sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Joulufiilistelyä Lontoossa



Ehdin viettää viime viikolla sellaiset tehokkaat 1,5 vuorokautta Lontoossa ihanan äidin ja ystävän seurassa. Rakastan Lontoota, mutta erityisesti rakastan tätä kaupunkia joulunaikaan. Siellä vallitsee ihanan maaginen tunnelma ja jouluvalot on vaan nyt niin kauniita! Okei, turisteja on tietysti aika paljon mutta onneksi vielä näin marraskuun puolella ei vallitse sellaista hurjaa ostospaniikkia ihmisten keskuudessa. Lontoo joulunaikaan muistuttaa minua kaikista ihanista joululeffoista, mutta erityisesti mieleen tulee tietysti Love Actually. 





Tälläkin kertaa keskityttiin äidin ja ystävän kanssa hyvään ruokaan ja joulushoppailuun. Käytiin illallisella Tsukiji Sushissa joka sijaitsee New Bond Streetellä. Kyseessä on melkoisen pieni sushi-ravintola mutta sushit oli kyllä ihan mielettömän hyviä! Joten voin siis suositella, mutta paikan pienestä koosta johtuen suosittelen kyllä pöytävarauksen tekemistä. Innostuin myös ehkä vähän koska meidän viereiseen pöytään istui Nick Grimshaw. Häntä ei kyllä kukaan tunne jos ei asu Briteissä tai seuraa X-factoria, mutta kyseessä on todella yksi X-factorin tuomareista. Tyypillisenä suomalaisena en tietysti sanonut yhtään mitään mutta äidille ja ystävälle tietysti sepustin hiljaa kuka kyseinen tyyppi on. Viitaten allaolevaan kuvaan, kaikki aina sanoo että näytetään ihan samalta äidin kanssa ja kai se täytyy myöntää...Ollaanhan me melko samannäköisiä!



Kävimme myös lounaalla Selfridgesin yläkerrassa sijaitsevassa ravintolassa. Viimeksihän kävin kyseisessä ravintolassa toukokuussa ja silloin se oli rakennettu merihenkiseen teemaan ja siellä istuessa oli ihan sellainen tunne että voisi olla Cornwallissa. Tällä kertaa ravintolan teema (ja nimi!!!) oli vaihdettu sopimaan vuodenaikaan. Nimittäin ravintola oli nyt nimeltään The Forest ja koristeltu asianmukaisesti teemaan sopivaksi. Ja voi vitsit, siellä oli taas niin kodikasta! Suosittelen niin lämpimästi tätä paikkaa jos etsii kivaa lounaspaikkaa ihan Oxford Streetin ytimestä!Se ei ole nimittäin maailman helpointa löytää tunnelmallista ravintolaa tästä turistivilinästä. Bonuksena tietysti on se, että tässä ravintolassa on ihana mielettömän hyvää ruokaa. Tälläkin kertaa meidän annokset veivät kielen mennessään - mm. kurpitsa-vuohenjuusto torttu oli niin älyttömän hyvää, että sitä on pakko yrittää tehdä kotona! Tai uunissa paistettu brie hunaja-viikunahillon kanssa. Jeps, jeps, hyvä etten vaan tilannut lisää, ja lisää ruokaa!






Olipa ihana minibreikki ja tietysti ihaninta oli nähdä äitiä ja ystävää! Saa nähdä ehdinkö enää piipahtamaan Lontoossa ennen joulua...

18 kommenttia:

  1. Vau, ihania kuvia ! Täälläkin joulu on alkanut näkyä kaupungilla, mutta Lontoo joulun alla on varmasti huikee kokemus. I like! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! Lontoossa oli kyllä niin ihanan näköistä, kyllä siellä on vaan ihan omanlaisensa fiilis joulunaikaan!

      Poista
  2. Vau mikä ravintola! Täytyy muistaa sitten kun Lontooseen eksyn... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kantsii kyllä ehdottomasti! Se on tosi kiva paikka ja niinkuin sanottua, se ruoka on kyllä ihan älyttömän hyvää!

      Poista
  3. Ihanan näköistä! Mä en ole jotenkin vielä yhtään orientoitunut siihen ajatukseen, että jouluhan on jo ihan kohta, mutta jouluvaloja ja muita kauniita koristeita on kyllä ollut ihana katsella nyt kun illat on entistä pimeämpiä. Oon samaa mieltä, että ootte äitisi kanssa samannäköisiä. Oon kiinnittänyt siihen aiemminkin huomiota. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei vielä ollut kamala joulufiilis edes viikko sitten mutta sitten jotenkin noi Lontoon jouluvalot sai joulufiilistelyt ihan kympillä käyntiin! Ja se on nimenomaan kivaa laittaa vaikka vähän jouluvaloja kotiin jo esim kun illat on niin kamalan pimeitä! Ja ne tekee kyllä kaupungeista paljon kivemman näköisiä kun on vähän jouluvaloja päällä!

      Haha, en nuorempana suostunut uskomaan että ollaan samannäköisiä mutta olen nyt vihdoinkin hyväksynyt sen ja joutunut itsekin toteamaan että kyllä me taidetaan olla aika samiksia :)

      Poista
  4. Okei, vaikka sanoin että vihaan jouluhöyryymistä, niin nää kuvat on kyllä ihania. :) Ja tuli itsellekin vähän joulukaipuu! Täällä ei sitä oikeeta joulufiilistä saa oikein millään, ei jouluun kuulu +25, aurinko ja hiekkaranta (ei ainakaan mun jouluun), vaan synkkyyttä, jouluvaloja, lunta, koristeita! Kyllä olet ihan äitiisi tullut, kuin kaksi marjaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, mietinkin että pitäisikö tän postauksen alkuun laittaa jokin varoitus että sisältää joulufiilistelyä mutta sitten totesin että eiköhän se tullut tarpeeksi esiin otsikosta ja ajattelin että voi sit skipata jos haluaa :D Mutta kiva kuulla että tämä ei ollut ihan kamalaa kidutusta sulle jouluhyöryämiseen :) Ymmärrän kyllä tuon hiekkaranta ja lämpö yhdistelmän jouluna, siinä tulee vähän erilainen fiilis väkisinkin....

      Thanks, kyllä me taidetaan olla ihan samiksia äipän kanssa :D Ainakin molemmat ollaan yhtä kovia kälättämään!

      Poista
  5. Siistiä! Mulle Nick Grimshaw on tuttu suoraan BBC Radio 1:stä, jota oli tapana kuunnella Englannissa. :)

    Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, joku tietää kenestä mä puhun!!! No joo, mä en ollut koskaan hänestä kuullut ennen X-factoria mutta häneen kyllä viitataan aina juuri Radio 1 hostina ja taitaa vieläkin tehdä sitä hommaa tietääkseni?

      Poista
  6. Meillä on Suomesta palatessa melkein 20tunnin layover Lontoossa. Vietetään siis uusi vuosi Lontoossa, eikä ajateltu siellä lentällä nyhvätä:D oisko sulla vinkkejä, mitä tehdä siellä noin lyhyessä ajassa ja etenkin uutena vuotena:)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, no olisi varmaan mitä ajatuksia mutta tietysti heti pää löi tyhjää :) Oletan että ajankohta satttuu kuitenkin enemmän päivälle eikä pelkästään illalle? Jos lennätte Heathrowlle, nopein tapa päästä keskustaan on Heathrow express (eli juna) joka on sysikallis mutta säästää kyllä aikaa. Junalla menee 20 min ja olette keskustassa kun taas metrolle menee helposti tunti. Se olis ensimmäinen vinkki :D En ole ikinä viettänyt uutta vuotta Lontoossa mutta veikkaisin että populaa silloin riittäisi joten itse välttäisin juuri ihan keskusta-aluetta, eli Oxford Street- Regent Street akselia. Ootteko koskaan ennen ollut Lontoossa? Sanoisin että jos haluatte viettää leppoisasti aikaa niin keskittykää vaikka yhteen alueseen ja hengatkaa siellä, Lontoossa kun niitä ihania alueita on paljon. Itse tykkään hirmuisesti Skygardenistä josta näkee Lontoon ylle ihanasti ja siellä voisi käydä esim. lounaalla (http://skygarden.london/). Toisaalta Heathrow Express saapuu Paddingtonille ja voisitte hyvin viettää koko päivän siinä ympäristössä ilman että lähdette sen kauemmaksi zumbailemaan. Siinä voisi helposti kävellä Hyde Parkissa, käppäillä Notting Hilliin ja fiilistellä Länsi-Lontoon tunnelmaa. Ehkä se olisi siis kätevin koska sitten olette koko ajan samalla alueella mistä juna lähtee takaisin kentälle (olettaen siis koko ajan että tulette Heathrowlle).

      Haha, apua, en tiedä oliko tästä sekavasta vastauksesta ollenkaan apua :D

      Poista
    2. Joo oli apua, koska ei tunneta Lontoota ollenkaan. Me tullaan iltäpäivällä vasta Lontooseen muistaakseni ja sitten siinä on ilta/yö aikaa ja aamulla lähtee kone. Pitää ehkä harkita jotain hotellia ellei mennä vaan lentokentän penkeille nukkumaan kun alkaa väsyttää...Katsotaan, mitä keksitään:) Kiitos!!

      Poista
    3. Aa, okei! Muistaakseni metrot kulkee läpi yön uutena vuotena ja muistan että ne taisi jopa olla ilmaisia? Tietysti varmaan myös aika hyviä :D Olen kuullut että Primrose Hilliltä näkyisi kivasti myös ilotulitukset!

      Poista
  7. Meillä oli tosiaan pikavisiitti viime viikolla Lontooseen samaan aikaan teidän kanssa ja voi että! Ne jouluvalot olivat ihania, kaupunki on kyllä hyvin tunnelmallinen näin joulun alla.

    Julkkiksista tuli muuten mieleen, että me nähtiin Maaritin kanssa Martin Clunes (Eli Doc Martin :D) ja kuulemma käveltiin myös yhden toisen näyttelijän ohi, jonka nimeä en nyt muista. Vaikka nyt en Martinin varsinainen fani ole, niin on se kyllä yksi hauskimmista brittinäyttelijöistä, joten oli hauska nähdä hänet kadulla tallustamassa :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, se olikin hauskaa seurata teidän insta-kuvia samoista jouluisista tunnelmista Lontoossa!

      Uuu, tehän olette törmänneet sit kanssa urakalla julkkiksiin Lontoon-reissun aikana! Mä en ole koskaan tainnut nähdä ketään julkkista Lontoossa ollessa, joten ihan hämmennyin kun Nick Grimshaw todella vaan istuutui viereiseen pöytään :)

      Poista
  8. Terveiset lumisesta Suomesta! Sen verran piti tätä lomailua "keskeyttää", että pääsin kommentoimaan miten kateellinen oon kun oot nähnyt Herra Grimshawn! Mä niin oon officially in love with him! Eekk!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, ihanaa, sä olet siellä lumen keskellä! Olenkin katsonut kuvia ja siellä näyttää olevan kyllä ihanan talvista!

      Haha,voi ei! Se on kyllä todella symppiksen oloinen tyyppi telkkarissa, ehkä mun olisi pitänyt pyytää sittenkin herran kanssa selfietä mutta en vaan kehdannut :D

      Poista

Kiva kun kommentoit!