keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

10 must-see kohdetta Briteissä (Lontoon ulkopuolella)

Minähän rakastan listoja. Minun elämä on varmaan yhtä listausta - on to-do listoja, matkastusunelma listoja, bucket listoja jne. Joten kun vietin taas yksi päivä aikaa Pinterestissä (minun ei-niin-salainen-pahe) ja pinnailin eri Brittikohteita meidän kotimaan matkustuslistalle huomasin monen monta listaa must-see kohteista Briteissä (ja nimenomaan Lontoon ulkopuolella). Ja pakkohan minun oli sitten koota oma listani! Varsinkin kun jaksan aina kirjoittaa täällä blogin puolella siitä kuinka ihmisten pitäisi matkustaa myös enemmän Lontoon ulkopuolella. 

Joten olkaapa hyvä, tässä on minun oma, tämänhetkinen, "10 must-see kohdetta Briteissä" lista. Se on sekalainen sakki kaupunkeja, kyliä ja luontokohteita ja listan kohteet eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä. 

Snowdonia National Park, Wales

Tämä sai olla kunnian ensimmäisenä listalla koska juuri siellähän me viime viikonloppuna oltiin. Ja paikka kiiri heti ehdottomasti yhdeksi minun lempikohteistani Briteissä. Wales ja erityisesti juuri Snowdonian kansallispuisto häikäisi meidät molemmat miehen kanssa. Snowdonian kansallispuisto on tunnettu erityisesti Snowdonin vuoresta joka on sekä Walesin ja Englannin korkein vuori. Kirjoitinkin juuri eilen siitä kuinka valloitimme tämän vuoren ja näimme aivan henkeäsalpaavia maisemia tuolta ylhäältä. Tämä kansallispuisto on kuitenkin paljon muutakin kuin vain upeaa vuoristomaisemaa - sieltä löytyy ihania pieniä rantakyliä (kuten Barnmouth) ja aivan tajuttoman upeita rantoja sekä kauniita alavia alueita (kaikki allaolevat insta-kuvat ovat siis samasta kansallispuistosta). On edes vaikea pukea sanoiksi sitä fiilis joka tästä pienestä Walesin osasta meille jäi, mutta sinne on pakko vielä päästä takaisin.



Cambridge, England

Cambridge symboloi minulle sellaisen brittiälymystön kehtoa. Siellä kuulee kaduilla sellaista hienostunutta enkkuaksenttia, rakennukset huokuu historiaa ja älykkäät ihmiset keskustelee sivistyneesti tärkeistä ja polttavimmista puheenaiheista. Noin niinkuin karrikoidusti yleistäen! Ennenkaikkea Cambridge on kuitenkin kaunis ja vanha yliopistokaupunki ja tarpeeksi pieni jotta sen voi ottaa haltuun päivässä. Ja Cambridgessä pääsee tietysti kokeilemaan sitä kuuluisaa "punttausta" tai jos ei itse uskalla ohjata venettä niin niitä pystyy vuokraamaan myös kuskeilla kuten me teimme. Cambridge on viehättävä kaupunki joka on myös onneksi aika lähellä Lontoota joten sinne ei ole turhan hankala matkustaa mikäli suunnittelee reissua tuonne maan pääkaupunkiin.



Glen Coe & Scottish Highlands, Scotland

Onka kukaan oikeasti yllättänyt siitä että tietysti Scottish Highlands pääsee tälle listalle mukaan? Tuskin. En tiedä tarvitseeko Skotlannin ylämaat edes sen erityisemmin perusteluita miksi sinne kannattaa matkustaa? Glen Coe (joka tuli erityisen tunnetuksi maisemaksi Skyfall-leffan myötä) on aivan erityisen upea. Menkää sinne. Mieluiten heti!

Isle of Skye, Scotland

Luontokohteilla jatketaan, eli Skotlannissa sijaitseva Isle of Skye on mielestäni ihan ehdoton must-see kohde. Se on nimenomaan sellaista "raakaa" skotlantilaista luontoa. Isle of Skye on myös todella monipuolinen vierailukohde sillä sieltä löytyy patikointireittejä, eri elämiä vaikka millä mitalla, linnoja, viskitislaamoja ja pikkukyliä. Siitä lähtien kun vietettiin siellä pari vuotta sitten kolme päivää olen vain halunnut palata takaisin. Koska kolme päivää ei riittänyt alkuunkan tämän saaren tutkimiseen.



Cornwall, England

Okei, tämä on ehkä vähän fuskausta kun ilmoitan yhden kokonaisen maantieteellisen alueen, mutta silti. Cornwall on pakko kokea ja nähdä että osaa arvostaa sen kauneutta. Itselleni Cornwall oli sellainen kohde, etten ollut ihan uskoa että oltiin todella vielä Brittien saarella! Cornwallin rannikko on todella upeata ja jylhää ja se on sellainen kiva kesäkohde. Tulevaisuuden haaveissa olisi joskus aivan ihana vuokrata jokin söpö rantahuvila Cornwallista ja viettää siellä kesää tutkaillen seutua ja vain nauttien. Cornwall on ihan kestosuosikki esim. omien kollegoiden keskuudessa kesäloma kohteeksi ja en kyllä yhtään ihmettele.



Glasgow, Scotland

Ehkä ilmeisempi valinta olisi ollut Edinburgh mutta toisaalta ihmiset jakautuu aina niihin jotka tykkää joko Glasgowsta tai Edistä. Minä kuulun niihin Glasgown kannattajiin, Luultavasti ainakin osittain sen vuoksi että Glasgow on tutumpi kaupunki minulle, tulihan siellä vietettyä melkein joka viikonloppu opiskeluvuosina kun mies asui siellä.

Glasgowlla on vieläkin ehkä vähän huono maine, mutta mielestäni ihan turhaa. Glasgowssa on hyvät shoppailumahdollisuudet, kuulemma hyviä keikkoja (sillä niistä en tiedä yhtään mitään) ja ihan mielettömän kiva ravintola-ja baarikulttuuri. Glasgow on mielestäni vaan todella cool, sellainen trendikäs kaupunkilomakohde.



Chatsworth House/Lyme Park, England

On täysin mahdotonta mainita must-see kohteita Briteissä ilman että mainitsee yhden yhtäkään linnaa tai kartanoa. Ne ovat kuitenkin niin ominaisia tämän maan historian kannalta. On kuitenkin yhtä mahdotonta valita vain yhtä linnaa tai kartanoa, niistä saisi melkein oman samanlaisen listan aikaiseksi. Vaikka Skotlannista löytyy aivan upeita (siis oikeasti upeita!!!) linnoja niin päätin silti listata tähän kaksi Englannin puolelta löytyvää kartanoa, jotka molemmat sijaitsevat lähellä Peak Districtin kansallispuistoa (tai Lyme Park sijaitsee itse kansallispuistossa). Chasworth House on pitkään ollut ehdoton lempparini, se on aivan upea kartano mielettömillä mailla ja siellä tulee aina Downton Abbey vibat. Lyme Park muistuttaa taas Ylpeys ja Ennakkoluulo sarjan kulisseja. Sinänsä ei ihme, sillä itseasiassa siellä kuvattiin BBC:n adaptio tuosta kyseisestä sarjasta. Lyme Parkissa on myös hyvä mahdollisuus nähdä upeita peuroja todella läheltä.



Peak District National Park, England

Tämän kohdalla pitää vetää hieman kotiinpäin. Peak Districtin kansallispuisto on nimittäin todella lähellä meitä ja sinne saatetaankin lähteä usein retkelle viikonloppuisin. Peak District on mielestäni siinä mielessä ihan loistava paikka koska sieltä löytyy hienot patikointi mahdollisuudet ja maisemat ovat todella "englantilaiset" eli nummia ja vehreyttä riittää. Peak Districtiltä löytyy myös kauniita kartanoita (viitaten ylläolevaan kohtaan) ja siellä voi harrastaa vaikka mitä (kuten kalliokiipeilyä tai vaikka melontaa).



Glenfinnan Viaduct, Scotland

Tykkäätkö Harry Potterista? Sitten Glenfinna Viaduct on ihan ehdoton juttu sillä kyseinen silta näkyi erityisesti Potterin kakkosfilmissä. Ja onhan se silta makea vaikkei olisikaan Harry Potter fani. Plussaa siitä että itseasiassa ympäristö sillan alueella on muutenkin henkeäsalpaavan kaunista joten ihan pelkän sillan vuoksi ei tarvitse mennä tuota nähtävyyttä katsomaan! Ainut insta kuva joka minulla on kyseisestä sillasta on valitettavan vanha, mutta ehkä siitä saa hieman kuitenkin selvää?



Stratford-upon-Avon, England

Shakespearen synnyinkaupunki on kaikessa idyllisyydessään aivan upea kesäkohde. Täältä löytyy juuri niitä kauniita tudor-tyylisiä taloja ja kivoja pubeja. Ja samoin kyllä turisteja. Siitä ei pääse yli eikä ympäri että Stratford on suosittu kohde ja siellä saattaa olla aika ruuhkaistakin kesäpäivänä, mutta on se silti vierailun arvoinen paikka. Kesäisin Stratfordissa on mahdollista nähdä Shakeaspearen näytelmiä esitettynä ihan vain puistikossa opiskelijoiden toimesta tai sitten voi vuokrata soutuveneen ja soudella ihanasti pieniä jokia pitkin ja ihastella joenvarsien kauniita taloja. Stratford on todella loistava esimerkki mielestäni söpöstä englantilaisesta kaupungista! Me vierailimme siellä ensimmäistä kertaa viime kesänä.



Huh! Siinä oli minun tämänhetkinen top 10-lista! Saa nähdä miten nämä kohteet muuttuu vai muuttuuko ne kun ehdimme tutkimaan lisää tätä saarivaltioita!

*********************
Tämä blogipostaus on osa Instagram Travel Thursday- tempausta jonka järjestäjinä toimivat Rimma+LauraTravellover  ja Muru Mou. Minut löytää Instagram nimimerkillä @laura.fin.

30 kommenttia:

  1. En kestä. Haluan käydä kaikissa nyt heti, yhyy! Kiva lista siis!! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, tänne nyt sit vaan koko maan roadtrippiä toteuttamaan ;)

      Poista
  2. Voi kuinka ihania paikkoja! Minua suuresti houkuttelisi käydä Cambridgessa, sillä on täysin mahdollista, että muutamme sinne joskus. Mies ramppaa siellä työmatkoilla tämän tästä, mutta koskaan en ole vielä ehtinyt lyöttäytyä matkaan. Kuulemma tosi kiva paikka. Teimme kerran roadtripin Englannissa ja ihastuin suuresti Lake Districtiin. Sinne voisin mennä toistekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cambridge on kyllä upea ja varmasti kiva paikka asua! Mulle jäi siitä todella positiivinen mielikuva ja sanoinkin itseasiassa miehelle siellä vieraillessa että tänne olisi kiva muuttaa :)

      Lake District on vielä minulla käymättä mikä on kyllä suuri vääryys, varsinkun kun ajetaan sen ohi aina kun ollaan menossa Skotlantiin päin. Sinne täytyy varmaan suunnitella reissu seuraavalle pitkälle viikonlopulle...

      Poista
    2. Ängenpä oman kommenttini tähän samaan ketjuun... Cambridge on ihana paikka asua! ♥ Nauratti, kun luin, miten olit entistä kotikaupunkiani kuvannut :) Vaikka kaipa se onkin sellainen brittiälymystön kehto. Todella ihana ja idyllinen kaupunki joka tapauksessa ja nimenomaan täydellinen asuinpaikka. Tarpeeksi pieni ollakseen mukava ja tarpeeksi lähellä Lontoota, jos vähän kaipaa menoa ja meininkiä. Tulipa ikävä sinne!

      Muuten en olekaan listaltasi nähnyt yhtään paikkaa, harmillisen vähän tuli Briteissä reissattua siellä asuessani. Siinä on/off-asumisessa vierähti noin puolitoista vuotta, mutta harmillisen paljon siitä ajasta meni töissä.

      Poista
    3. Haha, noh, olihan tuo tuollainen törkeä yleistys Cambridgestä ja varmasti kuten kaikessa muussakin, yleistyksiä ei pitäisi ikinä tehdä mutta ei siitä pääse yli eikä ympäri että sieltä löytyy yksi maan (ja maailman) parhaista yliopistoista :)

      Mutta joo, voin kuvitella että Cambridgessä on kiva asua, ainakin sellaisen vaikutelman sain vaikka toisaalta vietin siellä ihan vaan muutaman päivän!

      Mun tuli ennen reissattua täällä paljon vähemmän ja varsinkin silloin kun asuin Lontoossa niin en oikeastaan koskaan poistunut Lontoon ulkopuolelle mutta luulen että meidän hyvä maantieteellinen sijainti ja auto on auttanut asiaa.

      Poista
  3. Todella mahtava lista ja houkutteleva! Laitanpa tämän sivun kirjanmerkkeihin talteen, kun josksu vielä tarvitsen hyviä (luonto)kohde vinkkejä Britteihin. Tässähän niitäkin oli jo monta hyvää vaihtoehtoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna! Ja toivottavasti tästä listasta on vielä jossain vaiheessa tulevaisuudessa apua jos suunnittelet reissua Britteihin!

      Poista
  4. Sama ongelma kuin Eveliinalla! :D Nyt haluan kiertää kaikki. Mulla on Britit ihan kokematta (Lontoon pikavisiittejä lukuunottamatta) ja siellä olisi niin paljon nähtävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, kaikki nyt sit vaan tänne reissuun :) Hyvä jos postaus herätti sellaisia fiiliksiä, olen ihan yllättynyt itsekin siitä kuinka intohimoinen olen tästä Brittien matkailusta ja halusta näyttää maan muitakin kohteita kun vaan Lontoon :) Voisin kyllä kuvitella että te tykkäisitte Brittien luonnosta ainakin teidän edellisistä matkoista päätellen!

      Poista
  5. Mulle ei kyllä Brittilää tarvii edes myydä. Aikaa ja lomapäiviä kylläkin, että ehtisin käymään :D Tossa listassa oli aika monta kohdetta, jotka mua on houkutelleet jo pitkään. Haluan näkemään historiaa ja luontoa. Varsinkin Wales on viime aikoina vetänyt mua puoleensa kovasti. Elokuussa olen lähdössä käymään Irlannissa. Eihän se nyt ihan sama asia ole, mutta jo aika lähellä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa että porukkaa kiinnostaa Britit! Täältä kyllä löytyy vaikka mitä ja erityisesti luontoa ja historiaa :)

      Irlanti on varmasti upea, harmillisesti olen itse vasta päässyt käymään Dublinissa ja ehdottomasti haluaisin lähteä tutustumaan Irkkuihin paremmin!

      Poista
  6. Mun mies ei ole koskaan käynyt Briteissä ja vaikka molemmat halutaan sinne kovasti, niin tuntuu, että aina lopullinen valintaa kiertää kohteen. Jäi kommentoimatta tuohon Snowdonia postaukseen, mutta tapasimme Itävallassa brittiläisen valokuvaajamiehen, joka kehui Snowdoniaa, ja näytti meille ottamiaan kuvia sieltä. Siitä asti alue on ollut siellä meidän haavekohteissa, ihan niinkuin Skotlantikin. On se vaan upea mantere!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ymmärrän kyllä tuonkin hyvin - maailmassa on niin paljon upeita paikkoja nähtävänä ja voisin itse kuvitella että haluaisin jonnekin "kauemmas" ja eksoottisempaan paikkaan kun Britit. Kun niitä lomapäiviä on kuitenkin vain rajoitettu määrä!

      Snowdonia National Park on kyllä niin upea, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Ja Skotlanti on nyt vaan paras :)

      Poista
  7. Mä oon käyny tältä listalta läpi säälittävät kaksi kohdetta. Highlands ja Glasgow lukeutuu kyllä tosin molemmat mun lempipaikkoihin Briteissä! Yritin keväällä kovasti suunnitella reissua sekä Cambridgeen että Peak Districtille mutta kun reissattua tulee megabusin varassa niin yhteydet on mitä. Luontoa on muuten tosi vaikea päästä näkemään jossei autoa ole käytössä eikä halua maksaa itseään kipeäksi busseista tai junista. Mä lähdin keväällä Pariisin kun bussiliput sinne oli halvemmat kun Isle of Skyelle vaikka jälkimmäinen on ihan nurkan takana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toi on kyllä aivan totta. Tuskin mekään oltaisiin näin paljon nähty jos meillä ei olisi autoa käytössä, se kyllä helpottaa kulkemista huomattavasti! Ja julkinen liikenne tässä maassa on kyllä tajuttoman kallista! Meidän on pitkään pitänyt tulla käymään Aberdeenissä kun miehen sisko asuu siellä mutta hitsi vieköön kun ei millään jaksettaisi ajaa sitä 8 h sinne ja sekä junat että lennot on niin älyttömän kalliita että niillä hinnoilla pääsee nimenomaan just jonnekin Euroopan kaupunkiin halvemmalla! Todella ärsyttävää...

      Poista
  8. Oih, hyviä vinkkejä. Britit on itselleni melko tuntematon, mutta Cornwallissa olen sentään käynyt. Siellä on kyllä kaunista. Kiinnostaisi paljon reissata ainakin Skotlantiin tulevaisuudessa. Täytyy pitää nämä sinun suosikkikohteesi mielessä. Hyvältä vaikuttavat kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos näistä oli jotain hyötyä ehkä tulevaisuuden matkasuunnitelmia varten :) Cornwall on kyllä upea ja aika ihana kesäkohde!

      Poista
  9. Öö mitä nyt mäkin haluun jokapaikkaan näistä!! :D Skotlantiin on matka elokuussa, mutta muutamassa päivässä en tiedä miten paljon ehditään kiertämään. Majoitutaan Glasgowssa ja Edinburghissa että ainakin ne pääsee kuittaamaan omalta listalta. :) Toivottavasti myös Highlands.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Siitä sit vaan listaa käymään läpi! Vähän kivaa että pääset käymään Glasgowssa ja Edissä, ne on kyllä molemmat kivoja kaupunkeja!

      Poista
  10. Ei vitsi miten loistava vinkkilista!!! Briteissä tulee aina, siis ihan aina matkustettua vaan sinne samaan Lontooseen, ja vaikka se ihana kohde onkin, niin vähän vois kyllä nähdä saarelta muutakin. Onneksi tässä riittää vinkkejä ja inspiraatiota pitkälle, kiitos siis tästä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Inka, toivon mukaan tästä vinkkilistasta on jotain hyötyä jos päätät lähteä Lontoon ulkopuolelle sompailemaan ja tutkimaan maata :)!

      Poista
  11. Haluan ihan jokaisen näistä! :D Käytynä vain Skotlannin ylämaat ja sielläkin aivan liian pikaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Skotlannin ylämaat on tosin aika hyvä reissualoitus Brittien koluamiselle, siellä on vaan niin tajuttoman upeeta!

      Poista
  12. Missään näissä en ole käynyt, mutta kaikkissa kyllä haluaisin! Ihana lista, ihania kuvia :)

    VastaaPoista
  13. Minua ei ole ikinä kiinnostanut Lontoo, mutta aina olen halunnut jonnekin maaseudulle tai muihin kaupunkeihin. En siis ole vielä käynyt briteissä. Tämä lista kyllä vahvisti mielikuvaani, että tuonne joskus. Siellä on ilmeisesti aika hankala liikkua julkisilla maaseudulla ja jopa kaupunkien väleillä? Mä en kestä - aina tulee uusia paikkoja, jossa voisi käydä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänne kyllä kannattaa ehdottomasti tulla (vaikka mun mielipide onkin vähän puolueellinen!). Varmaan tietyissä paikoissa onnistuisi liikkua julkisilla jos on tarpeeksi tahtoa mutta omasta mielestäni matkustus helpottuu huomattavasti jos vuokraa esim. auton.

      Poista
  14. Kaikki tällaiset reissulistat ovat ihania. Haluan aina laskea, monessako olen ollut. Klikkailen aina, kun tuttuni jakavat Facebookissa taas uusimman oletko käynyt näissä 200 kohteessa -tyyppisen listansa. Ei sillä, että useampi olisi jotenkin parempi, vaan on aina kiva nähdä, mitä listoilla on ja miettiä, millä perusteella. Nyt ei tarvinnut miettiä, koska sinulla perustelut on.

    Olen ollut vain Skyen saarella ja Glasgow'ssa. Blogin luonnoksissakin on teksti Glasgow, Britannian New York, mutta se varmasti jää julkaisemtta. Reissusta jo niin pitkä aika, ja ehdittiin olla liian lyhyen aikaa. Kuitenkin siinä ajassa tykkäsin tosi paljon. Skye lampaineen sai rakastumaan. Majapaikan kosteus taas ei. :)

    VastaaPoista
  15. SKOTLANTIIN! Oi että. Pakko päästä. Ihan paras lista! Pitääpä muistaa tämä, kun seuraavan kerran on mahdollisuus suunnata kohti Brittejä <3

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!