maanantai 6. kesäkuuta 2016

3 x kesän grilliherkku



Kesä on niin parasta aikaa. Englanti on myös meitä hemmottelut aivan upeilla kesäsäillä ja ollaankin vietetty mahdollisimman paljon aikaa ulkona vaikka kesälomalle ei vielä ollakaan (6 viikkoa pitäisi vielä odottaa kesälomaan!). Tälläisillä keleillä olen niin uskomattoman onnellinen meidän takapihasta! Viime kesän blogikirjoituksia lukiessa huomaa kyllä kuinka usein hehkutan meidän takapihaa mutta tosiasia on vaan se, että näin kesäisin meidän takapihasta tulee meidän olohuone. Vaikka haluaisin sitä ehkä vielä himppuisen viihtyisämmän näköiseksi tietyistä kohdista, niin siellä me ne illat vietetään ja grillaillaan safkaa töiden jälkeen. Tässä on kuitenkin tullut grillailtua nyt sen verran että ne ns. normi grillisapuskat (eli meidän kohdalla burgerit ja pihvit) alkaa tulla jo korvista ulos (joo, oikeasti, vaikka on vasta kesäkuun alku!). Ja itse en ole esimerkiksi suuri grillimakkaroiden ystävä. Olen siis yrittänyt keksiä hieman enemmän vaihtelua grilliruokiin koska oikeasti grillillähän voi paistaa vaikka mitä mutta helposti tulee aina turvauduttua niihin ns. tuttuihin ja turvallisiin vaihtoehtoihin. 

Tässä siis tulee minun kolme uutta kesän grillireseptiä jotka on helppoja ja vaivattomia tehdä, sekä todella maukkaita! 

1. Grillatut munakoisot kirsikkatomaateilla & fetalla

2 hengelle

2 munakoisoa
Paketti kirsikkatomaatteja (tulee nätimpi jos yhdistät erivärisiä tomaatteja)
Paketti fetaa
Oliiviöljyä
Gourmetsuolaa
Mustapippuria

Leikkaa munakoisot ohuiksi n. 1 sentin siivuiksi pituussuunnassa. "Itketä" niitä hetki ripottelemalla kunnolla karkeaa suolaa päälle. Laita grilli kuumenemaan! Pyyhi ekstrasuolat munakoisojen päältä kun ne on itketetty ja valele molemmat puolet oliiviöljyllä. Paista grillillä kunnes niissä on kaunis väri ja ne on kypsiä. 

Kun odottelet munakoisojen kypsentymistä, valmista niiden päällys. Eli leikkaa kaikki kirsikkatomaatit puoliksi, mausta maun mukaan oliiviöljyllä, mustapippurilla ja suolalla (sekoita keskenään) ja murustu lopuksi feta sekaan. 

Asettele munakoisot lautaselle ja ripottele päälle kirsikkatomaatti/feta sekoitus. Koristele basilikanlehdillä. Nauti!



2. Grillatut kuningaskatkarapu-ananas vartaat

Nyt kyllä kävi ohraisesti koska yritin googletella mitä King prawns on suomeksi, mutta google ei heti antanut vastauksia joten päätin tuollaisen suomennoksen. Kyseessä on kuitenkin siis King prawns.

2 hengelle

Paketti kuningaskatkarapuja
Yksi ananas
Haluamasi marinadi

Tähän tuskin selotusta tarvitsee, mutta mielestäni katkaravut ja ananas toimii hyvin yhdessä kun ne laittaa grillautuu vartaaseen. Mies valmisti näille valkosipuli-chili-lime marinadin mutta ei osattu oikein päättää tuliko se läpi lopullisessa tuotoksessa. Kuitenkin ennen grillausta laitettiin vähän chilihiutaleita päälle ja se antoi kivasti napakuutta tähän. 



3. Grillattu ananas vaniljajäätelöllä

2 hengelle

Yksi ananas
Vanilijajäätelöä
Muita hedelmiä mielen mukaan

Leikkaa ananas puoliksi pituussuunnassa. Leikkaa puolikaisiin ananaksiin "kulhot" eli sellaiset neliöt ananaksen reunoja pitkin ja sitten leikkaa jäljellä jäävään neliöön viillot siten että ananas kuutioituu. Irrota ananaksen kuutiot pohjasta ja koverra ekstra hedelmäliha vielä pois jos tuntuu että sitä on liikaa pohjalla. Pujota kuutiot grillivartaisiin ja grillaa ne.

Käytä puolikkaita ananaksia kulhona ja laita sinne vaniljajäätelöä, grillatut ananaksen kuutiot ja muita hedelmiä jos haluat (minulta löytyi pensasmustikoita). Tästä syntyy kaunis ja näyttävä jälkiruoka ja sen tekeminen on helppoa kuin heinänteko!



Ja kuten aina, kommentiboksi on auki jos teillä on jotain hyviä grilliherkku reseptejä!

2 kommenttia:

  1. Jos lohi maistuu, suosittelen tätä nokilohta (alunperin viime vuoden Glorian Ruoka&Viinistä): http://valkoisentalonreetta.blogspot.fi/2015/07/nokilohi.html
    Kaveriksi grillaan vihreitä papuja ja sitruunamarinoituja perunoita.

    Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna tästä vinkistä, nokilohi näyttää ja kuulostaa ihan mielettömän hyvältä (ja lohi on yksi mun lemppariruuista!) Tätä täytyykin kokeilla pikimmiten!

      Poista

Kiva kun kommentoit!