tiistai 26. elokuuta 2014

Bank holiday weekend in Scotland

Kohde: Ayrshire, Skotlanti
Ajankohta: 22-25.8.2014

Ennenkuin jatkan tarinoimista Suomen lomasta (sorry, aika monta juttua vielä tulossa) niin ajattelin päivitellä hieman reaaliaikaisempia kuulumisia. Nimittäin edellisenä viikonloppuna vietettiin ns. bank holidayta, eli maanantai oli meillä Englannissa vapaa. Tämän vuoksi perjantaina otettiin auto alle ja hurautettiin (tai osittain madeltiin) Skotlantia kohti, vierailemaan poikaystävän koti kodissa.


Meillä oli todella mukava viikonloppu, otettiin aika rennosti ja vietettiin aikaa yhdessä. Kelitkin suosivat siinä mielessä, että onneksi koko viikonlopun oli aika aurinkoinen keli vaikka asteita olikin vain se 15 C. Tosin ilmeisesti meilläpäin Englantia oli ollut rankkasateet koko viikonlopun ajan, eli taidettiin kerrankin lähteä loman viettoon oikeaaseen suuntaan.



Lauantaina käytiin Culzean Castle & Country Parkissa (ylläri, ylläri, National Trust-paikka) josta kaikki tämän postauksen kuvatkin on otettu. Tästä paikasta minulla on itseasiassa hauskoja muistoja, koska ensimmäisen kerran vierailin siellä varmaan n.5 vuotta sitten. Olin nimittäin lentänyt Suomesta kesätöiden keskeltä Glasgowhon tapaamaan poikaystäväni perhettä ensimmäistä kertaa ja tänne lähdettin sitten yhdessä piknikille poikaystävän kanssa kun hän halusi näyttää paikallisia "nähtävyyksiä". Nyt sitten 5 vuotta myöhemmin mentiin samaan paikkaan uudestaan. Ihme ettei olla palattu tänne aikaisemmin koska se ei todellakaan sijaitse niin kaukana poikaystävän kotikaupungista. 





Tälläkin kertaa keskityttiin nimenomaan alueen puisto-osuuteen, sillä meillä oli poikaystävän perheen koira mukana, jota ei luonnollisesti sisään linnaan sallittu. Meillä oli kuitenkin hauskaa, Molly (eli koira) on ihan hulluina palloihin joten heitettiin sille palloa varmaan puoli tuntia rannalla kunnes me kaikki väsyttiin. Siis ihmiset, ei koira, sillä olisi vielä riittänyt energiaa vaikka muille jakaa. 





Culzean Castle on upea ja sitä ympäröivät mitä isoimmat tilukset. Löytyy niin peura-aitauksia kuin piknik-alueita ja kahviloita. Siellä saa helposti vietettyä päivän vain chillaillen. Tehtiin myös mielenkiintoisia havaintoja rannalla ollessamme. Käveltiin nimittäin porukalla hieman kivikkoisessa maastossa rantaa pitkin ja yhtäkkiä koira hypähtää kaksi metriä taaksepäin ja poikaystävän äitikin huudahtaa. Kaikki tietysti heti yhdessä katsomaan mistä moinen johtuu, ja bongasimme pieneen hylkeen poikasen. Raukka oli ilmeisesti aurinkoa ottamassa kivien suojassa ja me ei oltu huomattu sitä kun se sulautui harmaan värinsä ansiosta kivien suojaan niin hyvin. Se tietenkin pelästyi koiraa hirmuisesti mutta niin kyllä koirakin pelkäsi sitä. Me napattiin sitten Molly kiinni ja sen jälkeen tyyppi uskaltautui mönkimään takaisin parin metrin päässä sijaitsevaan mereen. Oltiin lievästi sanottuna hämmästyneitä, mutta onneksi ehdin nappaamaan pari kuvaa.


Vaikka ajomatka onkin pitkä Skotlantiin saakka (yleensä menee semmoiset 5h 30min) niin on sinne aina kiva mennä!


Kuvat omiani tai poikaystävän ottamia

12 kommenttia:

  1. Vähänkö ois kivaa bongata myös hylje!! Ja ah kun näyttää niin raikkaalta että voin ihan haistaa nenänpäässäni tunnelman... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, raikasta tuolla kyllä oli - tosin meri ja merilevä toi myös sellaisen aika pistävän hajun sieraimiin :) Ja olin super innoissani kun nähtiin tuo hylje, se oli super suloinen.

      Poista
  2. Jo Instagramissa kun katsoin kuviasi tuolta päätin, että tuonnehan pitää päästä heti kun saan auton alle, niin upeannäköinen paikka, eikä näköjään ole Edistä kuin parin tunnin ajomatka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, suosittelen kyllä ehdottomasti käymään tuolla, se on tosi kiva paikka ja siellä saa helposti vietettyä koko päivän kun kaluaa puisto alueen läpi ja sit käy vielä sisällä linnassa.

      Poista
    2. Hahaha eilen mainitsin tästä linnasta poikaystävälleni, ja kun hän korjasi lausumistani en voinut sanoa muuta kuin "YOU'VE GOT TO BE KIDDING ME!?"
      Viime aikoina on tullut taas vastaan muutama esimerkki skottien oudoista lausumisista, ei hyvää päivää :D

      Poista
    3. Haha, joo kieltamatta toi lausuminen tan nimen kohdalla eroaa HIPPASEN kirjotustavasta :D

      Poista
  3. Näyttää tosi kauniilta! Mulle tuli samat fiilikset kun Eveliinalle, ilman raikkauden tuntee nenänpäässä :) Onneks kohta saan mäkin pukea kaulahuivia ja takkia päälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että sä odotat et saat pukea lämpimäpää vaatetta päälle :) Mä olin vähän masentunut et jouduin elokuussa toppautuu vuorelliseen sadetakkiin!

      Poista
  4. Niin jylhän upea kuva linnasta komeissa maisemissa, etta voisin lähteä Skotlantiin vaikka heti! Hauskaa, että viisi ja puoli tuntia voi olla jossain pitkä ajomatka, kun täällä tuossa ajassa ei ehtine edes provinssista toiseen :) Onko tiet Skotlantiin muuten moottoritien tyylisiä enimmäkseen vai joutuuko maanteitä pitkinkin menemään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Skotlannissa on kylla upeita maisemia etta mun mielesta se on matkakohteena tosi kiva (miinus tosin saaolosuhteet). Haha, joo, kaikki on suhteellista, se on ihan totta. Viis ja puoltuntia tuntuu tosi pitkalta ajomatkalta vain viikonlopuksi, varsinkin kun paasee lahtee vasta perjantai-iltapaivana. Onneks oli nyt ekstapaiva aikaa. Ja joo, Skotlantiin onneks paasee hurauttaa kolmekaistasta motaria pitkin, vaan pieni patka joudutaan tasta meilta ajaa pienempia teita pitkin etta paastaan motarille.

      Poista
  5. Voi ei kun postailet kaikkea ihanaa täällä! Koiria, hylkeitä, linnoja, Skotlantia...Nyt menee tämä mun kasvava Skottikuume kyllä sun syyksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, Sorry :) mä kyllä itsekin haikailen koko ajan muuttoa tuonne pohjoisempaan, Skotlanti on vaan niin kiva!

      Poista

Kiva kun kommentoit!