Oh, the good old times

Minulla on aina tapana silloin tällöin (joko tylsyyksissäni tai vältellessäni asioita)ruveta selaamaan vanhoja blogitekstejä. Niin tapahtui viime lauantai-aamuna. Laiskotutti, joten rupesin selaamaan vielä vanhoja valokuvakansioita blogitekstien lisäksi. Tällä kertaa eksyin vaihtarivuoden tarinoille ajanjaksolle 2008-2009. Ja voi vitsit että tuli hyviä muistoja mieleen, se oli ja vieläkin on varmaan yksi elämäni ikimuistoisimmista vuosista. Kukaan joka on lähtenyt vaihtoon ei ole tainnut ikinä katua päätöstään? En ole ainakaan vielä kuullut sellaisesta henkilöstä! Kaikille jää yleensä iloisia muistoja ja hyviä kokemuksia.

Vietin Kanadassa ihanat 8 kk ja matkan varrelta jäi mielettömän hyviä kokemuksia ja muistoja mieleen. Kanada maana oli aivan mahtava ja siellä voisi hyvinkin asua pidemmän aikaa. Ihmiset olivat ystävällisiä ja maa kaunis. Olin vaihdossa suhteellisen pienessä kaupungissa nimeltä Kingston, joka toi mieleen jenkki tv-sarjojen pikkukaupungit. Yliopisto oli kuitenkin suhteellisen iso ( n.13 000 opiskelijaa) ja harvat olivat oikeasti kotoisin Kingstonista joten siellä vallitsi todella hyvä yhteishenki koska kaikki olivat ns. ulkopuolisia. Sieltä pääsi myös kätevästi isompiin kaupunkeihin, Ottawaan, Torontoon ja Montrealiin, jotka olivat kaikki n.3 h bussimatkan päässä. Joten vaikka ensimmäisen 24 h aikana pelästyin hirmuisesti kaupungin pienuuttaa, niin lopputuloksena oli se, että olen kamalan tyytyväinen että päädyin juuri sinne!

Kampus oli todella kaunis!

Vaikka vaihtariajat yliopistossa usein verrastetaankin pelkkään biletykseen, verrattuna Aberdeeniin, sain kyllä tehdä paljon enemmän töitä tuon vuoden aikana, olihan minulla ekalla lukukaudella 5 kurssia verratuna Aberdeenin 2-3 kurssiin. Joten koko vuoden ajan opiskelin todella intensiivisesti, tietysti jo sen takia että tarvitsin tietyt kurssimäärät ja arvosanat että pystyin sitten paluun jälkeen siirtymään suoraan Honours-ohjelmaan Aberdeenissä. Kurssit olivat todella mielenkiintoisia ja valinnanvaraa oli todella paljon! Välillä liiankin paljon kun ei osannut päättää että mitä ottaisi! Silti vaikka tehtävää oli paljon, onnistuttiin sovittamaan kouluhommat ja vapaa-aika hyvin yhteen ja paljon kaikkea "ekstraa" tulikin tehtyä vuoden aikana.

Ihaninta vaihdossa oli tietenkin kaikkien niiden mahtavien uusien tyyppien tapaaminen! Vaikka täytyy myöntää, että siinä puolessavälissä kun kaikki muut vaihtarit vaihtuivat paitsi ne jotka opiskelivat Briteissä, ei ollut enää hirveästi halua tutustua uusiin ihmisiin ja aloittaa sitä samaa tutustumisrumbaa.."Hei, mistä olet? Mitä opiskelet? Missä opiskelet?". Se kävi hieman puuduttavaksi..Mutta Kanadasta on jäänyt kavereita joihin vieläkin pidän yhteyttä (joihinkin enemmän, joihinkin vähemmän), ja tästä olen erityisen iloinen!

Ottawan Rideau-kanaalissa luistelemassa

Semi-formal tanssiaiset

Kingstonin kaupunki

Muistan kuinka sain kirjeen päätöksestä vaihtoon lähtemisestä silloiseen Aberdeenin kotiini. Innosta hihkuen avasin kirjeen ja olin vielä enemmän innoissani kun kirjeessä luki että pääsen vaihtoon. Sit seuraava kysymys olikin, että missä ihmeessä tämä yliopisto on? Se ei nimittäin ollut ensimmäinen vaihtoehtoni, vaan taisi olla itseasiassa kolmas. Noh, kohtalolla oli selvästi kätensä pelissä ja minut oli tarkoitettu Kingstoniin! Juttuhan on niin, että minulla olisi ollut jokatapauksessa hauska vuosi, olisin sitten päätynyt Vancouveriin (ensimmäinen vaihtoehto) tai Oklaholmaan (vika vaihtoehto). Nyt jälkeenpäin olen miettinyt, että jos olisin päätynyt Vancouveriin, olisin suurella todennäköisyydellä ollut samoilla kursseilla yhden ihanan ystävän kanssa, jonka olen nyt tavannut Lontoossa omalla kurssillani. Se olisikin ollut hauskaa.

Tämä kuva ei ole ehkä relevantein, mutta käytiin yhdellä maatilalla jossa oli supersuloisia kissanpentuja!

Vuoden aikana tuli reissailtua aika paljon, enimmikseen Kanadan ja Jenkkien puolella koska se oli helppoa ja halpaa, mutta tulipahan joulu itseasiassa vietettyä Kuubassa. Kanadassa tuli käytyä niissä lähimmissä ja tärkeimmissä kaupungeissa, kuten Toronto, Ottawa, Montreal ja Quebec. Kaikki niistä olivat kauniita mutta Toronto oli erityisen kiva paikka, ja siellä käytiinkin useampaan otteeseen. Koska yöbussilla matkustaminen Torontosta New York Cityyn oli halpaa ja kätevää (ja kesti vaan 10 h) otettiin se muutamaan kertaa. New Yorkillahan on ihan erityinen paikka mun sydämessä, joten oli aivan ihanaa päästä käymään siellä niinkin monta kertaa. Ja tulihan siellä vastaanotettua uusi vuosi 2009. Sen lisäksi tuli käytyä Washington D.C:ssä, jonne lähdin yksin lukuloman aikana. Oli aika rentouttavaa matkustaa yksin ja tehdä juuri niitä asioita joita huvitti. Boston myös hurmasi niin kauneudellaan kuin ihanalla matkaseurallakin - meillä oli ihan paras reissu tyttöjen kanssa! Ja olihan se joulu Kuubassa aika makea kokemus...
Kanadan Länsirannikko jäi minulta kokonaan kokemattaa finanssipuutteen vuoksi, mutta toisaalta ehkä joskus pääsen sinne vielä?

Saisko ton rusketuksen takaisin?

Cuba!

Vaihdossa ollessa tuli myös koettua paljon uusia asioita. Kuten esim. Queensin yliopiston omia perinteitä. Joka lukuvuoden alussa järjestetään ns. NEWT-viikko jolloin "kastetaan" uudet vaihtarit. Voi vitsit, viikko oli täynnä hauskanpitoa ja uusiin kavereihin tutustumista, ja viikko huipentuikin siihen kun saatiin yliopiston omat haalarit jotka sitten perinteisesti koristeltiin maalien ja partavaahdon avulla. Jep, luitte oikein. Meillä oli iso maalisota, jonka lopputulos oli melkoisen mielenkiintoinen..Ja vietin suihkussa varmaan 1,5 h yrittäen saada kaikki maalit pois.

Lopputulos:

Yksi iso asia joka tapahtui heti vaihtarivuoden alussa olivat perinteiset Homecoming-bileet. Kuten nimestä voi päätellä, tällöin palasivat Queensin alumni takaisin yliopistoonsa ja ohjelmassa oli juhlaa ja tietysti amerikkalaista jalkapalloa. Huhujen mukaan juhlat ärtyvät yleensä aika rajuiksikin ja apupoliisivoimia oli kutsuttu paikalle aina Torontosta saakka. Vaihtaritkin tietysti juhlintaan osallistuivat, allekirjoittanut hieman rauhallisemmalla meiningillä tosin. Homecomingin aamu perinteisiin kuului pitää lettukestit, sen varjolla minä vedin aamupalaksi purkillisen Ben & Jerrysiä. Melkein sama asia ;)

Mitä tähän loppuun voisi sanoa näiden kaikkien ihanien muistojen jälkeen? Elämä kulkee eteenpäin ja en kaipaa aikaani Kanadassa, vaan miellän sen yhtenä ikimuistoisena vuotena jolloin koin monia uusia asioita, näin monia uusia paikkoja ja tutustuin ihaniin ihmisiin. Yhtä heistä olen saanut kutsua poikaystäväkseni nyt jo yli kolmen vuoden ajan. Opiskeltua tuli, reissattua, juhlittua ja tavattua uusia ihmisiä. Aika täydellinen sekoitus! What can I say? Lähtekää vaihtoon!

Onko siellä ruudun takana ihmisiä jotka ovat lähdössä vaihtoon? Tai kenties olleet jo? Mitä muistoja on jäänyt mieleen?

Naapurustoa..

Olen ollut ihan luvattoman laiska tänä viikonloppuna. Mun piti tehdä vaikka kun olin "yksin", mutta kuinkas ollakaan, en ole tehnyt mitään järkevää. Tälle aamulle oli varattu spinning-tuntikin mutta peruutin senkin heti herätessä - ajatuskin yli-ihmisistä heti sunnuntai-aamuna sai voimaan pahoin. Tänään oltiin ajateltu lähteä kaverin kanssa British Museumiin, joka meidän piti tehdä jo eilen. Yllättäen oltiin liian laiskoja siihenkin. Mut saahan aina välillä laiskotella, eks niin? Huomenna alkaa kuitenkin kunnon tehoviikko taas, täynnä ohjelmaa.

Pääasiassa mun piti kuitenkin läpistä näistä omista asuinkulmista. Sain kuitenkin raahattua itseni ulkoilmaan eilen, lähdin kiertelemään huvikseni tätä oman asuinalueeni ympäristöä (ja samalla hakemaan kirjastokortin), joten nappailin hieman kuvia. Saatoin hieman innostua, joten näitä on aika paljon. Uups.

Muistan silloin kun muutin tänne, niin monet valittelivat kovaan ääneen kuinka kamalaa asuinaluetta tämä on ja kuinka pitkä matka keskustaan heillä on. Noh, molemmista asioista olen kyllä aivan eri mieltä. Mielestäni 15 min tuubimatka yhdellä vaihdolla Oxfod St. ei todellakaan ole pitkä matka. Ja en nyt kamalasti keksi syitä miksi tämä olisi kamalaa asuinaluetta. Minä kun satun tykkäämään ihan hirmuisesti.

Viime aikoina meidän kulmien turvallisuus on myös herättänyt paljon keskustelua. Pari ryöstöä ja pahoinpitelyä on tapahtunut lyhyen aikavälin sisällä oman asuntolani asukeille. Silti en tunne oloani turvattomaksi. Terveen järjen käyttäminen on sallittua, mutta yleisesti ottaen kadut joilla liikun ovat vilkkaasti liikennöityjä ja käveltyjä suurimman osan ajasta.

Rakastan tätä aluetta jossa asun. Täällä on paljon hyvää, elämää ja meininkiä. Kivoja ihmisiä ja söpöjä pieniä kulmakauppoja joiden myyjät jo tuntevat sinut. Yksi aivan mielettömän hyvä intialainen ravintola sijaitsee kotikadullani. Täällä voi hyvin viettää chillisti perjantai-iltaa jos ei jaksa lähteä kotikontuja pidemmälle. Kirjasto jonne sain hankittua viimein kirjastokortin on aivan mahtava.

Ainut huono puoli jonka tässä alueella keksin on isomman puiston puute. Rakastan lenkkeillä ulkoilmassa, mutta mikään ei ole kamalaa kuin juosta todellisessa asvalttiviidakossa. No, thanks. Tarvitsen puita ja nurmikkoa ympärilleni. Tämä on toistaiseksi ollut ainoa huono puoli jonka olen keksinyt. Tietysti niinä aamuina kun olen myöhässä esim.luennolta, toivon että asuisin kampuksen vieressä jottei tarvitsisi juosta kilpaa ajan kanssa ruuhkaisessa metrossa.

Kävin läheisessä Starbuckissa kahvilla (valikoimiin tullut uusi Vanilla Spice Latte on tosi hyvää!) ja hieman lukemassa yhtä niistä kirjoista jotka lainasin uudella kortillani. Aika hyvä tapa kanssa viettää lauantaita. En muista koska olisin viimeksi mennyt vaan huvikseni istumaan kahvilaan ja lukemaan kirjaa. Ja se on varmasti yksi lempipuuhistani.

Kyllä se kohta on melkeen valmis!

Suurta huviani on katsella niitä asuntoilmoituksia joita löytyy niiden lukuisien asunnonvälitystoimistojen ikkunasta. Voisin asua missä tahansa niissä asunnoista (tosin täällä kuvat ei todellakaan aina vastaa todellisuutta). 1500 puntaa kuukaudessa oli halvin asunto jonka löysin niiden asuntovälitysfirmojen listoilta. Olis tämä aika kivaa aluetta asua jos sattuisi olemaan tuo raha käsissä. Toisaalta, eiköhän niitä halvempiakin löydy..

Kun menee hieman toiseen suuntaan, löytyy niiltä kaduilta taas ihan uusi maailma. Kivoja pubeja ja kahviloita. Rento meininki. 

Sitten saatat törmätä suloiseen koiratarvikekauppaan, jonne myös koirat ovat tervetulleita. Kuulostaa hyvältä, varsinkin jos on omaa Mustia ikävä. Vietin siis kyseisessä kaupassa tovin, paijaillen näitä kahta karvakasaa.

Loppuun vielä päivän mietelause joka löytyy läntättynä kirjastokorttiin, mielestäni aika osuva sutkautus:

Nyt voisinkin alkaa miettimään sitä suuntaamista sinne museoon...

Brittien ruokakulttuuri

Yleisin mielipidehän Brittiläisestä "ruokakulttuurista" on se, ettei sitä ole. Ja kyllähän se vähän niin on, eipä tämän saarivaltion ruokakulttuurista voi puhua samassa lauseessa esim. ranskalaisen tai italialaisen keittiön kanssa. Brittien ominaista ruokakulttuuria on pubi-ruoka, joka itseasiassa (hyvään pubiin sattuessa) on todella hyvää. Yleensä melkoisen epäterveellistä (lue: rasvaista) mutta välillä, ah, niin hyvää! Joskus sitä tarvitsee vaan elimistöönsä hyvä purilaisen siiderin kera. Tässä pubikulttuurin maassa on kuitenkin yleensä onnesta kiinni sattuuko hyvän vai huonon ruuan pubiin. Yleensä ns. ketjupubit (esim.Weatherspoon) mielestäni tarjoaa melkoisen kammottavaa ruokaa, mutta kun törmää sellaisiin syrjäseudulla oleviin kunnon paikallispubeihiin saattaa löytyy ihan helmiä.

Tehtiin "terveellistä" iltapalaa kaverin kanssa - banaani nutella creppejä

Usein sanotaan että britit syövät hirveän epäterveellisesti, ja varmaan suurimmalta osalta se onkin totta. Kouluruokailusta täällä en edes ala puhumaan (toisaalta, mulla on käsitys että se on epäterveellistä, mutta enpä ole kertaakaan koulussa vieraillut joten mistäs tietäisin). Täälläkin, kuten jokaisessa maassa, on kyllä mahdollisuus syödä ihan terveellisesti. Se on kyllä totta, että jos kaipaa pikaisesti jotain syötävää, esim lounasta, niin helpompaa ja halvempaa on yleensä napata sieltä kaupasta käteen yksi minisipsipussi kuin jotain terveellistä joita harvemmin löytyy valmiiksi nautittavassa muodossa. Mutta ne on niitä valintoja.

Anyways, miksi lähdin kirjoittamaan tästä aiheesta on sen takia, koska myös minä (niinkuin moni muukin) tein yhden uuden vuoden lupauksen. Nimittäin sen terveellisemmän ruokailutavan. Ihan sen takia koska tiedän voivani paremmin kun oikeasti kiinnitän huomiota siihen syömiseen, enkä vaan ota niitä helppoja vaihtoehtoja, joita esim. kampuksella sijaitseva purilaispaikka tarjoaa. Tätä tuli tehtyä hävettävän usein viime syksynä jolloin vietin aikaa aamusta iltaan kampuksella.

Ajattelin tehdä kana-halloumjuusto salaatin, kunnes tajusin ettei minulla ole salaattia. Noh, tuollakin pärjäs.

Itseasiassa vaikka brittien ruokailusta ollaan montaa mieltä, rakastan käydä ruokakaupassa täällä! Nimittäin brittiläiset ruokakaupat ovat täynnä juttuja tälläisellä laiskalle yksinäiselle kokkaajalle! Ja niistä löytyy muutenkin vaikka mitä ihanuuksia! Rakastan kokata porukassa ja muiden ihmisten kanssa, mutta itselleen kokkaaminen on vain tylsää, joten kaikki keinot jotka tekee sen helpommaksi, otan ilomielin vastaan! Täältä löytyy ruokakaupoista valmiiksi pilkotut hedelmät, valmiiksi pyöritetyt lihapullat (itse täytyy vaan paistaa) ja jopa raejuustoa löytyy johon on valmiiksi sekoitettu ananasta. Helppoa ja kätevää. Ja joo, tiedän että nää tietty tuottaa "turhaa" pakkausmateriaalia, mutta helppous on meikäläiselle avainsana. Hedelmät ostan yleensä Borough Marketilta, tulee halvemmaksi niin.

Vaikka Lontoo on muuten melkoisen kallis, on yleisesti ruoka Briteissä halpaa. Omat ruokaostokseni tuskin koskaan ylittävät 20 punnan rajaa, joka on koko viikon ostokset. Ja siihen satsiin saattaa kulua erikoisempiakin juttuja. Toki ruokakaupoissa saattaa olla eroja, itse käyn aina Tescossa tai Sainsburyssä. Vaikka valitsen aina halvimmat tuotteet, ei minun ikinä tarvitse niitä hintoja tarkemmin syynätä koska tiedän mihin summaan se suurinpiirtein tulee. Suomessa ollessani kävin lähikaupassani ostamassa "muutamia juttuja", kuten leipää, kinkkua ja juustoa. Ihan peruskauraa. Ja laskun loppusumma oli 40 euroa. Melkein pyörryin.

Sen aikaa olen asunut tällä saarella kuitenkin, että olen tottunut ja ihastunut moniin ruokajuttuihin täällä. Suomesta enpä oikein muuta kaipaa kuin äidin omia kokkauksia (äiti on maailman paras kokki), ja ukin savustamaa kalaa ja uusia perunoita. Pärjään vallan mainiosti ilman ruisleipää, suomalaista raejuustoa ja oltermannia. Itseasiassa tottumiskysymyshän tämä on - ensimmäisen kerran kun maistoin britti raejuustoa totesin sen olevan kammottavaa. Nyt syön sitä melkein joka päivä. Suomessa ollessani maistoin taas suomalaista raejuustoa ja se tuntui omituisen kuivalta ja narskuvalta suussa...Fazerin suklaa on tosin minun heikko kohta ja sitä varmaan aina kaipaa missä sitten olenkaan ;)

Yli-ihmisten sali.

Olen nimennyt salin jossa käyn "yli-ihmisten saliksi". Ihan vaan sen takia koska siellä haiskahtaa hien sijaan täydellisyys. Se on aika ällöttävää.

Vaikka se ärsyttää, silti nyt uusin salijäsenyyteni kyseiselle salille lähinnä välimatkan takia. Se on 5 min kävelymatkan päässä kotoa, ja siellä on oikeasti mielettömän hyvät ryhmäliikuntatunnit ja muutenkin siistiä (ja ne suihkut on to die for). 

Mutta siis takaisin siihen ärsytyksen pariin. Ne ihmiset jotka siellä salilla käy on selvästikin yli-ihmisiä. Naiset on sellaisia joita chick-lit kirjallisuus on täynnä: niillä on varmasti mediaseksikkäät ammatit (kuten pr-ala, media, investointipankkiiri), ne kuntoilee ilman että ne hikoilee, ja kroppa pysyy timmissä kunnossa vaikka ne kuntoilee ilman hikoilemista. Sen lisäksi että ne näyttää astelleen salille suoraan jostain vaatemainoskampanjasta, ne käyttää urheiluvaatteita joita ei varmasti ole hankittu alesta TKmaxista. Sitten ne sosialisoi niiden salilla käyvien täydellisten miehien kanssa jotka ovat juuri sopivan bodattuja jotta vielä mahtuvat Armanin-pukuihinsa ja luultavasti työskentelevät Cityssä. Tämän urheilusession jälkeen ne menee täydellisiin koteihinsa (tai vaihtoehtoisesti drinkeillä, koska ne ei hikoile) ja alottaa aamulla kaiken uudelleen. Ehkä tässä näkyy se Lontoon kilpailuhenkisyys samalla tavalla kun työelämässä...Nopeammin, paremmin, korkeammalle. 

Sitten olet sinä. Joka juoksee tälläisen pariskunnan välissä. Olo on kuin ruotsalaisella lihapullalla kiinteiden saksalaisten bratwurstien joukossa. Yrität vetää vatsaa sisään, ja olla hengittämättä liian raskaasti. Nostat vähän juoksuvauhtia jotta edes näyttää siltä että pystyt johonkin. Katsot empaattisesti toista sinunlaistasi raukkaa joka on eksynyt tänne salille. Thank god, yksi yli-ihminen vähemmän. Pahinta tässä on se, etten sentään edes ole ihan rapakunnossa, vaan kyllä sentään jotain jaksan tehdä (tai ainakin uskottelen niin).

Mistä tämä ärsytys omaa salia kohtaa on sitten tullut? No niistä viikottaisista Body Attack-tunneista jolla käyn. Tunti koostuu maailman yksinkertaisimmista askelkuvioista: haarahypyistä, juoksusta, grapevinestä ja paikallaan astelemisesta. Ja silti sekoan askelkuvioissani. Sit sun edessä hyppelehtii semmoinen gasellisäärinen mimmi joka näyttää siltä että se harrastaa vapaa-ajallaan (luultavasti huvikseen) rytmistä kilpavoimistelua ja jonka jalka nousee niin korkealle kattoon että ihan huimaa. Ja tunnin loppupuolella kun et saa enää omaa jalkaa nousemaan edes sitä 5 cm maanpinnasta, niin tämä mimmi vaan lisää tahtia.
Sen lisäksi tunnille tuli tänään mun viereeni heilumaan sellanen Vampire Diariesin Damonin (ja nyt kaikki suut suppuun siitä kuinka kökkö sarja se on) näköinen komistus. Onneksi sen rytmitaju oli kuitenkin samaa luokkaa kuin Kanki Kaikkosella, joten kerrankin joku muu meni enemmän sekaisin kun minä. Melkein aloin nauramaan evil laughteria vieressä. 

Joku voisi kysyä sitten että mitäs lihapulla raahat sitten olemuksesi sinne salille? Noh, koska, tavoite olisi tietty olla joku päivä yksi niistä mimmeistä jotka liikkuu hulluna hikoilematta. Ja että jalka nousisi sievästi (ei pakottamalla niin että nikamat nyrjähtää) taivaisiin.

Sen takia varasinkin paikan jo ensi viikon Body Attack-tunnille. Toivottavasti Kanki Kaikkonen tulee pitää mulle epärytmistä seuraa.

P.S. Ei tätä kirjoitusta nyt turhan vakavasti tarvitse ottaa, sali on oikeesti ihan kiva, ja tänään sekosin vaan kerran askelissani!

Kuvat: googlen kuvahaku

Pieni sana taas niistä opiskeluista...

Huh, olipa jännät tunnelmat eilen! Vaalivalvojaisissa (joka koostui minusta ja poikaystävästäni), minä olin se joka kommentoi koko ajan ääneen hänelle (englanniksi) Yle Areenan vaalilähetystä. Kunnes poikaystävä tokaisi, että kai tajuan että hän ei tajua minun kommenteista puoliakaan, kun kommentoin asioita jotka tulevat sieltä telkkarista suomeksi, ja hänelle jää kokonaan pimentoon tämän vuoropuhelun toinen puoli :) Sitten lähtikin puhelut Suomeen että pystyin jollekin pälättämään vaalien tuloksesta! Vaaleista varmaan vielä lisää, viimeistään sitten kun raahaan itseni taas lähetystöön äänestämään.


Nyt ajattelin kuitenkin raapustaa taas tälläisen perinteisen "tämän kevään kurssit" jutun, jos vaikka jotakuta kiinnostaa :) Rupesin tätä kuitenkin kirjoittelemaan jo viime viikolla, joten ehkä nyt on aika tehdä loppuun.

Viime syksyhän oli opiskeluiden kannalta todella hektinen, olin itse halunnut ottaa neljä kurssia (normaalin/suositellun) kolmen sijaan, joten usein tuli vietettyä pitkiä päiviä kirjastolla lukien kurssimateriaalia.
Tämä kevät onkin hieman rennompi sitten, nimittäin kun syksyllä tuli paahdettua on nyt ohjelma kevääksi melkoisen leppoisa verrattuna siihen. Nimittäin vain kaksi kurssia ja molempien luennot ja seminaarit on perjantaina. Ja sitten itseasiassa Dissertation-kurssi eli lopputyö kurssi, mutta se on vain itsenäistä työskentelyä ja sitten oman ohjaajan tapaamista. Perjantai on siis pitkä päivä, mutta muuten koko viikko "vapaata".


Molemmat kurssit jotka löytyy tältä lukukaudelta on todella mielenkiintoisia:


Conflict and Insitutional Design in Divided Societies


The internal resolution of serious ethnic and national conflicts almost inevitably involves some form of power sharing and/or power division (autonomy and federation). While power sharing is often invoked in normative and comparative accounts of conflict resolution, it is less frequently systematically examined. Conflict and Institutional Design (CID) is a comparative analysis of the making, maintenance and too often breaking of power sharing agreements. When and how are peace agreements negotiated? What type of power-sharing and federal designs are available? Under what conditions is power sharing likely to help contain conflict, and when does it fail?


Genocide


This seminar provides an introduction to the study of genocide. The course’sdisciplinary ambit ranges from anthropology to economics, from history to law, andfrom political science to sociology. Against the background of diverse disciplinaryapproaches, it explores major theoretical and empirical aspects of the role(s) ofgenocidal campaigns in international politics, inter alia, their origins, development, andtermination; the manner of their perpetration, progression, and diffusion; their impacton the maintenance of international peace and security; their consequences for thereconstruction and development of states and the building of nations; and theiradjudication in domestic and international courts and tribunals. Empirical cases to bediscussed include Australia, Cambodia, China, the Democratic Republic of Congo,East Timor, Nazi Germany, Guatemala, Iraq, Northern Ireland, the Ottoman Empire,Rwanda, Uganda, the Soviet Union, Sudan, and the former Yugoslavia, among others.


Varsinkin tämä Genocide-kurssi vaikuttaa ihan super mielenkiintoiselta. Sen lisäksi proffa on aivan pelottavan fiksu, tyyppi on ehtinyt jo luennoimaan 10 vuotta Harvardissa ja silti näyttää mielestäni reilusti alle nelikymppiseltä. Hänellä on miellyttävä tapa vetää seminaareja, ja vaikuttaa todella innostavalta proffalta, joten tästä kurssista olen erityisen innoissani!


Näillä kursseilla mennään siis tämä kevät. Molemmat ovat kyllä mielenkiintoisia ja varsinkin tämän toisen kurssin (Insititutional design)proffa on todella symppis tyyppi. Molempiin kursseihin kuuluu ne viikottaiset lukemiset, parit presentaatiot, esseet ja itseasiassa Genocide-kurssiin ei ole ollenkaan tenttiä vaan arvostelu nojaa 100 % tutkimusesseen pariin. 


Tämän lisäksi on todella se lopputyö ajateltavana, jonka palautus on tosin vasta 1.syyskuuta ja otsikkokin pitää palauttaa vasta 27.huhtikuuta. Mutta kyllä sitä pitää ruveta pikkuhiljaa jo miettimään. Minulla on todella laaja aihealue mielestä josta sen haluaisin tehdä, mutta ongelmana on nyt rajata aihe niin että siitä saa jotain järkevää aikaiseksi.

Mun mielestä se olisi ihanaa päntätä koulukirjoja tälläisessä nurkkauksessa!

Koska kevään ohjelma on "hieman" leppoisampi, olisi nyt tarkoitus löytää tekemistä muille päiville. Toisinsanoen työtä :) Katsotaan miten käy! Olisi myös kiva petrata vähän tuota espanjaa, ja vaikka käydä kuuntelemassa parin muun kurssin luentoa, kaverit on kehunut Afrikka-kurssia niin paljon, että luulenpa että siellä pitää käydä vähän nuuhkimassa ilmaa. Tosin en ole varma mihin tuon kurssin kehut pohjaantuu - siihen että proffa on kaikkien naispuolisten opiskelijoiden suosikki, vai siihen että se on oikeasti hyvä kurssi. Tai ehkäpä molempiin!


Lopuksi vielä humoristinen video, joka näytettiin meille toisen kurssin ekalla luennolla..Valitettavasti videon upotus oli estetty, mutta käykää katsomassa se täällä, it's worth it!


P.S. Sorry, en tiedä miksi tämä blogger veti nämä rivivälit ihan oudoksi taas..


Kuvat:: weheartit.com 

My London

Yliopiston kirjasto

Tunnetaan myös paikkana jossa minä ja ystäväni vietämme eniten aikaa..

Näkymä bussin ikkunasta matkalla yliopistolle

En varmaan koskaan kyllästy tähän näkyyn..Varsinkin illalla kun tulee yliopistolta päin, niin tämä näky saa aina henkeni salpautumaan - Lontoon valot yöaikaan ovat vaan niin kauniit!

Ihanin marketti

Borough Market torstaisin on suurta rakkautta! Paljon hedelmiä, smoothieita, mehuja ja herkkuja! Tänne on ihana tulla ja ostaa tuoreita raaka-aineita ja nauttia hyvästä tunnelmasta.

Näkymää omaan "naapurostooni"

Joka on siis tuolla puolella jossa tuo korkea rakennus (Shar) on. Sekin on muuten kohtapuoliin valmistumassa.

Lempikauppani

Rakastan Tottenham Court Roadin Paperchasia, joka on kolmessa kerroksessa! Siellä on ihana viettää aikaa, ja Paperchasesta löytyy tälläiselle muistikirjojen, korttien ja pienen tilpehöörin hamuajalle vaikka mitä ihanaa!

Lempipuisto
Tätä paikka pitää toistaiseksi Regent's Park, koska se on vaan niin ihana! Katsellaan josko mieli muuttuu kun aika kuluu..

To be continued...ideoita otetaan kyllä vastaan mitä muuta voisin kuvailla täällä Lontoossa!

Notting Hill

Niin kauan kun se läppäri makoilee huollossa ja odottaa ihmeparantumista, on nämä postaukset pääsääntoisesti kuvapainotteisia. Silti haluan postailla koska tuntuu että kameran kortissa on paljon kuvia ja sitä mukaan kuvia jotka haluavat päästä osaksi blogia.

Viikonloppu jatkui siis sillä menolla että lähdettiin sitten sunnuntaina kohti Notting Hilliä. Poikaystävä ei ehkä tajunnut miksi olin niin innoissani juuri Notting Hillistä, mutta minähän olen liittänyt sen aika suoralti kyseiseen siirappielokuvaan. Noh, sinisiä ovia nähtiin (tuskin mikään niistä tuhannesta oli aito) ja yhtään matkakirjakauppaa ei tullut näkymiin, mutta se unohtui pian, sillä oikea Notting Hill Portobello Roadeineen on ihanaa aluetta! Kauniita, värikkäitä taloja ja ihania pieniä kauppoja. Tunnelma oli mukava ja leppoisa. Nautittiin ihana sushi-lounas ja ihmeteltiin kaunista säätä (taas vaihteeksi). Enemmän menoa olisi tietysti ollut lauantaina, kun sillon on käsittääkseni myos markkinat auki, mutta oli ihan kiva kierrellä alueella ilman että se oli aivan täynnä turisteja.

Kierreltiin vähän ympäriinsä, kaduilta toisille, vaikka suurin osa ajasta vietettiinkin Portobello Roadilla. Keskellä kyseistä katua kuulin yhtäkkiä hyvin tuttua ääntä takaa: nimittäin hevosten kavionkopsetta. Luulin kuulevan omiani, mutta eikos sieltä mun selän takaa kohta pärähtänyt kaksi hevosta ratsastajineen. Keskellä Portobello Roadia. Melkein kuulkaa tippui muffini suusta, sen verran hämmästynyt olin.


Kun laittaa kameran asetukseksi popartin tulee hiuksista makeen keltaiset ja naamasta kukertavan punainen. Mutta ainakin Notting Hill kyltti nayttää hienolta!

Sain ihanalta äidiltäni kerran lahjaksi Hummingbird Bakeryn cupcakes & muffins-kirjan ja sen takia oli pakko päästä tuon kirjan alkulähteille, eli kyseisen lafkan leipomaan Portobello Roadilla. Olen testannut kirjasta aika montakin reseptiä ja maittaviahan ne kaikki on! Me päädyttiin ottamaan yksi carrot ja red-velvet kuppikakut, ja nautiskeltiin niitä sitten keskellä katua. Aika hyviä (ja ällomakeita) olivat!

Nähtiin muuten ne edellämainitut hevoset uudestaan ja lähdin sivukaduille ottamaan näistä värikkäistä taloista kuvia. Siellä ne seisoi yhden talon pihalle, jonkun ukon kanssa. Hevoset keskellä Lontoon kaupunkia on minusta outo ilmio..:)

Oltiin ajateltu mennä luistelemaan iltapäivällä Somerset Housen-luistelukentälle mutta suolaisen hinnan ja aivan järkyttävän ihmispaljouden vuoksi päädyttiin katselemaan muiden luistelua sen sijaan ja nauttimaan kaakoista suloisista Tiffany-kupeista.

Sellainen viikonloppu tällä kertaa, tällä viikollakin on jo tullut tehtyä vaikka mitä ja jostain syystä olen innoissani kaikesta, koko ajan. Se on aika kivaa!