perjantai 11. heinäkuuta 2014

15 päivää lomaan!

Mun päähän ei mahdu tällä hetkellä mitään muuta kuin loma, loma, loma. Johon on siis vielä 15 päivää aikaa. Tietenkin pitäisi keskittyä juuri nyt tähän kesään täällä Englannissa mutta suoraan sanottuna se on vähän vaikeaa kun aurinkoista on ollut vaan silloin kun nyhjötän sisällä toimistossa ja viikonloppuisin kun voisi tehdä kaikkea kivaa niin vettä tulee kuin saavista kaatamalla. Not nice. Tuntuu että Lontoo on saanut kaikki tämän saaren hyvät kesäsäät.

Ei ole oikein kunnon kesäfiilistä ja toivon tietysti että se koittaa sitten kun loma alkaa. Samalla murehdin siitä että entäs jos kelit on kamalat koko Suomen loman aikana tai jos en ehdi yhtään nauttia lomasta ja rentoutua kun koko ajan on niin kamalasti tekemistä ja niin vähän aikaa? On taas ongelmat...Esim. tulevakin viikonloppu näyttää todella ankealta kelin suhteen ja suoraansanoen kaikki kivat aktiviteetit tapahtuu ulkona. Noh, onneksi juuri ennenkuin lähden Suomeen mennään Glasussa käymään kun Commonwealth Gamesit alkaa - tämä kesä on kyllä ollut yhtä suurta urheilutapahtumaa. Mut joo, kaikki läheiset tietää kyllä että meikäläisen loma on alkamassa kun en ole mistää muusta puhunutkaan. Nyt näen jo painajaisia että entäs jos junat on myöhässä ja myöhästyn koneestani? Onneksi otin aikaisemman junan...

Noh, kuitenkin, olen sentään jotain muutakin juttuja tehnyt kuin vain miettinyt lomaa. Kävin esimerkiksi keskiviikkona eräässä paikallisen eläinkodin (animal rescue home, mikäköhän tämäkin olisi suomeksi) vapaaehtoisjuhlissa. Olen käynyt siellä kävelyttämässä koiria aina kun aika sallii ja lievittämässä omaa koirakuumettani. Kaikki ne koirat siellä kyllä omaa niin sydäntäsärkevät ilmeet, olisin niin mielelläni adoptoinut ne kaikki. Siis katsokaa nyt tämä suloisuuden silmiä. Se tahtoo kotiin mun kanssa!


Kävin myös ensimmäistä kertaa lenkille sitten vuoden miekka ja kivi. En usko miten olen voinut olla niin saamaton liikunnan suhteen. Nyt olisi tarkoitus lisätä liikuntaa hieman ja käydä edes golfaamassa, siinä sentään joutuu kävelemään. Aamulenkki oli uskomattoman piristävä ja kun oli vielä niin upea keli, niin siitä sai hyvin energiaa loppupäivään. Vielä kun jostain saisi sen tahdonvoiman jatkamaan tätä lenkkeilyä...


Lenkkeilyn jälkeen onkin hyvä siirtyä syömiseen, eikö? Tällä viikolla ollaan kokeiltua paria hieman erilaista ruokalajia ja ne olikin todella maittavia. Alkuun kuitenkin kuva ihan perus smoothiesta ihan vaan sen takia kun ne on niin nättejä! Tällä kertaa sinne eksyi kaikki jämä aineet kuten vähän kreikkalaista jugua, kiiviä, yksi banaani ja vähän limen mehua.


Löysin nimittäin mielenkiintoisen reseptin yhdestä mun lemppari blogista (mitä ruokaan ja leipomiseen tulee) ja halusin heti sitä päästä kokeilemaan - eli tonnikala tartaria yhdessä guacomolen kanssa. Kuulostaa ehkä hieman oudolta mutta toimi hyvin! Tosin lohi ceviche jää silti vielä mun lemppariksi. Resepti löytyy täältä. Plussaa siitä että tämä on ehkä maailman helpoin ruokalaji tehdä!


Eilen tehtiinkin sitten Durban Bunny Chow with Banana Chutney, Bean Pickle and Chilli Sauce. Kamala nimihirviö mutta mielettömän hyvää currya! Ja ei sisältänyt pupua vaikka nimi vähän siihen viittaisi, kanaa kylläkin. Saatiin poikaystävän veljeltä ja hänen tyttöystävältään lahjaksi 6 kk kotiinkuljetuksena reseptit ja mausteet intialaisvaikutteisiin curreihin. Joten joka kuukausi postiluukusta sujahtaa maustelaatikko ja sisältä löytyy sen kuukauden resepti. Todella kiva lahjaidea mielestäni, täältä löytyy heidän nettisivut. Tämä resepti nousi itseasiassa lempparikseni, mutta vielä on neljä pakettia tulematta!


Sellaista siis tänne, nyt jatkan niiden lomasuunnitelmien tekoa...

8 kommenttia:

  1. Voin kyllä uskoa, että tuolta eläinkodista / koiratarhalta tekisi mieli ottaa mukaan yksi jos toinenkin koira. Koiraharrastajana olen aina halunnut käydä tuollaisella tarhalla, mutta Suomessahan ei isoja tarhoja ole, kun niille ei onneksi ole täällä tarvetta. Muualla maailmassa niitä taas riittäisi, mutta tuskin sinne turisteja halutaan. Kiva kuulla, että käyt siellä ulkoiluttelemassa kodittomia tyyppejä. Siitä olisi kiva lukea täältä joskus enemmänkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onneksi niille ei Suomessa sellaista tarvetta ole, ei täälläkään ongelma ole niin suuri varmaan kuin verrattuna joihinkin muihin Euroopan maihin mutta varmasti suurempi ongelma kuin Suomessa. Tämähän oli itseasiassa hyvä postausidea, täytyykin kirjoitella enemmän, tärkeä aihe kuitenkin kyseessä!

      Poista
  2. Aika lutuinen koira! :)

    Toi kotiinkuljetusjuttu oli tosi hauska ja hyvä idea. Ja kuulosti ja näytti herkulliselta aterialta, nam...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä on mun mielestä todella hauska idea kun välillä noissa curreyissa voi olla sen verran erikoisia mausteita että on hankala löytää normi ruokakaupasta. Nyt ne saa suoraan ovelle kuljetettuna!

      Poista
  3. Oi joi, mikä ihana hauveliini! Mä en edes uskalla mennä noihin rescue paikkoihin, kun koirakuume on sen verran valtava! Koira on kyllä suunnitelmissa, mutta ei ihan vielä..Ja odottavan aika on PITKÄ.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kyllä hyvin sun tunteen, mulla on aivan kamala koirakuume mutta meidän olosuhteet eivät ole tällä hetkellä sellaiset että koiraa voitaisiin ottaa... Ja odottavan aika on todellakin pitkä!!

      Poista
  4. Tuo curry alkoi kuulostaa sen verran hyvältä, että voitko laittaa reseptiä jakoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, voisin hyvin laittaa, yritin etsia sita netista mutta eihan sita ollut siella joten laitetaan tata kautta tulemaan!

      Poista

Kiva kun kommentoit!