tiistai 11. helmikuuta 2014

Ruokaostokset Briteissä

Moni ulkomailla asuva suomalainen bloggaaja teki esittelyjä ruokaostoksistaan tuossa viime syksynä, ja varsinkin tietysti siitä kauppalaskusta. Minun mielestä se on todella mielenkiintoista vertailla hieman eri maiden hintatasoa juuri tällä tavalla, ruokakauppa lasku on kuitenkin loppuenlopuksi aika hyvä mittari, jokaisella on joku käsitys mitä tietyt tuotteet maksaa omassa kotimaassaan.

Minun on pitänyt jo pitkään tehdä samanlainen postaus omasta kauppalaskun sisällöstä ja sen hinnasta mutta unohdan sen aina kun ollaan käyty kaupassa. Poikaystävä oli kuitenkin viikonlopun poissa joten kävin ostamassa itselleni herkkuja lauantaina ja päätin kuvata samalla ostoskassin sisällön.

Tosin täytyy heti todeta että tämä kauppakassin sisältö on poikkeuksellinen parillakin tapaa: se on ostettu Marks & Spenceriltä ja toisekseen sen sisältö on vaan ainoastaan hieman erikoisia herkkuja minulle. Koska olin yksin en jaksanut enempää kokata joten ostin helppoa ruokaa (kuten valmista oliivi-feta sekoitusta). Yleensä käydään kerran viikossa yhdessä ruokakaupassa ja ostetaan tarpeeksi ruokaa koko viikoksi. Sen lisäksi ei koskaan käydä Marks & Spencerillä. Yleensä mennään Asdaan tai Sainsburyyn.

Noh mitäs sieltä kauppareissulta tarttui mukaan?


Kaikkea hyvää tietysti! Pastaa, oliiveja, pestoa, brietä ja valkosipulipatonkia illaksi. Yksi lehti luettavaksi. Jugurtteja aamupalaksi ja kaksi rasiaa mustikoita herkutteluun. Juustot on mun heikkous ehdottomasti ja aina jos olen yksin niin kokkaan tortillineja koska ne on niin helppoja.


Aika perusjuttuja kauppakassista löytyi, mustikoita ostan todella usein, ja noi jugurtit on mun uusia lemppareita M & S:ltä joita saatan ostaa joskus töihin välipalaksi. Normaalilla kauppareissulla tuskin olisin ostanut valmista pestoa (tai siis tuollaista fiinimpää pestoa purkkipeston sijaan), valkosipulipatonkia ja oliiveja. Yleensä kauppakassit täytyy siis aamiaistarvikkeista, tarpeista lounasleiviin ja sitten kaikki illalliskamat eli lihat sun muut.

Ja mikäs se loppusaldo oli?


19 puntaa ja 92 senttiä. Näkyy kyllä laskussa että tuli mentyä nälkäisenä kauppaan ja ostettua vähän kaikkea. Mutta joo, miltä kuulostaa teidän mieleen? Siellä missä sinä asut kuulostaako tämä loppusumma kalliilta vai halvalta?

12 kommenttia:

  1. En voi oikeastaan verrata hintatasoa, koska tuollaisista tuotteista voi vain unelmoida täällä :) Jopa sun "arkisempi" vaihtoehto purkkipesto saisi mut iloiseksi herkullisuudellaan ja kätevyydellään! Erikoiskaupoista saa ostettua yhtä maahantuotua merkkiä, mutta hinta on niin röyhkeä, että ainakin nyt kun Suomen/Euroopan hinta on muistissa, en periaatteestakaan halua ostaa :D

    Lisäksi Argentiinassa laukkaa sellanen inflaatio, että ne hinnat, jotka kerron tänään, on jo ihan muuta ens viikolla ja luin jostain, että juuri ruoka on noussut eniten. Kiva tällaiselle elämäntapa-ahmatille! :P Jottei ihan valitukseksi menisi, niin kauden kasvikset lienee edullisempia kuin Suomesta, Englannista en osaa sanoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuntelen kyllä aina mielenkiinnolla noita juttuja Argentiinassa, ihan hullulta tuntuuettä kaupasta ei saa ostettua "edes normipestoa". Tosi ärsyttävää että ruuan hinta on kallista, varsinkin todella jos haluaisi ostaa jotain erikoista ja nauttii ruuanlaitosta (ja tietty syömisestä) :D

      Mutta todella jos positiivisesti ajatellaan niin kiva että kasvikset on edullisia koska nehän on tosi terveellisiä ja hyviä! :)

      Poista
  2. Mun mielestä kuulostaa halvalta! :)
    Tuollaisesta kasasta ruokaa saisi Suomessa pulittaa jonkun 50 € :(
    Ruoka on täällä ihan liian kallista :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä aina kauhistelen ruuan hintaa Suomessa käydessäni. Toisaalta välillä on vaikea sanoa siitä ruuan hinnasta Suomessa mitään kun yleensä siellä ostan aika poikkeuksellisia herkkujuttuja enkä niinkään "normiruokaa". Vanhemmat sanoi kun he olivat lukenee tän postauksen että ainakin mustikat taitaa olla Suomessa n.50 % kalliimpia verrattuna Britteihin.

      Poista
  3. Suomeen verrattuna toi on halpaa niinku varmaan arvasit. Esim. noi lifestyle- / sisustuslehdet jo itsessään maksaa jonkun 10e. Plus sitte ne ruuat.

    Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täytyy kyllä sanoa että usein kauhistelen Suomessa hintoja mutta sit taas toisaalta harvemmin käyn Suomessa ollessani ihan "normi" ruokaostoksilla joten en osaa oikein enää vertailla hintoja, paitsi ihan tiettyjen tuotteiden kohdalla.

      Poista
  4. Mielenkiintoista! Minusta kuulostaa kalliilta (esim jogurtit 0,80 puntaa kappale!), mutta toisaalta täällä Saksassa on tottunut niin halpoihin hintoihin, että kaikkialla muualla kaikki muu tuntuu nyt ihan älyttömän kalliilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi jugurtit oli kyllä munkin mielestä kalliita vaikka nyt ne olikin tarjouksessa 2 kpl punnalla. En tiennytkään että Saksassa on hintataso edullinen, tosin Berliinissä ollessani löysin ihanan sisustusliikkeen jossa oli vaikka mitä kivaa ja meinasin seota kun kaikki oli niin edullista! Hyvä etten ostanut koko kauppaa mukaan!

      Poista
  5. Musta kans tuntui kalliilta Kanadaan verrattuna! Toki siinä voi olla varmasti vähän Mark & Spencer extraakin mukana, mutta siitä huolimatta pöyristyisin jos nuo maksaisivat täällä 35 dollaria. Mutta musta Kanada onkin ehkä jonnin verran halvempi kuin Britit..muistaakseni. Pitänee varmistaa tuolta toiselta puolikkaalta, kun oma muisti pettää. Mutta yhdyn muihin siinä, että Suomessa on kallista!! Joka reissulla saa kauhistella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistelen omilta vaihtoajoilta että Kanadassa oli kyllä ihan hyvä hintataso, tosin mun mielestä sit taas siellä oli juustot tosi kalliita :) nyt kun käytiin kaupassa niin ostettiin viikon ruuat ja viiniä kahdelle 70 punnalla joten siihen suhteutettuna toi mun ruokalasku oli kallis!

      Poista
  6. Briteissä on mun mielestä suht halpa ruoka ja varsinkin kun mahdollisuuksia ja valinnanvaraa on niin paljon. Just perjantaina loksahti kassalla suu auki, kun se ilmoitti loppusummaksi 22 erkkiä. Olin kerännyt koriin vaikka mitä "kallista", kuten viiniä, chevreä, hummusta, ns. "ready to eat" avokadoja, valmispestoa, cashew-pähkinöitä yms. Odotin paljon suurempaa laskua. Toisaalta sitten kuittia tuijottaessa huomasin, että "kallein ostos" oli 4 avokadoa ja viinipullo, joiden hinnat oli kuitenkin alle 3 euroa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ihanaa! Täällä on avokadot kamalan kalliita, varsinkin jos ostaa niitä ready to eat versioita. Ne on tyyliin punnan kappale. Mut onneks ne normaalit on halvempia koska avokado on pakko ostaa aina!

      Poista

Kiva kun kommentoit!