sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Walking down the memory lane

Yksi tärkeimmistä stopeista taannoisen Jenkki-Kanada reissumme aikana oli entinen vaihtokaupunkimme Kingston. Tuo paikka jonne me lähdettiin sattuman kaupalta yhdessä Annikan kanssa Aberdeenistä vaihtoon ja jossa tapasin ihanan poikaystäväni silloin 4,5 vuotta sitten.

Joten visiitti tuohon muistojen mekkaan, Kingstoniin oli ihan must-juttu. Ja kyllä me nautittiinkin! Kingstonhan on "pieni" kaupunki joten sinänsä siellä ei ole sen enempää nähtävää, mutta me käveltiin tuttuja maisemia pitkin, käytiin yliopistolla käymässä sekä vähän bilettämässä.

Tosin bilekunto ei ole enää ihan samoissa kantimissa kuin silloin neljä vuotta sitten, vähän oli heikko happi seuraavana aamuna vaikka otettiin oikeasti melko rauhallisesti. Kingston ei ollut kamalasti muuttunut, mutta kyllä ne opiskelijat näyttivät sitten nuorilta! Ja meillä oli kyllä todella "vanha" olo siellä kampuksella kuljeskellessa!


Me todella tavattiin poikaystävän kanssa koska asuttiin molemmat samassa asuntolassa ja poikaystäväni asui vielä samassa kerroksessa kun kaverini jonka kanssa aina kokkailtiin yhdessä. Joten päivällisen teosta tulikin yllättäen aina kamalan kiinnostavaa kun halusin tavata tätä poikaa ;) Käytiinkin sitten vähän haistelemassa tunnelmaa entisen asuntolan edessä mutta ei haluttu vaikuttaa ihan hyypiöiltä joten ei viittitty paikalla kamalan kauan hengata. Voitte kuvitella miltä näyttää pariskunta jotka eivät ole enää selvästikään opiskelijoita hengailemassa pikkukaupungin yliopiston asuntolan edessä. Onneksi pääsiäisviikonloppuna liikkeellä oli paljon opiskelijoiden perheitä joten ehkä me mentiin niistä.


Ylläolevassa kuvassa näkyy Kingstonin kaupungintalo jonka edessä oli yleensä pienoiset markkinat, kuten tällä kertaakin.





Kingstonissa meillä oli tapana käydä aina isommalla porukalla/kavereiden kesken brunssilla illan biletyksien jälkeen, joten luonnollisesti noudatettiin perinteitä tälläkin kertaa. Mentiin paikkaan jossa tuli vietettyä hauskoja hetkiä ja jossa kanamunat on juuri oikein paistettu ja French Toast juuri tarpeeksi rasvaista


Kuten näkyy, tässä annoksessa on lautasmalli kohdallaan ;)

Nämä kaikki kuva on poikaystävän ottamia mutta tykkään erityisesti tuosta allaolevasta!!


Kaupunkikierroksen jälkeen käveltiin todella yliopistolle fiilistelemään ja ihan sama henki siellä oli kuin ennen! Käytiin jopa kampuksen pubissa juomassa tuopit (tai pari) for old times sake.






Ja vertailun vuoksi samassa paikassa vähän reilu neljä vuotta sitten. Mähän näytän ihan samalta ;)!



Kingstonissa vierailu kyllä toi monet ihanat muistot mieleen.Se oli ikimuistoinen vuosi joka toi paljon mahtavia ihmisiä elämääni ja vielä hienompia kokemuksia ja juurikin niitä muistoja. Vaihtovuosi kannattaa aina!

4 kommenttia:

  1. Ah, mä oon vähän kateellinen, kun sä oot ehtiny näkemään maailmaa jo niin hirrrweeen paljon! :D Mutta mahtavilta näyttää maisemat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on kuule aikaa vielä vaikka kuinka paljon nähdä maailmaa!! Mulla on vanhemmat aina tykännyt matkustaa joten ehkä olen perinyt sen vietin heiltä :)

      Poista
  2. Voi että! Tajusin, etten enää muista yhdenkään kampuksen rakennuksen nimeä :) Ehkä kirjaston just ja just.. Stauffer?!? Toucanista muistan vaan ne luistelupäivän vodka-kaakaot ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm...nyt kun sanoit niin en mäkään oikein muista. paitsi JDUC:n :D Toucaninaan mä rahtasin vanhemmatkin kun ne tuli käymään. Mutta se luistelupäivä käynti oli kyllä hauska!

      Poista

Kiva kun kommentoit!