keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Ihana syksy

Kuvat


Se kesä olisi sitten siinä ja nyt jo innolla fiilistellään syksyä. Kesämuistoihin palaan vielä varmaan erikseen mutta juuri tänään haluan kirjoittaa syksystä. Nimittäin syksykelit saapuivat tänne ihan yhdessä yössä ja ensimmäistä kertaa jouduin pukemaan kumisaappaat jalkaan eilen kun vettä satoi kun saavista kaatamalla. Töissäkin aletaan vihdoin palata normaalielämään kun ihmiset on palailleet takaisin toimistolle lomiltansa mikä on ihanaa, siellä onkin ollut ihan liian hiljaista pari viimeistä viikkoa. 

Kuten kaikki muutkin, myös minä tykkään tästä ajasta kun syksy on vasta alkamassa. Kesästä ollaan nautittu täysin rinnoin, mutta yleensä tässä vaiheessa itse kukin on jo valmis nauttimaan myös syksystä ja rauhoittumaan kesän rientojen jälkeen. Siinä missä kesäisin on "pakko" viettää mahdollisimman paljon aikaa ulkona ja nauttia kesäilmoista, niin nyt voi taas ihan hyvällä omallatunnolla käpertyä omaan kotiin ja keskittyä taas ihan muihin juttuihin kuten sisustamiseen, sohvalla rötväämiseen ja uusin harrastuksiin. 

Minä olen tästä syksystä oikein innoissani. Monenkin syyn takia...

Uusia hommia töissä. Ensinnäkin töissä on kaikenlaista uutta proggista ja juttua tiedossa tälle syksylle - se on aina kiva kun pääsee tekemään hieman erilaisia hommia. Ja niin, onhan se kivaa taas kun kaikki työkaveritkin on palannut sorvin ääreen.

Syksyllä on kiva sisustaa kotia. Sen lisäksi alkusyksy on juuri sopivaa aikaa keskittyä taas meidän kodin sisutusprojektiin - saatiin kesän aikana talo ihan ok kuntoon, mutta paljon on vielä tehtävää. Siinä missä kesän aikana keskityttiin ulkohommiin ja pihan laittoon, niin nyt voidaan taas fokusoida itsemme siihen että mitäs täällä sisällä pitää vielä tehdä. Ja hommaahan riittää. Aika monen monta DIY-projektia olisi myös meneillään, meidän pitäisi kunnostaa meidän keittiönpöytä ja pari pientä kahvipöytää. 

Yritys löytää taas liikunnan ilo. Olen tehnyt itselleni lupauksen käydä salilla/jumppatunneilla vähintään kolme kertaa viikossa. Tarkoitus olisi hieman muuttaa elintapoja sohvaperunasta edes sellaiseksi perusliikkujaksi. Tätä "kolme kertaa viikossa salilla" tapaa olen jo ehtinyt pari  viikkoa tehdä ja tuntuuhan se kivalta taas liikkua. Minulla on pitkään jatkunut sellainen liikkumaton kausi kun aikaa ei ollut, mutta nyt kun sitä taas löytyy, niin mitään tekosyitä ei pitäisi olla. Ei minusta koskaan mitään himourheilijaa tai terveysintoilijaa tule, mutta kun edes vähän parantaisi tapojaan...

Uusia harrastuksia. Nyt kun löytyy vapaa-aikaa enemmän työpäivien jälkeen, halusin löytää itselleni iltaisin myös jotain kivaa tekemistä salilla käymisen lisäksi. Lichfieldissä on suhteellisen iso ja tunnettu valokuvauskerho joka aloittaa taas toimintansa ensi viikolla kesälomien jälkeen ja ajattelinkin käydä katsastamassa menon. Valokuvaskerho kuulostaisi juuri sopivalta jutulta minulle! Sen lisäksi meidän salilla toimii kirjakerho joka tapaa kerran kuussa johon ajattelin liittyä. Kaksi uutta harrastusta/ajanvietettä syksyn pimeneviin iltoihin kuulostaa juuri sopivalta.

Kivoja suunnitelmia ja tapahtumia. Syyskuu on varsinkin täynnä vaikka mitä kivaa - Lichfield Proms on ensi viikonloppuna, sitten Michael McIntyren keikka, Rugby World Cup matsi, Lontoo visiitti...Lokakuussa on sitten vuorossa meidän vuosipäivän viettoa ja Pariisin reissua. Ja eiköhän niitä suunnitelmia tule vain lisää ja lisää!

Kuvat





6 kommenttia:

  1. Kuulostaa mukavilta suunnitelmilta! :) Tännekin syksy näyttää tulleen ihan yhdessä yössä. Pari päivää sitten oli vielä ihan kesäistä, mutta nyt on pitänyt pukea päälle kunnon takkia ja kumppareita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan älytöntä miten nopeasti kelitkin vaihtuu kauniista kesästä syksyn sateisiin! Mutta toisaalta on kyllä ihan kiva että on kunnon vuodenajat, ehkä siihen ainaiseen kesäänkin kyllästyisi?

      Poista
  2. Kivalta kuullostaa sun suunnitelmat. Mikä siinä oikein on, että syksyllä innostuu kaikesta mahdollisesta..? :) Itekin haluan lisätä liikuntaa omaan aikatauluun sekä yritän lukea enemmän kirjoja.

    -Annika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä....syksy on aina jotenkin sellaista uuden inspiraation aikaa, tai ainakin sen syyskuun ajan, lokakuussa alkaa jo pimeys ehkä ottamaan päähän :) Mikään ei ole ihanampaa kuin lukea hyvää kirjaa syysiltoina joten lukemisen lisääminen on minunkin lupauksissani!

      Poista
  3. Ahh, syksy, tulisit jo tännekin! Yksi hassu vaahtera vaan tiputtelee punaisia lehtiä, mutta en tiedä miten se on edes mahdollista kun täällä on taas tänään yli 30 lämmintä. Minä niin odotan niitä kirpeitä aamuja! Melkein pari aamua on jo sellaisia ollutkin, mutta ei vielä ihan sellaisia puhtaita oikeita syysaamuja. Niitä odotellessa.. :) Ja voi miten söpö tuo koira villapaidassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Joo, ei täälläkään hirveästi ruskan merkkejä ole ollut mutta ei kyllä ole ollut lämpöasteitakaan yli +30! Älyttömät helteet teillä siellä! Nauti nyt niistä kun kohta siellä taas on turkasen kylmä!

      Poista

Kiva kun kommentoit!