keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Telttailua Walesissa



Palataanpa takaisin toukokuun viimeisen viikonlopun tunnelmiin ja meidän reissuun Walesiin. Siihen josta olen jo hehkuttanut kolmen postauksen verran, eli siitä kuinka me ihastuttiin Walesiin, kuinka kiivettiin Snowdonille kyseisenä viikonloppuna ja kuinka ihasteltiin Walesin rantoja.

Oltiin jo kauan ennen reissua puhuttu että joskus jos päädytään Walesiin asti niin sinne sitten lähdetään telttailemaan. Ja niinhän me tehtiin. Varattiin tosin paikka ns. camping-alueelta jo ennen viikonloppua, kun kyseessä oli kuitenkin pitkä viikonloppu joten ei haluttu jäädä nuolemaan näppejä kun tiedettiin että porukkaa tulee olemaan liikkeellä todella paljon.

Täytyy ehkä tässä vaiheessa pistää pieni disclaimer, eli en todellakaan ole mikään kokenut telttailija. Tietenkin sitä tuli lapsena telttailua partion kanssa mutta enpä ole teltassa nukkunut sitten teinivuosien festarikäyntien. Edessä oleva telttailu Walesin puolella siis hieman jännitti. Eikä siis mitenkään muuten, mutta pelkäsin aivan hirmuisesti, että minulla tulee yöllä kylmä teltassa. Ja jos jotain inhoan niin sitä että herään siihen että minulla on kylmä. Muuten telttailu ei sitten huolettanut ollenkaan. Kylmyyttä pelkäsin lähinnä sen takia koska tiedän miten arvaamattomat kelit tällä saarella voi olla, ja vaikka onkin ns. kesäkuukausista kyse, yölämpötilat saattavat laskea aika kylmäksikin. Tämän asian tietäen, pakattiinkin sitten autoon vaikka mitä varapeittoja mukaan siltä varalta että tulee kylmä.

Tämä saattaa kuulostaa myös hieman hassulta, mutta minua ahdistaa suuresti ajatus siitä että joutuisin tunkemaan molemmat kädet makuupussin sisälle. Jotenkin en kestä sitä että kädet on molemmat sidoksissa makuupussin sisäpuolelle ja sitten rupee ahdistaa - mitä jos minun täytyy päästä pussista nopeasti pois mutta en saa käsiäni sieltä ulos? Kyllä, näin typeriä ajatuksia minun päässä liikkuu. Joten ensimmäisen yön nukuin toinen käsivarsi ulkona ja kylmähän siinä tuli. Toisena yönä uskaltauduin kaivautumaan syvemmälle pussin uumeniin ja silloin olikin ihanan lämmin!

Meillä oli super kiva ensimmäinen telttailukokemus pitkästä aikaa johon varmasti vaikutti se että kelit pysyivät hyvänä (siis suorastaan erinomaisina) koko viikonlopun. Täytyy myöntää etten tiedä olisinko ollut yhtä fiiliksissä jos vettä olisi satanut kaatamalla. Varasimme todella telttapaikan ihan ns. camping-alueelta jolla oli (todella) paljon muita telttailijoita ja myös karavaanareita. Periaatteessa kaikki maa Walesissa ja Englannissa on jonkun omistamaa joten telttailuun muualla kuin siihen omistetuilla telttailualueilla pitäisi aina saada lupa. Tosin käytännössä teltan voi ilmeisesti pystyttää jonnekin todella syrjäisille alueilla esim. Snowdonian kansallispuistossa.

Me oltiin varattu paikka Torrent Walk Campsitelta läheltä Dolgellaun kylää. Kyseessä oli todella kiva ja isohko leirintäalue josta saatiin vielä kaikenlisäksi ihan kiva paikka teltalle vaikka paikka olikin aika täynnä. Kivat ja siisti suihkut ja muutenkin hyvät fasiliteetit. Olisihan se nyt sinänsä kivempi telttailla ihan luonnossa omassa rauhassa, koska vähän siitä meni ehkä se "kosketuksissa luonnon" kanssa hohto kun meidän alapuolella oleva telttaväki jumputti räppiä stereot täysillä iltamyöhään saakka ja selvitti parisuhdekriisejänsä meidän teltan vieressä. Onneksi oltiin kuitenkin tuona iltana niin poikki Snowdonin kiipeämisen jälkeen että nukahdettiin kaikesta tästä biletyksestä huolimatta. Ehkä siis seuraavalla kerralla valitsisin hieman pienemmän leirintäalueen. Tai varmasti auttaisi myös se ettei matkusta pahimpaan loma-aikaan.






Meitä myös ihastutti jos jonkinlaiset eläinkaverit itse leirintäalueella, mm. söpöt lampaat ja tietysti sorsaperhe joka huvitti meitä joka aamu kulkemalla meidän teltan ohi etsimässä ruuan murusia.




Leirintäalueen lähiympäristö oli myös todella suloista ja ihan kivenheiton matkan päästä lähti Torrent Walk kävelyreitti joka on ilmeisen suosittu. Me lähdettiin tutkailemaan tuota ympäristöä illalla joten ei viitsitty kävellä koko reittiä mutta alue oli todella suloista ja siellä vilisi aivan ihania taloja! Ja tuolla muuten ilma tuoksui aivan yhtä ihanan kesäisen raikkaalta kuin Suomessa (ehkä hassua, mutta se ilman raikkaus on juurikin se asia jota kaipaan Suomen kesistä)!





Kaikenkaikkiaan siis olimme tosi tyytyväisiä että päätimme lähteä telttailemaan, ja nytkin juuri yritämme sumplia että voisimmeko lähteä taas Walesin puolella telttailemaan tässä kesäkuussa. Ainoaina esteinä on tällä hetkellä se, ettei osata päättää minnepäin Walesia haluaisimme suunnata ja toisekseen että kelit eivät ole olleet ihan parhaat (ja sateella en edelleenkään ehkä välttämättä halua telttailla...). Seuraavaa retkeä odotellessa siis!

2 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää! Varsinkin noi kolme viimeistä kuvaa on niin idyllisen englantilaisen näköisiä :) Meilläkin on täksi kesäksi tavoitteena yöpyä teltassa, katsotaan mitä siitä tulee. Kunhan lämpötilat pysyy kohtuullisina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Telttailu on kyllä hauskaa kesätekemistä, kunhan nää jatkuvat sateet ensin loppuisi...

      Poista

Kiva kun kommentoit!