perjantai 31. toukokuuta 2013

Arkikuulumisia Brysselistä

Viikko on mennyt taas haipakkaa vauhtia, varsinkin kun tein vain 4-päiväisen työviikon. Brysselissä olen ollut jo 5 viikkoa! Miten tämä aika meneekin niin nopeasti. Juurihan mä muutin tänne.

Brysselin kelit on valitettavasti ollut mitä järkyttävimmät ja iteasiassa olo on aika kotoisa - tuntuu ihan siltä kun olisi takaisin Aberdeenissä! Olen hieman kateellinen Suomen säistä mutta kai täälläkin pakko on lämmetä jossain vaiheessa. Kävin yhdessä leffafestivaalissa tiistaina ja vettä tuli niin järkyttävästi joten kastuin ihan kokonaan. Leffa sen sijaan kertoi Syyrian konfliktista ja oli ihan ok, mutta sen jälkeen käytävä keskustelu oli vielä parempi.


Torstai-iltaisin täällä on aina tapana kokoontua After Work-drinkeillä (joista on muodostunut jo ledenga) Parlamentin edessä olevalle Luxembourgin aukiolle. Mitä kivempi sää, sitä enemmän porukkaa. Me oltiin luonnollisesti taas siellä eilen ja tavatttiin niin vanhoja tuttuja kun sitten uusia kasvoja. Kokeilin myös ensimmäistä kertaa kaverin suosituksesta kuvassa näkyvää "olutta" ja oli yllättynyt kuinka hyvää se oli.


Ollaan otettu perjantaisin vähän tavaksi hemmotella itseämme työkavereiden kanssa ja käydään aina hakemassa lounaaksi sushit. Sushi on ihan hyvää, mutta ei todellakaan voita esim. helsinkiläisen Umeshun susheja. Siinä on ihan paras sushi rafla Hesassa!


Tänään alkoi vihdoin paistelemaan aurinko ja pystyin kävelemään kotiin kuivin jaloin. Aika kiva tunne. Erään kollegan vika työpäivä oli tänään joten illemmalla olisi tarkoitus suunnata "jäähyväisdrinkeille". En nyt kyllä millaan jaksaisi. Viikonlopuksi ollaan suunniteltu kaikkea kivaa ohjelmaa, mm. Bryggessä vierailua (jos sää on hyvä).


Hauskaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Desperados ja sushit näyttää niin hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli kyllä molemmat tosi hyviä! Varsinkin Desperadoksesta olin aika yllättynyt!

      Poista
  2. Täälläkin on sää ollut jo viikkokausia surkea, ja suoraan sanottuna meinaa vähän Suomi-haikeus iskeä kun katsoo kaikkien kavereiden ja oman perheen kuvia kesäisestä Suomesta... No, onneksi kohta on joka tapauksessa lyhyt reissu sinne tulossa, on kyllä kokonaan eri asia helpottaako se tätä haikeutta :P.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mun täytyy sanoa että olen melkeen pistänyt Facebookin pantaan kun en kestä katsoa niitä status-päivityksiä. Siis tänään on 1.6 ja olin aivan jäässä koko päivän (trenssi ja villapaita päällä). Toivotaan että nää ilmat paranee kohta meillekin!

      Poista

Kiva kun kommentoit!