maanantai 27. elokuuta 2012

Kauniissa maisemissa

Eilen juhlittiin iskän synttäreitä näin hieman etukäteen käymällä syömässä kauniissa Westerby Gårdissa. Kamerakin kulki mukana ja löysin taas uusia asetuksia mitkä teki kuvista jotenkin erityisen kivoja mun mielestä.



Olen taas nähnyt monessa blogissa niin mielettömän ihania kuvia että on itsellekin taas tullut himo oppia valokuvaamaan ihan kunnolla. Pitäis mennä varmaan jonnekkin kurssille että oppis käyttämään erilaisia säätöjä paremmin..


Takaisin asiaan. Westeby Gård sijaitsee suoraan sanottuna aika keskellä metsää Inkoossa, mutta meiltä ei ole onneksi sinne turhan pitkä matka. Siellä on kiva käydä koska maisetmat on kauniit, tunnelma leppoisa ja ruoka hyvää. Siellä käydessä tulee aina kesätunnelma vaikka melkeen syksyssä ollaankin jo.




Heillä on myös kaunis omenapuutarha ja terassi mutta eikös Suomen kesän tyypilliseen tapaan ulkona alkanut sataa ennen kuin päästiin nauttimaan ulkoilmasta. Toisaalta, oli sisälläkin aika kiva tunnelma :D


Synttärisankari oli ainakin mielissään jo hieman etukäteisestä synttäriylläristä, ja meillä oli kiva ilta. Suomessa lomailun ehdottomia parhaita puolia on tietysti se että saa ottaa kaiken ilon irti siitä että voi juhlia erityispäiviä perheen kanssa tai viettää vaan muuten aikaa yhdessä!


Ja takaisinpäin ajaessa saatiinkin jo nauttia ihan mielettömästä auringonlaskusta peltojen taakse.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit!