tiistai 27. joulukuuta 2016

Vuoden 2016 matkat



Ja taas olisi se aika vuodesta eli katsastaa menneen vuoden reissuihin! Täytyy kyllä myöntää että vuosi 2016 oli aika eeppinen matkavuosi. Olo on kyllä mielettömän onnekas että on saanut viettää vuoden vieraillen mitä mielenkiintoisimmissa kohteissa! Kyllä kelpaa! 

Etelä-Afrikka
Tammikuu

Tammikuinen matka Etelä-Afrikkaan oli työreissu mutta sitäkin mieluisampi sellainen. Meille jäi onneksi hieman vapaa-aikaakin ja nautittiin Etelä-Afrikan upeasta kesästä. Ehdittiin tutkailla Kapkaupunkia ja käydä viinitiloilla maistelemassa viinejä. Kaikenkaikkiaan reissu muistutti minua taas siitä kuinka upea maa tämä on, ja että Etelä-Afrikkaan on ehdottomasti palattava uudestaan (mielellään yhdessä miehen kanssa)!



Dublin, Irlanti
Toukokuu

Dublin oli myös työreissu mutta taas vapaa-aikaa jäi hieman ennenkuin piti kiiruhtia lentokentälle joten sain tutkailtua kaupunkia hieman enemmän. Yksi aamu kävin tutustumassa lähiseutuun lenkin muodossa ja yhden kauniin aurinkoisen iltapäivän käytin itse keskustaan tutustumiseen. Dublin ei jättänyt mitään suuria tunteita, tuntuu melkein että se oli nähty yhdessä iltapäivässä. Seuraavan kerran kun Irlantiin suuntaan, lähtisin kyllä mieluiten roadtrippailemaan sinne maaseudulle. Sellaisen reissun toteutus pitäisi olla vielä suhteellisen helppoa kun Briteistä saa niin halpoja lentoja naapuriin.



Wales
Toukokuu

Toukokuussa päätimme tehdä road tripin ensimmäistä kertaa Walesin puolelle. Matkaan lähdimme autolla ja mukaan pakkasimme retkeilyvarusteet sillä tällä kertaa oli tarkoitus telttailla. Odotus Walesin suhteen ei ollut kovin korkealla mutta voi miten se meidät hurmasikaan! Varmasti upealla kelillä oli osuutensa asiaan (koska herranjestas ne kelit olikin upeat!) mutta Walesin luonto on aivan upea. Vietimme viikonlopun mm. kiipeämällä Snowdonin huipulle, kävelemällä upeilla hiekkarannoilla ja tekemällä pitkiä kävelylenkkejä upeita maisemia ihastellessa. Wales hurmasi meidät täysin ja tänne pitää ehdottomasti päästä uudestaan ensi vuonna, siellä on vielä niin paljon nähtävää!



Oslo, Norja
Toukokuu

Osloon lähdimme moikkaamaan kavereita ja päätöstä helpotti se että löysimme todella halvat lennot koska muuten tämä lyhyt viikonloppu tuli jo aika kalliiksi. Myös Oslo yllätti. Olin odottanut hieman tylsähköä pääkaupunkia mutta perillä odottikin mielenkiintoinen kaupunki kontrasteineen ja ihanine pohjoismaalaisine viboineen (joita minä olin kaivannut). Parasta oli tietysti nähdä ihanaa kaveria pitkästä aikaa!



Oxford
Kesäkuu

Oxford oli tietysti sarjassamme kotimaanmatkailua parhaimmillaan - se oli jo pitkään keikkunut "to do-listalla" ja kesäkuussa vihdoin saatiin aikaiseksi tehtyä päiväretki sinne! Oxford oli ihana ja ehdottomasti vierailun arvoinen kaupunki mutta lopputulos oli että itse tykästyin enemmän Cambridgeen (joka on samantyyppinen mutta mielestäni suloisempi).



Suomi
Heinäkuu

Suomi ja Suomen kesä on aina ihana. Tänä vuonna se oli erityisen maaginen koska heinäkuun viimeisenä kuumana päivänä juhlimme häitämme. Siellä Suomen suvessa, koivujen ja järvien seassa. Paikalle kutsutut ulkomailta tulleet ystävät tuntuivat ihastuvan Suomen luontoon, puhtauteen ja ihanaan kesäiseen tunnelmaan.  Kaksi viikko kestänyt loma Suomessa oli upea joka päättyi vielä ihanimmalla tavalla. Ei sitä kodin voittanutta ole.



Zimbabwe
Elokuu

Zimbabwe ja tarkalleen ottaen Victorian putoukset olivat häämatkamme ensimmäinen etappi. Muistan edelleen sen tunteen kun putoukset vihdoin tulivat näkyviin tuuhean sademetsä maiseman läpi. Unohtumaton fiilis. Zimbabwen näkeminen jäi tietysti hieman pintapuoliseksi kun oltiin "vain" Victorian putouksilla, mutta toisaalta, niitähän me oltiin matkustettu näkemään! Yksi hienoimpia kokemuksia oli helikopterilento putousten päällä - sitä en tule unohtamaan koskaan!



Botswana
Elokuu

Zimbabwesta siirrytiin rajan toisella puolelle Botsawanaan, Choben kansallispuistoon jossa koettiin ihania hetkiä villieläinten kanssa. Chobessa oltiin kaksi yötä puskan keskellä ihanassa safarilodgessa ja nautittiin tietysti tästäkin häämatkan osasta ihan hurjasti. Ehkä mieleenpainuvin muisto tästä osuudesta oli se kun nähtiin norsujen uivan - niin söpöä!



Mosambik
Elokuu

Upea Bazaruton saari Mosambikin saaristossa takasi unohtumattoman rantaelämyksen meidän häämatkalle. Tämä oli kyllä se paratiisi mitä me oltiinkin odotettu. Kirkkaansinistä vettä, upeat puitteet, merestä hyppivät delfiinit ja kivat aktiviteetit takasivat sen että viettiin tuolla aivan ihanat viisi päivää.




Etelä-Afrikka
Elokuu

Vähän "olosuhteiden" pakosta jouduttiin yöpymään myös Johannesburgissa pari yötä häämatkan aikana kun kaikki lentoaikataulut eivät natsanneet ihan yhteen. Tämä kuitenkin antoi meille mahdollisuuden tutustua Johannesburgiin paremmin. Matkan viimeinen yö tuli myös vietettyä täällä ja täytyy sanoa että me molemmat mietittiin sitä ns. "välttämättömänä pahana" mutta auta armias, meillä olikin aivan ihana pieni boutique-hotelli valittu jossa meidät vielä upgreidattiin sviittiin. Tämä ympäristö takasi meille sitten aivan upean viimeisen häätmatka-illan. 

Belfast, Pohjois-Irlanti
Syyskuu

Belfastiin tein todellisen pikareissun syyskuussa, lensin sinne vain päiväksi töihin liittyvän asian vuoksi mutta iltapäivästä jäi hieman vapaa-aikaa jotta pystyin tutustumaan kaupunkiin paremmin. Tämä oli sarjassamme toinen pikavisiitti Belfastiin ja kaupunki on kyllä sen verran mielenkiintoinen kohde että sinne olisi kiva palata miehen kanssa lyhyellä viikonloppulomalle koska siihen pystyisi vielä hyvin yhdistämään Giant's Causewaylla vierailun.

Isle of Arran, Skotlanti
Syyskuu

Tehtiin retki miehen perheen luokse pohjoiseen syyskuussa, eli Skotlantiin. Samalla reissulla saatiin vihdoin aikaiseksi tehtyä päiväreissu ihanalle Isle of Arranin saarelle. Meillä sattui kelin suhteen aivan älytön tuuri, en muista koska olisin viimeksi ollut Skotlannissa siten että aurinko olisi paistanut noin upeasti. Arran oli ihana saari ja loistava päiväretkikohde!



New York City, USA
Loka-Marraskuu

Vuoden viimeinen ulkomaanreissu olikin sitten pidennetty 2 kuukauden oleskelu New Yorkissa. New York, tuo suuresti rakastamani kaupunki ihastutti mutta samalla tuo pidempi oleskelu takasi sen että pääsin näkemään myös ne kaupungin huonoimmat puolet. Lyhyt asuminen Nykissä oli aina ollut unelmani ja nyt sain sen vihdoin toteutettua!



Suomi
Joulukuu

No oikeasti vuoden viimeinen "ulkomaanreissu" suuntautui ihan tänne koti-Suomeen jossa olen viettämässä rentouttavaa joululomaa. Olin tietysti toivonut että lunta olisi ehtinyt satamaan, mutta ei voi mitään, nyt mennään näillä keleillä!



Matkailuvuonna 2016 tuli siis matkustettua kahdeksassa eri maassa, joista neljä olivat minulle uusia (Norja, Botswana, Zimbabwe ja Mosambik) tuoden maalukuni 52 maahan. Lentoja kertyi yhteensä pelottavat 25 lentoa (joista suurin osa tuli kerättyä häämatkan aikana jolloin tuli yhteensä 9 eri lentoa). Sen lisäksi tuli "asuttua" 2 kuukautta New Yorkissa. Toisinsanoen siis tuli vietettyä aika paljon aikaa muilla mailla. 

Mites sitten ne ensi vuoden matkasuunnitelmat? Tällä hetkellä on jo yksi varattu, nimittäin minun 30-vuotis Karibian risteily! Ilmoitin miehelle jo viime vuonna että minä haluan muuten sitten jonnekin reissuun kun täytän 30 vuotta ja Karibian risteilyyn sitten päädyttiin. Sama juttu aiotaan toteuttaa kun mies täyttää 30 (onneksi meillä on parin vuoden ikäero joten ehditään hieman säästämään) ja hän haluaa lähteä silloin Etelä-Amerikkaan. Kelpaisi. Kuitenkin, varauksessa on siis ainakin Karibian risteily! Ensi vuodella on myös jo aika monet häät tiedossa, joten niiden perässä päästään tutustumaan mm. Cotswoldin alueeseen (jonne olen halunnut mennä jo pienen ikuisuuden) ja tämä etelän tyttö pääsee vihdoin Lappiin! Loput reissut onkin sitten vielä auki!

4 kommenttia:

  1. No on kyllä todellakin ollut ihan mieletön reissuvuosi sulla / teillä! Ja tähän sisältyy Afrikkaakin ihan urakalla, toisin kuin meillä. Sulla on ollut kyllä tosi monipuolinen kattaus niin Eurooppaa, Afrikkaa kuin Jenkkejäkin. :) Onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta muuten, 2016 taisikin olla vuosi jolloin tuli matkustettua vähän kaikkialla! toivottavasti tästä vuodesta tulee yhtä hyvä!

      Poista
  2. Joo, ihanan monipuolinen reissuvuosi :) En käynyt ihan noin monessa maassa, mutta lentoja tuli melkein yhtä paljon (20)! Tänä vuonna voitaisiinkin vaikka tehdä treffit jonnekin kolmanteen maahan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla tuli kyllä kanssa ihan hirveästi lentoja! Olisi niin ihana kyllä tehdä treffit jonnekinpäin Eurooppaa - kun löytäisi vaan sopivan ajankohdan!

      Poista

Kiva kun kommentoit!