maanantai 27. lokakuuta 2014

"Sä matkustat niin paljon"

Eräs kaverini totesi otsikon lauseen Pietarista otettuun instagram-kuvaani pari viikkoa sitten ja se sai minut pohtimaan matkustustani enemmänkin. 

Erään uusimman tutkimuksen mukaan suomalaiset matkustavat eniten maailmassa, peräti 7.5 matkaa vuodessa. Seuraavaksi eniten matkustivat Jenkit, tosin suurin osa heidän matkoistaan suuntautui kotimaan rajojen sisäpuolelle. Ymmärrykseni mukaan tähän tutkimukseen laskettiin myös suomalaisten reissut omalle mökilleen joten ei ihmekään jos se luku nousi niin korkeaksi! Kolmanneksi sijoittui ruotsalaiset. 

Omasta mielestäni en ole matkustanut paljon tänä vuonna. Viime vuonna matkustin mielestäni aika paljon mutta tänä vuonna määrä on ollut huomattavasti vähäisempi. Toisaalta olen tänä vuonna tehnyt (ja tulen tekemään) muutamia isompia reissuja jotka vaativat enemmän lomapäiviä ja rahaa kun ne pyrähdykset Euroopan sisällä. Sitä tietty vertaa aina omia toimiaan muiden reissuihin ja jotenkin kun tulee luettua paljon matkablogeja niin tuntuu että esim. matkabloggareihin verrattuna matkustan hyvin vähän. 

Minä myös lasken "kunnon" reissuiksi vaan sellaiset ulkomaille suuntautuvat lomamatkat. Ja esim. taannoinen kolmen viikon kesälomani Suomeen ei lukeudu näihin matkoihin mielestäni koska menin viettämään lomaani kotimaahani. Sen takia ja näiden juttujen vuoksi olen tehnyt (omasta mielestäni) tänä vuonna toistaiseksi vain kaksi reissua - Pakistaniin ja Pietariin. Joulun jälkeen tulee kolmas reissu kun lähden Tansaniaan. Tämän lisäksi olen käynyt tänä vuonna kaksi kertaa Suomessa, tiedossa myös kolmas kerta kun lähden takaisin kotimaahani joulunviettoon.

En tiedä oikein miksi en taas laske Brittireissuja matkustukseksi, onhan kotimaan reissutkin samalla tavalla matkoja kun ulkomaille suuntautuvat. Tänä vuonna olen nimittäin erityisesti keskittynyt reissuihin Brittien sisälle ja olen käynyt Cornwallissa, Skotlannissa, Lontoossa, Yorkshiressä, Newcastlessa, Cambridgessä ja lukuisilla päiväreissuilla Peak Districtin sisällä. On ollut todella kiva tutustua laajemmin omaan kotimaahansa, Briteistä löytyy kuitenkin todella monia kauniita paikkoja.

Jos siis laskisi nämä kaikki reissut yhteen - niin ulkomaan, Suomen kun kotimaan reissutkin niin olisin tehnyt  yhteensä 10 matkaa tämän vuoden aikana. Jos lasketaan tulevat reissut siihen mukaan niin vuoden loppusaldoksi tulisi 1 matka/per kuukausi. Näin laskettuna tuo summa kuulostaa luonnollisesti paljon suuremmalta kun jos laskisin vain ne kaksi ulkomaanmatkaa jotka olen tänä vuonna tehnyt.

Millään näillä luvuillahan ei ole sinänsä mitään väliä, minulle on se ja sama kuinka monta reissua teen vuodessa mutta lähdin vain pohtimaan sitä kuinka eri tavalla ihmiset näkee ja kokee asiat. Ystäväni mielestä minä matkustan paljon, omasta mielestäni olen tehnyt tänä vuonna vain kaksi kunnon reissua.

Olisikin mielenkiintoista kuulla miten te koette asiat. Matkustatteko te paljon? Lasketaanko kotimaan reissut mukaan vai vaan ne jotka suuntautuu oman maan rajojen ulkopuolelle?





17 kommenttia:

  1. Ihan totta, että ulkomailla asuessa matkat Suomeen ei tunnu samalla tavoilla matkoilta. Itse laskisin kyllä esim. keväisen reissun ylämaille, mutten taas välttämättä viime kuussa tehtyjä "työmatkoja" Lontooseen ja Manchesteriin. Omasta mielestäni en ole käynyt varsinaisella "matkalla" tänä vuonna, koska mukamas kotimaanmatkat ja matkat Suomeen ovat jotenkin eri kategoriassa. Ai niin, kävinhän mä Espanjassa helmikuussa! Ja sitäkin rupesin nyt miettimään, että missä se raja menee - miksi ylämaille meneminen on "matka", mutta viikonloppu Bordersissa ei ole? Ja sitten jos ajatellaan tätä asiaa itse matkanteon kannalta (eli se ärsyttävin osa, tylsä lentokoneessa ja junassa istuminen) niin tuntuu, että matkoja on ollut viime aikoina ihan liikaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha sori, tää oli nyt vähän tajunnanvirtaa :D

      Poista
    2. Haha, tajunnanvirtahan on just hyvä :) Joo, mäkään en oikein laske työmatkoja, tosin riippuu vähän matkoista kun joskus niihin voi yhdistää omia lomapäiviä ja jäädä kohteeseen pariksi ekstra-päiväksi. Hmm, eks sun reissu ylämaille kestänyt kauemmin kun vaan viikonlopun? Kun sithän siinä tulee helposti enemmän reissufiilis kun vaan lyhyellä viikonloppureissulla la-su välillä.

      Mä mietin kanssa hetken että olisko ne matkat niitä jotka on tehty lentokoneella vaan mut siihenkin menee Suomen reissut! Tää on kyllä niin tulkinnallista tietty mutta kiva kuulla muidenkin näkemyksiä asiasta!

      Poista
  2. Mä rakastan matkustamista, mutta mun ei tule kyllä tehtyä kuin pari ulkomaanreissua vuodessa. Omasta mielestäni matkustan vähän, vaikka munkin on tullut tänä vuonna käytyä Turussa, Raumalla, Tukholmassa, Tallinnassa, Pietarissa ja Prahassa. Ja italian reissu on vielä edessä :)
    Mä en myöskään jotenkin laske kotimaan matkoja matkustamiseksi, samoin en myöskään laske Tallinnan ja Tukholman laivamatkoja matkustamiseksi. Ehkä vähän hassua... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sullakin on pitkä lista jo tältä vuodelta! Haha, toi Tallinna ja Tukholma on kieltämättä varmaan melkein sellaisia "kotimaan" kohteita suomalaisille. Mä varmaan nykyään laskisin ne omaksi reissuikseen, ne kun on kumminkin ulkomailta :D

      Poista
  3. Hmm, mielenkiintoista :) En itsekään laske Suomi-matkoja matkusteluksi, koska sehän on vain kotona käymistä. Mutta entäs sitten, jos yhteen reissuun sisältyy monta kaunkia ja maata? Eikö maailmanympärimatkakin ole tavallaan vain "yksi" iso reissu. Tai jotenkin miellän esim. kesän Kroatia-Slovenia-Italia reissun yhdeksi, vaikka todellisuudessa näin kolme maata ja ainakin kymmenen kaupunkia. Mutta ehkä se eläväinen elämäntyyli ja pienet reissut lähialueelle saavat sen näyttämään muiden silmissä siltä, että olisi koko ajan reissussa. Ainakin näin olen ihan äidiltäni kuullut, kun tehdään suhteellisen usein kotimaanreissuja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, hyvä pointti toi yksi reissu mutta monia eri kohteita. Mä lasken meidän kolmen vuoden takaisin reilireissun yhdeksi mutta sit kuitenkin ne maat erikseen. Hankalaa :D Ja ihan totta, tekin taidatte olla niin liikkuvaista sorttia että se helposti muiden silmiin näyttää siltä että reissaa koko ajan vaikka omasta mielestään se kuuluu vaan ns. "aktiiviseen elämäntyyliin". Ja toisaalta, mun mielestä kotimaan reissut on kanssa yhtä tärkeitä muiden reissujen kanssa koska sillä tavalla saa taas laajemmaan käsityksen omasta kotimaastaan, ainakin mun mielikuva Briteistä matkustusmaana on parantunut todella paljon tän viimeisen vuoden aikana.

      Poista
  4. Minä koen matkustavani paljon, mutta jos laskisin tuolla sinun laskutyylilläsi, en matkustaisi oikein yhtään. Jos jätän pois laskuista "kotimaanreissut" Jenkeissä, Luxemburgin lähiseudulla ja Suomessa, ainoa "oikea" reissu tänä vuonna olisi ollut Berliiniin pari viikkoa sitten.

    Ai niin, ja kävinhän minä Lontoossa ja Amsterdamissakin. Mutta nekin olivat "Luxemburgin lähiseutua"... Jotenkin tunnin lento tai parin tunnin ajomatka ei vaan tunnu siltä, että lähtisi Matkalle isolla M:llä, vaikka tällainen lähiseutumatkustus onkin ollut mielestäni tämän vuoden kivointa antia ja varmaan suurin syy sille, että minun kaverini ajattelevat minun olevan koko ajan matkalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa tuo sun lause "Jotenkin tunnin lento tai parin tunnin ajomatka ei vaan tunnu siltä, että lähtisi Matkalle isolla M:llä" tiivistää ehkä parhaiten ajatukseni tästä aiheesta. Kun tuntuu siltä että silloin kun lähtee reissuun niin siinä pitää olla juuri sellaista ison fiiliksen tuntua tai jokin kauan odotettu lomamatka.

      Mä en yhtään ihmettele että jos asuu Jenkeissä niin matkustelee niin paljon kotimaassa kun siellä on tietysti ihan hirveästi erilaista nähtävää. Ja Luxemburgistahan on todella helppo matkustaa kaikille lähialueille, sama fiilis mulla oli silloin kun asuin Brysselissä. Parissa tunnissa kun pääsit jo uuteen maahan junalla :)

      Poista
  5. Ma koen myos matkustavani paljon, lentoja on viime vuoden syyskuusta asti tullut noin 60. Tosin sama juttu kuin sinulla, on se, etta usein reissut suuntautuvat Suomeen tai sitten vastaavasti Italiaan. Se Italiakin on nykyaan sellainen puolittainen loma, silla anoppilassa ei aina paase kunnolla lomailemaan ;)

    Eli sellaisia oikeita lomareissuja tuli viime vuonna ehka 4. Loput oli blogireissuja tai juuri noita sukulaisten tapaamisia. En tieda mihin kategoriaan nuo blogireissut sitten laittaisin, silla niilla on usein tarkka ohjelma ja niilla on vaatimuksiakin, eli eivat ne ihan lomaa ole.

    Tosi kivalta kuulostaa tuo Tansanian reissu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, kiva kuulla näitä eri näkemyksiä ja mielipiteitä asiaan! Sulla on kyllä ollut paljon lentoja viimeisen vuoden aikana!

      Mutta joo, ymmärrän että omaan tai puolison kotimaahan suuntautuvat reissut ei oikein laskeudu mukaan. En mäkään kunnolla laske niitä viikonloppureissuja Skotlantiin kun mennään vaan poikaystävän kotikotiin käymään. Mä varmaan laskisin blogireissut mukaan mutta en ole kyllä koskaan sellaisella ollut joten sinänsä en tiedä miten tämä todellisuudessa menisi :)

      Tansaniaa odotan kyllä innolla, onneksi se lähestyy kovaa vauhtia!

      Poista
  6. Tässä "laskutavassa" varmaan nimenomaan vaikutttaa juuri se kuinka arkipäiväistä reissaaminen kenellekin on. Mä en periaatteessa laske Suomen matkoja, mutta toisaalta ajattelen reissaamiseksi kaiken minkä takia joutuu lähtemään lentokentälle. Tänä vuonna tuleekin täyteen about 60 yksittäistä lentoa mikä kuulostaa ihan hullulta. Suurin osa kyllä työmatkoja, mutta mahtuu noihin onneks lomareissujakin ja nyt siitä huomaan että nimenomaan tämä vuosi on ollut erityisen reissurikas, koska menen saman vuoden sisällä kaksi kertaa niinkin kauas kuin Etelä-Afrikkaan :D

    Yksi mitä haluaisin tehdä ehdottomasti enemmän on kyllä tuo kotimaanmatkailu. Tänä vuonna kävin ainoastaan kerran Lontoon ulkopuolella ja se oli Devonissa. Ja se oli todella upea kohde! Mutta jotenkin kun ei ole omaa autoa, niin Lontoosta pääsee yhtä helposti ja halvasti ulkomaille, joten Briteissä ei tule sen takia niin paljon pyörittyä. Mutta esim. Peak District ja Lake District on jo kauan ollut haavelistalla... Onneks mä voin elää näitä UK:n matkakohteita sun kautta hahah ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta kyllä, reissaamisesta tulee kuitenkin nopeasti arkipäivää, varsinkin jos työn puolesta joutuu/saa reissata. Joo, mä mietin kanssa että periaatteessa lasken reissuksi ne ajat jolloin olen mennyt lentokentälle mutta toisaalta siihen en kuitenkaan sitten laske Suomen reissuja tai välttämättä edes työreissuja. Ihan mahtavaa että lähdet uudestaan Etelä-Afrikkaan, luinkin siitä jo sun blogin Facebook-sivuilta!

      Täytyy myöntää kyllä että olen nauttinut suunnattomasti siitä että olen päässyt näkemään Brittejä enemmän kotimaan matkailun merkeistä, se on kumonnut monta ennakkoluuloani mitä mulla oli tiettyjä kaupunkeja kohtaan. Oma auto kyllä helpottaa huomattavasti mutta jos päädyt joku päivä tänne Peak Districtille niin ota vaan yhteyttä niin tulen mielelläni oppaaksi ;)

      Poista
  7. Höööh, mun kommentti hävis taas. Piti sanoa, että tosiaan esim. Argentiinan reissut tuntuu jo sellasilta kotiinmeno-reissuilta, koska ei oikeesti mene näkemään ja kokemaan uusia paikkoja yms. vaan tapaamaan tuttuja ja perhettä. Ihan yhtä lailla kun Suomen reissut ulkomailla asuessa. Toisaalta taas sitten ne reissut, joilla on joku erityinen motiivi/syy, muu kuin se itsen reissun tekeminen, ei myöskään tunnu sellasilta lomareissuilta. Esimerkkinä meidän parin päivän Istanbulin reissu viime vuonna, jonka päämotiivi oli osallistua kaverin häihin. Ihan eri tavalla on sitten lomareissut, jotka tehdään sen itse reissun ja loman vuoksi, kuten viime vuoden Kreikan matka tai toukokuun Italian loma. Enemmän ne tuntuu reissuilta :) Onpas sekavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, mulla on nyt kanssa tosi usein hävinnyt kommentit bloggerissa, mikäköhän ihme siinäkin on...

      Haha, tää kyllä tuntuu aika sekavalta aiheelta kaikille, mutta hyvä kuulla etten mä ole ainut joka näin kokee :D Mä kyllä laskin Pakistanin reissun mukaan vaikka toisaalta siinäkin oli takana se erityismotiivi että menin käymään siellä vain koska kaveri oli menossa naimisiin....Ota näistä eri laskentatavoista nyt sitten selvää! :)

      Poista
  8. Samaa on täälläkin mietitty, kun kaverit (ja äiti :)) tuumaa, että miten te aina jaksatte reissata :). Me kyllä tehdään paljon juttuja, se on totta, mutta onko se nyt reissaamista, en tiedä. Teemme lähes viikoittain päiväreissuja lähiseudulle, ja lasketaanko ne vai pitääkö olla yötä, varsinkin jos on eri maassa päiväreissulla? Suomireissuja en laskisi matkustamiseksi, vaikka kai se sitä onkin, ja työmatkatkin on vähän siinä ja siinä. No, samapa se, pääasia kai on, että pääsee välillä kotiympyröistä eroon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä päiväreissuja olen itsekin juuri miettinyt koska me tehdään niitä myös melkein viikottain, yleensä aina uusiin paikkoihin, mutta niitä en ole oikein laskenut. Niissä menee myös ehkä se raja mitä eräs kommentoija sanoi kuinka arkista matkustamisesta tulee. Nuo päiväreissut on siis melko arkisia niin se ei tunnu sillä tavalla sen kummallisemmalta. Olen samaa mieltä työmatkoista, lähinnä kait jos jää kohteeseen päiväksi tai pariksi vielä töiden loppumisen jälkeen niin sen voisi laskea myös mukaan.

      Ja ihan totta, eihän sillä todella ole sinänsä väliä suuntaan tai toiseen mutta myös kiva kuulla muiden mietelmiä asiasta!

      Poista

Kiva kun kommentoit!