle puistoon jotta päästiin käymään siellä kuuluisalla Parliament Hillillä. 





Hamsptead Heath on kyllä ihanaa aluetta ja toimii totaalisena rentoutumispaikkana Lontoon keskustan vilkkeestä. Meillä oli ihana päivä ja takaisin kohti keskustaa lähdettiin vasta kun aurinko alkoi laskemaan ja ilta viilentymään. Rakastan kesää ja vielä enemmän rakastan ihania ystäviäni.



4 kommenttia:

  1. Vitsi, että toi Hampstead Heath näyttää kauniilta! <3 Haluaa muuttaa Britteihin! :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä tosi kivaa aluetta! Ja ei siitä pääse yli eikä ympäri kuinka kiva kaupunki Lontoo on :)

      Poista
  2. Pimm's on kyllä paras (ja maistuvin) kesän merkki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, join sitä nyt ekaa kertaa taas tänä kesänä ja se tuo takuuvarman kesäfiiliksen heti!

      Poista

Kiva kun kommentoit!