sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Hektinen toukokuu



Tämän toukokuun ohjelma on aika hektinen, se alkoi reissulla Suomeen ja siitä lähtien olenkin viipottanut paikasta A paikkaan B. Hektisyys (tai kiireisyys) on kuitenkin ihan hyvä, kaikki jutut jotka on tapahtumassa on ennenkaikkea kivoja. Periaatteessa en tykkää siitä kuinka ihmiset nykypäivänä viljelevät "kiire" sanaa - tuntuu että siitä on tullut jonkinlainen statussymboli: kiireinen elämä tuntuu tekevän ihmisestä todella "tärkeän" (jos kukaan ymmärsi tätä selitystä). En siis välttämättä haluaisi käyttää tätä sanaa, koska oikeasti harvoin olen oikeasti muka kovin kiireinen. Toisaalta, omasta mielestäni olen aina ollut hyvä organisoimaan aikani ja sovittamaan kaikki menot ja velvollisuudet hyvin yhteen. Kuitenkin, takaisin niihin kuulumisiin!

Ensi viikolla treffaankin taas äitini Lontoossa ja tarkoituksena on viettää 1,5 päivän mittainen äiti-tytär retriitti Lontoossa. Sen jälkeen lauantaina lähdemmekin miehen kanssa kohti Bratislavaa, jossa vietämme Brittien pankkilomaviikonlopun. Olen aika innoissani Bratislavasta, ei olla koskaan käyty siellä ja ihan kiva päästä taas tutustumaan uuteen kohteeseen. Sen lisäksi ajattelimme tehdä päiväretken Wieniin, joka on ihan vieressä. Nämä lennot Slovakiaan oli itseasiassa minun synttärilahjani miehelle. Oltiin mietitty että lähdettäisiin reissuun tuona kyseisenä viikonloppuna, mutta ei oltu saatu mitään aikaiseksi. Löysinkin sitten sattumalta halvat lennot ja pistin miehen synttäripäivänä arvuuttelemaan vihjeiden avulla minne lähdemme. Hetki siinä kestikin kunnes hän hiffasi kohteen. 

Briteissä oli itseasiassa alkuviikosta vielä ihan todella kivat ja kesäiset kelit ja koko luonto on alkanut todenteolla vihertämään. Nautinkin maanantaina lounaan ulkona, minulle aina varma kesän merkki on se, että rupean tilaamaan jääkahveja normaalin kahvin sijaan.



Meidän asuntoasiat etenevät ihan tuskallisen hitaasti. Kirjoitan kyllä varmasti tästä prosessista enemmän blogiin sitten siinä vaiheessa kun tämä on kaikki varmaa, olen liian vainoharhainen että jotain menee vielä pieleen tässä vaiheessa. Sen verran voisin kuitenkin valoittaa tätä tilannetta, että meidän tarjoushan asunnosta hyväksyttiin heti maaliskuun alussa ja me ei olla vieläkään edes päästy allekirjoittamaan kauppakirjoja. Ihan kreisiä hommaa. Ja kun olen kavereita haastatellut niin meidän prosessi on itseasiassa edennyt suhteellisen joustavasti, yhdellä tutulla kun esimerkiksi kesti 3 kk saada lainahakemus läpi! Eli tervetuloa vaan Britteihin! Täytyy nyt kuitenkin pitää peukut pystyssä että tämäkin juttu taas etenisi tässä, mies on kyllä saannut kuulla kyllästymiseen asti mun avautumista asuntokauppojen tekemisen tehottomuudesta täällä. Ei siinä muuten mitään, mutta tässä alkaa kesälomat jo lähenemään ja olishan se todella kiva päästä oikeasti nauttimaan kesästä meidän uuteen asuntoon (siinä kun on se kunnon puutarhakin). 

Sellaista siis tänne tällä kertaa, mukavaa sunnuntain jatkoa kaikille!

P.S. Piti vielä muistuttaa, että blogihan löytyy tätä nykyä myös Facebookista. Sinne päivittyy kaikki uusimmat postaukset ja hieman muita juttujakin.

8 kommenttia:

  1. Tiiän just mitä tarkotat tuolla kiireinen elämä on niin 'tärkeää'! Mullakin tuntuu, että tekemistä on monenmoista ja projektia ja muuten vaan juttuja, mutta ei ne nyt varsinaisesti kiireitä ole. Mutta silti tuntuu, ettei ole aikaa mihinkään :D Onneksi täällä on tänä viikonloppuna pitkä vkonloppu eli huominenkin on vielä vapaata.
    Odotanpa innolla Bratislavan juttuja, nimittäin mun mielikuva kaupungista on erittäin tyhjä. Hävettää myöntää, mutta mulla ei ole kummoistakaan kuvaa, siitä mitä siellä on, minkän näköistä siellä on, minkä hintaista jne. Mutta kohta vissiin on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, onneksi joku tajusi selitykseni! Ja mukavaa pitkää viikonloppua sinne, ne on mun mielestä ihan parhaita!

      Ja täytyy kyllä myöntää ettei minullakaan ole sen suurempia mielikuvia Bratislavasta, ostin liput ihan sen perusteella että ne oli halvat. Mutta joo, blogiin tulee kyllä sitten taas juttua Bratislavan reissun jälkeen, ehkä meillä on sit molemmilla mielikuvia paikaSta sen jälkeen ;)

      Poista
  2. Sama homma täällä tuon kiire-sanan kanssa. Yritän välttää sitä sanaa, koska omakaan elämä ei varsinaisesti ole kiireistä - joskus vain on enemmän tapahtumia elämässä :). Tsemppiä asuntoprosessiin! Toivottavasti pääsette pian uuteen kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on just loistava asenne "kiireeseen", joskus elämässä on todella vaan enemmän tapahtumia :)

      Ja kiitos, olisi kyllä kiva päästä kohta muuttamaan :)

      Poista
  3. Mun työkaveri on ollut ostamassa asuntoa jo vuoden. Tässä välissä he ovat vaihtaneet asuntolainaa kerran ja saaneet vauvan... Eikä kuulemma vieläkään ole loppua näkyvissä ja taitavat luovuttaa.

    Meillä mennyt yllättävän jouhevasti, pienten mutkien jälkeen. Helmikuun alkupuolella hyväksyttiin meidän tarjous ja nyt 3kk jälkeen saadaan pian avaimat käteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis vuoden?!? Kääk! Aika hurja aika jo :) mä todella toivon että meillä kestää tässä enää maksimissaan kuukausi :)

      Ja loistavaa että saatte pian avaimet
      käteen, tosin mun mielestä tämä 3 kk joka meilläkin asunnon osto on kestänyt, on ihan liikaa :)

      Poista
  4. Bratislava on tosi kiva ja kaunis paikka! Kävin viime kesänä. Vähän Tallinnan kaltainen. Ja Wieniin pääsee tosiaan esim jokilaivalla 90 minuutissa. Enjoy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, loistavaa! Tosi kiva kuulla mielipiteitä paikasta! Kiitos kommentista!

      Poista

Kiva kun kommentoit!