maanantai 17. kesäkuuta 2013

I amsterdam

Nyt on palattu viikonloppureissulta Damista ja ruudun tällä puolella on aika väsynyt tyttönen, bussi saapui nimittäin Brysseliin vasta juuri hieman ennen puoltayötä ja ennekuin olin saanut sompailtua itseni metrolla ja bussilla takaisin kotiin, näytti kello jo yhtä.


Köröteltiin todella Eurolinesin bussilla 4 h Amsterdamiin. Matka tuntui pitkältä (varmaan sen takia koska bussi lähti tunnin myöhässä) mutta maksettiin todella edestakaisista bussilipuista vain 19 euroa naama. Eli niitä ei kyllä ollut hinnalla pilattu.

Lähdettiin todella perjantaina suoraan töistä kohti Damia. Bussin piti lähteä viideltä mutta loppuenlopuksi se lähti vasta kuuden jälkeen mikä tarkoitti että oltiin siinä 22.30 Damissa. Heitettiin meidän kamat hostellille ja lähdettiin tutkimaan ravintola-ja baarivalikoimaa. Minnes sitä koira karvoistaan pääsisi, ensimmäinen ruokapaikka johon törmättiin myi hollantilaisia ranskalaisia joten eikös me jämähdetty siihen. Todella terveellistä.


Lauantaina herättiinkin siihen että vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Koska oltiin lomalla päätettiin ettemme stressaa ja nautimme aamiaisesta tunnin jos tovinkin. Jonka jälkeen siirryttiin pelaamaan korttia.  Ja kappas vaan, puoleltapäivin sadepilvet väistyivät ja aurinko tupsahti esiin. Kannatti odottaa!


Tämän jälkeen päästiinkin sitten kunnolla tutustumaan kaupunkiin. Kuvia ei tullut hirveästi otettua omalla kameralla koska vaikka olin varmistanut että akku on täysi, se rupesi jostain syystä vilkuttamaan heti punaista kun avasin sen Damissa. Kierreltiin keskustan alueella vailla sen suurempaa suuntaa ja hivuttauduttiin pikkuhiljaa kohti Van Gogh museota jonne oltiin ostettu liput etukäteen netistä. Ihmeteltiin lähinnä menoa taas sellaisessa kaupungissa jossa näkyy turisteja, onhan niitä Brysselissakin mutta ei mun mielestä niin paljon.


En todella ole mikään taidemuseoiden suuri fani, mutta enemmistön päätökselle valitsimme Van Goghin koska se oli kuulemma must see jos on Damissa vierailemassa. Oltiin kuultu siitä paljon hyvää joten päätettiin että se on meidän museokohde. Olihan se hieno ja hienoja maalauksia mutta ei se mielestäni ihan sen 15 e (!!!) arvoinen ollut. Pitäisi varmaan ymmärtää taiteesta enemmän.


Illemmalla käytiin vielä vetämässä pihvit argentiinalaisessa ravintolassa ja pelattiin korttia meidän ihanan hostellin baarissa kunnes lähdettiin tutkimaan Damin yöelämää lisää (meillä oli hauska ilta vaikkei yöelämän tarjonta muuten ihan vakuuttanut).


Sunnuntaina päätimmekin sitten mennä kanaaliristeilylle jossa allekirjoittanut saattoi nukahtaa hetkeksi. Sisään paistava aurinko ja moottorin hyrinä oli liikaa ja en yksinkertaisesti vaan pystynyt pitämään silmiä auki. Onneksi vierustoverille kävi sama juttu! Otettiin 5 min tehotorkut jonka jälkeen pystyttiinkin taas keskittymään kauniisiin maisemiin kanaalien varrella.




Iltapäivällä näimme vielä kaverin kaveria joka näytti sitten vähän paikallista puolta Damista joka oli oikein tervetullut juttu. Se puoli oli nimittäin paljon kivempi kun ne kaikki turistialueet! Myöhäistä lounasta söimme hänen suosittelemassa aivan loistavassa indonesialaisessa ravintolassa. Damissa kannattaa kuulemma kokeilla sekä indonesialaista että surinamilaista ruokaa - tarjontaa on paljon ja se on hyvää!






Yövyimme muuten ihan loistavassa laivahostellissa hyvin lähellä keskustaa. Paikan nimi oli MPS Waterland  ja kyseessä oli todella hostelli joka oli laivassa. Tosi ihana tunnelma, mukavan pieni, omistaja super kiva ja aamiainen oli ihan mieletön (siis hostelliaamiaiseksi). Eli jos joskus täytyy löytää majapaikka Damista, voin todella suositella kyseistä paikkaa.




Kaikenkaikkiaan meillä oli ihan loistava viikonloppu, mutta siinä seurassa mikään muu ei olisikaan ollut mahdollista. Naurettua tuli niin paljon että vatsalihaksiin sattuu, nukuttua tuli ehkä liian vähän mutta eiköhän se tässä korjaannu. Amsterdam ei kaupunkina hurmannut, en lähtisi sinne hirveän nopeasti uudestaan, joku siitä vaan puuttui ja en kyllä osaa sanoa mikä se "joku" on. Ihan kiva ja nätti paikka, mutta mielestäni Euroopasta löytyy paljon kivempiakin kaupunkeja. Ehkä Dami ei ollut vain mun juttu.


Muita Amsterdamiin matkanneita? Minkälaiset fiilikset teiltä jäi kaupungista?

4 kommenttia:

  1. Pitkästä aikaa blogissasi ja täällä on kaikkea mielenkiintoista luettavaa! :) Mulle jäi Amsterdamista sama olo: en niin ihastunut. Mielestäni siellä oli likaista, sekavaa ja hotellien taso on surkea hinta-laatusuhteessa. Ihmiset myös käveli päälle. :/ Mutta en antanut noiden negatiivisten asioiden estää kaupunkiin tutustumista ja silti jäi vähän vaisu olo. Kaupunki on kyllä mielenkiintoinen, todella mielenkiintoinen: rakennukset, erittäin hyvät museot jne., mutta ei mielestäni ollenkaan viehättävä tai ihastuttava. Monesti tulee kaupunkilomilla olo, että "täällä voisin asua". Amsterdamissa ei tullut yhtään.

    Mutta voisin käydä uudestaan ihan vain tsekkaamassa loputkin museot ja kävellä vähän laajemmin kaupungissa, mutta pari päivää riittäisi ihan hyvin, eikä mitään suurta hinkua ole takaisin. Sen sijaan tykkäsin siitä, että Hollannissa on ihan mahtavat liikenneyhteydet kiertää vaikka koko maa. Sekä maa että Amsterdam ovat mielenkiintoisia ja omalaatuisia, mutta ei ehkä täysin mun juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva etta loysit tanne jalleen :)! Kuvailit kylla osuvasti fiiliksia Damiin, rakennukset kauniita ja museot mielenkiintoisia (harmittaa etten ehtinyt Anne Frank museoon) mutta kaupunki jatti silti kylmaksi. Se viikonloppu riitti ihan hyvin meille, okei, yhdella lisapaivalla oltais ehditty myos kaymaan toisissa museoissa.

      Mutta se on kylla totta etta Hollannissa tuntuivat olevan mahtavat kulkuyhteydet ja valimatkat ovat suht lyhyita. Myos hollantilaiset on superystavallisia joten mielellani tekisin reissun myos johonkin muuhun kaupunkiin. Maastrichtissa olen kaynyt pikapyrahdyksella ja se taasen oli todella viehattava kaupunki!

      Poista
  2. Ihana lukea sun kokemuksia Amsterdamista! Aika paljon näyttää turisteja nyt kesäaikaan tuolla olevan, mutta onneksi osaan sitten siihenkin varautua ;) Mun on pakko päästä kokeilemaan indonesialaista/surinamilaista ruokaa! Kuulostaa ihanan eksoottiselta ja jos tuolla on kerran hyvä ravintolavalikoima noiden suhteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo,me kuultiin kaikilta että niitä ruokia on pakko kokeilla! Vähän jäi harmittaa ettei ehditty kokeilemaan sitä surinamilaista ruokaa mutta ehkä sitten ensi kerralla :)

      Poista

Kiva kun kommentoit!